Muistellaanpa taas hieman sydänysäriä, koska miksi ei. Viime viikolla kävimme Yhdysvalloissa vuonna 1995 ja nyt mennään Britanniaan vuotta aiemmin.
Tanssiakti Baby D on monen silmissä sooloartisti, mutta itse asiassa kyseessä oli tai on trio, jonka lauluvastuussa oli Dee Fearon. Yhtye julkaisi muutaman vuoden aikana liudan merkittäviä tanssihittejä, joista eittämättä tunnetuin on Let Me Be Your Fantasy.
Kappale ilmestyi alun perin jo vuonna 1992 ja itse tallensin sen levyhyllyyni Futureshock-kokoelmalla vuonna 1993. Jo silloin kyseessä oli ”radio edit”, mutta vasta loppuvuodesta 1994 sinkku saavutti niin mittavaa suosiota, että se ylsi London Recordsin julkaisemana brittilistan kärkeen asti kahdeksi viikoksi.
Let Me Be Your Fantasy oli jo tuossa vaiheessa eräs rave-aikakauden suurimmista crossover-hiteistä Brittein saarilla ja sen aiheuttama noste kantoi Baby D:lle kaksi muuta top 3 -sinkkua sekä siivitti Deliverance-albumin (1996) viidenneksi. Vielä vuonna 2000 klassikon ”Trick or Treat Remix” pääsi 16:nneksi.
Let Me Be Your Fantasyllä on Spotifyssa 16,5 miljoonaa kuuntelua. Suosituin video on kerännyt kahdeksan miljoonaa katselua Youtubessa.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
torstai 24. marraskuuta 2022
Listaklassikko: Baby D – Let Me Be Your Fantasy (1994)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti