Tim Berglingin, eli tutummin Aviciin,
menehtyminen toissa perjantaina on nostanut hänen musiikkinsa listoille ympäri
maailmaa, mm. Suomessa albumilistan kakkoseksi tänään.
Britanniassa listavalloitus kärsi siitä, että kappaleet
olivat ACR-tasolla, mikä tarkoittaa sitä, että jokaista myytyä
singleä kohti biisi pitää kuunnella on demand -striimipalveluista
300 kertaa. Siitä huolimatta Aviciin suurin hitti Wake Me Up (#1,
2013) palasi 26:nneksi.
Avicii oli suosittu Yhdysvalloissakin, mutta pitkän hittiputken hän teki nimenomaan Euroopassa. Brittilistalla hän saavutti kaikkiaan yhdeksän top ten -hittiä, joista kaksi ykköstä, ja viimeinen tuli aivan hiljattain: Rita Oran kanssa tehty Lonely Together ylsi neljänneksi viime syksynä. Albumilistalla hän pääsi top teniin kahdesti, molemmat levyt, sekä True (#2, 2013) sekä Stories (#9, 2015) palasivat perjantaina top 20 -listalle.
Yhdysvalloissa Hot 100 -listalla
Aviciin hitit olivat harvemmassa, mutta ne olivat sitäkin suurempia:
Wake Me Up ylsi peräti neljänneksi ja Truen toinen jättihitti Hey Brother 16:nneksi. True
pääsi tahollaan albumilistan vitoseksi.
Kammottavasti jäi kaikki kesken, lepää
rauhassa Tim!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti