Poplegenda Cher on löytänyt tapoja saada uuttakin musiikkiaan kaupaksi aina silloin kuin hän on sitä jaksanut julkaista. Vuonna 2018 ilmestynyt Abba-covereita sisältänyt Dancing Queen oli myyntimenestys (brittikakkonen ja Yhdysvaltojen kolmonen), ja nyt hän on hyvässä vauhdissa etenkin brittilistoilla joululevyllään Christmas.
Albumi ylsi jo pari viikkoa sitten tahollaan Britanniassa kahdeksanneksi ja tällä viikolla suhteessa jopa parempaa kuullaan sinkkupuolelta. DJ Play a Christmas Song debytoi viime viikolla sijalla 41 ja on nousemassa tällä viikolla vähintään top 30 -tasolle. Erinomaisen sijoituksen taustalla on striimipalveluiden innostus kappaletta kohtaan – se on sekä Spotifyn että Apple Musicin tärkeimmällä joulusoittolistalla.
DJ Play a Christmas Songin myötä Cherillä on ensi perjantaina top 40 -brittihittejä peräti seitsemällä eri vuosikymmenellä, eikä 1960-luvulla alkaneella uralla väliin ole jäänyt yhtään. Tahti tosin on radikaalisti harventunut, sillä 2000- ja 2010-luvuilla niitä tuli vain yksi kummallakin mukavan tasaiseen tahtiin. The Music’s No Good Without You ylsi kahdeksanneksi marraskuussa 2001 ja Hope You Find It 25:nneksi vuonna 2013.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti