tiistai 8. marraskuuta 2022

Listaklassikko: JLS – Everybody in Love (2009)

Joskus sana ”klassikko” on tässä sarjassa hieman venyvä termi, sillä listakärkeen on aina kautta historian yltänyt kappaleita, joita ei muisteta edes seuraavana vuonna puhumattakaan vuosikymmenten päästä.

Brittiläisen popryhmä JLS:n tähti loisti melko lyhyen ajan, mutta sitäkin kirkkaammin. He pääsivät maansa singlelistan kärkeen peräti kuudesti reilun parin vuoden sisään. Osa ykkösistä muistetaan tietenkin paremmin kuin toiset.  

Sillä janalla parempaan päähän kuuluu heidän toinen ykkösensä Everybody in Love. Se debytoi Britannian singlelistan huipulla marraskuussa 2009 viihtyen kärjessä kylläkin vain viikon. Kappaleesta tuli kuitenkin melko kestävä hitti, sillä top 40 -viikkoja kertyi kunniakkaasti kymmenen. Tämä siis ennen striimausten kultakautta.

Kärkikymmenikköön JLS pääsi kaikkiaan kymmenen kertaa. Bändi teki viime vuonna paluun, mutta Time jäi sijalle 57.

Everybody in Lovella on 44 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa, ja se on siellä heidän suosituin kappaleensa. Virallista videota ei ole tällä hetkellä Youtubessa, joten linkataan tähän live-pätkä 02 Arenalta 11 vuoden takaa.

 

Ei kommentteja: