torstai 30. heinäkuuta 2009

Blondie - The Tide Is High (1980)


Video sent by hushhush112

Ihanan Debbie Harryn luotsaama Blondie oli 70–80 -luvun vaihteen punk- ja new wave -kauden suurin menestyjä. Kultakautensa mittaan bändi muutti tyyliään punkista aina hiphopiin levyttäen silti kiinnostavaa ja tänäkin päivänä relevanttia musiikkia.

Vaikka omakin materiaali juhli listoilla, eräs Blondien suurimmista hiteistä on cover-versio kappaleesta The Tide Is High. Kappaleen levytti ensimmäisenä vuonna 1967 jamaikalainen rocksteady-ryhmä The Paragons, jonka laulajana toimi biisin kirjoittaja John Holt. The Paragonsista tuli melko suosittu ja merkittävä yhtye omassa genressään, mutta laajempaan suosioon se ei koskaan yltänyt.

Toisin kävi Blondien versiolle. Bändin viidenneltä albumilta Autoamerican lohkaistu The Tide Is High ylsi sekä brittilistan että Hot 100:n ykköseksi. Kovimmat reggae- ja rocksteady-diggarit saattavat muistaa alkuperäisesityksen paremmin, mutta tavallinen kaduntallaaja yhdistää biisin Blondieen. Vuonna 2002 kappaleen levytti Atomic Kitten, mutta siitä versiosta on parempi olla sanomatta mitään.

Blondie hajosi perustajajäsen Chris Steinin vakavaan sairauteen vuonna 1982, mutta palasi alkuperäiskokoonpanossaan vuonna 1998. Sinkusta Maria tuli brittiykkönen seuraavana keväänä. Viimeisin studioalbumi The Curse of Blondie julkaistiin vuonna 2003 ja yhtye on yhä aktiivinen. Debbie Harry on välillä kokeillut soolonakin, viimeksi pari vuotta sitten albumilla Necessary Evil.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Ja sitten hieman lukuja...

Tässä vuoden toistaiseksi myydyimmät julkaisut sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Lady Gaga on saanut kappaleitaan kaupaksi hurjasti, mutta albumi The Fame ei liiku ihan samaan malliin, hyvin toki sekin. Britannian albumiyllättäjiä ovat Fleet Foxes ja Mercury-palkinnosta pitkäikäisen boostin saanut Elbow, Yhdysvalloissa Michael Jacksonin runsas edustus sekä jo viime vuonna hyvin myynyt Twilight-elokuvan soundtrack.

Britannia singlet:

1. Lady Gaga - Poker Face 760 230
2. Lady Gaga featuring Colby O'Donis - Just Dance 700 254
3. La Roux - In For The Kill 564 259
4. Black Eyed Peas - Boom Boom Pow 477 128
5. Lily Allen - The Fear 455 562
6. Tinchy Stryder featuring N-Dubz - Number 1 453 799
7. James Morrison featuring Nelly Furtado - Broken Strings 410 195
8. Flo Rida featuring Ke$ha - Right Round 406 069
9. Kings of Leon - Use Somebody 398 024
10. Dizzee Rascal - Bonkers 382 293

11. A.R. Rahman & The Pussycat Dolls - Jai Ho! 373 876
12. Calvin Harris - I'm Not Alone 370 561
13. Beyoncé - Halo 365 109
14. Kid Cudi vs. Crookers - Day 'N' Nite 350 819
15. Taylor Swift - Love Story 332 438
16. Lily Allen - Not Fair 317 115
17. Beyonce - Single Ladies 315 271
18. David Guetta feat. Kelly Rowland - When Love Takes Over 306 639
19. Alesha Dixon - Breathe Slow 295 125
20. Agnes - Release Me 290 857


Britannia albumit:

1. Kings of Leon - Only By the Night 744 387
2. Lady Gaga - The Fame 641 342
3. Lily Allen - It's Not Me, It's You 530 289
4. Prodigy - Invaders Must Die 437 564
5. Take That - The Circus 415 461
6. Beyoncé - I Am...Sasha Fierce 407 001
7. Michael Jackson - The Essential Michael Jackson 346 219
8. James Morrison - Songs For You, Truths For Me 335 201
9. Eminem - Relapse 323 599
10. U2 - No Line On The Horizon 322 019

11. Duffy - Rockferry 312 666
12. The Killers - Day & Age 303 154
13. Pink - Funhouse 299 815
14. Elbow - The Seldom Seen Kid 298 417
15. Script - The Script 275 981
16. Fleet Foxes - Fleet Foxes 273 649
17. Kasabian - West Ryder Pauper Lunatic Asylum 261 990
18. Akon - Freedom 248 894
19. Green Day - 21st Century Breakdown 244 686
20. Paolo Nutini - Sunny Side Up 243 239


USA singlet (digimyynti):

1. Lady Gaga - Poker Face 3 713 000
2. Flo Rida featuring Ke$ha - Right Round 3 631 000
3. The Black Eyed Peas - Boom Boom Pow 3 515 000
4. The All-American Rejects - Gives You Hell 2 650 000
5. Lady Gaga featuring Colby O'Donis - Just Dance 2 640 000
6. T.I. featuring Justin Timberlake - Dead and Gone 2 350 000
7. Soulja Boy Tell'em feat. Sammie - Kiss Me Thru the Phone 2 163 000
8. Kanye West - Heartless 2 020 000
9. Miley Cyrus - The Climb 2 008 000
10. Kelly Clarkson - My Life Would Suck Without You 2 000 000


USA albumit:

1. Taylor Swift - Fearless 1 424 744
2. Soundtrack - Hannah Montana: The Movie 1 272 519
3. Eminem - Relapse 1 269 905
4. Michael Jackson - Number Ones 1 104 457
5. Lady Gaga - The Fame 1 075 559
6. Soundtrack - Twilight 1 014 871
7. Nickelback - Dark Horse 979 430
8. U2 - No Line on the Horizon 954 501
9. Rascal Flatts - Unstoppable 871 371
10. Beyoncé - I Am...Sasha Fierce 852 741

11. Dave Matthews Band - Big Whiskey and the GrooGrux King 759 741
12. The Black Eyed Peas - The E.N.D. 726 754
13. Michael Jackson - Thriller 716 000
14. Green Day - 21st Century Breakdown 685 789
15. Kelly Clarkson - All I Ever Wanted 649 391
16. Kings of Leon - Only By the Night 647 755
17. Various Artists - NOW 30 642 428
18. Jamie Foxx - Intuition 639 566
19. The Fray - The Fray 631 930
20. Michael Jackson - The Essential Michael Jackson 569 467

Thrillerin lukema on arvio. Valitettavasti USA:n sinkkumyynnistä en saanut ihan viimeisintä virallista tietoa, olen päivittänyt sijoituksia viimeisimpien viikkotilastojen mukaan. Sijojen 5-10 osalta kyse on arvioista, mutta järjestys on aika lailla tuo. Eikä sillä lopulta niin kauheasti väliä ole, jos ylipäätään käsitellään epävirallista tietoa.

Albumimyynti on pudonnut radikaalisti Yhdysvalloissa, vastaavasti yksittäisten kappaleiden digimyynti on selvässä kasvussa. Kokonaismyynti lienee silti laskeva myös kuluvana vuonna kummallakin markkina-alueella.

Lähteet: Pulse Music Board, Yahoo Chart Watch, Music Week.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Listakatsaus, vko 31

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
2. (2.) Drake - Best I Ever Had
3. (6.) Taylor Swift - You Belong with Me
4. (4.) Keri Hilson featuring Kanye West & Ne-Yo - Knock You Down
5. (5.) Sean Kingston - Fire Burning
6. (3.) The Black Eyed Peas - Boom Boom Pow
7. (7.) Lady Gaga - LoveGame
8. (8.) Pitbull - I Know You Want Me (Calle Ocho)
9. (9.) Jeremih - Birthday Sex
10. (12.) Katy Perry - Waking Up in Vegas

Boom Boom Pow tippuu nopeasti, mutta I Gotta Feeling pitää pintansa. The Black Eyed Peas on pitänyt jöötä listalla jo 15 viikkoa ilman, että kukaan on ehtinyt väliin. Ennätys on Usherin 19 viikkoa vuonna 2004. You Belong with Men kolmossija on Taylor Swiftin paras toistaiseksi. Shakiran uusi single She Wolf debytoi sijalla 34. Jason Mrazin I'm Yours jatkaa porskuttamistaan: viikko 66, nousua 32->29. Ennätyksen (69 viikkoa) rikkoutuminen on erittäin todennäköistä.


USA albumit top 10

1. (-) Daughtry - Leave This Town
2. (1.) Michael Jackson - Number Ones
3. (4.) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
4. (3.) Michael Jackson - Thriller
5. (2.) Maxwell - BLACKsummers' Night
6. (5.) Soundtrack - Hannah Montana 3
7. (7.) Various Artists - NOW 31
8. (6.) Michael Jackson - Off the Wall
9. (8.) Michael Jackson - Bad
10. (9.) Michael Jackson - Dangerous

Daughtryn myynti oli mukavat 269 000. Myös neljä seuraavaa ylsivät yli sadan tuhannen. Billboardin uusilla nettisivuilla ei enää ole Comprehensive Albums -listaa jaossa ilmaiseksi, joten taidan jatkossa laittaa tänne taas "virallisen" Top 200 -listan kärjen. Saa nähdä. Jacksonin kuusi albumia kymmenen myydyimmän joukossa (kuten viime viikollakin) on ennätys. Herb Alpert & The Tijuana Brassilla oli neljä vuonna 1966. Alpertin biisi Rise pudotti muuten Jacksonin Don't Stop 'Til You Get Enough -hitin Hot 100 -listan paalupaikalta vuonna 1979. Tämänkin faktan jakoi Paul Grein.


Britannian singlet Top 10

1. (1.) JLS - Beat Again
2. (-) Mr. Hudson featuring Kanye West - Supernova
3. (3.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
4. (2.) Cascada - Evacuate the Dancefloor
5. (4.) La Roux - Bulletproof
6. (6.) David Guetta featuring Kelly Rowland - When Love Takes Over
7. (9.) Pitbull - I Know You Want Me (Calle Ocho)
8. (5.) Lady Gaga - Paparazzi
9. (13.) Beyoncé - Sweet Dreams
10. (7.) Chicane - Poppiholla

Kovin trendikästä tanssisoundia viljelevä Supernova on Mr. Hudson-bändin ensimmäinen Top 40 -single. Sen kakkossija tulee aika puun takaa ainakin minulle. Beyoncé nettoaa jo neljännen top 10 -singlen viimeisimmältä albumiltaan. Top 40:n ainoa uutuus on lupaavan Frankmusikin Confusion Girl (Shame Shame Shame) sijalla 29.


Britannian albumit Top 10

1. (1.) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
2. (2.) Florence + The Machine - Lungs
3. (5.) Lady Gaga - The Fame
4. (6.) Paolo Nutini - Sunny Side Up
5. (8.) La Roux - La Roux
6. (3.) Michael Jackson - Thriller
7. (4.) Michael Jackson & Jackson 5 - The Motown Years
8. (13.) The Black Eyed Peas - The E.N.D.
9. (16.) Noisettes - Wild Young Hearts
10. (11.) Kasabian - West Ryder Pauper Lunatic Asylum

Kärkikympissä on kolme Mercury-ehdokasta: Florence + The Machine, La Roux ja Kasabian. Michael Jacksonin The Collection -boksi debytoi odotettua heikommin sijalla 14. Se ei ole viikon korkein uutuus, sillä Jordin Sparksin Battlefield -albumi yltää 11:nneksi. Sijalla 33 debytoiva Rhythms Del Mundo on kuubalaisten artistien ja vierailevien kansainvälisten tähtien projekti. Classics-albumilla ovat mukana muun muassa The Killers, Amy Winehouse ja Rollarit.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Palkitse mut!

Britannian viihdemaailman tapahtumista raportoidaan Suomessa aivan liikaa. Kuten esimerkiksi Peter Andren ja Jordanin kuvioista. Heitä ei Suomessa tunne yksikään sielu, paitsi ne viisi ihmistä, jotka muistavat biisin Mysterious Girl. Eivätkä hekään taida välittää.

Mainitsen kuitenkin tässä Britannian Mercury Prize -ehdokkaat, sillä musiikilliset ansiot tarvitsevat aina huomiota ja palstatilaa. Ehdokkaiden joukossa on kiinnostavia uusia tekijöitä, pari jo ansioitunutta yhtyettä sekä taivaisiin asti hehkutettuja keskinkertaisuuksia. Ehdokkaat ovat:

Bat For Lashes - Two Suns
Florence + The Machine - Lungs
Friendly Fires - Friendly Fires
Glasvegas - Glasvegas
Lisa Hannigan - Sea Sew
The Horrors - Primary Colours
The Invisible - The Invisible
Kasabian - West Ryder Pauper Lunatic Asylum
La Roux - La Roux
Led Bib - Sensible Shoes
Speech Debelle - Speech Therapy
Sweet Billy Pilgrim - Twice Born Men

Mercury Prize ei ole aivan merkityksetön. Viime vuonna tittelin voittanut Elbow on sittemmin saanut The Seldom Seen Kid -levyään kaupaksi tuplaplatinaan oikeuttavan määrän. Tänä vuonna oma suosikkini on Glasvegas. Koko systeemistä voi lukea lisää täältä.

Kaupallisen popmusiikin edustajille on tarjolla nerokas Popjustice Twenty Quid Music Prize, ja siinä kilpailevat popkappaleet. Voittaja saa luonnollisesti 20 puntaa puhtaana käteen.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Natalie Imbruglia - Torn (1997)


Video sent by MovieFanQS

Coverhitin avulla voisi rakentaa itselleen pitkänkin uran. Australialaissyntyisellä näyttelijä-laulaja Natalie Imbruglialla oli kaikki maailmanvalloituksen eväät käsissään vuonna 1998. Olen ihmetellyt, miksei Imbruglia panostanut uraansa täysillä vuosituhannen vaihteessa. Hittialbumista Left of the Middle olisi ollut hyvä ponnistaa, mutta menestys on sen jälkeen rajoittunut Britanniaan ja Australiaan.

No, joka tapauksessa hän oli huipulla hetken – Tornista tuli vuodenvaihteen 1997–1998 suurimpia hittejä. Se nousi brittilistan kakkoseksi ja USA:n radiolistan kärkeen, 14 viikoksi! Tuohon aikaan Hot 100 -listalle ei kelpuutettu kappaleita, joista ei julkaistu singleä myyntiin.

Imbruglia ei ollut biisin ensimmäinen esittäjä, eikä edes toinen tai kolmas. Ihan ensimmäisenä Tornin luikautti Los Angelesista ponnistanut Ednaswap vuonna 1995. Seuraavana vuonna biisin levytti norjalainen Trine Rein.

Left of the Middle ei ehkä jäänyt levyn miksanneen Nigel Godrichin uran huippuhetkeksi, mutta Imbruglian kylläkin. Tosin vuoden 2005 albumi Counting Down the Days sisälsi hienon hittisinglen Shiver, ja huhujen mukaan hän on julkaisemassa uutta levyä indiepohjalta.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kymmenen miljoonaa kertaa Legenda

Joskus artistien merkitys musiikkielämälle huomataan vasta heidän kuoltuaan. Ei, en viittaa Michael Jacksoniin, vaan tällä kertaa Bob Marleyhin.

Yahoon listabloggaaja Paul Grein kertoo ansiokkaasti viimeisimmässä tekstissään Bob Marleyn Legend-kokoelman ylittäneen kymmenen miljoonan myydyn levyn rajan Yhdysvalloissa. Tapaus on merkittävä kahdesta syystä. Siksi, että kyseisen rajan ylitys on nykyisin harvinainen saavutus (edellinen oli Norah Jonesin Come Away with Me vuonna 2007), sekä siksi, että Bob Marley ei elinaikanaan juuri menestynyt kaupallisesti. Legendastatuksesta huolimatta Marley ei esimerkiksi koskaan saanut pidellä Grammy-palkintoa, hänen lukuisista pojistaan kolmella on tuo pysti.

Legendin menestys voidaan ehkä kiteyttää kahteen pointtiin: artistin merkityksellinen ura, joka inspiroi uutta sukupolvea sekä definitiivisyys, joka saa musiikin ystävät tarttumaan kaikista mahdollisista Marley-albumeista juuri Legend-kokoelmaan. Viimeksi mainittu on mielestäni kokoelmalevyn perimmäinen tarkoitus.

Tällä viikolla Legend on muuten USA:n 77. myydyin levy. Brittilistan sija on 61.
(Kuva: amazon.com)

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Listakatsaus, vko 30

Billboard Hot 100

1. (1.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
2. (3.) Drake - Best I Ever Had
3. (2.) The Black Eyed Peas - Boom Boom Pow
4. (4.) Keri Hilson featuring Kanye West & Ne-Yo - Knock You Down
5. (6.) Sean Kingston - Fire Burning
6. (9.) Taylor Swift - You Belong with Me
7. (5.) Lady Gaga - LoveGame
8. (8.) Pitbull - I Know You Want Me (Calle Ocho)
9. (7.) Jeremih - Birthday Sex
10. (-) Hannah Montana - He Could Be the One

Drake sai muilutettua itsensä The Black Eyed Peasin hittien väliin. Mikäli Best I Ever Hadin charmi puree vielä miehen albumin ilmestymisen aikaan, on biisillä mahdollisuudet nousta ihan kärkeen asti. Viikon uutuudet Hannah Montanan (Miley Cyruksen) He Could Be the One ja Mariah Careyn Obsessed (11.) eivät yltäneet mitenkään mullistaviin myyntilukuihin. Careyn kappale on jäämässä pelkästään r&b- ja Rhythmic-puolen hitiksi ja Top 10 saattaa jäädä saavuttamatta. I'm Yoursin tilanne: viikko 65, sija 32.


USA albumit top 10

1. (1.) Michael Jackson - Number Ones
2. (-) Maxwell - BLACKsummers' Night
3. (2.) Michael Jackson - Thriller
4. (5.) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
5. (-) Soundtrack - Hannah Montana 3
6. (11.) Michael Jackson - Off the Wall
7. (3.) Various Artists - NOW 31
8. (25.) Michael Jackson - Bad
9. (21.) Michael Jackson - Dangerous
10. (-) All Time Low - Nothing Personal

Maxwellin 330 000 myytyä levyä olisivat riittäneet maan myydyimmän titteliin melkein milloin tahansa muulloin, mutta ei viime viikolla. Number Ones keräsi 339 000 ostotapahtumaa. Yhteensä maailmanlaajuisesti Michael Jacksonin levyjä myytiin Media Trafficin mukaan viikon aikana 2,5 miljoonaa kappaletta. Jackson voidaan julistaa jo nyt vuoden 2009 myydyimmäksi artistiksi sekä Yhdysvalloissa että maailmanlaajuisesti. Sijalla viisi debytoiva Hannah Montana -soundtrack ei ole elokuvaan liittyvä, vaan tv-sarjan kolmas sivutuote. Ihan kuin sillä sinänsä on väliä.


Britannian singlet top 10

1. (-) JLS - Beat Again
2. (1.) Cascada - Evacuate the Dancefloor
3. (10.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
4. (2.) La Roux - Bulletproof
5. (4.) Lady Gaga - Paparazzi
6. (5.) David Guetta featuring Kelly Rowland - When Love Takes Over
7. (-) Chicane - Poppiholla
8. (3.) Michael Jackson - Man in the Mirror
9. (13.) Pitbull - I Know You Want Me (Calle Ocho)
10. (6.) Chipmunk featuring Emeli Sande - Diamond Rings

X Factorissa kasattu JLS avaa listauransa yli sadan tuhannen viikkomyynnillä ja selvällä ykköshitillä. Porukan siivet tuskin kantavat kovin pitkälle, mutta saatan olla väärässä. Brittien ostokäyttäytymistä on joskus vaikea ennustaa. Chicane saa tanssimusiikin suosion huipulla jopa Sigur Rósin top 10:iin. Poppiholla on näet uusi näkemys islantilaisyhtyeen singlestä Hoppipolla. 3OH!3:n Don't Trust Me on nyt myös brittihitti: sija 21.


Britannian albumit top 10

1. (1.) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
2. (2.) Florence + The Machine - Lungs
3. (4.) Michael Jackson - Thriller
4. (5.) Michael Jackson & Jackson 5 - The Motown Years
5. (10.) Lady Gaga - The Fame
6. (12.) Paolo Nutini - Sunny Side Up
7. (3.) Michael Jackson - Off the Wall
8. (6.) La Roux - La Roux
9. (8.) Cascada - Evacuate the Dancefloor
10. (7.) Michael Jackson - Number Ones

The Essential -kokoelmaa lukuun ottamatta Jacksonin myynti on selvässä laskussa (luonnollisesti), mutta köyhän kesäsesongin vuoksi tilalle ei ole tyrkyllä paljon muutakaan. Paitsi Jacksonia itseään, sillä viiden albumin boksi The Collection julkaistaan tänään. Jack Whiten, Alison Mosshartin ja kumppaneiden The Dead Weather yltää sijalle 14, mutta V.V. Brown vasta 30:nneksi. Vielä kehnommin briteille kelpaa tuleva jenkkiykkönen, Daughtryn kakkosalbumi Leave This Town: sija 53.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Aretha Franklin - Respect (1967)


Video sent by jedall

Soul-legenda Aretha Franklinin versio kappaleesta Respect voidaan hyvällä omallatunnolla julistaa klassikoksi. Muun muassa Rolling Stone -lehti rankkasi sen kaikkien aikojen 500 parhaan kappaleen listalla sijalle viisi.

Ensimmäisenä Respectin levytti sen tekijä Otis Redding vuonna 1965. Kappale nousi hitiksi jo ensimmäisellä kierroksellaan, mutta klassikkostatuksen se sai vahvan naislaulajan esittämänä. Taustoja tässä naisia juhlistavassa versiossa lauloivat Arethan siskot Carolyn ja Erma Franklin.

Franklinien Respect oli valtava menestys jo tuoreeltaan (USA:n ykkönen, Britannian 10.) ja se on jatkanut elämäänsä sen jälkeen soiden tasaisin väliajoin eri yhteyksissä.

Vetreä Franklin nauttii edelleen tukevaa suosiota, vaikka ei onnistunut jatkamaan listamielessä melkoiseksi menestykseksi kohonneen A Rose Is Still a Rose (1998) -levyn tasolla. Lauryn Hillin kirjoittama nimikappale ylsi Hot 100 -listan sijalle 26 ja myi kultaa, kuten albumikin.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Listakatsaus, vko 29

Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
2. (2.) The Black Eyed Peas - Boom Boom Pow
3. (3.) Drake - Best I Ever Had
4. (4.) Keri Hilson featuring Kanye West & Ne-Yo - Knock You Down
5. (5.) Lady Gaga - LoveGame
6. (7.) Sean Kingston - Fire Burning
7. (8.) Jeremih - Birthday Sex
8. (6.) Pitbull - I Know You Want Me (Calle Ocho)
9. (11.) Taylor Swift - You Belong with Me
10. (9.) Linkin Park - New Divide

Staattisella Hot 100 -listalla merkittävimmäksi tapahtumaksi täytyy nostaa The Black Eyed Peasin kestävä kaksoisjohto. Syynä siihen ei ole ylivoima myynnissä tai radiosoitossa, vaan enemmänkin kilpailun puute. Ensi viikollakaan hyvin myynnissä pärjäävät uudet singlet Mariah Careyltä ja Miley Cyrukselta/Hannah Montanalta eivät vavisuta will.i.amin ja kumppaneiden valtaa. Green Dayn 21 Guns -sinkusta (55->37) lienee suuremmaksi hitiksi kuin Know Your Enemy oli. Viikon kovin uutuus on sijalla 12 debytoiva Colbie Caillat'n kappale Falling for You. Caillat muistetaan parin vuoden takaisesta himmailuhitistä Bubbly.


USA:n top 10 albumit

1. (1.) Michael Jackson - Number Ones
2. (3.) Michael Jackson - Thriller
3. (-) Various Artists - NOW 31
4. (-) Brad Paisley - American Saturday Night
5. (2) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
6. (-) Rob Thomas - Cradlesong
7. (-) Wilco - Wilco (The Album)
8. (4.) The Black Eyed Peas - The E.N.D.
9. (-) Jeremih - Jeremih
10. (-) Killswitch Engage - Killswitch Engage

Number Ones myi upeat 339 000 kappaletta. Ensi viikon saldo saattaa muistotilaisuuden ansiosta olla vielä parempi. Myös suotta parjattu ja tuplaplatinaa myynyt Invincible nousee ensimmäistä kertaa Comprehensive Albums -listan sadan parhaan joukkoon (64.). Kuuden kärki yltää tällä viikolla yli sadan tuhannen viikkomyyntiin, mikä on ilahduttavaa.


Britannian Top 10 singlet

1. (1.) Cascada - Evacuate the Dancefloor
2. (3.) La Roux - Bulletproof
3. (2.) Michael Jackson - Man in the Mirror
4. (5.) Lady Gaga - Paparazzi
5. (4.) David Guetta featuring Kelly Rowland - When Love Takes Over
6. (-) Chipmunk featuring Emeli Sande - Diamond Rings
7. (6.) The Black Eyed Peas - Boom Boom Pow
8. (8.) Keri Hilson featuring Kanye West & Ne-Yo - Knock You Down
9. (7.) Agnes - Release Me
10. (39.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling

Jackson-huuma ei sittenkään huipentunut Britannian singlelistan kärkipaikkaan, vaikka niin toivoinkin. Britit nimittäin hamstraavat lähinnä tanssisinkkuja: Chipmunk ja Cascada esimerkiksi. Viimeisin vähänkään rockiksi luokiteltava kappale kymppikärjessä oli Kasabianin nopeasti hiipunut Fire. Tällä viikolla Arctic Monkeysin Crying Lightning tosin yltää sijalle 12 ilman minkäänlaista promootiota, sillä se tuli radiosoittoonkin vasta kuluneella viikolla. Jacksonin kappaleista nousussa on enää harjoitusvideossa soinut They Don't Care About Us (32->28). Muistotilaisuudessa Shaheen Jafargholin esittämänä kuultu Who's Lovin' You nousee sijalle 36.


Britannian Top 10 albumit

1. (1.) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
2. (-) Florence & the Machine - Lungs
3. (10.) Michael Jackson - Off the Wall
4. (6.) Michael Jackson - Thriller
5. (re) Michael Jackson & Jackson 5 - The Motown Years
6. (2.) La Roux - La Roux
7. (3.) Michael Jackson - Number Ones
8. (-) Cascada - Evacuate the Dancefloor
9. (18.) Michael Jackson - Thriller 25
10. (8.) Lady Gaga - The Fame

Thrilleriä on tarjolla kärkikympissä kaksin kappalein. Jacksonin albumeita myytiin tällä viikolla todennäköisesti vielä enemmän kuin viime viikolla, mutta siitä saadaan Music Weekin tarkempi raportti lähiaikoina. Off the Wall yltää toistaiseksi parhaalle sijalleen, edellinen enkka oli viides. Jacksonin ja veljiensä Motown-ajoista on liikkeellä aika monta erilaista kokoelmaa, suurin kysyntä kohdistuu alun perin vuonna 1997 julkaistuun The Motown Years -levyyn. Mutta onko se, että samat kappaleet ovat mukana neljällä eri Top 10 -julkaisulla jo liiallista dominanssia?

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Ennätyskuningas

Michael Jackson on tänä vuonna listamielessä hiljaisen kesäkauden väriläiskä. Keräsin tähän tekstiin muutaman Jacksonin Billboardin listoilla tekemän uroteon ja ennätyksen.

Jackson 5 oli aikanaan ensimmäinen yhtye, joka sai neljä ensimmäistä singleään Hot 100 -listan kärkeen. Kappaleet olivat I Want You Back, ABC, The Love You Save ja I'll Be There. Maailman myydyimmältä albumilta Thrilleriltä irtosi ensimmäisenä julkaisuna seitsemän Top 10 -hittiä samalle listalle, ja itse levy vietti albumilistan kärjessä ennätykselliset 37 viikkoa.

Bad-albumi toi yhden virstanpylvään lisää. Siltä lohkaistiin viisi Hot 100 -listan ykköstä, mikä on yhä ennätys. Kappaleet olivat I Just Can't Stop Loving You, Bad, The Way You Make Me Feel, Man in the Mirror ja Dirty Diana.

HIStory-tuplan uuden levyn HIStory Continues kappale You Are Not Alone oli aikanaan ensimmäinen sinkku, joka debytoi Hot 100 -listan paalupaikalla.

Kuolemansa jälkeen Jacksonin kappaleita ladattiin viikon aikana 2,6 miljoonaa kappaletta pelkästään Yhdysvalloissa. Aiemmin yksikään artisti tai yhtye ei ollut yltänyt edes miljoonaan. Ja viime viikolla Jacksonin albumit Number Ones, The Essential ja Thriller olivat kolme myydyintä levyä Yhdysvalloissa - ennätys sekin.

Jacksonin kuoleman jälkeisistä saavutuksista Yhdysvaltain listoilla voi lukea lisää täältä.
(Kuva: Amazon.com)

perjantai 10. heinäkuuta 2009

Celine Dion - It's All Coming Back to Me Now (1996)


Video sent by Ellyu

Kanadalainen supertähti Celine Dion (ranskankielisissä krediiteissä Céline) on ollut rock-kriitikoiden sylkykuppina iät ja ajat, mitä en ymmärrä. Esimerkiksi menestyslevy Falling into You on aivan erinomainen albumi millä tahansa kritereillä arvioituna. Paitsi "rock-uskottavahan" se ei ole, ei pätkän vertaa.

Joka tapauksessa, Falling into You poiki useita kansainvälisiä jättihittejä, joista vaikuttavin on It's All Coming Back to Me Now. Jim Steinmanin kappale näki päivänvalon vuonna 1989, jolloin Steinmanin yhtye Pandora's Box julkaisi sen. Wikipedian mukaan Meat Loaf ihastui biisiin niin, että olisi halunnut julkaista sen tekeillä olleella Bat Out of Hell 3 -albumillaan. Steinman halusi esittäjäksi jonkun toisen, ja asiasta käytiin kuulemma oikeuttakin. Dion levytti kappaleen, siitä tuli Falling into Youn mahtipontinen avausraita ja valtava hitti (USA:n 2., Britannian 3.).

Meat Loaf sai kuin saikin julkaista biisin, kunhan Dionin versiosta oli kulunut tarpeeksi aikaa, ja niin vuonna 2006 duetto norjalaisen Marion Ravenin kanssa nousi listoille. Ja biisi sopii kieltämättä duetoksi melko hyvin. Emoalbuminkin nimi oli Bat Out of Hell 3: The Monster Is Loose. Mutta yleisön silmissä It's All Coming Back to Me Now on Dionin hitti, on Meat Loaf mitä mieltä tahansa.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Listakatsaus, vko 28

Billboard Hot 100, Top 10

1. (2.) The Black Eyed Peas - I Gotta Feeling
2. (1.) The Black Eyed Peas - Boom Boom Pow
3. (3.) Drake - Best I Ever Had
4. (4.) Keri Hilson featuring Kanye West & Ne-Yo - Knock You Down
5. (6.) Lady Gaga - LoveGame
6. (5.) Pitbull - I Know You Want Me (Calle Ocho)
7. (7.) Sean Kingston - Fire Burning
8. (8.) Jeremih - Birthday Sex
9. (30.) Linkin Park - New Divide
10. (11.) Katy Perry - Waking Up in Vegas

Jenkkilistan kärjessä ei vaihdu valta, mutta biisi kylläkin. Omat näppinsä pelissä on taannoisella brittilistan ykkösellä David Guettalla, joka on merkitty I Gotta Feelingin krediitteihin. Ranskalaisen oma When Love Takes Over on myös listalla, sijalla 96. Boom Boom Pow sai kasaan 12 ykkösviikkoa. Michael Jackson valtasi digimyyntilistan, mutta hänen kappaleitaan ei tietenkään hyväksytä Hot 100 -listalle. Linkin Parkin New Divide nousee Transformersin soundtrackin ilmestymisen ansiosta. Jason Mrazin I'm Yoursilla (sija 31) on meneillään listaviikko numero 63, ennätys on 69.


USA Top 10 albumit

1. (148.) Michael Jackson - Number Ones
2. (re) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
3. (re) Michael Jackson - Thriller
4. (2.) The Black Eyed Peas - The E.N.D.
5. (1.) Jonas Brothers - Lines, Vines and Trying Times
6. (-) Regina Spektor - Far
7. (3.) Dave Matthews Band - Big Whiskey and the GrooGrux King
8. (4.) Eminem - Relapse
9. (-) Dream Theater - Black Clouds & Silver Linings
10. (-) Soundtrack - Transformers: The Revenge of the Fallen: The Album

Olin jo aiemmin tehnyt periaatepäätöksen siitä, että Comprehensive Albums -lista on se oikea albumilista. Toistaiseksi kouriintuntuvimmin eron huomaa tällä viikolla, kun USA:n kolme myydyintä albumia ovat catalog-tuotteita. Kaikki kolme Jackson-levyä myivät yli satatuhatta kappaletta, The Black Eyed Peas ei. Jackson rikkoo myös yhden merkittävän ennätyksen: ensimmäistä kertaa kolme myydyintä levyä ovat saman artistin nimissä. Aikanaan The Beatles piti sijoja 1, 2 ja 4. Sadan myydyimmän joukossa on kaikkiaan 11 Jacksonin kuoleman johdosta menestyvää julkaisua.


Britannian Top 10 singlet

1. (-) Cascada - Evacuate the Dancefloor
2. (11.) Michael Jackson - Man in the Mirror
3. (1.) La Roux - Bulletproof
4. (2.) David Guetta featuring Kelly Rowland - When Love Takes Over
5. (4.) Lady Gaga - Paparazzi
6. (3.) The Black Eyed Peas - Boom Boom Pow
7. (6.) Agnes - Release Me
8. (5.) Keri Hilson featuring Kanye West & Ne-Yo - Knock You Down
9. (7.) Pixie Lott - Mama Do (Uh Oh, Uh Oh)
10. (25.) Michael Jackson - Billie Jean

Cascada nettoaa ensimmäisen brittiykkösensä ainakin minulle aika lailla puun takaa. En ole edes kuullut koko biisiä, mutta eiköhän se mene samaan eurodance-sarjaan projektin aiempien menestysten kanssa. Jacksonin kappaleilla oli nyt kokonainen viikko aikaa tehdä kauppansa, mikä nosti Man in the Mirrorin ensimmäistä kertaa top 10 -hitiksi. Thriller ja Smooth Criminal vaanivat sijoilla 12 ja 13. Man in the Mirrorin ja La Roux'n Bulletproofin ero on alustavien tietojen mukaan yksi kokonainen myyty kappale (56 121 ja 56 120).


Britannian top 10 albumit

1. (20.) Michael Jackson - The Essential Michael Jackson
2. (-) La Roux - La Roux
3. (1.) Michael Jackson - Number Ones
4. (2.) Kasabian - West Ryder Pauper Lunatic Asylum
5. (14.) Michael Jackson - King of Pop
6. (7.) Michael Jackson - Thriller
7. (3.) Paolo Nutini - Sunny Side Up
8. (5.) Lady Gaga - The Fame
9. (6.) Bruce Springsteen & The E Street Band - Greatest Hits
10. (17.) Michael Jackson - Off the Wall

Todelliset Jackson-karnevaalit ovat käynnissä albumilistan puolella. Edes mainioon myyntiin yltänyt duo La Roux ei kyennyt pysäyttämään ensimmäistä kertaa kärkeen noussutta The Essential Michael Jackson -kokoelmaa. Jacksonin albumit myivät Music Weekin mukaan viikon aikana reippaat 240 000 kappaletta, siis pelkästään Britanniassa. Myynti tuntuu kanavoituvan kokoelmiin, Thrilleriin ja Off the Walliin. Aikanaan hulppeasti miljoonia Britanniassa myynyt Bad ei ole hyötynyt lainkaan samalla tavalla, puhumattakaan Dangerousista tai Invinciblesta. HIStory: Past, Present and Future, Book 1 on sentään ansaitusti sijalla 33.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Pet Shop Boys - Go West (1993)


Video sent by Hakunamatata67

Tämäniltaisen Helsingin keikan kunniaksi kesäsarjassa ovat vuorossa Neil Tennant ja Chris Lowe eli Pet Shop Boys. Duo nousi maailmanmaineeseen kappaleella West End Girls 1980-luvun puolivälissä, ja heillä on tilillään useita coverhittejä, joista omimmakseen he ovat saaneet Go Westin.

Go West on alun perin Village Peoplen vuonna 1979 julkaistu biisi, mutta nykyisin siitä soitetaan lähinnä Pet Shop Boysin Very-albumilleen tekemää versiota. Go Westistä tuli valtava hitti Euroopassa, Yhdysvalloissa se ei yltänyt Hot 100 -listalle. Suomessakin se on duon toiseksi isoin hitti It's a Sinin jälkeen ja suurin 90-luvun menestys.

Village Peoplen alkuperäisesitystä ei ikinä rekisteröity singletilastoihin Suomessa, mutta Britanniasta irtosi sentään 15. sija.