torstai 24. maaliskuuta 2016

Listaklassikko: Leona Lewis – Bleeding Love (2008)

Leona Lewis oli ensimmäinen brittiläisestä 2000-luvun kykykilpailusta ponnistanut Hot 100 -listan ykköseksi päässyt artisti – toinenhan oli Zayn tänä talvena.

Lewisin läpimurtohittiä, Grammy-palkittua Bleeding Lovea voidaan pitää kaikilla mittareilla tarkasteltuna eräänä 2000-luvun suurimpana menestyksenä. Se on Ryan Tedderin ja Jesse McCartneyn kirjoittama tehokas slovari, joka osui täydellisesti ajan ytimeen: tuolloin r&b oli väistymässä parrasvaloista ja tilalle tulossa rap ja toisaalta puhdas pop, sekä elektronisena että Adelen kaltaisten konstailemattomien klassisten poplaulajien muodossa. Vahvasti Mariah Careyltä ja Whitney Houstonilta vaikutteita imenyt Lewis sopi siihen hetkeen.

Mutta Lewis ei juuri kiinnostanut artistina, mikä näkyy Hot 100 -listan menestyksessä: Bleeding Love hallitsi pari viikkoa keväällä kahdessa erässä, mutta hän ei ole toistaiseksi saanut toista top ten -hittiä, sillä seuraaja Better in Timekin (2008) jäi 11:nneksi. Hänen viimeisin listasinglensä siellä on Happy (#31, 2009). Tuorein albumi I Am (2015) kuitenkin pinnisti väkisin tahollaan 38:nneksi, eli pieni fanikanta Lewisille jäi myös Yhdysvaltoihin.

Ei kommentteja: