Huomiotta jääneitä listatarinoita

Listojen kiinnostavuus ei välttämättä liity mitenkään kärkipään tapahtumiin, vaikka ne ovat musabisneksen ja median näkökulmasta jännittävimpiä. Alempaa saattaa löytyä omia pieniä tarinoitaan.

Olen joskus maininnut, että parhaiten Britannian singlelistalla menestynyt bändi ilman top 40 -singlejä on Gorky’s Zygotic Mynci, jolla on kahdeksan top 75 -sinkkua, muun muassa sijat 41, 42 ja 43. Albumilistaltakaan ei ikinä tullut top 40 -sijoitusta, Barafundle (1997, kuva) kävi 46:ntenä. Walesilaisbändin suhteellinen huippusuosio osui aikaan, jolloin singlelistalle nousi jopa parikymmentä uutuutta joka viikko. Niinpä heidän todellisen fanikantansa suuruus (tai pienuus) paljastuu paremmin albumilistamenestyksen avulla. Barafundlen lisäksi heillä on vain yksi top 75 -albumi: Gorky 5 (#67, 1998).

Ennen Gorkya mainittua manttelia piti The Undertonesin spin-off-bändi That Petrol Emotion, jonka suurin hitti Big Decision kävi 43:ntenä vuonna 1987. Heillä on lisäksi kaksi muuta top 50 -merkintää ja yhteensä seitsemän top 75 -sinkkua. Albumilistalla he menestyivät Gorkya paremmin: kolme top 75 -albumia, joista Babble (1987) pääsi 30:nneksi.

Suurin tähti ilman top 40 -sinkkuja on eittämättä Janis Joplin. Itse asiassa hän ei ole koskaan käynyt edes top 75:ssä, mutta albumilistalta on toki jotain menestystä eli kolme top 40 -albumia, parhaana Pearl (#20, 1971).

Muita legendoja ilman singlemenestystä ovat esimerkiksi Tom Waits (ei top 75 -käyntejä) ja The Velvet Underground (yksi top 75 -merkintä vuodelta 1994). Viime vuosien albumimenestyjistä Il Divolla ei ole top 40 -sinkkuja, kuten ei monella muullakaan viihdemusiikin tähdellä (esimerkiksi Katherine Jenkins ja André Rieu). Heidän listakarriäärinsä ovat siis täysin päinvastaisia kuin Gorky’s Zygotic Myncin, mutta kiinnostavia yhtä kaikki.