keskiviikko 5. toukokuuta 2021

Harvinainen hittitrio

The Weekndin nimi vilahtelee näissä teksteissä hyvin usein, eikä ihme, sillä hänen Blinding Lights -hittinsä (2019) roikkuu aivan poikkeuksellisella tavalla etenkin Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla. 

Eilen The Weeknd kuitenkin nousi listaotsikoihin toisella biisillä, kun jo aiemmin hänen kanssaan muutaman kerran duetoinut Ariana Grande liittyi mukaan Save Your Tears -kappaleen remix-versiolle. Uuden version ansiosta aiemmin "vain" neljänneksi yltänyt kappale nousi Hot 100 -listan kärkeen. Siitä tuli After Hours -albumin kolmas ykkönen (mikä itsessään on harvinaista), mutta vielä harvinaisempaa on se, että ykköset ovat sijoittuneet kolmelle eri kalenterivuodelle. Heartless kävi kärjessä syksyllä 2019, Blinding Lights viime vuoden huhtikuussa ja nyt keväällä 2021 siis Save Your Tears.

Edellinen näin laajalti ykköshittejään levittänyt artisti oli Janet Jackson, jonka Rhythm Nation 1819 -albumin (1989) lukuisat hitit sijoittuivat vuosille 1989, 1990 ja 1991. Viimeinen ykkönen oli Love Will Never Do Without You tammikuussa 1991.

Kolme ykköstä samalta albumilta on tosiaan myös siis aika harvinaista, mutta sitä tapahtuu sentään muutaman vuoden välein. Viimeksi näin tehokas oli Drake Scorpion-levyllään (2018).

Ei kommentteja: