Viime viikolla piti hieraista silmiään listoilla, sillä Yhdysvaltojen albumilistan top 40 -tasolle tupsahti samalla kertaa kaksi artistia Aasiasta: kiinalaisen, EXO:sta tutun Layn Namanana 03 (kuva) debytoi upeasti sijalla 21 ja eteläkorealaisen RM:n Mono sijalla 26. Tämän lisäksi korealaisryhmä BTS:n ykköseksi asti päässyt Love Yourself: Answer on sijalla 50 ja Hot 100 -listalla Blackpink on toista kertaa, tällä erää Dua Lipan kanssa kappaleella Kiss and Make Up. He laulavat koreaksi, Lipa englanniksi, tietenkin.
Perjantaina ilmestyi niin ikään EXO-yhtyeestä ja näyttelijänä tunnetun kiinalais-kanadalaisen Kris Wun albumi Antares, jolla on tekijöinä aivan huippunimiä Murda Beatzistä Travis Scottiin. Wu on jo ehtinyt Hot 100 -listalla sijalle 73 singlellä Like That, ja Antares on Wun ensimmäinen sooloalbumi.
Aasialaisen popmusiikin nousu aivan popin ytimeen on tapahtunut hiljalleen oikeastaan Psyn Gangnam Stylestä (2012) lähtien. Se on yhä suurin hitti, mutta ei ole jäänyt lainkaan ainoaksi: pelkästään BTS on päässyt Yhdysvalloissa Hot 100 -listan top 40 -tasolle jo kolmesti. BTS:ää voi pitää tienraivaajana globaalistikin, sillä esimerkiksi Suomessa sen albumit ovat yltäneet listalle neljästi ja kahdesti top teniin (sijoille 4 ja 5).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti