torstai 9. lokakuuta 2025

Listaklassikko: Jennifer Rush – The Power of Love (1985)

Yhdysvaltalainen Jennifer Rush on niitä artisteja, joille siunaantui yksi erittäin iso hitti, mutta jonka uraan mahtui mielenkiintoisia käänteitä. Hän nimittäin ponnisti tähtiartistiksi silloisesta Saksan liittotasavallasta ja hankki elantoaan oopperasta esittäen mm. Bond-tunnareita sinfoniaorkesterin säestyksellä.

Rush julkaisi ensimmäinen singlensä Saksassa vuonna 1982 syntymänimellään Heidi Stern, mutta läpimurron aikaan hänet tunnettiin jo Jennifer Rushina. Eponyymi esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1984 ja Rushin, sekä levy-yhtiön, melko keskinkertaisesta hittivainusta kertoo se, että megaballadi The Power of Love julkaistiin sen viidentenä singlenä.

The Power of Love kasvoi isoksi menestykseksi monessa maassa. Brittilistalla se eteni keulille lokakuussa 1985 ja vietti siellä viisi viikkoa. Lopulta siitä tuli jopa vuoden myydyin single. Rush sai lopulta kolme top 40 -merkintää. Viimeistä varten jouduttiin hakemaan duettokumppaniksi Placido DomingoTill I Loved You (1989) piipahti 24:ntena.

The Power of Love osoittautui nopeasti klassikoksi. Sen levyttivät Yhdysvaltojen Hot 100 -listalle melko pian sekä Air Supply että Laura Branigan ja kuuluisasti Hot 100 -ykköseksi sekä brittineloseksi Céline Dion vuonna 1994. Hänen versiotansa voidaan pitää nykyisin ehkä tunnetuimpana kappaleesta.

Rushin alkuperäisellä The Power of Lovella on 111 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Video on haalinut 174 miljoonaa katselua Youtubessa.

Ei kommentteja: