torstai 30. lokakuuta 2014

Ensimmäinen kolmas kerta

Taylor Swift on eittämättä 2000-luvun toistaiseksi suurimpia tähtiä ja hän paaluttaa statuksensa viimeistään 1989:lla, josta tulee ensi viikolla hänen kolmas miljoonan ensimmäisellä viikolla myynyt albuminsa. Vastaavaan ei ole Soundscan-aikana (1991->) pystynyt kukaan muu, ei edes Eminem, Britney Spears, Backstreet Boys tai Justin Timberlake (saati 50 Cent tai Limp Bizkit). Billboardin mukaan 1989:a ostetaan avausviikolla noin 1,2 miljoonaa. Swiftin oma paras on toistaiseksi Redin (2012) 1,208 miljoonaa. Speak Now’ta (2010) kaupattiin 1,05 miljoonaa.

Noilla lukemilla 1989 on heittämällä vuoden toiseksi ostetuin levy eikä sen olekaan kovin helppo tavoittaa Frozenia (#1, 2013), jota on ostettu pitkälti neljättä miljoonaa kappaletta ja joka on yhä jatkuvasti top 20 -tasolla viikkolistoilla. Swiftin levyltä on jo lohkaistu Hot 100 -listalle jättihitti Shake It Off (#1, 2014) ja toissa viikolla myyntiin tullut Out of the Woods ehti myös 18:nneksi.

Tässä vielä Swiftin aiempien studiolevyjen suurpiirteiset myynnit toistaiseksi:

Taylor Swift (#5, 2006) 5,5 miljoonaa
Fearless (#1, 2008) 6,1 miljoonaa
Speak Now (#1, 2010) 4,5 miljoonaa
Red (#1, 2012) 4,1 miljoonaa

tiistai 28. lokakuuta 2014

Listaklassikko: Gerry and the Pacemakers – You’ll Never Walk Alone (1963)

Ensimmäisen kerran Judy Garlandin Carousel-musikaalissa vuonna 1945 esittämä You’ll Never Walk Alone on jäänyt elämään populaarikulttuurissa monella tavalla. Brittilistalle sen levytti ensimmäistä kertaa Gerry and the Pacemakers syksyllä 1963 tuottaja George Martinin ehdotuksesta. Versiosta tuli valtava hitti, joka keikkui brittiykkösenä neljä viikkoa loka-marraskuussa 1963.

Biisin ovat omineet itselleen lukuisat urheilujoukkueet, muun muassa Liverpool FC. Sen ovat brittilistalle levyttäneet myös The Crowd (#1, 1985), The 3 Tenors (#35, 1998) ja Robson and Jerome osana kolmen (!) a-puolen singleä What Becomes of the Brokenhearted/Saturday Night at the Movies/You’ll Never Walk Alone (#1, 1996).

Gerry and the Pacemakers saavutti kaikkiaan kuusi top ten -brittihittiä, joista You’ll Never Walk Alone oli kolmas ja siis myös kolmas ja viimeinen ykkönen.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Listakatsaus, vko 44

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (2.) Taylor Swift – Shake It Off
3. (5.) Jessie J, Ariana Grande and Nicki Minaj – Bang Bang
4. (3.) Iggy Azalea featuring Rita Ora – Black Widow
5. (4.) Tove Lo – Habits (Stay High)
6. (6.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ‘Em
7. (7.) Maroon 5 – Animals
8. (9.) Sam Smith – Stay with Me
9. (10.) Bobby Shmurda – Hot Boy
10. (13.) Ed Sheeran – Don’t

Meghan Trainorin All About That Bass on jo seitsemän viikkoa pitänyt kurissa sitä ennen kaksi viikkoa johtaneen Taylor Swiftin Shake It Offin. Lohdutukseksi Swiftin uusi biisi Out of the Woods debytoi tällä viikolla mainiosti 18:ntenä.
Bobby Shmurdan Hot Boy eteni pykälän yhdeksänneksi. Ed Sheeran saavutti ensimmäisen top ten -merkintänsä, kun Don’t loikkasi kymmenenneksi. Hänen parhaansa oli tätä ennen The A Teamin (2012) 13. tila.
Echosmithin Cool Kids nousi kolme sijaa 13:nneksi ja Jason Derulon Trumpets samoin 15:nneksi. Rich Gangin rap-hitti Lifestyle kasvatti eniten streaming-pisteitään ja nousi 23–19. Sam Smithin toinen oma hitti I’m Not the Only One loikkasi 25–20.
John Newman saavutti uransa toistaiseksi korkeimman sijoituksen, kun hänen laulamansa Calvin Harrisin Blame eteni 31–26. Hozierin Take Me to Church pomppasi top 40 -tasolle (49–33), samoin kuin Sam Huntin kantrihitti Leave the Night On (41–38).
Glen Campbellin joutsenlauluksi julistettu I’m Not Gonna Miss You debytoi sijalla 90. Se on kantriveteraanin ensimmäinen listamerkintä peräti 33 vuoteen. Hänellä on kaksi ykköstäkin, Rhinestone Cowboy (1975) sekä Southern Nights (1977).


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Florida Georgia Line – Anything Goes
2. (1.) Jason Aldean – Old Boots, New Dirt
3. (-) Bob Seger – Ride Out
4. (-) You+Me – rose ave.
5. (3.) Barbra Streisand – Partners
6. (10.) Sam Smith – In the Lonely Hour
7. (-) The Game – Blood Moon: Year of the Wolf
8. (-) Hoodie Allen – People Keep Talking
9. (-) U2 – Songs of Innocence
10. (-) Jessie J – Sweet Talker

Florida Georgia Linen esikoisalbumi Here’s to the Good Times (#4, 2012) on myynyt jo tuplaplatinaa, joten seuraaja Anything Goesin paalu ei ollut mitenkään yllätys. Se on siis tietenkin duon ensimmäinen ykkönen.
Bob Seger sitä vastoin on tehnyt hittilevyjä jo iät ja ajat. Ride Out debytoi kolmantena, joka on hänen parhaansa sitten Like a Rockin (#3, 1986). Face the Promise (2006) ylsi neljänneksi.
Pinkin ja Dallas Greenin You+Me -projektin Rose Ave debytoi neljäntenä ja Hoodie Allenin ensimmäinen varsinainen sooloalbumi People Keep Talking kahdeksantena. Aiemmin ykkössijojakin napanneen The Gamen Blood Moon: Year of the Wolf jäi väliin seitsemänneksi. Se on kuitenkin hänen kuudes top ten -merkintänsä.
U2:n Songs of Innocence jäi peräti yhdeksänneksi. Sitä ostettiin ainoastaan 28 000 kpl. Jessie J:n Sweet Talker nappasi kymmenennen tilan, joka on hänen ensimmäinen top ten -saavutuksensa. Who You Are (2011) pääsi 11:nneksi.
Idina Menzelin joululevy Holiday Wishes aloitti mahtavasti sijalta 13 – onhan nyt vasta lokakuu. Stolen Dance -hitistään tutun Milky Chancen Sadnecessary ylitti niin ikään odotukset ja debytoi 17:ntenä.
Andrew McMahon in the Wildernessin nimetön levy tupsahti 21:nneksi.


Britannian singlet, Top 10

1. (1.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (4.) Ed Sheeran – Thinking Out Loud
3. (-) Waze and Odyssey vs. R. Kelly – Bump ‘n’ Grind 2014
4. (5.) Jessie J, Ariana Grande & Nicki Minaj – Bang Bang
5. (2.) Taylor Swift – Shake It Off
6. (6.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ‘Em
7. (8.) Calvin Harris featuring John Newman – Blame
8. (7.) Sigma featuring Paloma Faith – Changing
9. (-) Fuse ODG featuring Angel – T.I.N.A.
10. (12.) Sam Smith – I’m Not the Only One

All About That Bassista on hyvää vauhtia tulossa vuoden menestyneimpiä sinkkuja listamielessä, vaikka se on yhä myynnissä melko kaukana vuoden parhaiden vauhdista. Nyt saavutettu paaluviikko on biisille jo neljäs putkeen.
R. Kelly palasi relevantiksi listanimeksi laulettuaan viime vuonna Lady Gagan kanssa hitin Do What U Want (#9, 2013) ja nyt hänen takavuosien menestysbiisinsä Bump ‘n’ Grind (#8, 1995) remiksattiin peräti kolmanneksi, asialla house-projekti Waze and Odyssey. Versio on nimetty vuodelle 2014, vaikka on itse asiassa jo kaksi vuotta vanha.
Kellylle top ten -sijoitus on jo uran 16:s. Ykkösiäkin on kolme: I Believe I Can Fly (1997), Ignition Remix (2003) ja kuka muistaa sen kolmannen? Kyllä, Ja Rulen ja Ashantin kanssa esitetty Wonderful (2004), joka muistetaan mainita yleensä lähinnä unohdetuimpia ykkösiä listattaessa.
Ed Sheeranin Thinking Out Loud nousi jo kakkoseksi. Fuse ODG on saavuttanut nyt neljä top ten -merkintää, kun nyt Angelin kanssa vedetty T.I.N.A. debytoi yhdeksäntenä. Hänen parhaansa on Dangerous Loven (2014) kolmas tila. Angelillä puolestaan on peräti kolme yhdeksättä tilaa!
Ariana Granden ja Zeddin Break Free kaunisteli taas omaa parastaan 19–16. Maroon 5:n Animals loikkasi 60–32 ja Taylor Swiftin Welcome to New York debytoi sijalla 39.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Ben Howard – I Forget Where We Were
2. (-) Slipknot – .5: The Gray Chapter
3. (2.) Ed Sheeran – x
4. (-) Neil Diamond – Melody Road
5. (-) Status Quo – Aquostic: Stripped Bare
6. (3.) Sam Smith – In the Lonely Hour
7. (1.) Ella Henderson – Chapter One
8. (4.) George Ezra – Wanted on Voyage
9. (7.) Barbra Streisand – Partners
10. (5.) Jessie J – Sweet Talker

Jo esikoisalbumillaan Every Kingdom (#4, 2012) platinatasolle päässyt Ben Howard rutisti melko odotetusti tällä viikolla albumilistan kärkeen uudella levyllään I Forget Where We Were. Sitä ostettiin lähes 50 000 kpl.
Slipknot tuskin harmittelee kakkoseksi jäämistään sen kummemmin, heillä on yksi ykkönen (Iowa, 2001) ja nyt jo neljä peräkkäistä top 5 -merkintää, kun .5: The Gray Chapter pääsi edeltäjänsä tavoin hopealle.
Neil Diamondillakin on menestystä vaikka kuinka, eikä hänen ainoasta ykkösestäänkään Home Before Darkista (2008) ole kuin kuusi vuotta. Melody Road debytoi kivasti neljäntenä. Sitä vastoin isompi yllätys on Status Quon viides tila akustisella levyllään Aquostic: Stripped Bare. Sitä ostettiinkin enemmän kuin mitään bändin studioalbumia vuosikausiin. Heillä on neljä ykköstä, mutta viides tila on bändin paras sitten platinaa myyneen Don’t Stop: The 30th Anniversary Albumin (1996).
Tony Bennett ja Lady Gaga kävivät esiintymässä brittitelevisiossa, mikä siivitti Cheek to Cheekin (#10, 2014) 51–12. Myös Maroon 5:n V (#4, 2014) porhalsi rehvakkaasti 42–15.
Nicole Scherzingerin toinen sooloalbumi Big Fat Lie debytoi sijalla 17. Sijoitus on siinä mielessä ok, että levyn toinen single On the Rocks missasi jopa top 75 -listan, mutta toisaalta esikoisalbumi Killer Love (#8, 2011) myi kultaa.
Madonnan True Blue (#1, 1986) oli alessa ja palasi 21:nneksi. Mark Laneganin Phantom Radio debytoi sijalla 22, joka on pykälän heikompi kuin mihin Blues Funeral (2012) kykeni.
Sunn O))) pääsi listalle ensimmäistä kertaa Scott Walkerin avustuksella. Soused debytoi 30:ntena. Walkerilla on paalupaikkakin vuosikymmenten takaa, mutta näin korkealla hän oli viimeksi Tiltillä (#27, 1995).
Aretha Franklinin paluualbumi Sings the Great Diva Classics ei jaksanut yllättäen 32. tilaa ylemmäs. Tosin viime vuosikymmeninä hänen menestyksensä on ollut parempaa Yhdysvalloissa, sillä esimerkiksi So Damn Happy (2003) ei edes tilaistoitunut Britanniassa.
Viikon viimeinen uutuus on Billy Idolin Kings and Queens of the Underground sijalla 35. Hänen 2000-luvun brittilistameriittinsä ovat vielä vaisumpia kuin Franklinillä, joten tuota voi pitää itse asiassa ihan kivana saavutuksena.

perjantai 24. lokakuuta 2014

Listaklassikko: Usher and Alicia Keys – My Boo (2004)

Usherille vuosi 2004 oli ilmiömäinen. Hän johti Hot 100 -listaa vuoden aikana peräti neljällä sinkulla yhteensä järisyttävät 28 viikkoa eli yli puoli vuotta. Se on yhä ennätys. Alicia Keysin kanssa duetoitu My Boo hallitsi kuusi viikkoa tasan kymmenen vuotta sitten loppusyksystä 2004.

My Boo oli Usherin uran kuudes Hot 100 -ykkönen – ja siis neljäs Confessions-albumilta (2004) – ja Keysin toinen. Molemmille on kertynyt senkin jälkeen vielä toistaiseksi kaksi lisää, Usherille Love in This Club (2008) ja OMG (2010), Keysille No One (2007) ja Empire State of Mind (2009). Brittilistalla My Boo ylsi kolmanneksi.

My Boo ei ollut mukana alkuperäisellä Confessionsilla, vaan lisättiin deluxe-versiolle joulumarkkinoita varten. Confessions on eräs 2000-luvun ostetuimpia levyjä sekä Yhdysvalloissa että maailmanlaajuisesti. Sitä ostettiin heti ensimmäisellä viikolla 1,096 miljoonaa kopiota Yhdysvalloissa ja levy vietti kärjessä yhdeksän viikkoa – ei tosin putkeen. Tällä hetkellä myyntilukema näyttää noin 10,5 miljoonaa.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Uusi ura soolona

Sunnuntaina Britannian albumilistan sijalla 30 debytoinut Si Cranstoun on mielenkiintoinen hahmo. Hän oli mukana 1990-luvun lopulla aloittaneessa skata ja reggaeta soittavassa The Dualers -yhtyeessä, joka onnistui saamaan pari kohtuullista singlehittiä muun muassa coveroimalla Savage Gardenin Truly Madly Deeplyn sijalle 23 vuonna 2004.

Si lähti veljensä Tyberin kanssa perustamasta yhtyeestä vuonna 2010 ja on nyt siis sooloartisti. Hän jatkoi yhtyeestä lähtönsä jälkeen musisointia lähinnä Lontoon kaduilla, josta Warner löysi hänet uudelleen ja tarjosi levytyssopimusta. Hänen singlensä ovat saaneet mainiota tukea BBC:n Radio 2:lta ja nyt siis esikoisalbumi Modern Life pääsi top 40 -listalle ja heittämällä paremmalle sijoitukselle kuin mihin The Dualers ikinä kykeni.

Pharrellin Happy (#1, 2013) puolestaan saavutti singlelistalla 46. peräkkäisen top 40 -viikkonsa, joka on ennätys. Mr. Acker Bilkin Stranger on the Shore (#1, 1961) tipahti 46. viikollaan 38–47 vuonna 1962. On aivan mahdollista, että Happy saa täyteen vuoden ja sehän onkin jo 2000-luvun menestynein single.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Listakatsaus, vko 43

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (2.) Taylor Swift – Shake It Off
3. (3.) Iggy Azalea featuring Rita Ora – Black Widow
4. (6.) Tove Lo – Habits (Stay High)
5. (4.) Jessie J, Ariana Grande and Nicki Minaj – Bang Bang
6. (7.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ‘Em
7. (8.) Maroon 5 – Animals
8. (5.) Nicki Minaj – Anaconda
9. (6.) Sam Smith – Stay with Me
10. (12.) Bobby Shmurda – Hot Boy

Meghan Trainorin All About That Bass johtaa Hot 100 -listaa yhä kuudetta viikkoa. Kärkipäässä Tove Lon Habits (Stay High) eteni jo neljänneksi, Jeremih’n Don’t Tell ‘Em kuudenneksi ja Maroon 5:n tuorein hitti Animals seitsemänneksi.
Bobby Shmurdan rap-hitti Hot Boy (eksplisiittisemmin Hot Nigga) nousi pari sijaa kymmenenneksi ja on esittäjänsä ensimmäinen top ten -merkintä (ja myös ensimmäinen hitti).
Top 20:ssa etenevät tutut Ed Sheeranin Don’t (jonka 13. tila sivuaa hänen korkeinta sijoitustaan) sekä Echosmithin Cool Kids (19–16). Jason Derulon Trumpets (23–18) on sekin vanha hitti jo, mutta ylsi nyt Yhdyvalloissa ensimmäistä kertaa top 20 -tasolle.
Sam Smithin uusi single I’m Not the Only One loikkasi 52–25. Tv-tähti Jimmy Fallonin tavaramerkki Ew debytoi sijalla 26. Se on Fallonin ensimmäinen kosketus Hot 100 -listaan. Biisillä vierailee will.i.am.
Robbie Williams ei saanut kolmatta Hot 100 -hittiään sooloartistina, sillä Avicii ei kreditoi vierailijoitaan. The Days debytoi 78:ntenä. Fergien paluusingle L.A. Love (La La) ei kiinnosta kovinkaan paljoa, sillä se jäi 97:nneksi.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Jason Aldean – Old Boots, New Dirt
2. (-) Hozier – Hozier
3. (3.) Barbra Streisand – Partners
4. (4.) Tony Bennett and Lady Gaga – Cheek to Cheek
5. (-) Weezer – Everything Will Be Alright in the End
6. (1.) Blake Shelton – Bringing Back the Sunshine
7. (-) Stevie Nicks – 24 Karat Gold: Songs from the Vault
8. (-) Alex and Sierra – It’s About Us
9. (-) Keyshia Cole – Point of No Return
10. (12.) Sam Smith – In the Lonely Hour

Jason Aldeanin edellinen levy Night Train (2012) pääsi ykköseksi ja oli ilmestymisvuotensa ostetuimpia levyjä, joten Old Boots New Dirtin paalupaikka oli etukäteen lähes varma. Se on siis Aldeanin toinen ykkönen ja viides top ten -saavutus.
Hozierin esikoislevy debytoi kakkossijalla, mutta myynnillisesti kaukana takana. Weezerin Everything Will Be Alright in the End pääsi viidenneksi. Bändillä on nyt seitsemän peräkkäistä top ten -merkintää, mutta ei ykkösiä. Korkein sijoitus on Make Believen (2005) kakkostila.
Stevie Nicksin 24 Karat Gold: Songs from the Vault debytoi seitsemäntenä ja on hänen kuudes top ten -levynsä. Bella Donna (1981) ylsi ykköseksikin.
X Factor -kaksikko Alex and Sierra pääsi kahdeksanneksi ensimmäisellä yrittämällään. Keyshia Cole oli vielä muutama vuosi sitten varma top 5 -nimi, mutta nyt Point of No Return jäi yhdeksänneksi. Ei taida olla enää paluuta kärkeen, mutta top ten -levyjä on hänellä kuitenkin kuusi.
Lisää uutuuksia vilkkaalla viikolla: The Piano Guysin Wonders debytoi 12:ntena (heidän parhaansa), Tinashen esikoislevy Aquarius vasta 17:ntenä ja Jackson Brownen Standing in the Breach hienosti 15:ntenä. Hienosti siksi, että se on hänen parhaansa sitten Lawyers in Loven (#8, 1983).
Flying Lotusin You’re Dead tupsahti 19:nneksi. Sixx AM:n Modern Vintage avasi sijalta 20. Heidän parhaansa on This Is Gonna Hurtin (2011) kymmenes tila. Childish Gambinon Kauai-EP nousi toisella viikollaan 18–16, mikä selittyy sillä, että viime viikko oli sille vajaa myyntiviikko.


Britannian singlet, Top 10

1. (1.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (4.) Taylor Swift – Shake It Off
3. (-) One Direction – Steal My Girl
4. (10.) Ed Sheeran – Thinking Out Loud
5. (2.) Jessie J, Ariana Grande & Nicki Minaj – Bang Bang
6. (5.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ‘Em
7. (8.) Sigma featuring Paloma Faith – Changing
8. (6.) Calvin Harris featuring John Newman – Blame
9. (46.) The Vamps – Oh Cecilia (Breaking My Heart)
10. (-) Eminem featuring Sia – Guts Over Fear

All About That Bass oli vielä kolmannellakin ykkösviikollaan suhteellisen ylivoimainen, vaikka neloseksi rynnistänyt Ed Sheeranin Thinking Out Loud nousi päivätason myynnissä sen rinnalle loppuviikosta. Kakkoseksi eteni Taylor Swiftin Shake It Off, jolle hopeatila on listauran paras. Biisi on sinnitellyt aivan kärkipäässä jo kaksi kuukautta.
One Directionin Steal My Girl avasi kolmossijalta, samoin kuin edellisen Midnight Memories -levyn maistiainen Live While We’re Young (#3, 2013). Saa nähdä, vieläkö Four-albumi käy kaupaksi, kun poikabändimarkkinoille on uusiakin tulokkaita, kuten tällä viikolla viimeisimmällä singlellään yhdeksänneksi loikannut The Vamps. Versio Simon and Garfunkelin Ceciliasta nimellä Oh Cecilia (Breaking My Heart) on heidän viides perättäinen top ten -sinkkunsa.
Eminemin ja Sian Guts Over Fear debytoi kymmenentenä, joka on Siallekin jo kuudes top ten -visiitti. Ranskalaisen Watermätin Bullit pääsi 15:nneksi. Biisi on ollut iso hitti Belgiassa. Ariana Granden ja Zeddin Break Free saavutti parhaan sijoituksensa noustuaan 23–19.
Wilkinsonin ja Talay Rileyn Dirty Love avasi sijalta 20. Molemmilla on yksi top ten -hitti, Wilkinsonilla Afterglow (#8, 2013) ja Rileyllä vierailu Chipmunkin singlellä Look for Me (#7, 2009).
Krishanen ja Melissa Steelin Drunk and Incapable pääsi 27:nneksi. Charli XCX:n uusi biisi Break the Rules debytoi sijalla 35, joka on aika keskinkertainen suoritus Boom Clapin kuudennen sijan jälkeen.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Ella Henderson – Chapter One
2. (2.) Ed Sheeran – x
3. (3.) Sam Smith – In the Lonely Hour
4. (1.) George Ezra – Wanted on Voyage
5. (-) Jessie J – Sweet Talker
6. (-) U2 – Songs of Innocence
7. (4.) Barbra Streisand – Partners
8. (-) Spandau Ballet – The Story: The Very Best of
9. (-) Jessie Ware – Tough Love
10. (-) You+Me – Rose Ave

Ghost on ollut eräs vuoden ostetuimmista sinkuista ja Glow debytoi viime viikolla top tenissä tahollaan, joten ei ollut ihme, että Ella Hendersonin esikoisalbumi Chapter One pääsi albumilistan kärkeen. Sitä yritetään kovasti markkinoida myös meillä.
Jessie J sai kolmannen sinkkuykkösensä Bang Bangistä, mutta hänellä ei ole vieläkään yhtään albumilistan paalua, kun Sweet Talker debytoi viidentenä. Toki hänen kaikki levynsä ovat olleet kevyesti top ten -kamaa.
U2:n Songs of Innocence on jaeltu kiinnostuneille jo aikoja sitten, mutta silti sen olisi voinut odottaa pääsevän ylemmäs kuin kuudenneksi. Bändillä on kuitenkin 16 top ten -merkintää. Kaikki heidän studiolevynsä Zooropasta (1993) lähtien ovat päässeet kärkeen, joten siinä mielessä uutuuden jakelutaktiikka oli kyseenalainen.
Spandau Ballet’n kokoelma debytoi kahdeksantena. Heillä on nyt kahdeksan top ten -levyä. Toisen Jessien eli Waren Tough Love avasi sijalta yhdeksän. Se oli odotettua heikompi, etenkin, koska Say You Love Me on hänen uransa toistaiseksi suurin hittisingle. Devotion (2012) pääsi viidenneksi ja myi kultaa, joten uutuudella on petrattavaa.
Pinkin ja City and Colourista tutun Dallas Greenin folk-projekti You+Me pääsi melko lyhyellä varoitusajalla ilmestyneellä esikoislevyllään kymmenenneksi.
Jonathan Antoinen Tenore debytoi 13:ntena ja Ozzy Osbournen Memoirs of a Madman -kokoelma 23:ntena. The Dualersista tutun Si Cranstounin soololevy Modern Life avasi sijalta 30. Viikon kovimmat nousijat olivat alen ansiosta Pharrellin platinaa myynyt Girl (#1, 2014), joka loikkasi 60–12 sekä aiemmin seitsemäntenä piipahtanut Slashin World on Fire (67–18).

torstai 16. lokakuuta 2014

Listaklassikko: Culture Club – Do You Really Want to Hurt Me (1982)

Boy Georgen luotsaama brittiyhtye Culture Club oli 1980-luvun alkupuolen suuria popnimiä, vaikka heidän ykkössaldonsa brittilistalla jäikin kahteen. Jo bändin ensimmäinen listasingle oli kuitenkin niistä toinen ja jättimenestys: Do You Really Want to Hurt Me nousi brittilistan ykköseksi lokakuussa 1982 ja pysyi siellä kolme viikkoa.

Keinahteleva klassikkobiisi ei ollut Culture Clubin ensimmäinen single, mutta Kissing to be Clever -emoalbumin kaksi ensimmäistä lohkaisua White Boy ja I'm Afraid of Me eivät listautuneet. Do You Really Want to Hurt Me ja joulusingle Time (Clock of the Heart) (#3, 1982) auttoivat levyn lopulta brittilistan sijalle viisi ja Yhdysvalloissakin 14:nneksi. Do You Really Want to Hurt Me ylsi Yhdysvalloissa Hot 100 -listan kakkoseksi.

Se toinen brittiykkönen oli muuten tietenkin Karma Chameleon (1983), joka pääsi kärkeen myös Atlantin takana.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Vain BBC tietää miten kasataan tähdet

BBC:n vuotuinen Children in Need -hyväntekeväisyysprojekti on tänä vuonna panostanut tunnuskappaleeseensa paljon, sillä The Beach Boysin God Only Knowsin (1966) ovat versioineet itse Brian Wilson ja hirvittävä kasa eri esittäjiä. Siitä tuli sunnuntaina Wilsonin ensimmäinen singlehitti yhdeksään vuoteen ja hänen korkeimmalle yltänyt kappaleensa sooloartistina, kun se debytoi sijalla 19.

Eri esittäjistä Jake Buggilla on erityisen haastavat kolme sekuntia: ”la la la la la”. Koko projekti muistuttaa suuresti BBC:n toistaiseksi suurinta hyväntekeväisyyshittiä, all star -versiota Lou Reedin Perfect Daystä (#1, 1997). Itse Children in Need -tapahtuma on vasta parin viikon kuluttua, joten God Only Knowsin 19. sija paranee vielä.

God Only Knows pääsi alkuperäisesityksenä kakkoseksi kesällä 1966 ja The Beach Boysin viimeisin singlelistamerkintä tuli suunnilleen 30 vuotta myöhemmin, kun Status Quon kanssa tehty Fun Fun Fun piipahti sijalla 24.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Listaklassikko: Barenaked Ladies – One Week (1998)

Olen päättänyt toistaiseksi luopua Listanimi-sarjasta sen ajoittaisen työteliäisyyden vuoksi ja laajennan Listaklassikko-sarjan viikottaiseksi, kunnes keksin jotain uutta kivaa.

Tällä viikolla tarkastellaan hittiä, joka oli hyvin nimensä mukainen – kanadalaisyhtye Barenaked Ladiesin hauska One Week nimittäin johti Hot 100 -listaa tasan yhden viikon lokakuussa 1998.

Biisi oli iso radiohitti ja onnistui varastamaan Monican The First Nightilta paalupaikan viikoksi. The First Night johti Hot 100 -listaa ennen One Weekiä kaksi ja sen jälkeen kolme viikkoa. Samanlainen pihvi sämpylän välissä -meno oli Modern Rock -listalla, jolla se vuorotteli Eve 6:n Inside Outin kanssa.

Hauska rallatus on Barenaked Ladiesin suurin hitti myös brittilistalla, jolla se ylsi peräti viidenneksi. Hot 100 -listalla yhä levyttävä bändi pääsi vielä 15:nneksi sinkulla Pinch Me (2000), mutta hittivirta tyrehtyi kenties lopullisesti jo viime vuosikymmenen puolivälissä.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kahdeksan sanaa (ja sulkumerkit) Oceanin Billyn listakärkeen vei

Otanpa pitkästä aikaa melko randomin trivianpalasen käsittelyyn. Tajusin juuri Joel Whitburnin Top Pop Singles -kirjaa selaillessani, että Billy Oceanilla on vain 11 Hot 100 -listamerkintää, mutta niistä peräti kolme ykköstä. Se on kai ennätys sinänsä, mutta vielä mielenkiintoisempaa on, että jokaisen kolmen ykkösen nimessä on kahdeksan sanaa. Kyllä, jokaisen!

Ykköset ovat:
Caribbean Queen (No More Love on the Run) (1984)
There'll Be Sad Songs (to Make You Cry) (1986)
Get Outta My Dreams Get Into My Car (1988)

Kun hän vähensi sanojen määrän yhteen (Loverboy, 1984) tai lisäsi yhdeksään (When the Going Gets Tough the Tough Get Going, 1985) tuloksena oli vain kakkostilat. Viisi ykköstä 11 listasinkusta olisikin ollut järisyttävä saldo.

Lopuksi tiedoksi blogin lukijoille, että matkailun vuoksi normaali listakatsaus jää sunnuntaina välistä, mutta ensi viikolla on taas tuttu rytmi.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Listakatsaus. vko 41

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (2.) Taylor Swift – Shake It Off
3. (4.) Nicki Minaj – Anaconda
4. (5.) Iggy Azalea featuring Rita Ora – Black Widow
5. (3.) Jessie J, Ariana Grande and Nicki Minaj – Bang Bang
6. (6.) Sam Smith – Stay with Me
7. (13.) Tove Lo – Habits (Stay High)
8. (7.) Ariana Grande featuring Zedd – Break Free
9. (10.) Jeremih featuring YG – Don’t Tell ‘Em
10. (11.) Clean Bandit featuring Jess Glynne – Rather Be

Meghan Trainorin All About That Bass jatkaa Hot 100 -listan kärjessä eikä top tenissä tapahdu radikaaleja liikkeitä. Pari tervetullutta elettä kuitenkin: Tove Lon Habits (Stay High) eteni 13–7, ja on ruotsalaislaulajan ensimmäinen top ten -hitti, sekä Clean Banditin ja Jess Glynnen esikoishitti Rather Be nousi viimein top teniin sijalle kymmenen. Välissä Jeremih’n ja YG:n Don’t Tell ‘Em petrasi yhdeksänneksi.
Bobby Shmurdan Hot Boy nousi kaksi sijaa 14:nneksi. Ed Sheeran saavutti uransa kolmannen top 20 -hitin Don’tin edettyä 22–17.
Maroon 5:n uusi single Animals loikkasi 51–33. Top 40:n ainoa uutuus on Kendrick Lamarin paluuhitti I sijalla 39. Hänen korkein sijoituksensa on Fuckin’ Problemsin kahdeksas tila vuodelta 2012. Se oli vierailu, Lamarin omista biiseistä Swimming Pools (Drank) ylsi 17:nneksi.
Jonas Brothersista tutun Nick Jonasin Jealousista on tulossa oikea hitti, sillä se eteni 80–58.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Tony Bennett and Lady Gaga – Cheek to Cheek
2. (-) Kenny Chesney – The Big Revival
3. (1.) Barbra Streisand – Partners
4. (-) alt-J – This Is All Yours
5. (-) Pentatonix – PTX: Vol. III (EP)
6. (2.) Chris Brown – X
7. (11.) Soundtrack – Guardians of the Galaxy
8. (-) Joe Bonamassa – Different Shades of Blue
9. (7.) Maroon 5 – V
10. (-) Jennifer Hudson – JHud

Listamaailmassa kamppaillaan sijoituksista usein häviävän pienin marginaalein, mutta harvoin kolme varsin odotettua albumia myyvät näin samanlaisia määriä: Tony Bennettin ja Lady Gagan Cheek to Cheekiä ostettiin 131 000 kpl, Kenny Chesneyn The Big Revivalia 130 000 kpl ja Barbra Streisandin Partnersia toisella listaviikolla 127 000 kpl. Kaikki artistit ovat toki käyneet kärjessä aiemminkin. Bennettille paalu on uran toinen ja Gagalle kolmas. Gaga oli mukana myös Bennettin ensimmäisellä ykkösellä Duets II:lla (2011). Bennett on 88-vuotiaana iäkkäin ykköseksi päässyt artisti – hän oli sitä toki jo Duets II:n ansiosta.
Chesneylle top ten -merkintä on jo 12:s ja ykkösiäkin on aimo liuta, kaikkiaan seitsemän.
Alt-J:n brittiykköseksi kiilannut This Is All Yours debytoi Yhdysvalloissa hienosti neljäntenä, joka on heidän ensimmäinen top 40 -merkintänsä. A cappella -ryhmä Pentatonix on toista kertaa top tenissä, mutta ylempänä kuin koskaan kolmannella EP:llään PTX: Vol. III.
Joe Bonamassa saavutti ensimmäisen top ten -merkintänsä Different Shades of Bluen debytoitua kahdeksantena. Myös sen myyntiviikko oli blues-kitaristin uran paras.
Jennifer Hudsonin kolmas levy JHud jäi kymmenenneksi. Vaikka top ten -sijoitus on aina ihan ok, Hudsonin kaksi aiempaa avasivat kumpikin kakkossijalta huomattavasti paremmin myynnein.
Aphex Twinin paluulevy Syro jäi juuri top tenin ulkopuolelle 11:nneksi, joka toki on hänen parhaansa. Leonard Cohenin Popular Problems debytoi 15:ntenä. Old Ideas (2012) kävi peräti kolmantena. Lapsitähtenä pinnalle ponnistanut Jackie Evancho joutui myös tyytymään aiempaa alempaan sijoitukseen, kun Awakening debytoi sijalla 17. Ei ole kuitenkaan hassumpi saavutus lyödä sekä John Mellencampin Plain Spoken (18) että Lenny Kravitzin Strut (19).


Britannian singlet, Top 10

1. (33.) Meghan Trainor – All About That Bass
2. (1.) Jessie J, Ariana Grande & Nicki Minaj – Bang Bang
3. (3.) Taylor Swift – Shake It Off
4. (2.) Sigma featuring Paloma Faith – Changing
5. (4.) Calvin Harris featuring John Newman – Blame
6. (7.) George Ezra – Blame It on Me
7. (-) The Magician featuring Years and Years – Sunlight
8. (5.) Lilly Wood and The Prick and Robin Schulz – Prayer in C
9. (6.) Sam Smith – I’m Not the Only One
10. (12.) George Ezra – Budapest

Viime viikolla 33:nneksi pelkkien streaming-kuunteluiden ansiosta päässyt All About That Bass kiri myyntisinglen ansiosta selväksi ykköseksi. Se on massachusettslaisen Trainorin ensimmäinen listahitti.
George Ezran Blame It on Me nousi kuudenneksi. Lykke Lin I Follow Riversin remiksaajana tunnetun The Magicianin Sunlight debytoi seitsemäntenä. Sillä on mukana mystinen Years and Years. Molemmat ovat listadebytantteja.
Labrinthin Let It Be pääsi 11:nneksi – hänellä on viisi top ten -merkintääkin – ja Ella Eyren toinen varsinainen soolosingle Comeback 12:nneksi. Hänethän muistamme Rudimentalin Waiting All Nightin (#1, 2013) laulajana.
Gorgon Cityn Unmissable debytoi kahden top ten -hitin jälkeen 19:ntenä. Jessie Waren Say You Love Me nappasi 22. sijan, joka on hänen uransa korkein saavutus ja ylipäätään vasta toinen top 40 -merkintä. Biisin on kirjoittanut hänen kanssaan Ed Sheeran.
Hozierin Take Me to Church nousi taas pari pykälää 26:nneksi. Jamie T:n Zombie eteni 48–36 ja on miehen kuudes top 40 -saavutus.


Britannian albumit Top 10

1. (4.) George Ezra – Wanted on Voyage
2. (3.) Sam Smith – In the Lonely Hour
3. (6.) Ed Sheeran – x
4. (-) Jamie T – Carry on the Grudge
5. (2.) Barbra Streisand – Partners
6. (7.) The Script – No Sound Without Silence
7. (re) Oasis – (What’s the Story) Morning Glory
8. (-) Prince – ART OFFICIAL AGE
9. (1.) alt-J – This Is All Yours
10. (-) Genesis – R-Kive

George Ezralla oli hyvä viikko singlelistalla ja hänen menestyksensä kruunasi Wanted on Voyagen ensimmäinen paalupaikka albumipuolella. Levy debytoi kesällä kolmantena ja eteni nyt 14. viikollaan kärkeen.
Jamie T pääsi top 40:ään sinkkulistalla, mutta joutuu yhä odottamaan ensimmäistä ykkösalbumiaan, sillä Carry on the Grudge päätyi väliaikapisteen johdostaan huolimatta neljänneksi. Hänellä on nyt kolme top 5 -levyä. Kings and Queens (2009) ylsi kakkoseksi.
Oasiksen (What’s the Story) Morning Glory (#1, 1995) kiinnostaa yhä niin paljon, että sen uudelleenjulkaisu pamahti peräti seitsemänneksi. Princen kaksi levyä avasivat sijoilta kahdeksan ja 11. Art Official Age on maestron 19. top ten -levy. Genesiksen R-Kive-boksi pääsi kymmenenneksi. Heillä taasen on 18 top ten -käyntiä.
My Chemical Romancesta tutun Gerard Wayn Hesitant Alien tupsahti 14:nneksi ja SBTRKT saavutti uransa parhaan sijoituksen Wonder Where We Landin avattua sijalta 16.
Talent-nimi Lucy Kayn Fantasia debytoi 18:ntena ja The Marmozetsin The Weird and Wonderful Marmozets 25:ntenä. Lucinda Williamsin Down Where the Spirit Meets the Bone avasi sijalta 23. Se on hänen toinen top 40 -saavutuksensa, West (2007) ylsi 30:nneksi.
Abban livealbumi Live at Wembley Arena debytoi 30:ntena ja Levellersin kokoelma sijalla 32. Cilla Blackin The Very Best of (2013) nousi toistaiseksi parhaalle sijalleen edettyään 48–26.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Q3:n myyntikatsaus: Iloa ja laskevia myyntejä

On taas aika katsoa, mitkä levyt ovat kiinnostaneet vuoden mittaan. Britanniassa otetaan nykyisin mukaan sinkkujen osalta myös streaming-palvelujen kuuntelut, mutta ne yhdistetään tämän laskennan kannalta kätevästi myyntiin. Tähdellä merkityt julkaisut ovat tutusti viimevuotisia tai vanhempia.

USA, singlet

1 – Pharrell Williams – Happy – 6 200 000*
2 – John Legend – All of Me – 4 400 000*
3 – Katy Perry feat. Juicy J – Dark Horse – 4 200 000*
4 – Jason Derulo feat. 2 Chainz – Talk Dirty – 3 900 000*
5 – Iggy Azalea feat. Charli XCX – Fancy – 3 700 000
6 – Idina Menzel – Let It Go – 3 100 000*
7 – DJ Snake and Lil Jon – Turn Down for What – 3 100 000
8 – Ariana Grande feat. Iggy Azalea – Problem – 3 100 000
9 – Sam Smith – Stay with Me – 2 800 000
10 – MAGIC! – Rude – 2 600 000

Pharrellin Happy ei enää myy valtavia määriä, mutta sen vuosilistan ykkössijaa ei uhkaa mikään tai kukaan. Yleinen myynnin lasku heijastuu siten, että top tenissä ei ole oikeastaan yhtään uutta (viimeisen parin kuukauden aikana julkaistua) biisiä. Kesän suurin hitti Iggy Azalean Fancy noussee loppuvuoden mittaan ainakin neljänneksi.

11 – Bastille – Pompeii – 2 500 000*
12 – Meghan Trainor – All About That Bass – 2 500 000
13 – Aloe Blacc – The Man – 2 400 000
14 – Pitbull feat. Ke$ha – Timber – 2 400 000*
15 – A Great Big World and Christina Aguilera – Say Something – 2 300 000*
16 – Nico and Vinz – Am I Wrong – 2 100 000
17 – OneRepublic – Counting Stars – 2 100 000*
18 – Taylor Swift – Shake It Off – 2 000 000
19 – Disclosure feat. Sam Smith – Latch – 1 900 000
20 – Calvin Harris – Summer – 1 800 000

Norjalaisduo Nico and Vinzin kansainvälinen hitti Am I Wrong on menestynyt Yhdysvalloissakin hienosti. Meghan Trainorin All About That Bassia on kolmen kuukauden aikana ostettu 2,5 miljoonaa kappaletta ja Taylor Swiftin Shake It Offia parissa kuukaudessa kaksi miljoonaa. Vuosi sitten tälle listalle pääsemiseksi tarvittiin 2 180 000 kpl.


USA, albumit

1 – Soundtrack – Frozen – 3 115 000*
2 – Beyoncé – Beyoncé – 780 000*
3 – Lorde – Pure Heroine – 760 000*
4 – Coldplay – Ghost Stories – 725 000
5 – Eric Church – The Outsiders – 723 000
6 – Various Artists – NOW 50 – 630 000
7 – Luke Bryan – Crash My Party – 620 000*
8 – Sam Smith – In the Lonely Hour – 610 000
9 – Brantley Gilbert – Just as I Am – 580 000
10 – Katy Perry – PRISM – 540 000*

Alkuvuodesta jyränneelle Frozenille ei näy uhkaajia albumilaskennassa, sen sijaan koko muu kärkikymmenikkö mennee uusiksi vielä loppuvuodesta. Varmimmin mukana pysynevät Beyoncé, ColdplayGhost Stories sekä edellisen katsauksen jälkeen mukaan ilmaantunut Sam Smithin In the Lonely Hour.

11 – Pharrell Williams – G I R L – 527 000
12 – Various Artists – NOW 49 – 520 000
13 – Florida Georgia Line – Here's to the Good Times – 510 000*
14 – Soundtrack – Guardians of the Galaxy – 510 000
15 – Imagine Dragons – Night Visions – 505 000*
16 – Eminem – The Marshall Mathers LP 2 – 490 000*
17 – Ed Sheeran – x – 490 000
18 – Miranda Lambert – Platinum – 478 000
19 – 5 Seconds of Summer – 5 Seconds of Summer – 475 000
20 – Bruno Mars – Unorthodox Jukebox – 440 000*

Täällä on muutamakin tuore tulokas, kuten 5 Seconds of Summerin esikoinen. Guardians of the Galaxy saavutti kaksi viikkoa viikkolistankin kärjessä. Viime vuonna 20. tilaan vaadittiin peräti 527 000 kpl, nyt sillä olisi päästy 11:nneksi.


Britannia, singlet

1 – Pharrell Williams – Happy – 1 723 000*
2 – Clean Bandit feat. Jess Glynne – Rather Be – 1 400 000
3 – John Legend – All of Me – 1 149 000*
4 – Mr. Probz – Waves – 997 000
5 – Pitbull feat. Ke$ha – Timber – 935 000
6 – Ella Henderson – Ghost – 781 000
7 – Sam Smith – Stay with Me – 724 000
8 – Route 94 feat. Jess Glynne – My Love – 680 000
9 – Katy Perry feat. Juicy J – Dark Horse – 664 000*
10 – Idina Menzel – Let It Go – 662 000*

Happy jyrää Britanniassakin – se on noin kahden miljoonan myynnillään 2000-luvun ostetuin single. Clean Banditin Rather Ben myynti on ollut myös aivan fantastista ja Mr. Probzin Wavesistä tuli juuri vuoden neljäs miljoonan rajan ylittänyt single, vaikka se on tässä vielä alle. X Factorista ponnistaneen Ella Hendersonin ura on alkanut vauhdikkaasti jättihitillä Ghost. Idina Menzelin Let It Gon korkeimmaksi viikkolistasijoitukseksi jäi 11:s, mihin nähden vuosilistan top ten -paikka tällä hetkellä on huikea suoritus.

11 – Sam Smith – Money on My Mind – 645 000
12 – Kiesza – Hideaway – 643 000
13 – Ed Sheeran – Sing – 629 000
14 – Sigma – Nobody to Love – 627 000
15 – Calvin Harris – Summer – 583 000
16 – George Ezra – Budapest – 556 000*
17 – MAGIC! – Rude – 555 000
18 – Duke Dumont feat. Jax Jones – I Got U – 553 000
19 – Avicii – Hey Brother – 542 000*
20 – Iggy Azalea feat. Charli XCX – Fancy – 508 000

George Ezran Budapest lähentelee kaikessa hiljaisuudessa pian jo platinarajaa. Yhdysvalloissa Hot 100 -listaa pitkään hallinnut Fancy pääsi brittilistalla vain viidenneksi, mutta on osoittautunut kestäväksi. Vuosi sitten 20. tilaan vaadittiin tässä vaiheessa vain 454 000 kpl, joten tämän vuoden isot hitit ovat streamingin ansiosta jopa edellisvuotta suositumpia.


Britannia, albumit

1 – Ed Sheeran – x – 634 000
2 – Sam Smith – In the Lonely Hour – 487 000
3 – Coldplay – Ghost Stories – 470 000
4 – Paolo Nutini – Caustic Love – 440 000
5 – Paloma Faith – A Perfect Contradiction – 342 000
6 – Ellie Goulding – Halcyon – 332 000*
7 – Pharrell Williams – G I R L – 263 000
8 – London Grammar – If You Wait – 249 000*
9 – Arctic Monkeys – AM – 245 000*
10 – Bastille – Bad Blood – 237 000*

Ed Sheeranin X merkkautti vuoden parhaan myyntiviikon ja keikkuu toistaiseksi melko omassa sarjassaan myyden yhä tasaisen hyvin. Puolivuotislaskennan ykkösenä komeillut Ghost Stories kaipaisi loppuvuodesta tuekseen toisenkin A Sky Full of Starsin tasoisen hitin.

11 – Beyoncé – Beyoncé – 211 000*
12 – Dolly Parton – Blue Smoke: The Best of – 208 000
13 – John Legend – Love in the Future – 208 000*
14 – Gary Barlow – Since I Saw You Last – 204 000*
15 – George Ezra – Wanted on Voyage – 184 000
16 – Avicii – True – 179 000*
17 – Kasabian – 48:13 – 175 000
18 – George Michael – Symphonica – 174 000
19 – Elbow – The Take Off and Landing of Everything – 170 000
20 – The 1975 – The 1975 – 152 000*

Dolly Partonin visiitti Glastonburyyn toi hänelle uran korkeimman sijoituksen viikkolistalla eli kakkostilan. Vuosilistallakin uuden levyn ja kokoelman yhdistävä Blue Smoke on vahva ehdokas top 20:een. Vuosi sitten 20. tilaan tarvittiin 218 000 kpl, joten pudotus on ollut radikaali.