Oasis palasi näyttävästi sekä brittilistoille että lipunmyyntialustoille. Heidän kiertueensa myytiin loppuun ajan hengen mukaisesti silmänräpäyksessä.
Vaikka esimerkiksi Wonderwall (1995) näyttäytyi myös Suomen Spotify-listalla sijalla 75, silmiinpistävintä Oasis-hittien tulva on tietenkin Brittein saarilla. Wonderwall ja Don’t Look Back in Anger ovat jo aikoinaan päätyneet brittilistalla kakkoseksi ja ykköseksi, joten huomio kiinnittyy jo viime perjantaina 19:nneksi palanneeseen Live Foreveriin (1994, kansikuva oikealla), jonka korkein sijoitus on toistaiseksi kymmenes.Listafanien mielestä se ei saisi sijoittua perjantaina julkistettavalla listalla kahdeksatta sijaa korkeammalle. Ai miksi? Siksi, että se tuhoaisi kauniin kehityksen, jossa bändin kuusi ensimmäistä sinkkua pääsivät vuorollaan edellistä ylemmäs:
Supersonic (#31, 1994)
Shakermaker (#11, 1994)
Live Forever (#10, 1994)
Cigarettes and Alcohol (#7, 1994)
Whatever (#3, 1994)
Some Might Say (#1, 1995)
En ole tutkinut asiaa kovin laajalti, mutta noin kaunis jatkuva noususuhdanne lienee brittilistalla aika harvinainen saavutus. Vielä paremmin ihannetta toteutti brittipopyhtye Travis, joka eteni aina edellistä korkeammalle peräti kahdeksalla sinkulla putkeen:
Happy (#38, 1997)
More Than Us EP (#16, 1998)
Writing to Reach You (#14, 1999)
Driftwood (#13, 1999)
Why Does It Always Rain on Me? (#10, 1999)
Turn (#8, 1999)
Coming Around (#5, 2000)
Sing (#3, 2001)
Arvaatteko muuten Oasisin neljänneksi suosituimman kappaleen Spotifyssa tällä hetkellä? Se on hivenen yllättäen Stop Crying Your Heart Out (#2, 2002). Slovarien tehnoa ei kannata koskaan aliarvioida!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti