torstai 22. joulukuuta 2022

Listaklassikko: Bob the Builder – Can We Fix It? (2000)


Puuha-Pete
eli Bob the Builder on ollut lasten suosikki meilläkin, mutta erityisesti kotimaassaan Britanniassa. Ohjelma aloitettiin vuonna 1998 ja siitä tuli välittömästi erittäin iso hitti. Niin iso, että totta kai sen siivellä piti ruveta myymään musiikkiakin.

Niinpä Bob the Builderin ensimmäinen single näki päivänvalon joulukuussa 2000. Neil Morrisseyn äänellä esiintyvä hahmo näyttäytyi heti Britannian singlelistan kärkipäässä tunnuslauseensa Can We Fix It ympärille kootulla kappaleella. Kappale nousi toisella viikollaan ykköseksi ja pysyi siellä kolme viikkoa myyden platinaa.

Koska Can We Fix It oli niin iso menestys, Bob julkaisi toisenkin singlen, coverin Mambo No. 5:sta – ykkönen sekin – ja vuoden 2001 joulumarkkinoille albumin Bob the Builder: The Album. Se jäi tahollaan neljänneksi, mikä varmaan säästi listat lopulta suuremmalta puuhapeteilyltä. Kuitenkin vielä vuonna 2008 ajateltiin, että uusi levy olisi hyvä ajatus ja Never Mind the Breeze Blocks floppasi sijalle 87.

Puuha-Peten albumi ylsi Suomessakin 17:nneksi, tosin vasta jouluna 2002. Alkuperäistä Can We Fix Itiä ei ole Spotifyssa, mutta uudella versiolla on noin yhdeksän miljoonaa kuuntelua. Aiheesta on runsaasti videoita Youtubessa, mutta suosituimmalla kolmeminuuttisella musiikkivideolla näyttäisi olevan noin 700 000 katselua.


Ei kommentteja: