torstai 30. marraskuuta 2023

Listaklassikko: The Singing Nun – Dominique (1963)

Kaikenlaista on aina ollut ja kaikenlaista tulee aina olemaan… Se oli ensimmäinen reaktio, kun kuuntelin pitkästä aikaa The Singing Nunin novelty-hitin Dominique. Vaikka kappale on aika kaamea, se on listatriviamielessä erittäin merkittävä. 

Belgialainen nunna Jeanne-Paule Marie Deckers oli syvästi katolinen ja ahkera musisoija. Hän levytti Dominique-rallatuksen vuonna 1962. Se lähti ns. elämään omaa elämäänsä siihen malliin, että Sœur Sourirena tunnettu artisti suuntasi Yhdysvaltoihin. Siellä nimeksi tuli käppäisesti The Singing Nun ja Dominiquesta ensimmäinen ranskaksi laulettu Hot 100 -listan ykkönen. Viikkoja huipulla kertyi neljä loppuvuodesta 1963.

Eikä siinä vielä kaikki – myös eponyymi debyyttialbumi ylsi Yhdysvaltojen listaykköseksi. Sekin oli ennenkuulumatonta ja tuiki harvinaista näihin päiviin asti nimenomaan esityskielen kannalta.

 

Yllätys ei sen sijaan ollut, että Deckersin listaura Yhdysvalloissa jäi lyhyeksi. Hän kuoli oman käden kautta traagisesti vuonna 1985, yhdessä elämänkumppaninsa kanssa. 

 

Dominiquella on todella vähän kuunteluja Spotifyssa, vain vajaa seitsemän miljoonaa. Virallista musiikkivideota ei tietenkään ole, mutta suosituin audiopätkä Youtubessa on kerännyt 8,8 miljoonaa pyöritystä.


maanantai 27. marraskuuta 2023

Rocktähdille on kysyntää

Dolly Partonin (77) ura on legendaarinen ja moneen kertaan dokumentoitu Netflix-dokkareita myöten, mutta hän ei ole koskaan yltänyt Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen. Tällä viikolla hän oli lähempänä kuin milloinkaan ennen, sillä sekä uusia biisejä että rock-covereita sisältävä Rockstar debytoi upeasti kolmantena. Se on hänen uransa korkein sijoitus ja kulutusmäärässä mitattuna vain 16 000 kappaleen päässä ykkössijasta. 

Rockstar on Partonille vasta kolmas top ten -merkintä, kaksi aiempaa Trio (1987) ja Blue Smoke (2014) saavuttivat kutospaikan.

 

Rockstar olisi ollut mukava ykkönen siitäkin näkökulmasta, että viime viikolla Yhdysvaltojen albumilistaa hallitsi Stray Kidsin lähes samanniminen Rock-Star. Kuka vielä väittää, että rock on kuollut?

perjantai 24. marraskuuta 2023

Listakatsaus, vko 48

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Taylor Swift – Cruel Summer
2. (-) Jack Harlow – Lovin on Me
3. (2.) Doja Cat – Paint the Town Red
4. (4.) SZA – Snooze
5. (3.) Taylor Swift – Is It Over Now? (Taylor’s Version) [From the Vault]
6. (6.) Zach Bryan featuring Kacey Musgraves – I Remember Everything
7. (8.) Luke Combs – Fast Car
8. (11.) Tate McRae – Greedy
9. (10.) Morgan Wallen – Last Night
10. (9.) Morgan Wallen – Thinkin’ Bout Me
11. (-) Dua Lipa – Houdini
12. (29.) Chris Stapleton – White Horse
13. (15.) Jelly Roll – Need a Favor
14. (20.) Doja Cat – Agora Hills
15. (18.) Tyla – Water
16. (14.) Drake featuring Sexyy Red and SZA – Rich Baby Daddy
17. (re) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
18. (13.) Gunna – Fukumean
19. (22.) Jelly Roll with Lainey Wilson – Save Me
20. (16.) Dua Lipa – Dance the Night

Taylor Swiftin Cruel Summer on Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä neljättä viikkoa, mutta saa nyt tiukan uhkaajan Jack Harlow’n Lovin on Mestä, joka avasi kakkospaikalta. Harlow on top kympissä viidettä kertaa.
Tate McRae saavutti ensimmäisen top ten -hittinsä Greedyn noustua kahdeksanneksi.
Dua Lipan uusi single Houdini jäi tällä erää harmittavasti top kympin ulkopuolelle 11:nneksi. Sen seuraava mahdollisuus nousta lienee vasta tammikuussa.
Chris Stapletonin White Horse nousi albumijulkaisun ansiosta 12:nneksi, Doja Catin Agora Hills 14:nneksi, Tylan Water 18:nneksi ja Jelly Rollin ja Lainey Wilsonin Save Me 19:nneksi.
Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You (#1, 1994) palasi jo 17:nneksi ja muut listoilta tutut joululaulut seuraavat pian perässä – osa jo nyt, kuten Whamin Last Christmas (#4, 1984), ja loput myöhemmin.
Noah Kahanin ja Hozierin Northern Attitude avasi sijalta 37, Teddy Swimsin ensimmäinen kunnon hitti Lose Control nousi 43–39 ja Fuerza Regidan ja Marshmellon Harley Quinn 44–40.


USA:n albumit, Top 20


1. (-) Stray Kids – Rock-Star
2. (1.) Taylor Swift – 1989 (Taylor’s Version)
3. (-) Chris Stapleton – Higher
4. (1.) Drake – For All the Dogs
5. (4.) Morgan Wallen – One Thing at a Time
6. (2.) Jung Kook – Golden
7. (9.) Taylor Swift – Midnights
8. (5.) Bad Bunny – Nadie Sabe Lo Que Va a Pasar Mañana
9. (-) Chris Brown – 11:11
10. (8.) Zach Bryan – Zach Bryan
11. (7.) Rod Wave – Nostalgia
12. (10.) SZA – SOS
13. (13.) Noah Kahan – Stick Season
14. (11.) Taylor Swift – Lover
15. (re) The Beatles – The Beatles 1967–1970
16. (12.) Olivia Rodrigo – Guts
17. (-) YoungBoy Never Broke Again – Decided 2
18. (15.) Taylor Swift – Folklore
19. (14.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
20. (re) The Beatles – The Beatles 1962–1966

Fyysiseen albumimyyntiin nojaava k-popyhtye Stray Kids saavutti jo neljännen ykkösensä Yhdysvaltojen albumilistalla, kun Rock-Star debytoi huipulla. Sitä kulutettiin 224 000 kpl, josta suurin osa oli perinteistä myyntiä.
Kantrirockin ykkösketjuun kuuluva Chris Stapleton on viidettä kertaa kärkikymmenikössä, kun Higher avasi kolmossijalta.
Chris Brownin tähti on ollut laskussa, mutta 11:11 ylsi silti yhdeksänneksi – hänen 12. top ten -merkintänsä.
Isompia pettymyksiä: Youngboy Never Broken Againin Decided 2 jäi 17:nneksi, Rick Rossin ja Meek Millin Too Good to Be True 23:nneksi ja The Kid Laroin The First Time jopa 26:nneksi.
Suhteellisen linjakkaasti debytoivat AJR:n The Maybe Man (28) ja Aespan Drama (33).
The Beatlesin sininen ja punainen tupla vuodelta 1973 palasivat sijoille 15 ja 20. Niiden korkeimmat sijoitukset ovat ykkönen ja kolmas.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Jack Harlow – Lovin on Me
2. (3.) cassö, Raye and D-Block Europe – Prada
3. (4.) Tate McRae – Greedy
4. (5.) Noah Kahan – Stick Season
5. (8.) Tyla – Water
6. (7.) Taylor Swift – Is It Over Now? (Taylor’s Version)
7. (2.) Dua Lipa – Houdini
8. (9.) Taylor Swift – Cruel Summer
9. (10.) Chase & Status and Bou featuring Irah, Flowdan, Trigga and Takura – Baddadan
10. (11.) Mitski – My Love Mine All Mine
11. (6.) The Beatles – Now and Then
12. (-) Tate McRae – Exes
13. (25.) Olivia Rodrigo – Can’t Catch Me Now  
14. (26.) Wham! – Last Christmas
15. (14.) Billy Gillies featuring Hannah Boleyn – DNA (Loving You)
16. (28.) Mariah Carey – All I Want for Christmas Is You
17. (12.) Sonny Fodera, MK and Clementine Douglas – Asking
18. (15.) Kenya Grace – Strangers
19. (13.) Taylor Swift – Now That We Don't Talk (Taylor's Version)
20. (18.) Mazza L20 – Murdaside

Jack Harlow’n Lovin on Me jatkaa toista viikkoa Britannian singlelistan ykkösenä. Top kympissä ei ole uutuuksia, mutta Stick Season nousi toistaiseksi korkeimmalle sijalleen neljänneksi.
Tate McRaen uusi biisi Exes debytoi 12:ntena. Olivia Rodrigon Can’t Catch Me Now soi uudessa The Hunger Games -leffassa ja nousi elokuvan tultua teattereihin 13:nneksi.
Draken You Broke My Heart avasi sijalta 26, Chris Brownin Angel Numbers/Ten Toes eteni 41–32 ja Paul Russellin Lil Boo Thang 46–36.
Kanye West on tällä hetkellä suosituimpia artisteja Britannian Spotifyssa. Hänen Runaway-singlensä vuodelta 2010 palautettiin jostain syystä SCR-kategoriaan, mikä nosti sen jopa 34:nneksi. Kappale ylsi tuoreeltaan vain 56:nneksi. Sillä esiintyy myös Pusha T.


Britannian albumit, Top 20


1. (-) Madness – Theatre of the Absurd Presents C’est la Vie
2. (1.) Taylor Swift – 1989 (Taylor’s Version)
3. (24.) Drake – For All the Dogs
4. (8.) The Rolling Stones – Hackney Diamonds
5. (-) Dolly Parton – Rockstar
6. (9.) Olivia Rodrigo – Guts
7. (12.) Elton John – Diamonds
8. (13.) The Weeknd – The Highlights
9. (2.) The Beatles – The Beatles 1967–1970
10. (16.) Taylor Swift – Folklore
11. (14.) Taylor Swift – Midnights
12. (-) André Rieu and Johann Strauss Orchestra – Jewels of Romance
13. (15.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
14. (6.) Noah Kahan – Stick Season
15. (18.) Taylor Swift – Lover
16. (32.) Michael Bublé – Christmas
17. (3.) The Beatles – The Beatles 1962–1966
18. (19.) Eminem – Curtain Call: The Hits
19. (20.) Taylor Swift – Reputation
20. (25.) Arctic Monkeys – AM

Madness saavutti pitkän uransa kolmannen Britannian albumilistan ykkösen uudella, kauan odotetulla levyllään Theatre of the Absurd Presents C’est la Vie. Ykkössija ei ollut valtava yllätys, sillä edellinen Can’t Touch Us Now (2016) on myynyt lähes kultalevyyn oikeuttavan määrän, vaikka ei yltänyt viikkolistalla vitossijaa ylemmäs. Top ten -käyntejä yhtyeellä on 11.
Draken taannoinen ykkönen For All the Dogs sai uusia kappaleita ja nousi kolmanneksi. Dolly Partonin rock-covereita sisältävä Rockstar avasi vitossijalta. Hänellä on viisi top ten -merkintää.
Yhtä varmasti kuin verotiedot julkistetaan Suomessa, brittilistalla nähdään syksyisin uusi André Rieu -albumi. Jewels of Romance aloitti sijalta 12.
The Nationalin yllätysalbumi Laugh Track on fyysisen julkaisun myötä sijalla 24, ja 50 Centin Best of nousi taas pari sijaa 35:nneksi.

torstai 23. marraskuuta 2023

Listaklassikko: Girls Aloud – I’ll Stand by You (2004)

Popryhmä Girls Aloud ilmoitti tänään virallisesti paluustaan ja ensi kesän areenakiertueesta Brittein saarilla. He ehtivät olla tauolla yli kymmenen vuotta ja sinä aikana alkuperäisjäsen Sarah Harding menehtyi rintasyöpään. 

Nelihenkisenä siis palaava popryhmä koottiin aikoinaan Popstars: The Rivals -ohjelmassa, jonka myötä se kamppaili listasuosiosta huomattavasti tehokkaammin unohdetun One True Voice -kokoonpanon kanssa. 

 

Girls Aloud oli alusta alkaen paljon One True Voicea suositumpi. He avasivat uransa brittilistalla ykkösellä Sound of the Underground (2002) ja saivat tuekseen Xenomanian, joka kirjoitti ryhmälle tarttuvia ja hektisiä pophittejä. Ne eivät yleensä resonoineet globaalisti, mutta hurmasivat laajalti Brittein saarilla.

 

Toiseksi suurimmaksi listahitiksi muotoutui syksyllä 2004 Children in Need -hyväntekeväisyyssinkuksi tehty cover-versio The Pretendersin slovariklassikosta I’ll Stand by You (#10, 1994). Se debytoi Britannian sinkkulistan ykkösenä marraskuun lopulla ja pysyi huipulla kaksi viikkoa. 

 

I’ll Stand by You oli Girls Aloudin toinen brittiykkönen ja niitä ilmaantui lopulta neljä. 22 virallisesta singlestä 21 pääsi top kymppiin ja se ulkopuolellekin jäänyt (Untouchable, 2009) 11:nneksi.

 

Paluuseen ei toistaiseksi liity uutta musiikkia. I’ll Stand by Youlla on Spotifyssa yhdeksän miljoonaa kuuntelua. Video on kerännyt 4,2 miljoonaa katselukertaa Youtubessa.


keskiviikko 22. marraskuuta 2023

2023 meni jo…

…ainakin jos Billboardia on uskominen. Media julkisti vuoden 2023 vuosilistansa jo eilen eli tällä kertaa jopa aiemmin kuin Spotify tuuppaa maailmalleen runsaasti somenäkyvyyttä saavan Wrapped-koosteensa. 

Yhdysvaltojen suosituimmat eivät millään tavalla yllätä. Vuoden suurimmat hitit ovat Morgan Wallenin Last Night, Miley Cyrusin Flowers ja SZA:n Kill Bill – kaikki Hot 100 -ykkösiä ja paljon sekä striimipalveluissa että radiossa soineita kappaleita.

Wallen teki myös vuoden suosituimman albumin. One Thing at a Timea seurasivat Taylor Swiftin Midnights ja SZA:n SOSKaikki ykkösiä nekin. Lisäksi Wallen kruunattiin vuoden artistiksi.

 

Global 200 -rankingissa, joka on siis Billboardin yritys kartoittaa maailman suurimmat hitit, Flowers oli ykkönen, Reman ja Selena Gomezin Calm Down toinen ja Kill Bill kolmas.

 

Tässä blogissa listataan numeroiden kera kalenterivuoden suosituimmat heti tammikuun alussa.

perjantai 17. marraskuuta 2023

Listakatsaus, vko 47

Billboard Hot 100, Top 20

1. (6.) Taylor Swift – Cruel Summer
2. (4.) Doja Cat – Paint the Town Red
3. (1.) Taylor Swift – Is It Over Now? (Taylor’s Version) [From the Vault]
4. (8.) SZA – Snooze
5. (-) Jung Kook – Standing Next to You
6. (11.) Zach Bryan featuring Kacey Musgraves – I Remember Everything
7. (-) The Beatles – Now and Then
8. (13.) Luke Combs – Fast Car
9. (17.) Morgan Wallen – Thinkin’ Bout Me
10. (15.) Morgan Wallen – Last Night
11. (22.) Tate McRae – Greedy
12. (2.) Taylor Swift – Now That We Don’t Talk (Taylor’s Version) [From the Vault]
13. (26.) Gunna – Fukumean
14. (25.) Drake featuring Sexyy Red and SZA – Rich Baby Daddy
15. (33.) Jelly Roll – Need a Favor
16. (27.) Dua Lipa – Dance the Night
17. (18.) Olivia Rodrigo – Vampire
18. (35.) Tyla – Water
19. (24.) Bad Bunny – Monaco
20. (44.) Doja Cat – Agora Hills

Taylor Swift palasi Cruel Summerilla Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen syrjäyttäen oman kappaleensa. Ykkösviikko on Cruel Summerille kolmas.
Jung Kookin uusi single Standing Next to You debytoi viidentenä. Hänellä on nyt kolme top ten -merkintää sooloartistina. BTS:n jäsenenä tietenkin rutkasti enemmän, kymmenen.
Kuten maanantaina kirjoitin, The Beatlesin Now and Then avasi sijalta seitsemän. Heillä on kasassa 35 top ten -hittiä, mikä on neljänneksi eniten. Free as a Birdin (1995) kutossijasta ehti kulua 27 vuotta ja kymmenen kuukautta.
Tate McRaen Greedy nousi 11:nneksi ja Tylan Water 18:nneksi. Molemmat ovat jo isoja brittihittejä.
Megan Thee Stallionin Cobra avasi sijalta 32 ja Noah Kahanin Stick Season nousi 58–37.


USA:n albumit, Top 20


1. (1.) Taylor Swift – 1989 (Taylor’s Version)
2. (-) Jung Kook – Golden
3. (3.) Drake – For All the Dogs
4. (5.) Morgan Wallen – One Thing at a Time
5. (4.) Bad Bunny – Nadie Sabe Lo Que Va a Pasar Mañana
6. (-) Jimmy Buffett – Equal Strain on All Parts
7. (6.) Rod Wave – Nostalgia
8. (9.) Zach Bryan – Zach Bryan
9. (7.) Taylor Swift – Midnights
10. (10.) SZA – SOS
11. (8.) Taylor Swift – Lover
12. (12.) Olivia Rodrigo – Guts
13. (17.) Noah Kahan – Stick Season
14. (16.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
15. (14.) Taylor Swift – Folklore
16. (15.) Peso Pluma – Génesis
17. (18.) Travis Scott – Utopia
18. (-) Cody Johnson – Leather
19. (-) Jason Aldean – Highway Desperado
20. (19.) Taylor Swift – Speak Now (Taylor’s Version)

Vaikka Jung Kookin esikoisalbumia Golden kulutettiin myynniksi muutettuna yli 210 000 kpl, se ei onnistunut syrjäyttämään Taylor Swiftin 1989 (Taylor’s Version) -levyä Yhdysvaltojen albumilistan huipulta. Swift on kärjessä toista viikkoa.
Syyskuussa ihosyöpään menehtynyt Jimmy Buffett ehti saada valmiiksi uuden levyn Equal Strain on All Parts, joka debytoi kutossijalta. Se on hänen 14. top ten -albuminsa.
Kantrihenkistä musiikkia esittävät myös Cody Johnson, jonka Leather debytoi sijalla 18, ja änkyräkonservatiivien suosikki Jason Aldean, jonka Highway Desperado jäi 19:nneksi – siitäkin huolimatta, että sen sinkku Try That in a Small Town oli Hot 100 -ykkönen.
Takavuosina erittäin suositun räppärin Jeezyn I Might Forgive but I Don't Forget avasi sijalta 21.


Britannian singlet, Top 20


1. (-) Jack Harlow – Lovin on Me
2. (-) Dua Lipa – Houdini
3. (2.) cassö, Raye and D-Block Europe – Prada
4. (4.) Tate McRae – Greedy
5. (7.) Noah Kahan – Stick Season
6. (1.) The Beatles – Now and Then
7. (3.) Taylor Swift – Is It Over Now? (Taylor’s Version)
8. (5.) Tyla – Water
9. (7.) Taylor Swift – Cruel Summer
10. (9.) Chase & Status and Bou featuring Irah, Flowdan, Trigga and Takura – Baddadan
11. (12.) Mitski – My Love Mine All Mine
12. (11.) Sonny Fodera, MK and Clementine Douglas – Asking
13. (10.) Taylor Swift – Now That We Don't Talk (Taylor's Version)
14. (12.) Billy Gillies featuring Hannah Boleyn – DNA (Loving You)
15. (13.) Kenya Grace – Strangers
16. (-) Noah Kahan – Northern Attitude
17. (17.) Chase & Status and Hedex featuring ArrDee – Liquor and Cigarettes
18. (-) Mazza L20 – Murdaside
19. (15.) Drake featuring Sexyy Red and SZA – Rich Baby Daddy
20. (-) PinkPantheress featuring Central Cee – Nice to Meet You

Jack Harlow’n listamenestys elää ja kuolee nettiviraaliuden mukaan. Nyt on vahvat elon päivät, sillä Lovin on Me debytoi peräti Britannian singlelistan ykkösenä. Ykkössija on hänelle ensimmäinen, aiemmin taskussa oli jo kakkos-  ja kolmostila. Lovin on Me kierrättää miellyttävän tuntematonta kappaletta, Cadillac Dalen biisiä Whatever (Bass Solique) vuodelta 1995.
Dua Lipan uusi single Houdini avasi kakkospaikalta. Hänellä on 14 top ten -merkintää.
Noah Kahanin Stick Season eteni viidenneksi ja Northern Attitude debytoi uuden Hozierin tähdittämän duettoversion ansiosta sijalla 16.
Monella versiolla on myös liikkeellä drill-räppäri Mazza L20. Murdaside debytoi sijalla 18.
Vilkkaalla uutusviikolla PinkPantheressin ja Central Ceen Nice to Meet You avasi sijalta 20 ja Chase and Statusin ja Stefflon Donin Selecta sijalta 27.


Britannian albumit, Top 20


1. (1.) Taylor Swift – 1989 (Taylor’s Version)
2. (99.) The Beatles – 1967–1970
3. (re) The Beatles – 1962–1966
4. (-) Chase and Status – 2 Ruff Vol. 1
5. (-) Baby Queen – Quarter Life Crisis
6. (22.) Noah Kahan – Stick Season
7. (-) Passenger – All the Little Lights (Anniversary Edition)
8. (4.) The Rolling Stones – Hackney Diamonds
9. (6.) Olivia Rodrigo – Guts
10. (re) New Order – Substance
11. (-) Chris Brown – 11:11
12. (9.) Elton John – Diamonds
13. (8.) The Weeknd – The Highlights
14. (11.) Taylor Swift – Midnights
15. (10.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
16. (12.) Taylor Swift – Folklore
17. (-) James Marriott – Are We There Yet
18. (16.) Taylor Swift – Lover
19. (15.) Eminem – Curtain Call: The Hits
20. (18.) Taylor Swift – Reputation

Taylor Swift piti Britannian albumilistalla pintansa jopa (kalliiden) The Beatles -kokoelmien uuden tulemisen jälkeen. 1967–1970 loikkasi kakkoseksi ja 1962–1966 palasi kolmanneksi. Sijat ovat samat kuin ilmestyessä vuonna 1973. Molemmat levyt sisältävä boksi palasi 32:nneksi. Kärkikolmikko on mukavan vuosilukupainotteinen.
Uudelleen suosionsa huipulle kivunneen Chase and Statusin 2 Ruff Vol. 1 debytoi neljäntenä. Heillä on nyt viisi top ten -käyntiä. Baby Queenin ensimmäinen listajulkaisu Quarter Life Crisis puolestaan on uutuus sijalla viisi.
Noah Kahanin Stick Season on saanut jatkuvasti täydennystä ja striimihitit nostivat sen nyt kuudenneksi.
Passengerin All the Little Lights (Anniversary Edition) debytoi seitsemäntenä. Se on uudelleen äänitetty versio kymmenen vuotta sitten ilmestyneestä läpimurtolevystä, joka ylsi kolmanneksi. Hänellä on seitsemän top ten -käyntiä.
New Orderin kokoelma Substance (#3, 1987) palasi kymmenenneksi.
Chris Brownin 11:11 debytoi sopivasti sijalla 11, James Marriottin Are We There Yet sijalla 17 ja Chris Stapletonin Higher sijalla 22.
Viikon pettymyksiä ovat PinkPantheressin Heaven Knows (28) ja The Kid Laroin The First Time (29). Michael Bublén jouluklassikko Christmas (#1, 2011) palasi 32:nneksi ja 50 Centin Best of -kokoelma saavutti oman parhaansa (37).

torstai 16. marraskuuta 2023

Listaklassikko: Bon Jovi – Bad Medicine (1988)

Rockyhtye Bon Jovi oli suosionsa huipulla Yhdysvalloissa 1980-luvun lopulla, meillä Suomessa ehkä vähän myöhemmin ennen kaikkea kokoelmallaan Cross Road (1994) ja sitä seuranneella albumilla These Days (1995). 

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla bändi merkkautti kaikki ykkösensä 1980-luvulla. Se sai Slippery When Wet- ja New Jersey -albumeillaan neljä Hot 100 -ykköstä, kaksi kummaltakin. Bad Medicine lohkaistiin jälkimmäiseltä sen ensimmäisenä singlenä. Ykkösviikkoja kertyi kaksi marraskuussa 1988. Se oli siinä vaiheessa heidän kolmas ykkösensä.

 

Bon Jovi on suosituimpia artisteja tai yhtyeitä, jotka eivät ole koskaan yltäneet brittilistan kärkeen. Top ten -merkintöjä on peräti 19, mutta Bad Medicine ei lukeudu niihin – se jäi 17:nneksi. New Jersey -albumilta ei irronnut lopulta yhtään top ten -hittiä saarivaltakunnassa.

 

Bad Medicinella on 171 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Videolla on Youtubessa 51 miljoonaa katselua. 


maanantai 13. marraskuuta 2023

Tauottajat

Kuten on raportoitu, The Beatles palasi Britannian singlelistan kärkeen ennätyspitkältä tauolta. The Ballad of John and Yokon ja uuden Now and Thenin välissä ehti kulua yli 54 vuotta. Aiempi ennätys tehtiin viime vuonna, asialla Kate Bush ja hitit Wuthering Heights (1978) ja Running Up That Hill (2022).

The Beatles on toki saavuttanut uusia listamerkintöjä tässä välissäkin. Ennen Now and Theniä listautui Here Comes the Sun vuonna 2010. Se piipahti sijalla 58. Kappale ei ollut ikinä single bändin toiminta-aikana, mutta mukavan kesäisenä tällä hetkellä heidän suosituimpansa Spotifyssa – 1,127 miljardia kuuntelua. Pitää muistaa, että The Beatlesin musiikki ei ole ollut kuunneltavissa Spotifyssa kovinkaan kauaa.

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Now and Then debytoi sijalla seitsemän. Top ten -merkintä on heille ensimmäinen sitten Free as a Birdin (1996) kutossijan ja 35. kaikkiaan.

perjantai 10. marraskuuta 2023

Listakatsaus, vko 46

Billboard Hot 100, Top 20

 

1. (-) Taylor Swift – Is It Over Now? (Taylor’s Version) [From the Vault]

2. (-) Taylor Swift – Now That We Don’t Talk (Taylor’s Version) [From the Vault]

3. (-) Taylor Swift – Slut! (Taylor’s Version) [From the Vault]

4. (2.) Doja Cat – Paint the Town Red 

5. (-) Taylor Swift – Say Don’t Go (Taylor’s Version) [From the Vault] 

6. (1.) Taylor Swift – Cruel Summer 

7. (-) Taylor Swift – Bad Blood (Taylor’s Version) 

8. (3.) SZA – Snooze

9. (-) Taylor Swift – Style (Taylor’s Version) 

10. (-) Taylor Swift – Suburban Legends (Taylor’s Version) [From the Vault] 

11. (4.) Zach Bryan featuring Kacey Musgraves – I Remember Everything

12. (-) Taylor Swift – Blank Space (Taylor’s Version) 

13. (5.) Luke Combs – Fast Car
14. (-) Taylor Swift – Welcome to New York (Taylor’s Version) 

15. (6.) Morgan Wallen – Last Night

16. (-) Taylor Swift – Out of the Woods (Taylor’s Version) 

17. (7.) Morgan Wallen – Thinkin’ Bout Me

18. (11.) Olivia Rodrigo – Vampire

19. (re) Taylor Swift – Wildest Dreams (Taylor’s Version) 

20. (-) Taylor Swift – All You Had to Do Was Stay (Taylor’s Version) 

Taylor Swift ohitti oman hittinsä Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla, Is It Over Now? 
(Taylor’s Version) -kappaleen debytoitua huipulla – samoin kuin brittilistalla. Se on hänelle 11. ykkönen. Kaikkiaan hänen 1989 (Taylor’s Version) -julkaisusta irtosi seitsemän top ten -kappaletta, mikä nosti hänen top ten -merkintöjensä määrän 49:ään. Swiftille dominanssi on tuttua, sillä viimevuotisen Midnightsin myötä hän valloitti koko kärkikymmenikön. Drake on parhaimmillaan päässyt 9/10:een.

Swiftin kaikki 21 uuden levyn kappaletta ylsivät tietenkin mukaan listalle. Niistä Wildest Dreams (Taylor’s Version) oli julkaistu jo aiemmin, ja se palasi nyt 19:nneksi, joka on kappaleen korkein sijoitus.
Halloween-hitit palasivat myös listalle: Michael Jacksonin Thriller (#4, 1983) 21:nneksi ja Bobby "Boris" Pickettin sekä The Crypt-Kickersin Monster Mash (#1, 1962) sijalle 38.

 

 

USA:n albumit, Top 20

 

1. (-) Taylor Swift – 1989 (Taylor’s Version) 

2. (-) SEVENTEEN – SEVENTEENTH Heaven: 11th Mini Album

3. (2.) Drake – For All the Dogs 

4. (4.) Bad Bunny – Nadie Sabe Lo Que Va a Pasar Mañana

5. (5.) Morgan Wallen – One Thing at a Time

6. (9.) Rod Wave – Nostalgia

7. (6.) Taylor Swift – Midnights

8. (7.) Taylor Swift – Lover

9. (8.) Zach Bryan – Zach Bryan

10. (11.) SZA – SOS 

11. (-) Brent Faiyaz – Larger Than Life

12. (10.) Olivia Rodrigo – Guts

13. (3.) The Rolling Stones – Hackney Diamonds

14. (12.) Taylor Swift – Folklore

15. (18.) Peso Pluma – Génesis

16. (17.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album 

17. (16.) Noah Kahan – Stick Season

18. (13.) Travis Scott – Utopia

19. (20.) Taylor Swift – Speak Now (Taylor’s Version)

20. (24.) Doja Cat – Scarlet

 

1989 (Taylor’s Version) debytoi Yhdysvaltojen albumilistan keulilla hämmästyttävin lukemin. Sitä kulutettiin myynniksi muutettuna peräti 1,653 miljoonaa kappaletta. Siitä noin 1,36 miljoonaa oli perinteistä myyntiä, mikä on järjettömästi Swiftin uran paras lukema. Loput ovat striimauksia ja niissä hän on aiemmin merkkauttanut korkeammankin saldon. 
1,653 miljoonaa on paras avausviikko sitten Adelen 25:n legendaarisen 3,482 miljoonan marraskuussa 2015. Swiftillä on jo 13 ykköstä ja tulossa on vielä uusiakin Taylor’s Version -julkaisuja. 
Swiftin dominoidessa Seventeenin kakkospaikka ei kiinnosta kovinkaan montaa. Seventeenth Heaven: 11th Mini Album on ryhmän neljäs top ten -levy. 
Edellisellä Wasteland-albumillaan jopa kakkoseksi yltänyt Brent Faiyaz jäi nyt 11:nneksi Larger Than Life -uutuudellaan.
Viime viikon ykkönen Blink-182:n One More Time sukelsi 28:nneksi. Grateful Deadin tuorein Dave’s Picks (osa 48) debytoi sijalla 33.


Britannian singlet, Top 20

 

1. (42.) The Beatles – Now and Then 

2. (3.) cassö, Raye and D-Block Europe – Prada

3. (1.) Taylor Swift – Is It Over Now? (Taylor’s Version) 

4. (6.) Tate McRae – Greedy

5. (7.) Tyla – Water

6. (-) Jung Kook – Standing Next to You 

7. (re) Taylor Swift – Cruel Summer 

8. (10.) Noah Kahan – Stick Season

9. (8.) Chase & Status and Bou featuring Irah, Flowdan, Trigga and Takura – Baddadan

10. (2.) Taylor Swift – Now That We Don't Talk (Taylor's Version) 

11. (9.) Sonny Fodera, MK and Clementine Douglas – Asking

12. (11.) Mitski – My Love Mine All Mine

13. (4.) Kenya Grace – Strangers

14. (12.) Billy Gillies featuring Hannah Boleyn – DNA (Loving You)

15. (15.) Drake featuring Sexyy Red and SZA – Rich Baby Daddy 

16. (13.) Doja Cat – Paint the Town Red

17. (18.) Chase & Status and Hedex featuring ArrDee – Liquor and Cigarettes 

18. (-) Olivia Rodrigo – Can’t Catch Me Now 

19. (23.) Zach Bryan featuring Kacey Musgraves – I Remember Everything 

20. (19.) Olivia Rodrigo – Get Him Back!


Kuten jo alkuviikosta tiedettiin, The Beatlesin Now and Then loikkasi Britannian singlelistan kärkeen. Se on heidän 18. ykkösensä ja ensimmäinen peräti 54 vuoteen! Väli on ennätyksellisen pitkä ja vielä historiallisemmaksi saavutuksen tekee se, että tuore ykkössija tuli uudella, ennen julkaisemattomalla kappaleella. 
Jung Kookin Standing Next to You debytoi kuudentena. 
Hänellä on nyt neljä peräkkäistä top ten -hittiä. Aiempi Seven (#3, 2023) palasi 35:nneksi.
Cruel Summerista (#2, 2019) tuli taas Swiftin listabiisi, kun se syrjäytti Slutin (#5, 2023) palaten seitsemänneksi. Yhdellä artistillahan voi olla vain kolme biisiä johtavana esittäjänä. 
Stick Season eteni kahdeksanneksi ja Liquor and Cigarettes 17:nneksi. Zach Bryanin ja Kacey Musgravesin taannoinen Hot 100 -ykkönen I Remember Everything on edennyt hitaasti mutta varmasti jo 19:nneksi.
Olivia Rodrigon Can’t Catch Me Now soi tulevassa Nälkäpeli-elokuvassa ja debytoi sijalla 18.
Jax Jonesin, D.O.D:n ja Ina Wroldsenin Won’t Forget You loikkasi peräti 82–28 ja K.A.D:n ja Kak Hattin dance-hitti Just How You Like It 45–36. Missä luuraavat P.O.D ja D.A.D?
Joululaulut alkavat hiipiä mukaan – Whamin Last Christmas (#1, 1984) palasi 37:nneksi ja Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You (#1, 1994) 40:nneksi.



Britannian albumit, Top 20

 

1. (1.) Taylor Swift – 1989 (Taylor’s Version) 

2. (re) Oasis – The Masterplan

3. (-) Jung Kook – Golden 

4. (3.) The Rolling Stones – Hackney Diamonds

5. (-) Cliff Richard – Cliff with Strings: My Kinda Life 

6. (6.) Olivia Rodrigo – Guts

7. (-) Johnny Marr – Spirit Power: The Best of

8. (8.) The Weeknd – The Highlights 

9. (13.) Elton John – Diamonds 

10. (12.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop

11. (11.) Taylor Swift – Midnights 

12. (16.) Taylor Swift – Folklore

13. (9.) Drake – For All the Dogs

14. (-) Gregory Porter – Christmas Wish 

15. (17.) Eminem – Curtain Call: The Hits 

16. (15.) Taylor Swift – Lover

17. (19.) Olivia Rodrigo – Sour

18. (20.) Taylor Swift – Reputation 

19. (24.) Arctic Monkeys – AM 

20. (22.) ABBA – Gold: Greatest Hits 


Taylor Swiftin 1989 (Taylor’s Version) aloitti niin hulppeasti, että siitä saatiin pitkästä aikaa ainakin kaksiviikkoinen Britannian albumilistan ykkönen.
Oasiksen b-puolikokoelma The Masterplan (#2, 1998) sai 25-vuotisjuhlajulkaisun ja palasi kakkoseksi. BTS-tähti Jung Kook on avannut soolouransa vauhdikkaasti. Ensimmäinen albumi Golden debytoi kolmantena.
Cliff Richard hakee asemiaan joululahjakaupankäyntiä varten. Vitospaikalta avannut Cliff with Strings: My Kinda Life on hänen 48. top ten -albuminsa.

Johnny Marrin kokoelma debytoi seiskapaikalta (viides top ten -käynti) ja Gregory Porterin joululevy sijalta 14.
Caroline Polachekin Desire I Want to Turn Into You julkaistiin vasta nyt kunnolla fyysisissä formaateissa ja se debytoi sijalla 23. Lana Del Reyn Lust for Lifen (#1, 2013) palautti sijalle 31 vinyylipainos.

Palaaja on myös George Michaelin Twentyfive-kokoelma (#1, 2006) sijalla 35. Van Morrisonin Accentuate the Positive avasi sijalta 39. 

torstai 9. marraskuuta 2023

Listaklassikko: Lisa Stansfield – All Around the World (1989)

Minulle tulee Lisa Stansfieldin urasta aina mieleen Sophie Ellis-Bextor, ja päinvastoin. Molemmat löivät läpi laulamalla yhtyeissä ja vierailemalla hittisinkuilla ja molemmat iskivät pian ”oikean” soolouransa aluksi pöytään jättihitin.

Mutta toisin kuin Ellis-Bextor, Stansfield ylsi soolona myös Britannian singlelistan kärkeen. Upea popsoulklassikko All Around the World vietti kaksi viikkoa huipulla marraskuussa 1989. Ellis-Bextorin kohtaloksi jäi krediitittömän Spillerin Groovejet (If This Ain’t Love) -vierailun (#1, 2000) jälkeen päästä kahdesti kakkoseksi.

All Around the World menestyi hienosti myös Yhdysvalloissa: Hot 100 -listan kolmonen. Stansfieldin ura puolestaan jatkui siitä hiipuen, vaikka hän esiintyikin George Michaelin ja Queenin kanssa Five Live -EP:llä, joka piipahti brittiykkösenä. Uusi noste laajensi lopulta top ten -hittien määrän kahdeksaan – niistä viimeinen on niin ikään erinomainen The Real Thing (#9, 1997). Ellis-Bextorilla on muuten kuusi top ten -merkintää.

All Around the World muistetaan hyvin. Puff Daddy lainasi sitä USA:n Hot 100 -listan kakkoseksi yltäneeseen hittiinsä Been Around the World. Stansfieldin alkuperäisellä on 110 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video ei ole mikään aikansa suurteos, mutta silläkin on 72 miljoonaa katselua Youtubessa.

keskiviikko 8. marraskuuta 2023

Listamenestystä nyt ja silloin

The Beatlesin kohuttu uusi kappale Now and Then debytoi ensi perjantaina Britannian singlelistan ykkösenä. Siitä tulee heidän 18. ykkösensä ja ensimmäinen 54 vuoteen, sitten vuonna 1969 julkaistun The Ballad of John and Yokon.  

Now and Then ei ole bändin ensimmäinen julkaisu John Lennonin kuoleman jälkeen, mutta siis ensimmäinen ykkönen. Vuonna 1995 julkaistu Free as a Bird joutui tyytymään kakkospaikkaan Michael Jacksonin Earth Songin takana, ja seuraavana vuonna Real Love ”jäi” neljänneksi. Ne liittyivät kokoelmiin (Anthology 1 ja Anthology 2).

 

Now and Then ennakoikin The Beatlesin uutta kokoelma-aaltoa, sillä kuuluisista ”punaisesta” ja ”sinisestä” kokoelmasta tulee perjantaina myyntiin uudet, laajennetut versiot. Kokoelmat ilmestyivät alun perin keväällä 1973 eli reilut viisikymmentä vuotta sitten. Mielenkiintoisesti kumpikaan ei yltänyt brittilistan ykköseksi, mutta nyt on taas uusi mahdollisuus.

 

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Now and Then ei taida kamppailla aivan kärkipaikoista, mutta siitä odotetaan sentään top 20 -hittiä – riippuen fyysisen singlen myynnistä.

lauantai 4. marraskuuta 2023

Listakatsaus, vko 45

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Taylor Swift – Cruel Summer
2. (2.) Doja Cat – Paint the Town Red  
3. (3.) SZA – Snooze
4. (6.) Zach Bryan featuring Kacey Musgraves – I Remember Everything
5. (7.) Luke Combs – Fast Car
6. (9.) Morgan Wallen – Last Night
7. (10.) Morgan Wallen – Thinkin’ Bout Me
8. (4.) Drake featuring Yeat – IDGAF
9. (5.) Bad Bunny – Monaco
10. (11.) Gunna – Fukumean
11. (12.) Olivia Rodrigo – Vampire
12. (13.) Dua Lipa – Dance the Night
13. (8.) Drake featuring J. Cole – First Person Shooter
14. (17.) Tate McRae – Greedy
15. (16.) Drake featuring SexyyRed and SZA – Rich Baby Daddy
16. (18.) Miley Cyrus – Flowers
17. (23.) Jelly Roll – Need a Favor
18. (26.) Miley Cyrus – Used to Be Young  
19. (19.) Nicki Minaj and Ice Spice with Aqua – Barbie World
20. (25.) Taylor Swift – Anti-Hero

Taylor Swiftin Cruel Summer jatkaa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan huipulla, toista viikkoa. Kärkikymmenikössä nähdään myös yksi uusi oma korkein sijoitus, sillä Morgan Wallenin Thinkin’ Bout Me nousi seitsemänneksi. Se oli aiemmin päässyt yhdeksänneksi.
Tylan Water loikkasi 21:nneksi ja Paul Russellin Lil Boo Thang 58–35.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Blink-182 – One More Time…
2. (2.) Drake – For All the Dogs  
3. (-) The Rolling Stones – Hackney Diamonds
4. (1.) Bad Bunny – Nadie Sabe Lo Que Va a Pasar Mañana
5. (6.) Morgan Wallen – One Thing at a Time
6. (9.) Taylor Swift – Midnights
7. (8.) Taylor Swift – Lover
8. (4.) Zach Bryan – Zach Bryan
9. (7.) Rod Wave – Nostalgia
10. (10.) Olivia Rodrigo – Guts
11. (12.) SZA – SOS
12. (14.) Taylor Swift – Folklore
13. (13.) Travis Scott – Utopia
14. (-) Fuerza Regida – Pa Las Baby's y Belikeada
15. (19.) Taylor Swift – 1989
16. (17.) Noah Kahan – Stick Season
17. (16.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album  
18. (15.) Peso Pluma – Génesis  
19. (3.) TOMORROW X TOGETHER – The Name Chapter: Freefall
20. (18.) Taylor Swift – Speak Now (Taylor’s Version)

Rockyhtyeet palasivat vahvasti Yhdysvaltojen albumilistalle. Blink-182:n uusi levy One More Time debytoi jopa kärjessä ja The Rolling Stonesin Hackney Diamonds kolmantena.
Blinkille ykkössija on uran kolmas ja Rollarit ovat ennätyksellisesti jo 38. kertaa kärkikymmenikössä. Heidän tuorein ykkösensä on todella kaukaa, Tattoo You vuodelta 1981. Sekä One More Timea että Hackney Diamondsia kulutettiin tällä viikolla yli 100 000 kpl myynniksi muutettuna.
Meksikolaista musiikkia esittävä kalifornialaisyhtye Fuerza Regida näyttäytyy sijalla 14 uudella levyllään Pa Las Baby's y Belikeada.
Tyler the Creatorin Wolf (#3, 2013) palasi vinyylipainoksen ansiosta 23:nneksi ja Cherin joululevy Christmas debytoi sijalla 32.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Taylor Swift – Is It Over Now? (Taylor’s Version)
2. (-) Taylor Swift – Now That We Don't Talk (Taylor's Version)
3. (2.) cassö, Raye and D-Block Europe – Prada
4. (1.) Kenya Grace – Strangers
5. (-) Taylor Swift – Slut! (Taylor’s Version)
6. (4.) Tate McRae – Greedy
7. (5.) Tyla – Water
8. (6.) Chase & Status and Bou featuring Irah, Flowdan, Trigga and Takura – Baddadan
9. (7.) Sonny Fodera, MK and Clementine Douglas – Asking
10. (9.) Noah Kahan – Stick Season
11. (8.) Mitski – My Love Mine All Mine
12. (13.) Billy Gillies featuring Hannah Boleyn – DNA (Loving You)
13. (12.) Doja Cat – Paint the Town Red
14. (-) Danny Elfman – This Is Halloween
15. (17.) Drake featuring Sexyy Red and SZA – Rich Baby Daddy
16. (11.) Troye Sivan – One of Your Girls
17. (18.) Olivia Rodrigo – Vampire
18. (20.) Chase & Status and Hedex featuring ArrDee – Liquor and Cigarettes
19. (14.) Olivia Rodrigo – Get Him Back!
20. (re) Michael Jackson – Thriller

Taylor Swift dominoi odotetusti tällä viikolla brittilistoja. Is It Over Now’sta tuli hänen (vasta) kolmas ykkösensä ja 1989 (Taylor’s Version) -albumilta lohkesi kaksi muuta uutta top ten -merkintää. Niitä on koossa nyt 26.
Muuten listaa värittää halloween, joka osui sopivasti bileiden osalta viime viikonloppuun sekä virallisesti keskelle viikkoa. Danny Elfmanin This Is Halloween vuodelta 1993 on mielenkiintoisesti uutuus jopa sijalla 14, Michael Jacksonin Thriller (#10, 1983) palasi 20:nneksi, Ray Parker Jr.:n Ghostbusters (#2, 1984) 21:nneksi ja Bobby "Boris" Pickettin ja The Crypt-Kickersin Monster Mash (#4, 1973) 29:nneksi.
Draken ja kumppaneiden Rich Baby Daddy nousi 15:nneksi ja Chase and Statusin porukan Liquor and Cigarettes 18:nneksi.
Wheatuksen Teenage Dirtbag -klassikolla (#2, 2001) ei ole paljon tekemistä halloweenin kanssa, mutta siitä tuli uusi jouluversio (!), joten se päätettiin palauttaa SCR-kategoriaan. Tuloksena re-entry sijalle 38.
The Beatlesin uusi single Now and Then ehti päivässä sijalle 42. Ensi viikolla se kamppailee jopa kärkipaikasta.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Taylor Swift – 1989 (Taylor’s Version)
2. (-) Orchestral Manoeuvres In the Dark – Bauhaus Staircase
3. (1.) The Rolling Stones – Hackney Diamonds
4. (-) Duran Duran – Danse Macabre
5. (-) James Blunt – Who We Used to Be
6. (4.) Olivia Rodrigo – Guts
7. (-) CASISDEAD – Famous Last Words
8. (6.) The Weeknd – The Highlights
9. (5.) Drake – For All the Dogs
10. (-) Alfie Boe – Open Arms: The Symphonic Songbook
11. (8.) Taylor Swift – Midnights
12. (9.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
13. (14.) Elton John – Diamonds
14. (2.) Blink-182 – One More Time…
15. (11.) Taylor Swift – Lover
16. (10.) Taylor Swift – Folklore
17. (17.) Eminem – Curtain Call: The Hits
18. (23.) Michael Jackson – The Essential
19. (16.) Olivia Rodrigo – Sour
20. (13.) Taylor Swift – Reputation

Taylor Swiftin selvästi halutuin Taylor’s Version -julkaisu 1989 avasi hulppein lukemin Britannian albumilistan ykköspaikalta. Sitä kulutettiin myynniksi muutettuna 185 000 kpl, josta suurin osa oli perinteistä myyntiä. Vinyyliä kaupattiin järjettömät 61 800 kpl. Avaus on vuoden paras, ja viime vuonnakin vastaavaan ylsi vain Swift itse Midnights-albumillaan. Vaikka sinkkupuolella on takunnut, albumeissa Swift on kohta lyömätön: hänellä on jo vähän yli kolmekymppisenä 11 ykkösalbumia.
Muut uutuudet jäivät luonnollisesti Swiftin varjoon, mutta niitä on runsaasti. Orchestral Manoeuvres in the Dark oli sijoituksissa mitattuna lähempänä ykköspaikkaa kuin koskaan, sillä Bauhaus Staircasen kakkossija on heidän parhaansa. Top ten -käyntejä on koossa kahdeksan.
Kasaria edustaa tavallaan myös Duran Duran. Halloween-teemainen Danse Macabre on nelossijallaan bändin 12. top ten -albumi.
James Bluntin ura jatkuu vakaana. Who We Used to Be jatkaa mittavaa putkea, sillä hänen kaikki kahdeksan listalevyään ovat yltäneet top kymppiin.
Räppäri Casisdead on top tenin ensikertalainen levyllään Famous Last Words. Se debytoi seitsemäntenä. Viihdetähti Alfie Boe on tottunut parempiinkin sijoihin (11 top ten -merkintää), mutta Open Arms: The Symphonic Songbookin on hyvä lähteä kymppipaikalta kohti lahjasesonkia.
Simple Mindsin New Gold Dream -live aloitti sijalta 23, rap- ja r&b-tähti Brent Faiyazin Larger Than Life sijalta 25, Billy Braggin The Roaring Forty 1983–2023 -kokoelma sijalta 29, Fizzin The Secret to Life sijalta 31 ja The Gaslight Anthemin History Books sijalta 33.
Kaikkien listanörttien suosikkiartisti Daniel O’Donnell pelasi melkoista “upporikasta ja rutiköyhää” valitessaan How Lucky I Must Be -albumilleen näin vilkkaan julkaisuviikon. Onni oli hänen puolellaan tällä kertaa, sillä levy ylsi 39:nneksi. Miksi se on tärkeää? Siksi, että hän on julkaissut top 40 -albumin joka vuosi vuodesta 1988 alkaen. Täysin lyömätön ennätys.

perjantai 3. marraskuuta 2023

Listojen ikiaikainen timantti

The Rolling Stonesin uusi levy Hackney Diamonds on ollut melko odotetunlainen menestys ympäri maailmaa. Se on toistaiseksi yltänyt ykköseksi 18 maassa, joissa listoja laaditaan. Britanniassa albumi debytoi ykkösenä, Suomessa ja Yhdysvalloissa kolmantena.

Rollareiden listaura on menestyneiden nimikkeiden määrässä mitattuna vertaansa vailla. Hackney Diamondsista tuli heidän 38. top ten -albumi Yhdysvalloissa, mikä on ennätys (Barbra Streisandilla on 34). He ovat myös ensimmäisiä, joilla on top ten -merkintä jokaisella vuosikymmenellä 1960-luvulta alkaen. Ykkösiä on kertynyt yhdeksän.

Britannian albumilistalla The Official Charts Company on merkinnyt heille 42 top ten -albumia, mutta lukemassa on myös päällekkäisyyksiä – esimerkiksi Exile on Main St. ja Goats Head Soup ovat yltäneet kärkeen uutuuksina kahdesti. Eri ykkösiä on 12, OCC:n lukema on 14.

Rollarit aloittivat uransa suoraan huipulta: jo ensimmäinen eponyymi listalevy vuonna 1964 oli brittiykkönen ja pysyi ykkösenä 12 viikkoa – saavutus, jota bändi ei sittemmin enää rikkonutkaan.

torstai 2. marraskuuta 2023

Listaklassikko: Meat Loaf – I'd Do Anything for Love (but I Won't Do That) (1993)

Rock-tähti ja näyttelijä Michael Lee Aday, joka tunnetaan paremmin nimellä Meat Loaf, menehtyi viime vuoden tammikuussa. Hänen listauransa on aika mielenkiintoinen, sillä siitä erottuu kaksi huippua: menestysalbumi Bat Out of Hell (1977) sekä sen jatko-osa Bat Out of Hell: Back into Hell, jolta lohkaistiin myös menestyssingle I'd Do Anything for Love (but I Won't Do That) vuonna 1993.

Albumiversiona 12-minuuttisesta megaslovarista tuli Meat Loafin ylivoimaisesti suurin hitti ja tunnetuin kappale. Se ylsi sekä Yhdysvaltojen Hot 100 -listan että Britannian singlelistan kärkeen, osin yhtä aikaa syksyllä 1993. Hot 100 -listalta tuli viisi ykkösviikkoa marras-joulukuussa.

 

I’d Do Anything for Love oli Meat Loafin ensimmäinen ja ainoa Hot 100 -ykkönen ja myös ensimmäinen ja ainoa top ten -menestys. Hän oli yltänyt sijalle 11 jo Bat Out of Hellin singlellä Two Out of Three Ain’t Bad, ja nappasi vielä myöhemmin pari top 20 -merkintää.

 

I’d Do Anything for Lovella kuultava naislaulaja on Lorraine Crosby, mutta keikoilla esiintyi yleensä Patti Russo. Biisi on ehta klassikko. Sillä on 235 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Hulppeaa videota on katsottu Youtubessa 266 miljoonaa kertaa.