torstai 24. huhtikuuta 2025

Listaklassikko: Destiny’s Child – Survivor (2001)

Vuosituhannen vaihteen r&b-buumi tuotti välillä aivan eri hittejä Yhdysvaltojen ja Britannian listoille. Merkittävimmät yhdysvaltalaiset brittisuosikit olivat ehkä Blu Cantrell ja Christina Milian, joiden menestys kotimaassaan jäi vähäisemmäksi.

Destiny’s Child sen sijaan pärjäsi molempien maiden listoilla melko tasatahtiin. Britanniassa ryhmä ylsi top teniin jo ensimmäisellä listasinglellään No No No (#5, 1998), mutta saavutti ykkössijan myöhemmin kuin Yhdysvalloissa, leffahitillään Independent Women Part 1 (2000).

Sitä seurannut Survivor oli myös kolmannen studiolevyn nimibiisi ja debytoi Britannian singlelistan ykkösenä huhtikuussa 2001. Se oli myös heidän toinen ja viimeinen ykkösensä, mutta top ten -putki oli mittava – kaikkiaan 11 singleä kesästä 1999 kevääseen 2005. Senkin jälkeen vielä 99 Soulsin The Girl Is Mine ylsi viidenneksi vuonna 2016. Sille bändi oli kreditoitu Girl-kappaleen (#6, 2005) käytön vuoksi.

Survivor-albumin jälkeen kolmikko Beyoncé Knowles, Kelly Rowland ja Michelle Williams käynnistivät soolouriaan. Knowlesin menestys on monesti raportoitu (kuusi brittiykköstä), mutta myös Rowland pääsi peräti yhdeksän kertaa top kymppiin liittyen Cantrellin ja Milianin joukkoon erityisenä brittisuosikkina. Hän piipahti jopa sikäläisen X Factorin tuomarina vuonna 2011.

Survivorilla on 529 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video on kerännyt Youtubessa 213 miljoonaa käynnistystä.

Ei kommentteja: