perjantai 12. lokakuuta 2012

Rajat ylittävää genrelistapolitiikkaa

Billboardin genrelistat esiintyvät blogissani suhteellisen harvoin, mutta toki näin järisyttävä uutinen ansaitsee oman postauksensa: Billboard on nimittäin päättänyt yhdistää aiemmin radiosoittoon perustuneisiin listoihin myös myynnin ja streaming-palvelujen kuuntelut ja muutenkin uudistaa niitä.

Tähän kohtaan sopii iltapäivälehtien otsikoinnista tuttu ilmaisu ”Kansa raivostui!”. Ei siksi, etteikö myyntiä ja striimauksia olisi voinut lisätä formulaan, vaan siksi, että siihen lisättiin myös kaikkien muiden kanavien soitot. Eli jos esimerkiksi kantrihitti soi popasemilla, se on kantrilistalla erityisasemassa.

Kysymys kuuluukin, onko mitään järkeä siinä, että kantrilistan ykkösenä on Taylor Swiftin We Are Never Ever Getting Back Together eli biisi, jonka soittomäärät kantriradioissa ovat minimaalisia ja jonka kantriversio ei ole edes ilmestynyt myyntiin? Lisäksi esimerkiksi R&B Songs -listan uudella ykkösellä Rihannan Diamondsilla ei juuri ole r&b-asemien tukea – sen kaikki r&b-listan pisteet tulevat popasemilta ja myynnistä. Psyn Gangnam Style loikkasi Rap Songs -listan kärkeen perässään Flo Ridan Whistle, ja molempien meriitit rap-hitteinä ovat hieman kyseenalaisia.

Omasta mielestäni tehty muutos hieman vesittää koko genrelistojen tarpeellisuuden. Radiosoittoperusteiset listat ovat toki yhä olemassa, mutta niiden merkitys pienenee entisestään – kärjistäen voisi sanoa, että ne kiinnostavat enää vain alaa itseään.

Perusteellisen tarinan aiheesta voi lukea täältä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Listaklassikko: Dave Stewart & Barbara Gaskin – It’s My Party (1981)

Dave Stewartin ja Barbara Gaskinin brittiykkönen It’s My Party on kaikilla tavoin kiinnostava listasingle. Biisin levytti ensimmäisen kerran Leslie Gore vuonna 1963 ja siitä tuli Hot 100 -listan ykkönen ja brittilistan ysi. Se oli ensimmäinen Quincy Jonesin tuottama hittisingle.

Dave Stewartia ei saa sekoittaa Eurythmicsin Dave Allan Stewartiin. Yhteistyötä Gaskinin kanssa edelsi brittilistan 13:nneksi yltänyt elektroversio What Becomes of the Brokenheartedista ja seuraavaksi työn alle poimittiin It’s My Party. Se nousi brittiykköseksi lokakuussa 1981 ja oli siis toinen top teniin yltänyt versio tuosta kappaleesta.

Gaskin ei ikinä saavuttanut listamenestystä ilman Stewartia eikä kaksikkokaan yltänyt enää top 40:ään sitkeästä yrityksestä huolimatta. He julkaisivat myös kaikkiaan viisi studioalbumia ilman minkäänlaisia albumilistasijoituksia.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Klassikoita, muttei jenkkisinglejä


Virallinen jenkkilistanero Paul Grein paneutui viime viikolla klassikkobiiseihin, joita ei koskaan julkaistu singlenä. Listaan tähän omia huomioitani Greinin mainitsemista kappaleista, hänen epistolansa voitte lukea itse blogista (linkki oikealla). Kaikista kappaleista puhutaan siis Greinin blogitekstissä ja huomioni liittyvät lähinnä brittilistoihin.

Hiljan menehtyneen Andy Williamsin Moon River -ikivihreää (1962) ei julkaistu singlenä myöskään Britanniassa, mutta Frank Sinatran I've Got You Under My Skin näki viimein päivänvalon U2:n kanssa levytetyn Stay (Faraway, So Close) -singlen toisena a-puolena vuonna 1993. Se ylsi neljänneksi ja duettokaverina oli Bono.

The Byrdsin versio Bob Dylanin Mr. Tambourine Manista meni myös brittiykköseksi kesällä 1965. Led Zeppelinin superklassikko Stairway to Heaven listautui viimein digilatausten ansiosta Britanniassa vuonna 2007, mutta jo sitä ennen kaksi cover-versiota oli yltänyt top teniin: Far Corporationin (1985) sekä Rolf Harrisin (1993) näkemykset.

Sir Elton Johnin alkuperäinen Candle in the Wind (1974) julkaistiin Britanniassa myös singlenä. Se pääsi 11:nneksi ja live-versio vuodelta 1988 peräti viidenneksi. Jälleen todiste siitä, että kukaan ei kierrätä itseään paremmin kuin Elton John.

Dixie Chicks sai itselleen harvinaisen brittihitin versioituaan Fleetwood Macin Landsliden (1975), joka ei siis listautunut kummallakaan puolella Atlanttia. Dixie Chicks on päässyt brittilistalle kaikkiaan vain neljästi.

Kaikki Greinin mainitsemat 1990-luvun hitit Don't Speakistä Torniin olivat lopulta giganttisia brittihittejä – paitsi Sugar Rayn Fly (1998), joka ylsi vain sijalle 58. Edellisen virkkeen ”lopulta” viittaa Goo Goo Dollsin Irisiin, joka ehti käydä listalla kolmeen eri otteeseen ennen kuin kykykisahuomio vei sen kolmanneksi viime syksynä. Luetellaanpa nuo kerrat ihan kunnolla:

Goo Goo Dolls – Iris (#50, 1998)
Goo Goo Dolls – Iris (#26, 1999)
Goo Goo Dolls – Stay With Me/Iris (#39, 2006)
Goo Goo Dolls – Iris (#3, 2011)

Ylläolevat ovat siis kaikki eri julkaisuja, mutta olen muistaakseni yhdistänyt ne listaviikkojen ja myynnin osalta omassa kirjanpidossani. Lisäksi Ronan Keating luikautti biisin 15:nneksi vuonna 2006. Iris soi aikoinaan Enkelten kaupunki -elokuvassa (City of Angels), ja osaltaan siivitti soundtrackin erääksi 1990-luvun myydyimmistä.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Listakatsaus, vko 41


Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Maroon 5 – One More Night
2. (2.) Psy – Gangnam Style
3. (3.) Fun – Some Nights
4. (4.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together
5. (5.) Pink – Blow Me (One Last Kiss)
6. (7.) Justin Bieber feat. Big Sean – As Long as You Love Me
7. (-) Taylor Swift – Begin Again
8. (6.) Flo Rida – Whistle
9. (9.) Alex Clare – Too Close
10. (8.) Owl City and Carly Rae Jepsen – Good Time

Maroon 5:n One More Night tuskin jää ihmisten mieliin yhtä tiukasti kuin Psyn Gangnam Style, mutta Hot 100 -listalla lasketaan vain numeroita ja tällä viikolla kaksikon valtasuhteet eivät vielä vaihtuneet. Kamppailu oli äärimmäisen tiukka: viime viikon 3000 pisteen voitto vaihtui 500 pisteeseen. En lähde tässä selvittämään Hot 100 -matematiikkaa, mutta tuollainen ero on hyvin marginaalinen.
Kumpikaan ei ollut viikon ostetuin kappale, sillä Taylor Swiftin uutuus Begin Again nappasi odotetusti sen pystin. Biisi debytoi Hot 100 -listan seitsemäntenä ja on Swiftille jo 11. top ten -merkintä.
Keshan paluuhitti Die Young debytoi kohtuullisen hyvin sijalla 13. Sijoitus itsessäänhän on loistava, mutta muistamme, että esimerkiksi We R Who We R (2010) aloitti suoraan kärjestä. Silloin streaming-palvelut eivät tosin kuuluneet listan laskentaan. Keshalla on kaikkiaan kolme ykköstä: Right Round (2009), jonka krediiteistä hän katosi parin viikon jälkeen; Tik Tok (2010) ja mainittu We R Who We R.
Vielä Keshaakin menestyneempi Hot 100 -megatähti on Rihanna, jonka Diamonds aloitti kolme sijaa alempaa. Rihannan singlet eivät yleensä avaa kovinkaan huikein myyntiluvuin, mutta pärjäävät pitkään. Katsotaan, miten Diamondsin käy. Neidolla on aivan mahtava määrä ykkösiä: 11 seitsemässä vuodessa.
Enrique Iglesiaksen ja Sammy Adamsin Finally Found You tuli myyntiin ja loikkasi 83–24. Adams on 25-vuotias bostonilaisräppäri ja Finally Found You hänen ensimmäinen listahittinsä.
Mumford and Sonsin Babel myi digitaalisesti niin paljon ja pärjäsi streaming-jutuissakin sen verran hyvin, että bändillä on listalla peräti kuusi kappaletta, korkeimmalla tietenkin I Will Wait -single (57), joka on päässyt parhaimmillaan 23:nneksi.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Mumford and Sons – Babel
2. (-) Green Day – ¡Uno!
3. (-) No Doubt – Push and Shove
4. (1.) Pink – The Truth About Love
5. (-) Lupe Fiasco – Food and Liquor II
6. (-) Deadmau5 – Album Title Goes Here
7. (2.) Various Artists – G.O.O.D. Music: Cruel Summer
8. (4.) Dave Matthews Band – Away from the World
9. (5.) Little Big Town – Tornado
10. (3.) The Killers – Battle Born

Babel jyräsi muut maanrakoon vuoden toiseksi parhaalla viikkomyynnillä. Sitä ostettiin noin 600 000 kpl, josta peräti 420 000 kpl digitaalisessa muodossa. Loistava startti ei sinänsä tullut yllätyksenä, hätyytteleehän Sigh No More (#2, 2010) jo 2,5 miljoonaa. Babel on tietenkin brittibändin ensimmäinen ykkönen.
Green Dayn Uno jäi Britannian tavoin melko kauas taakse myynnissä, vaikka sitäkin ostettiin ihan kivasti 139 000 kpl. Bändi ylsi ensimmäisen kerran top teniin Dookiella (#2, 1994) ja sillä on kaksi ykköstä: American Idiot (2005) ja 21st Century Breakdown (2009). Unon kakkostila on heidän kahdeksas top ten -merkintänsä.
No Doubtin odotettu Push and Shove täydensi myynnillisesti tasokkaan uutuuskolmikon. Bändi pääsi ykköseksi asti Tragic Kingdom -jättisukseellaan (1995), mutta Rock Steady (2001) jäi syksyn ruuhkassa yhdeksänneksi. Push and Shove on bändin viides top ten -lätty.
Aiemmin yli sadan tuhannen päässyt Lupe Fiasco jäi nyt alle Food and Liquor 2 -albumillaan, joka debytoi viidentenä. Lasers-edeltäjä (2010) aloitti aikoinaan kärjestä ja myi kultaa.
Deadmau5-nimisen dj:n kuudes albumi Album Title Goes Here rynnisti kuudenneksi. Se on kanadalaisen ensimmäinen top 40 -merkintä. 4X4=12 (#47, 2010) on myynyt hienosti ja tasaisesti, joten kuudes tila ei ole mikään massiivinen yllätys. Tanssimusiikki vaikuttaa muutenkin listojen näkökulmasta hyvin elinvoimaiselta.
Metallibändi As I Lay Dyingin Awakened debytoi 11:ntenä. Heillä on kaksi top ten -albumiakin, niistä ensimmäinen An Ocean Between Us (2007) kävi kahdeksantena. Jake Owenin uusi EP Endless Summer pääsi jopa 19:nneksi. Owenin viimeisin kokopitkä Barefoot Blue Jean Night aloitti kuudennelta sijalta.
Alejandro Sanz on tuttu nimi latinomusiikin ystäville, mutta yllättäen juuri julkaistun La Musica No Se Tocan 26. tila on hänen uransa paras. Mutta eipä tuo mitään: jo 1970-luvulla levyttänyt John Hiatt pääsi vasta nyt ensimmäistä kertaa top 40:ään, kun Mystic Pinball nappasi 39. sijan.


Britannian singlet, Top 10

1. (-) Rihanna – Diamonds
2. (1.) Psy – Gangnam Style
3. (-) One Direction – Live While We’re Young
4. (-) Adele – Skyfall
5. (-) Ellie Goulding – Anything Could Happen
6. (2.) The Script featuring will.i.am – Hall of Fame
7. (3.) Flo Rida – I Cry
8. (8.) David Guetta featuring Sia – She Wolf (Falling to Pieces)
9. (9.) Conor Maynard featuring Ne-Yo – Turn Around
10. (4.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together

Vuoteen mahtuu aina muutamia hurjia listaviikkoja ja tämä on ollut yksi niistä. Kuluneella viikolla ilmestyivät uudet biisit Rihannalta ja One Directionilta sekä Adelen Bond-tunnari. Lisäksi Psyn Gangnam Style ei suostunut helpolla menettämään viime viikolla hankkimaansa ykkössijaa.
Kamppailun voittajaksi selviytyi se kaikkein rutinoitunein eli Rihanna. Diamonds on neidolle jo peräti seitsemäs ykkönen ja top ten -sinkkujen määrän laskemiseksi tarvitaan kohta pitkää matikkaa. Jos en aivan väärin ynnää, niin Diamonds on 23:s.
Gangnam Style ja One Directionin Live While We’re Young jätettiin taistelemaan hopeatilasta, voiton vei ensin mainittu. One Direction ei ole Britanniassa niin suosittu kuin voisi kuvitella, mutta silti heillä on nyt yksi oma ykkönen ja kolme top ten -singleä sekä yksi vierailuykkönen, visiitti X Factor -finalistien viimevuotisella Wishing on a Star -kiekaisulla.
Adelen Bond-tunnari Skyfall tuli myyntiin perjantain vastaisena yönä kello 0.07, mutta se ehti silti neljänneksi ja on kovin suosikki ensi viikon ykköseksi. Jos näin tapahtuisi, se olisi ensimmäinen kärkeen päässyt Bond-elokuvan tunnussävelmä. Duran Duranin A View to a Kill vietti kolme viikkoa kakkosena alkukesästä 1985. Adelella on nyt viisi top ten -singleä ja ne kaikki ovat päässeet vähintään neljänneksi.
Ellie Goulding on yltänyt urallaan kerran kakkoseksi (Your Song, 2010), mutta nyt Anything Could Happen toi neidolle kolmannen top 5 -sijoituksen. Nuo kaksi ja Starry Eyed (#4, 2010) ovat hänen toistaiseksi ainoat top ten -saavutuksensa.
Neljä uutuutta top viidessä muistuttaa 1990-luvun vauhdikasta menoa, mutta se on vain pintaa siinä mielessä, että seuraavaa tulokasta saadaan hakea sijalta 26 (Taylor Swiftin Red).
Jason Mrazin I Won’t Give Up kuultiin X Factorissa ja se kiipesi listauransa toistaiseksi parhaalle sijalle 11:nneksi. Otto Knowsin Million Voices nousi taas muutaman sijan 15:nneksi ja Nicki Minajin tuorein hitti Va Va Voom loikkasi 43–20.
Bristolilaiskollektiivi The Other Triben ensimmäinen listamenestys Skirts debytoi 36:ntenä. Adelen versio Bonnie Raittin I Can’t Make You Love Mestä nousi 53–37. Se on mukana Adelen viimevuotisella Live at The Royal Albert Hall -albumilla.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Muse – The 2nd Law
2. (1.) Mumford and Sons – Babel
3. (3.) Pink – The Truth About Love
4. (4.) The Killers – Battle Born
5. (7.) Emeli Sandé – Our Version of Events
6. (-) The Overtones – Higher
7. (5.) Jonathan and Charlotte – Together
8. (6.) The Script – #3
9. (2.) Green Day – ¡Uno!
10. (re) Electric Light Orchestra – All Over the World: The Very Best of

Albumilistallakin on paljon uutuuksia, mutta aivan kärkipaikoilla vain yksi: Musen The 2nd Law. Siitä tuli bändin seitsemäs top ten -julkaisu ja neljäs ykkönen. Kolme aiempaa ovat myös sinnitelleet listalla pitkään, saa nähdä miten The 2nd Law’n käy.
Unelmavävyryhmä The Overtonesin toinen albumi Higher debytoi kuudentena. Heidän esikoisensa Good Ol’ Fashioned Love (2010) kipusi neljänneksi toissa keväänä ja myi platinaa.
Electric Light Orchestran uudelleenjulkaistu All Over the World -kokoelma (#6, 2005) palasi kymmenenneksi. ELO:lla on yhdeksän top ten -albumia.
DJ Freshin Nextlevelism debytoi 14:ntenä. Se on drum n’ bass -tähden ensimmäinen lista-albumi. Hieman kauemmin listoja on kolunnut Van Morrison, jonka Born to Sing: No Plan B pääsi sijan alemmas. Erityisen hauska otsikko, kun Lana Del Reyn Born to Die löytyy kolme sijaa ylempää ja Plan B sijalta 24. Van Morrisonilla on 12 top ten -albumia, viimeisin Keep It Simple (#10, 2008).
John Wilson Orchestran elokuvamusiikkia sisältävä Rodgers and Hammerstein at the Movies debytoi 18:ntena. Lower Than Atlantis teki listadebyyttinsä sijalle 25 albumilla Changing Tune.
Beth Ortonin uusi Sugaring Season -albumi tuli minulle puskista, mutta selviytyi kivasti 26:nneksi. Ortonin uran kaupallinen huippuhetki osui vuosituhannen vaihteeseen, jolloin hän sai ensin Brit-palkinnon ja myöhemmin Daybreaker (2002) ylsi peräti kahdeksanneksi.
Ja huh huh, lisää uutuuksia: Flying Lotuksen Until the Quiet Comesin 34. ja Papa Roachin The Connectionin 37. tila ovat suurin piirtein odotettuja, mutta Tori Amosin Gold Dustia olisi voinut veikata ylemmäskin kuin 36:nneksi. Amosin viimeisimmästä top ten -albumista on toki ikuisuus (From the Choirgirl Hotel, 1998) eikä yksikään tällä vuosituhannella ilmestynyt Amos-albumi ole kerännyt kahta listaviikkoa enempää.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kvartaalikatsaus: Gotyen, Adelen ja Emeli Sandén hauskanpitoa

Lokakuun aluksi on taas aika tutkailla vuoden toistaiseksi ostetuimpia. Tähdellä merkityt ovat tutusti joko viimevuotisia tai vanhempia julkaisua, USA:n luvut tutusti pyöristettyjä.

USA, singlet















1. Gotye feat. Kimbra – Somebody That I Used to Know – 6 500 000
2. Carly Rae Jepsen – Call Me Maybe – 5 800 000
3. Fun feat. Janelle Monáe – We Are Young – 5 600 000
4. Maroon 5 feat. Wiz Khalifa – Payphone – 4 300 000
5. Nicki Minaj – Starships – 3 760 000
6. Kelly Clarkson – What Doesn't Kill You (Stronger) – 3 640 000*
7. One Direction – What Makes You Beautiful – 3 500 000
8. Flo Rida feat. Sia – Wild Ones – 3 300 000
9. The Wanted – Glad You Came – 3 230 000
10. Justin Bieber – Boyfriend – 3 020 000

Kärkikolmikko on aivan omilla luvuillaan eikä loppuvuodesta niille taida ilmaantua haastajia lainkaan. Muutenkin koko top ten on alkuvuoden satoa. Kymmenestä vain neljä ylsi Hot 100 -listan kärkeen (Somebody That I Used to Know, Call Me Maybe, We Are Young sekä What Doesn't Kill You).

11. Ellie Goulding – Lights – 2 760 000*
12. Adele – Set Fire to the Rain – 2 725 000*
13. Flo Rida – Whistle – 2 690 000
14. Jason Mraz – I Won't Give Up – 2 620 000
15. Train – Drive By – 2 550 000
16. Katy Perry – Wide Awake – 2 460 000
17. Katy Perry – Part of Me – 2 400 000
18. Fun – Some Nights – 2 390 000
19. LMFAO – Sexy and I Know It – 2 385 000*
20. Snoop Dogg, Wiz Khalifa and Bruno Mars – Young, Wild and Free – 2 170 000*

Ellie Gouldingin yllätyshitti Lights tipahti juuri Hot 100 -listan top tenistä. Se on kevyesti viime vuoden satoa – itse emoalbumihan ilmestyi Britanniassa jo toissa vuonna. Katy Perry jää tänä vuonna ilman top ten -sijoitusta vuosilistoilla, mutta Part of Me ylsi sentään viikkolaskennan ykköseksi. Viime lokakuussa minulla ei ollut käytettävissäni top 20 -listaa, mutta kymmenes tila irtosi 2,8 miljoonalla.


USA, albumit














1. Adele – 21 – 4 027 000*
2. One Direction – Up All Night – 1 254 000
3. Lionel Richie – Tuskegee – 1 020 000
4. Justin Bieber – Believe – 902 000
5. Whitney Houston – Whitney: The Greatest Hits – 857 000*
6. Carrie Underwood – Blown Away – 823 000
7. Luke Bryan – Tailgates and Tanlines – 802 000*
8. Various Artists – NOW 41 – 795 000
9. Nicki Minaj – Pink Friday: Roman Reloaded – 669 000
10. Fun – Some Nights – 642 000

Adelen 21 myi alkuvuodesta niin hurjasti, ettei sille varmasti löydy haastajia. Saattaa olla, ettei yksikään toinen albumi myy edes puolia 21:n reilusta neljästä miljoonasta. Ylipäätään vain kolme albumia on ylittänyt miljoonan rajan ja Justin Bieberin Believe lienee seuraava, ellei Mumford and Sonsin Babel ehdi ensin. Funin Some Nights on myynyt erittäin hyvin – hieman vastaavasti kuin Foster the Peoplen Torches viime vuonna.

11. Maroon 5 – Overexposed – 630 000
12. Mumford and Sons – Babel – 601 000
13. Drake – Take Care – 600 000*
14. Adele – 19 – 570 000*
15. Gotye – Making Mirrors – 568 000
16. Zac Brown Band – Uncaged – 540 000
17. Madonna – MDNA – 510 000
18. The Black Keys – El Camino – 505 000*
19. John Mayer – Born and Raised – 500 000
20. Linkin Park – Living Things – 480 000

Sijoilta 11–20 löytyy sekä konkareita että tulokkaita. Gotye tuskin saa toista hittiä, mutta Making Mirrorsilla on mennyt ihan kivasti sen yhdenkin ansiosta. John Mayer ja Linkin Park ovat melko kaukana taannoisesta menekistään, mutta silti yhä hyvällä tasolla. Ilman Adelea tämä tilasto näyttäisi vielä ankeammalta, sillä vuosi sitten sijalle 20 pääsi 600 000 kpl:een saldolla.


Britannia, singlet















1. Gotye feat, Kimbra – Somebody That I Used to Know – 1 252 700*
2. Carly Rae Jepsen – Call Me Maybe – 1 054 000
3. Fun feat. Janelle Monáe – We Are Young – 887 300
4. David Guetta feat. Sia – Titanium – 863 400*
5. Nicki Minaj – Starships – 806 800
6. Jessie J – Domino – 719 800*
7. Flo Rida feat. Sia – Wild Ones – 672 400
8. Maroon 5 feat. Wiz Khalifa – Payphone – 651 800
9. Emeli Sandé – Next to Me – 590 300
10. Flo Rida – Whistle – 565 900

On vaikea kuvitella kenenkään vievän Gotyelta ja Kimbralta vuoden myydyimmän titteliä. Näillä näkymin ainoa uhka on Psyn Gangnam Style, mutta sekin myy hieman liian hitaasti saavuttaakseen 1,3 miljoonaa vuoden loppuun mennessä. Sitten edellisen katsauksen top teniin ovat saapuneet Maroon 5:n Payphone sekä Flo Ridan Whistle.

11. Rudimental feat. John Newman – Feel the Love – 551 000
12. Rizzle Kicks – Mama Do the Hump – 538 400*
13. Alex Clare – Too Close – 522 700
14. Train – Drive By – 466 600
15. DJ Fresh feat. Rita Ora – Hot Right Now – 459 800
16. Florence and the Machine – Spectrum (Say My Name) – 458 100
17. Coldplay feat. Rihanna – Princess of China – 443 400*
18. Rita Ora feat. Tinie Tempah – R.I.P. – 420 700
19. Stooshe – Black Heart – 413 000
20. David Guetta feat. Nicki Minaj – Turn Me On – 404 000

Toisella kymmenellä tulokkaita ovat Rudimentalin Feel the Love, Florence and the Machinen kesähitti, eli Calvin Harrisin remiksaama Spectrum; Coldplayn ja Rihannan Princess of China, Rita Oran R.I.P. sekä tyttöbändi Stooshen Black Heart, joka on ihan hitti meilläkin. Brittilistalla se on yltänyt korkeimmillaan kolmanneksi. Vuosi sitten 20. sijaan vaadittiin peräti 456 000 kpl:een myynti, mutta toisaalta esimerkiksi kahdeksanneksi ostetuin myi nyt enemmän.


Britannia, albumit














1. Emeli Sandé – Our Version of Events – 736 800
2. Adele – 21 – 680 500*
3. Ed Sheeran – + – 553 800*
4. Lana del Rey – Born to Die – 549 500
5. Coldplay – Mylo Xyloto – 401 500*
6. Jessie J – Who You Are – 333 600*
7. Rihanna – Talk That Talk – 293 600*
8. David Guetta – Nothing But the Beat – 290 000*
9. Olly Murs – In Case You Didn't Know – 252 100*
10. Bruno Mars – Doo-Wops and Hooligans – 246 100*

Adelen valtakausi on tällä erää ohi, sillä Emeli Sandén Our Version of Events on ollut viime aikoina ylivoimaisessa vauhdissa 21:iin nähden, vaikka sekin pärjää yhä kivasti ja Bond-tunnari tuskin ainakaan heikentää asemia. Muuten kärkiviisikossa on todella hiljaista – kunnes Mumford and Sonsin Babel hypännee sinne muutamassa viikossa.

11. One Direction – Up All Night – 237 400*
12. Paloma Faith – Fall to Grace – 226 100
13. Noel Gallagher's High Flying Birds – s/t – 222 400*
14. Gotye – Making Mirrors – 218 200
15. Rizzle Kicks – Stereo Typical – 213 000*
16. Ben Howard – Every Kingdom – 206 400*
17. Military Wives – In My Dreams – 200 500
18. Florence and the Machine – Ceremonials – 200 100*
19. Adele – 19 – 198 500*
20. Nicki Minaj – Pink Friday: Roman Reloaded – 197 700

Eipä täälläkään tapahdu liikoja. Tuoreista Paloma Faithin kakkosalbumi nousee pian top teniin ja Ben Howardin Mercury-ehdokas Every Kingdom on edennyt hiljalleen 16:nneksi. Nicki Minajin Pink Friday: Roman Reloaded debytoi viikkolistan kärjessä ja on sinnitellyt ihan kivasti kuukausia top 40:ssä. Britannian albumimyynti on ollut alkuvuoden lamassa, sillä vuosi sitten Ellie Gouldingin Lights oli sijalla 20 ja myynyt 252 000 kpl. Nyt se olisi vienyt kymmenenneksi.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Listanimi: Deacon Blue

Pehmeää aikuisrockia soittava skottibändi Deacon Blue palasi tällä viikolla nodoubtmaiselta 11 vuoden tauolta Britannian albumilistan top 20:iin. Steely Danin Deacon Blues -kappaleesta nimensä napannut ryhmä oli uransa huipulla 1980- ja 90-luvun vaihteessa, jolloin he saavuttivat kolme brittilistan top ten -singleä ja peräti viisi perättäistä top 5 -albumia.

Deacon Blue perustettiin vuonna 1985. Jo esikoisalbumi Raintown (1987) ylsi 14:nneksi ja keräsi platinamyynnin verran ystäviä, joten When the World Knows Your Namen (1989) ykköstila ei ollut suuri yllätys. Se myi tuplaplatinaa. Seuraavana vuonna ilmestyi Ooh Las Vegas -kokoelma (#3, 1990) ja putki jatkui Fellow Hoodlumsilla (#2, 1991), Whatever You Say Say Nothingilla (#4, 1993) sekä Our Town -kokoelmalla (#1, 1994), josta tuli bändin menestynein julkaisu.

Deacon Blue jatkoi senkin jälkeen, mutta heikommalla menestyksellä. Sekä uutta että vanhaa materiaalia sisältänyt Walking Back Home (1999) jäi 39:nneksi ja Homesick (2001) peräti 59:nneksi. Mutta nyt siis paluun myötä tehty The Hipsters debytoi rohkaisevasti 19:ntenä.

Singlelistalta löytyy siis kolme top ten -merkintää. Real Gone Kid (1988) ylsi kahdeksanneksi, Burt Bacharachin ja Hal Davidin kappaleita sisältänyt Four Bacharach and David Songs EP (1990) peräti kakkoseksi ja Fellow Hoodlumsilta lohkaistu Twist and Shout kymmenenneksi. Viimeksi mainittu on Deacon Bluen oma kappale.

Vielä Your Town (1992) pääsi 14:nneksi, mutta sen jälkeen bändillä ei ole ollut asiaa top 20:iin. Viimeisin singlelistakäynti on Everytime You Sleepin (2001) 64. tila.


maanantai 1. lokakuuta 2012

Korea tyyli


Kuten katsauksessa mainitsin, Psy on ensimmäinen korealainen artisti brittilistan kärjessä. Aasialaiset ylipäätään ovat olleet superharvinaisuus: Cliff Richard ja Engelbert Humperdinck toki syntyivät Intiassa, mutta olivat listat valloittaessaan brittejä, samoin ilmeisesti Eden Kane ja hänen veljensä Peter Sarstedt. USA:n Hot 100 -listan valloittaneen Far East Movementin jäsenistä osa on kotoisin Kaukoidästä, mutta he eivät ole toistaiseksi päässeet Britanniassa viidettä sijaa ylemmäs.

Gangnam Style puolestaan on ensimmäinen ei-englanninkielinen ykkönen sitten Yolanda Be Cool vs D Cupin We No Speak Americanon (2010). Kummassakin (puhe)lauletaan suurin piirtein yhtä paljon englantia eli muutaman sanan verran.

Singlelistalta löytyy myös John Denver, ensimmäistä kertaa yli 30 vuoteen. Annie’s Song (#1, 1974) palasi 49:nneksi. Denverillä on ylipäätään vain kaksi listasingleä: Annie’s Songin lisäksi Placido Domingon kanssa esitetty Perhaps Love (#46, 1981). Albumilistalla mies on ollut tuttu näky, sillä viimevuotinen The Ultimate Collectionkin ylsi top teniin (#7, 2011).

Mumford and Sonsin Babel mittautti albumipuolella 159 000 kappaleen myynnin, joka on vuoden toistaiseksi paras. Sillä ei taideta ihan päästä vielä top 20 -vuosilistalle. Teen vuosikatsauksen taas loppuviikosta. Suomessa kovin suosittu Devin Townsend sen sijaan pääsi ensimmäistä kertaa sooloartistina top 75:een. Project Epicloud debytoi 61:ntenä.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Listakatsaus, vko 40


Billboard Hot 100, Top 10

1. (1.) Maroon 5 – One More Night
2. (11.) Psy – Gangnam Style
3. (3.) Fun – Some Nights
4. (2.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together
5. (5.) Pink – Blow Me (One Last Kiss)
6. (4.) Flo Rida – Whistle
7. (6.) Justin Bieber feat. Big Sean – As Long as You Love Me
8. (9.) Owl City and Carly Rae Jepsen – Good Time
9. (8.) Alex Clare – Too Close
10. (7.) Ellie Goulding – Lights

Psyn Gangnam Style oli viikon ostetuin kappale ja loikkasi 11. sijalta kakkoseksi, mutta kaikki osa-alueet huomioon ottaen Maroon 5:n One More Night oli yhä USA:n suosituin biisi.
Taylor Swiftin We Are Never Ever Getting Back Togetheria haittaa se, ettei biisiä löydy streaming-palveluista. Se oli taas viikon toiseksi ostetuin ja menestyy myös radiosoitossa, mutta joutui silti peruuttamaan Hot 100 -listan neloseksi.
Chris Brown näyttää saavan suhteellisen ison pophitin Don’t Wake Me Upista, joka hyppäsi 21–14. Sama pätee Hunter Hayesiin: Wantedista tuli kantrin kautta koukanneen nuorukaisen ensimmäinen top 20 -hitti (22–16). 21-vuotias Hayes on historian nuorin kantrilistan valloittanut miespuolinen sooloartisti.
Christina Aguileran Your Body debytoi 34:ntenä. Se on ensimmäinen single neidon tulevalta Lotus-albumilta. Aguileran diskografiasta löytyy peräti viisi ykköstä, viimeisimpänä Maroon 5:n kanssa vedetty Moves Like Jagger (2011).
Pari top 40 -ensikertalaista: räppäri French Montanan Pop That nousi kolme sijaa 39:nneksi ja kantrilaulaja Dustin Lynchin Cowboys and Angels saman verran 40:nneksi.


USA:n albumit, Top 10

1. (-) Pink – The Truth About Love
2. (-) Various Artists – G.O.O.D. Music: Cruel Summer
3. (-) The Killers – Battle Born
4. (1.) Dave Matthews Band – Away from the World
5. (2.) Little Big Town – Tornado
6. (-) Carly Rae Jepsen – Kiss
7. (-) Grizzly Bear – Shields
8. (3.) Bob Dylan – Tempest
9. (4.) The Avett Brothers – The Carpenter
10. (-) Ben Folds Five – The Sound of the Life of the Mind

12 vuotta huipulla viihtynyt Pink on tuttu näky top tenissä, mutta vasta nyt hän saavutti uransa ensimmäisen ykköstilan. The Truth About Loven viikkomyynti oli myös artistin uran parasta. Pinkillä on nyt kuusi top ten -albumia.
Kanye Westin levy-yhtiön sekalainen Good Music: Cruel Summer -kooste debytoi kakkosena. Se on siis merkitty eri esittäjille, samaan tapaan kuin Eminemin The Re-Up (#2, 2006), eikä sitä voi pitää Kanye West -albumina.
The Killersin erinomainen listasaldo jatkui Battle Bornin kolmostilalla. Se on heidän toiseksi paras sijoituksensa: Sam’s Town (2006) ylsi kakkoseksi ja kaikki neljä studioalbumia ovat vähintään käyneet top tenissä.
Carly Rae Jepsenin ensimmäinen valtavirtanäkyvyyttä saavuttanut albumi Kiss debytoi kuudentena ja Grizzly Bearin neljäs levy Shields seitsemäntenä. Jo Grizzly Bearin läpimurtoalbumi Veckatimest (#8, 2009) rikkoi top ten -kuparisen.
Top teniin tunkeutui myös Ben Folds Fiven paluualbumi The Sound of the Life of the Mind. Se nappasi kymmenennen sijan, joka on Foldsin paras saavutus missään yhteydessä. Hänen sooloalbuminsa Way to Normal (2008) ylsi 11:nneksi.
Kantrilaulaja Easton Corbinin All Over the Road debytoi 11:ntenä, portaan päässä esittäjänsä parhaasta. Samoin top ten -kannasta joutui luopumaan Band of Horses, jonka Mirage Rock jäi 13:nneksi. Infinite Arms (2010) ylsi peräti seitsemänneksi.
Jo neljättä vuosikymmentä levyttävä Dwight Yoakam pääsi ensimmäistä kertaa top 20:een, kun 3 Pears debytoi 18:ntena. This Time (1993) ylsi 25:nneksi.
Michael Jacksonin Bad-albumin 25-vuotisjuhlapainokset näyttäytyvät kummallisesti kahdella sijalla: 23:ntenä ja 46:ntenä. Ensin mainittuun on laskettu mukaan myös alkuperäisen myynti. Bad vietti aikoinaan kuusi viikkoa huipulla siellä myös debytoiden, mikä oli tuolloin aika harvinaista.
Sitten viikon pommi: Loose-albumillaan (2006) ykköseksi yltäneen Nelly Furtadon uusi englanninkielinen levy  The Spirit Indestructible debytoi hämmästyttävästi vasta 79:ntenä. Kuudessa vuodessa siis pitkälti toistasataatuhatta Furtadon ystävää on vaihtunut vajaaseen kuuteen tuhanteen innokkaaseen.


Britannian singlet, Top 10

1. (3.) Psy – Gangnam Style
2. (1.) The Script featuring will.i.am – Hall of Fame
3. (9.) Flo Rida – I Cry
4. (6.) Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together
5. (4.) Ne-Yo – Let Me Love You (Until You Learn to Love Yourself)
6. (2.) Example – Say Nothing
7. (14.) Fun – Some Nights
8. (11.) David Guetta featuring Sia – She Wolf (Falling to Pieces)
9. (18.) Conor Maynard featuring Ne-Yo – Turn Around
10. (8.) Amelia Lily – You Bring Me Joy

Viime viikolla virheellisesti väitin One Directionin uuden singlen ilmestyvän jo kuluneella viikolla, mutta ei, se tulikin kauppoihin tänään. Niinpä Psyn Gangnam Style ehti kuin ehtikin napata ainakin yhden paalupaikan sarakkeeseensa. Biisi ei ole toistaiseksi ollut aivan nettihuuman tasoinen myyntimenestys, mutta siis iso pophitti joka tapauksessa.
Psy on ensimmäinen korealainen artisti brittilistan kärjessä eikä japanilaisiakaan taida siitä tilastosta löytyä. En nyt kovin tarkasti aihetta tutkaillut tätä päivitystä varten. Monet ovat ehtineet pitää Gangnam Stylen menestystä merkittävänä k-popin näkökulmasta, mutta on liian ennenaikaista sanoa nostaako se mukanaan muitakin aasialaisia hittejä Euroopan listoille.
Flo Ridan I Cry on taas myötätuulessa, nyt tuloksena sen korkein sijoitus eli kolmas. Sama suunta on Taylor Swiftin We Are Never Ever Getting Back Togetherillä, jolle nelossija on niin ikään korkein. Kappale saattaa nousta ainakin myyntiluvuiltaan Swiftin suurimmaksi hitiksi. Love Story (2008) ylsi kakkoseksi.
Viime viikolla Suomessa piipahtaneen Funin Some Nights palasi top teniin ja saman tien omalle parhaalle sijalleen seitsemänneksi. She Wolfista tuli David Guettan 16. top ten -single. Aika huimaa supertähtimenoa puhtaana klubimenestyjänä aloittaneelle.
Sialle She Wolfin top ten -paikka on uran neljäs ja kolmatta kertaa kärkikymmenikössä on nuori mies nimeltä Conor Maynard. Turn Aroundia vahvistaa Ne-Yo, jolla on täten samanaikaisesti kaksi isoa brittihittiä.
Mumford and Sonsin I Will Wait on hitaan alun jälkeen intoutunut jo 12:nneksi. Tulisiko siitä bändin ensimmäinen top ten -single? DJ Freshin urakäyrä näyttää toiseen suuntaan, sillä kahden ykkösen ja yhden kutosen jälkeen The Feeling jäi nyt 13:nneksi. Biisillä laulava RaVaughn ei ole aiemmin käynyt listalla.
Paloma Faithin INXS-cover Never Tears Us Apart debytoi hienosti 16:ntena. Sitä ei toistaiseksi löydy Fall to Grace -albumilta, mutta lienee mukana tulevalla erikoispainoksella. Alkuperäinen piipahti 24:ntenä vuonna 1988.
Otto Knowsin Million Voices jatkoi hidasta kipuamistaan jo 18:nneksi. Jason Mrazin I Won’t Give Up (#13, 2012) palasi 23:nneksi ja The Frayn How to Save a Life -ikihonka (#4, 2007) nousi 71–27.
Musen Madness aloitti aikoinaan varsin heikosti, mutta intoutui nyt hyppäämään 47–28 – biisin listauran paras. Taylor Swiftin uusi biisi Begin Again debytoi 30:ntena.


Britannian albumit Top 10

1. (-) Mumford and Sons – Babel
2. (-) Green Day – ¡Uno!
3. (2.) Pink – The Truth About Love
4. (1.) The Killers – Battle Born
5. (-) Jonathan and Charlotte – Together
6. (3.) The Script – #3
7. (5.) Emeli Sandé – Our Version of Events
8. (4.) The xx – Coexist
9. (-) deadmau5 – Album Title Goes Here
10. (21.) Mumford and Sons – Sigh No More

Mumford and Sonsin Sigh No More (#2, 2010) on myynyt 1,5 miljoonaa kotimaassaan ja lisämiljoonia ympäri maailmaa, joten ei ollut mikään ihme, että Babel murskasi vastustajansa tämän viikon albumilistalla. Se on siis bändin ensimmäinen ykkönen. Samassa kyydissä esikoinen loikkasi kymmenenneksi.
Green Dayllä on jo kaksi ykköstä, American Idiot (2005) sekä 21st Century Breakdown (2009), joten Unon kakkostila tuskin heitä hetkauttaa. Se on bändille jo kuudes top ten -merkintä. Heidän viimeisimmästä top 20 -singlestään on kuitenkin kulunut viisi vuotta (The Simpsons Theme; #17, 2007).
Talent-kisassa taannoin hätkähdyttänyt sisarusduo Jonathan and Charlotte debytoi viidentenä. Komeat äänet heillä. Hieman vähemmän ääntelee dj-tähti Deadmau5, joka saavutti uransa ensimmäisen top ten -albuminsa ja seminäppärästi nimetty Album Title Goes Here saattaa yltää samaan USA:ssakin.
Indiefolk-tulokas Lucy Rosen Like I Used To debytoi hienosti 13:ntenä. Rose on laulanut muun muassa Bombay Bicycle Clubin levyillä.
No Doubt palasi peräti yhdeksän vuoden tauolta 16:nneksi Push and Shove -albumillaan. Se saattaa vaikuttaa kehnolta, mutta heidän edellinen studioalbuminsa Rock Steady (2001) pääsi vain 43:nneksi. Gwen Stefanin luotsaamalla yhtyeellä on toki kaksi top ten -albumia ja rouva itse on matkannut kerran sinne Love Angel Music Babyllä (#4, 2004). Sen sijaan The Sweet Escape (2006) ei jaksanut jouluruuhkassa 14. tilaa ylemmäs, vaikka myi hyvin.
Uusi painos Lana Del Reyn Born to Diesta tuotti 15. sijan. Veteraanisarjaan luettavan Deacon Bluen paluualbumi The Hipsters debytoi 19:ntenä. Bändi nettosi viisi perättäistä top ten -albumia vuosina 1989–94, joista kaksi ykköstä (When the World Knows Your Name sekä Our Town: Greatest Hits), mutta vuoden 2001 studioalbumi Homesick jaksoi vain 59:nneksi. Tätä ennen edellinen top 20 -albumi oli juurikin tuo mainittu kokoelma.
The Beach Boysin Fifty Big Ones -kokoelma debytoi 30:ntenä. Bändin uraa paketoidaan suhteellisen ahkerasti: The Platinum Collection (2005) ylsi samalle sijalle ja The Sounds of Summer (2006) 46:nneksi.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Listaklassikko: Boyz II Men – 4 Seasons of Loneliness (1997)

On katteetonta väittää 4 Seasons of Lonelinessia musiikilliseksi klassikoksi, mutta listamielessä se on hyvin kiinnostava. Se pohjusti muutamaa vuotta aiemmin huikeasti menestyneen Boyz II Menin kolmatta albumia Evolution (#1, 1997), jonka myyntiluvut jäivät lopulta vain kuudesosaan edeltäjänsä II:n jättimenestyksestä.

4 Seasons of Loneliness puolestaan jäi Boyz II Menin viimeiseksi isoksi hitiksi ja Hot 100 -listan ykköseksi. Ryhmä vietti listan huipulla ikuisuuksia 1990-luvun alkupuolella: End of the Road (1992) 13 viikkoa, tuolloinen ennätys; I’ll Make Love to You (1994) 14 viikkoa, rikkoi edellisen; On Bended Knee (1994) kuusi viikkoa ja Mariah Careyn kanssa duetoitu One Sweet Day (1995) 16 viikkoa, joka on yhä Hot 100 -listan ennätys.

Mikään ei kuitenkaan oikeasti kestä ikuisesti. 4 Seasons of Loneliness eteni huipulle syksyllä 1997, hallitsi viikon ja painui unholaan kaikkialta muualta paitsi listakirjoista. Seuraaja A Song for Mama ylsi vielä seitsemänneksi, mutta sen jälkeen ryhmää ei ole nähty top tenissä. Ajat olivat muuttuneet, soul-ryhmien tilalle tulivat ’N Syncin ja Backstreet Boysin kaltaiset bändit.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ovi kiinni veteraaneilta

Britannian tuoreella top 75 -albumilistalla nähdään hauska ilmiö: monet korkeisiinkin listasijoituksiin tottuneet konkarit jämähtivät juuri top 40:n alapuolelle. Niistä parhaiten pärjäsi yllättäen Skunk Anansien Black Traffic (42). Perässä piiputtivat Marillionin That Can't Be Made (43) sekä karmaisevimmin Nelly Furtadon The Spirit Indestructible (46). Furtadon edellinen englanninkielinen studioalbumi Loose (#4, 2006) myi triplaplatinaa, mutta kuusi vuotta on popissa ikuisuus.

Furtado voi ehkä lohduttautua sillä, että Aimee Mannin Charmer ei päässyt 74. tilaa ylemmäs ja Lynyrd Skynyrdin Last of a Dyin' Breed jäi suorastaan mystisesti peräti 83:nneksi. God and Guns (2009) kävi sentään 36:ntenä.

Sen sijaan Ben Folds Fiven The Sound of the Life of the Mindin 40. tila on iloinen yllätys. Folds ei nimittäin ollut käynyt top 40:ssä sitten The Unauthorized Biography of Reinhold Messnerin (#22, 1999). Richie Samboran Aftermath of the Lowdownin 35. tila on ihan siedettävä, mutta noin harvalla levytystahdilla (kolme albumia 20 vuodessa) sietääkin yltää joka kerta suhteellisen ylös.

Viikon ykkönen The Killersin Battle Born myi hieman vajaat 94 000 kpl, joka on vuoden kolmanneksi paras avaus Emeli Sandén ja Lana Del Reyn jälkeen. Pitkästä aikaa albumilistan ykkönen teki kauppansa myös paremmin kuin viikon ostetuin single.