Stranger Things -sarjan neljäs kausi on ollut iso suoratoistoilmiö ja se on nostanut listoille myös musiikkia – merkittävimpänä tietenkin Kate Bushin Running Up That Hill (A Deal with God) -klassikon vuodelta 1985, joka on puhjennut suorastaan loistoon: brittiykkönen ja toistaiseksi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan nelonen.
Kauden loputkin jaksot tulivat Netflixiin viime perjantaina, minkä ansiosta viimeisessä jaksossa soiva Metallican Master of Puppets (1986) on kiitänyt melko korkealle striimauspalveluissa. Kappale on listoilla siinä mielessä kiinnostava, että se ei ollut koskaan virallinen myyntisinkku, vaikka sitä pidetäänkin emoalbuminsa suurimpana hittinä ja sillä on esimerkiksi Spotifyssa peräti 434 miljoonaa kuuntelua eli esimerkiksi rutkasti enemmän kuin Running Up That Hillillä ennen Stranger Things -suosiota.Koska kappale on 36 vuotta vanha, sitä kohdellaan sekä Britannian että Yhdysvaltojen listoilla vähän huonosti: ensin mainitussa se on accelerated chart ratio -statuksella (eli striimit lasketaan epäedullisemmalla kaavalla kuin uusilla kappaleilla) ja jälkimmäisen Hot 100 -listalla sen pitää yltää 50 suosituimman joukkoon päästäkseen mukaan. Mikäli biisi yltää sinne, siitä tulisi Metallican ensimmäinen listahitti sitten Cyaniden (#50, 2008).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti