Nuo kymmenen viikkoa vievät levyn 2000-luvulla äärimmäisen
pieneen kerhoon. Kuten listakatsauksessa kirjoitin, The Greatest Showman on
ainoa levy Adelen 21:n (2011) ohella, joka on saavuttanut tällä vuosituhannella
10 viikkoa kärjessä putkeen, tai enemmän. 21 sai 11 ja nyt näyttää melko
todennäköiseltä, että The Greatest Showman sivuaa sitä.
Esimerkiksi kokoelmalistalle tuomittu Frozen-soundtrack
(2013) olisi saavuttanut myyntinsä perusteella ainoastaan muutaman viikon
artistien albumilistan kärjessä Britanniassa, vaikka oli lopulta melkoinen
menestys myyden yli miljoona kappaletta.
The Greatest Showmanin 12. viikolle on asetettu merkittävä kanto kaskeen, sillä George Ezran kakkosalbumi Staying at Tamara’s ilmestyy perjantaina. Sen ensimmäinen single Paradise noussee tällä viikolla tahollaan singlelistan top teniin, joten kysyntä on vahvaa, ainakin ennakko-odotuksissa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti