Billy Paul menee valitettavasti ehkä jälkimmäiseen kategoriaan. Liiton ulkopuolisesta suhteesta kertova Me and Mrs. Jones on hänen ainoa top ten -hittinsä Yhdysvalloissa, mutta sitäkin suurempi. Se vietti kolme viikkoa Hot 100 -listan ykkösenä joulukuussa 1972 eli tasan viisikymmentä vuotta sitten.
Me and Mrs. Jones ylsi Britannian singlelistalla 12:nneksi. Siellä hänen top 40 -uransa käsittää kuitenkin mukavasti kuusi hittiä, joskaan kaikki muut jäivät top 20:n ulkopuolelle.
Me and Mrs. Jonesin on myöhemmin levyttänyt mm. Michael Bublé sen aikaisen heilansa Emily Bluntin kanssa albumille Call Me Irresponsible (2007). Paulin tulkinnalla on 123 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Suosituin liikettä sisältävä video Youtubessa on kerännyt 7,4 miljoonaa katselua.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
maanantai 12. joulukuuta 2022
Listaklassikko: Billy Paul – Me and Mrs. Jones (1972)
Hitaahkot soul-balladit ovat taas muotia, kuten esimerkiksi SZA:n ja Frank Oceanin menestyksestä voi päätellä. Vuosikymmeniä sitten Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkösenä keikkui aimo liuta klassikoiksi edenneitä soul-hittejä, joiden esittäjistä osa muistetaan paremmin ja osa huonommin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti