Jenkkiduo The Chainsmokers on ollut viime vuosien kovimpia listajyriä ja Halseyn kanssa tehty Closer merkkautti viime tiistaina 26. viikon Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top viidessä. Se on ennätys, aiempaa jakoivat Mark Ronsonin ja Bruno Marsin Uptown Funk (#1, 2014) ja LeAnn Rimesin How Do I Live (#2, 1997). Closer on viettänyt koko listauransa eli 29 viikkoa top tenissä. Sillä saralla ennätystä pitää yhä How Do I Live (32).
12 viikkoa kärjessä viettäneen Closerin kestävyys on hämmästyttävää myös sen vuoksi, että Chainsmokersilta on ilmestynyt kaksi singleä senkin jälkeen: All We Know (#18, 2016) ja Paris (#7, 2017). Ensi viikolla debytoi heidän Coldplay-yhteistyönsä Something Just Like This.
Kuten listakatsauksessa mainitsin, Rihanna saavutti 30. top ten -hittinsä Hot 100 -listalla Love on the Brainin noustua kahdeksanneksi. Hän siirtyi yksin sen maratontaulukon kolmanneksi ohi Michael Jacksonin, edellä ovat Madonna (38) ja The Beatles (34). Ei olisi lainkaan ihme, jos Rihanna nappaisi listan kärkipaikan jo viiden vuoden kuluessa.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
sunnuntai 26. helmikuuta 2017
lauantai 25. helmikuuta 2017
Listakatsaus, vko 9
Billboard Hot 100, Top 20
1. (1.) Ed Sheeran –
Shape of You
2. (3.) Zayn and Taylor
Swift – I Don’t Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
3. (2.) Migos featuring
Lil Uzi Vert – Bad and Boujee
4. (-) Katy Perry
featuring Skip Marley – Chained to the Rhythm
5. (7.) The Chainsmokers
featuring Halsey – Closer
6. (5.) Machine Gun Kelly
and Camila Cabello – Bad Things
7. (37.) Bruno Mars –
That's What I Like
8. (13.) Rihanna – Love on the Brain
8. (13.) Rihanna – Love on the Brain
9. (16.) The Weeknd
featuring Daft Punk – I Feel It Coming
10. (6.) Big Sean –
Bounce Back
11. (10.) The Chainsmokers – Paris
12. (11.) Drake – Fake Love
11. (10.) The Chainsmokers – Paris
12. (11.) Drake – Fake Love
13. (15.) Bruno Mars –
24K Magic
14. (12.) The Weeknd
featuring Daft Punk – Starboy
15. (8.) Alessia Cara –
Scars to Your Beautiful
16. (14.) Rae Sremmurd
featuring Gucci Mane – Black Beatles
17. (9.) Maroon 5 featuring Kendrick Lamar – Don’t Wanna Know
18. (4.) Lady Gaga – Million Reasons
19. (19.) Shawn Mendes – Mercy

20. (28.) Kyle – iSpy
Hurjalla viikolla Yhdysvaltojen Hot 100
-listan kärkikolmikko on kuitenkin tuttu: Ed Sheeranin Shape of You
jatkaa ykkösenä neljättä viikkoa ja Zaynin ja Taylor Swiftin I
Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker) nousi kakkoseksi
vaihtaen paikkaa Migosin ja Lil Uzi Vertin Bad and Boujeen
kanssa.
Mutta sitten tapahtuu: Katy Perry saavutti 14. top ten
-hittinsä Chained to the Rhythmin debytoitua neljäntenä.
Vierailija Skip Marleystä tuli ensimmäinen Marleyn suvun top ten
-hitin tekijä.
Bruno Marsin That's What I Like hyppäsi Grammy-esityksen ansiosta 37–7 ja Mars on Perryn tavoin top tenissä 14. kertaa.
Rihannan Love on the Brain nousi viisi sijaa kahdeksanneksi ja hänellä on todellinen juhlan paikka: top ten -hittejä on nyt järisyttävät 30!!! Ne ovat tulleet alle 12 vuodessa.
Ja vielä: The Weekndin ja Daft Punkin I Feel It Coming nousi 16–9. The Weekndillä on kuusi ja Daft Punkilla kolme top ten -hittiä.
Mutta ehkä koko viikon juhlituin kappale ei ole mikään edellä mainituista, vaan The Chainsmokersin ja Halseyn Closer (#1, 2016), joka on nyt viettänyt top viidessä kauemmin kuin mikään muu biisi ennen sitä, 26 viikkoa.
Kylen iSpy nousi 28–20. Laulunkirjoittajana tutuksi tullut Julia Michaels on nyt top 40 -nimi myös artistina, sillä Issues eteni 41–34.
Kantrilaulaja Jon Pardi sai ensimmäisen top 40 -hittinsä Dirt on My Bootsin edettyä 39:nneksi. Juuri top 40:n ulkopuolella debytoi Maroon 5:n ja Futuren Cold (42).

USA:n albumit, Top 20
1. (-) Soundtrack – Fifty Shades
Darker
2. (7.) Bruno Mars –
24K Magic
3. (1.) Big Sean – I Decided
4. (3.) Migos – Culture
5. (5.) The Weeknd – Starboy
3. (1.) Big Sean – I Decided
4. (3.) Migos – Culture
5. (5.) The Weeknd – Starboy
6. (21.) Adele – 25
7. (14.) Soundtrack
– Trolls
8. (2.) Lady Gaga – Joanne
9. (33.) Beyoncé – Lemonade
10. (11.) Soundtrack – La La Land
11. (9.) Post Malone – Stoney
12. (-) Joy Villa – Make It Static (EP)
13. (18.) twenty one pilots – Blurryface
14. (16.) Soundtrack – Moana
15. (15.) Drake – Views
16. (4.) Reba McEntire – Sing It Now: Songs of Faith and Hope
17. (13.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
18. (-) Brett Young – Brett Young
19. (31.) Various Artists – 2017 Grammy Nominees
20. (10.) Various Artists – The RCA-List Vol. 4
Yhdysvaltojen albumilistan kärjessä debytoi Fifty Shades Darker -soundtrack, joka on elokuvasarjan toinen ykkösalbumi. Fifty Shades of Grey (2015) avasi tosin lähes kaksinkertaisin numeroin, vaikka uudeltakin koosteelta on irronnut iso hitti.
Muuten top tenin määritti pitkälti Grammy-gaala. Bruno Marsin 24K Magic nousi kakkoseksi (joka on myös sen korkein sijoitus), Adelen 25 (#1, 2015) loikkasi kuudenneksi ja Beyoncén Lemonade (#1, 2016) hyppäsi 33–9. Myös Lady Gaga ja The Weeknd esiintyivät tilaisuudessa, mutta ainakaan Joannen (#1, 2016) menekkiin Gagan Metallica-duetolla tuskin oli suurta vaikutusta.
Jo useamman kerran Grammy-gaalan asuvalinnallaan kohua herättäneen Joy Villan Make It Static -EP debytoi 12:ntena ja Brett Youngin nimetön albumi 18:ntena. Kyseessä on kummankin ensiesiintyminen top 100:ssa.
Princen 4Ever-kokoelma ylsi ensimmäistä kertaa top 40 -tasolle (33), syynä oletettavasti Grammy-gaalan tribuutti.

Britannian singlet, Top 20
1.
(1.) Ed Sheeran – Shape of You
2. (-) Ed Sheeran – How Would You Feel (Paean)
3. (2.) Rag'n'Bone Man – Human
4. (3.) Ed Sheeran – Castle on the Hill
5. (-) Katy Perry featuring Skip Marley – Chained to the Rhythm
6. (4.) Jax Jones and Raye – You Don't Know Me
7. (5.) Zayn and Taylor Swift – I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
8. (6.) The Chainsmokers – Paris
9. (-) Kygo and Selena Gomez – It Ain't Me
10. (8.) Little Mix – Touch
11. (9.) Dua Lipa – Be the One
12. (10.) Starley – Call on Me
13. (-) Take That – Giants
14. (11.) JP Cooper – September Song
15. (12.) Clean Bandit featuring Sean Paul & Anne-Marie – Rockabye
16. (14.) Martin Garrix and Dua Lipa – Scared to Be Lonely
17. (13.) Stormzy – Big for Your Boots
18. (15.) Sean Paul featuring Dua Lipa – No Lie
19. (19.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
20. (25.) Rag'n'Bone Man – Skin
Ed Sheeranille ei tietenkään löydy haastajia Britannian(kaan) listoilla: Shape of You jatkaa ykkösenä seitsemättä viikkoa, uusi biisi How Would You Feel (Paean) debytoi kakkosena ja Castle on the Hill on neljäntenä. Top ten -merkintöjä Sheeranilla on nyt 13.
Katy Perryn ja Skip Marleyn Chained to the Rhythm nousi viidenneksi videon ja Brit Awards -esityksen ansiosta.
Kygon ja Selena Gomezin It Ain't Me avasi sijalta yhdeksän. Se on norjalaiselle Kygolle toinen ja Gomezille kolmas top ten -hitti.
Take That on yhä relevantti listanimi ja Giants pääsi 13:nneksi. Rag'n'Bone Manin Skin nousi viisi sijaa 20:nneksi.
Anne-Marien Ciao Adios hyppäsi 40–21. The Chainsmokersin ja Coldplayn yllätysyhteistyö Something Just Like This pääsi parissa päivässä 30:nneksi ja Maroon 5:n ja Futuren Cold debytoi 32:ntena. Väliin eteni James Arthurin Safe Inside (36–31).
Suomenkin listoilta tuttu Martin Jensenin Solo Dance on nyt myös top 40 -brittihitti noustuaan kaksi sijaa juurikin 40:nneksi.

Britannian albumit, Top 20
1.
(1.) Rag'n'Bone Man – Human
2. (-) Amy Macdonald – Under Stars
3. (-) Ryan Adams – Prisoner
4. (7.) Ed Sheeran – x
5. (6.) Adele – 25
6. (12.) Soundtrack – Trolls
7. (8.) Little Mix – Glory Days
8. (5.) Soundtrack – La La Land
9. (2.) Elbow – Little Fictions
10. (10.) The Weeknd – Starboy
11. (13.) George Michael – Ladies and Gentlemen: The Best of
12. (14.) Bruno Mars – 24K Magic
13. (19.) Ed Sheeran – +
14. (9.) James Arthur – Back from the Edge
15. (-) Future – FUTURE
16. (26.) Rick Wakeman – Piano Portraits
17. (15.) Drake – Views
18. (52.) The 1975 – I Like It When You Sleep, for You Are So Beautiful Yet So Unaware of It
19. (21.) Soundtrack – Moana
20. (23.) twenty one pilots – Blurryface
Rag'n'Bone Manin Human jatkaa Britannian albumilistan ykkösenä yhä suhteellisen ylivoimaisesti. Sen takana debytoi kaksi albumia viime vuosikymmenen tähdiltä, joista toinen saavutti jopa uransa korkeimman sijoituksen: Ryan Adams oli nimittäin ennen Prisonerin kolmossijaa päässyt kuudenneksi nimettömällä levyllään vuonna 2014. Top ten -sijoitus on Adamsin kolmas.
Kakkossijan napannut Amy Macdonald sen sijaan on kärkipäässä neljättä kertaa putkeen.
Trolls-elokuvan soundtrack nousi vasta nyt kärkikymppiin ja kuudenneksi. Futuren tuorein julkaisu debytoi sijalla 15 ja Dreadzonen Dread Times sijalla 39.

Tunnisteet:
Ed Sheeran,
Fifty Shades Darker,
listakatsaus,
Rag'n'Bone Man
keskiviikko 22. helmikuuta 2017
Listaklassikko: The Rolling Stones – Ruby Tuesday (1967)
Joskus taannoin singleillä oli A- ja B-puolet ja joskus
B-puolista tuli A-puolia suositumpia. Yksi sellainen esimerkki on The Rolling
Stonesin Ruby Tuesday, joka ilmestyi singlenä Let’s Spend the Night
Togetherin kyljessä, mutta oli lopulta suurempi hitti.
Ruby Tuesday vietti Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä talvella
1967 viikon ollen Rollareiden viides ykkönen parin vuoden sisään. Paaluja
bändille kertyi kaikkiaan yhdeksän (tästä voitaneen puhua jo menneessä
aikamuodossa, vaikka bändi on yhä olemassa). Tuorein Hot 100 -merkintä on
Sympathy for the Devilin remiksauksen 97. tila vuodelta 2003.
Ruby Tuesday on monen muun Rollari-hitin tapaan coveroitu useampaan
kertaan. Melanien versio ylsi brittilistan ysiksi vuonna 1970 ja Rod Stewartin
näkemys 11:nneksi vuonna 1993. Rollarien oma versio ei näy brittilistahistoriassa
mainitun B-puolistatuksen vuoksi, mutta Let’s Spend the Night Togetherin kolmas
tila oli varmaankin osin Ruby Tuesdayn ansiota.
maanantai 20. helmikuuta 2017
Marleyn klaani
”Kaikki” tuntevat Bob Marleyn ja hänen tuotantonsa ainakin pintapuolisesti – Legend-kokoelma (1984) on eräs maailman myydyimmistä levyistä – mutta Marleyn suku on ansioitunut musiikin saralla muutenkin. Hänen poikansa Damian, Stephen, Julian ja Ziggy ovat yltäneet Yhdysvalloissa satojen tuhansien levymyyntiin ja hänen Cedella-tyttärensä poika Skip vierailee Katy Perryn tuoreella singlellä Chained to the Rhythm. Skipistä tuli suvun toinen top ten -brittihitin tekijä.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt reggae-artisti Ky-Mani Marley, joka sattumalta hävisi veljelleen Damianille kilpailun parhaan reggae-albumin Grammy-tittelistä vuonna 2002. Ziggy Marleyn Melody Makers -ryhmässä puolestaan oli muitakin perheenjäseniä, mm. Cedella.
Koostin tähän varauksella täydellisen listan Marleyn suvun brittihiteistä sijoitusjärjestyksessä. Brittihiteistä siksi, että Bob ei ollut mikään suuri Hot 100 -suosikki, vaan saavutti enemmän listamenestystä Isossa-Britanniassa. Samoin on käynyt Damianille.
Bob Marley vs. Funkstar De Luxe – Sun Is Shining (#3, 1999)
Bob Marley and the Wailers – Buffalo Soldier (#4, 1983)
Bob Marley and the Wailers – Could You Be Loved (#5, 1980)
Bob Marley and the Wailers – Iron Lion Zion (#5, 1992)
Bob Marley and the Wailers – One Love/People Get Ready (#5, 1984)
Katy Perry feat. Skip Marley – Chained to the Rhythm (#7, 2017)
Bob Marley and the Wailers – No Woman No Cry (#8, 1975), kahdeksas tila tuli vuonna 1981
Bob Marley and the Wailers – Jamming/Punky Reggae Party (#9, 1977)
Bob Marley and the Wailers – Is This Love (#9, 1978)
Bob Marley vs. Funkstar De Luxe – Rainbow Country (#11, 2000)
Damian “Jr Gong” Marley – Welcome to Jamrock (#13, 2005)
Bob Marley and the Wailers – Exodus (#14, 1977)
Bob Marley feat. Lauryn Hill – Turn Your Lights Down Low (#15, 1999)
Bob Marley feat. Lvndscape & Bolier – Is This Love (Remix) (#16, 2016)
Bob Marley and the Wailers – Three Little Birds (#17, 1980)
Bob Marley and the Wailers – Keep On Moving (#17, 1995)
Bob Marley and the Wailers – Satisfy My Soul (#21, 1978)
Ziggy Marley and the Melody Makers – Tomorrow People (#22, 1988)
Bob Marley and the Wailers – Waiting in Vain (#27, 1977)
Damian “Jr Gong” Marley feat. Bobby Brown – Beautiful (#39, 2006)
Nas and Damian “Jr Gong” Marley – As We Enter (#39, 2010)
Bob Marley and the Wailers – Why Should I/Exodus (#42, 1992)
Bob Marley – What Goes Around Comes Around (#42, 1996)
Bob Marley feat. MC Lyte – Jammin' (#42, 2000)
Bob Marley and the Wailers – Slogans (#45, 2005)
Bob Marley and the Wailers – Africa Unite (#49, 2005)
Bob Marley and the Wailers – Sun Is Shining (#54, 2005)
Bob Marley and the Wailers – So Much Trouble in the World (#56, 1979)
Bob Marley and the Wailers – Stand Up Jamrock (#56, 2005)
Skrillex and Damian “Jr Gong” Marley – Make It Bun Dem (#58, 2012)
Ziggy Marley and the Melody Makers – Look Who's Dancing (#65, 1989)
Bob Marley and the Wailers – I Shot The Sheriff (#67, 2005)
Damian “Jr Gong” Marley – The Master Has Come Back (#74, 2005)

perjantai 17. helmikuuta 2017
Listakatsaus, vko 8
Billboard Hot 100, Top 20
1. (1.) Ed Sheeran – Shape of You
2. (2.) Migos featuring Lil Uzi Vert – Bad and Boujee
3. (3.) Zayn and Taylor Swift – I Don’t Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
4. (re) Lady Gaga – Million Reasons
5. (4.) Machine Gun Kelly and Camila Cabello – Bad Things
6. (15.) Big Sean – Bounce Back
7. (5.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
8. (10.) Alessia Cara – Scars to Your Beautiful
9. (6.) Maroon 5 featuring Kendrick Lamar – Don’t Wanna Know
10. (11.) The Chainsmokers – Paris
11. (8.) Drake – Fake Love
12. (7.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
13. (14.) Rihanna – Love on the Brain
14. (9.) Rae Sremmurd featuring Gucci Mane – Black Beatles
15. (12.) Bruno Mars – 24K Magic
16. (16.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
17. (17.) Aminé – Caroline
18. (13.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
19. (21.) Shawn Mendes – Mercy
20. (18.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
Kiinnostavalla viikolla Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla on kuitenkin tuttu ykkönen: Ed Sheeranin Shape of You merkkautti kolmannen viikkonsa kärjessä.
Lady Gagan Super Bowl -esityksen suosio kulminoitui Million Reasonsin paluuseen peräti neljänneksi. Se jakaa listahistorian korkeimman sijoituksen palaajien keskuudessa yhdessä LL Cool J:n ja Jennifer Lopezin Control Myselfin (#4, 2006) ja Dixie Chicksin Not Ready to Make Nicen (#4, 2007) kanssa. Gagalla on nyt 14 top ten -hittiä. Tätä ennen Million Reasons oli yltänyt 52:nneksi. Muista Super Bowlissa esitetyistä kappaleista Bad Romance (#2, 2009) palasi 50:nneksi.
Big Seanin Bounce Back loikkasi kuudenneksi albumijulkaisun vauhdittamana. Hänen top ten -saldonsa näyttää kolmea. Muista hänen uusista biiseistään Eminem-yhteistyö No Favors debytoi sijalla 22 ja Moves hyppäsi 74–38.
Alessia Caran Scars to Your Beautiful nousi kahdeksanneksi ja Rihannan Love on the Brain 13:nneksi.
Sam Huntin Body Like a Back Road loikkasi toisella viikollaan 38–21. Hän on vain kerran käynyt korkeammalla, läpimurtohitillään Take Your Time (#20, 2014).
Bruno Marsin uusi single That's What I Like eteni 57–37. Imagine Dragonsin Believer debytoi 42:ntenä ja Beauty and the Beast -elokuvan nimikappale Ariana Granden ja John Legendin esittämänä sijalla 87. Alkuperäisen esittivät Celine Dion ja Peabo Bryson ja se ylsi yhdeksänneksi.
Mariah Carey on yhä Hot 100 -nimi: YG:n kanssa esitetty I Don't debytoi sijalla 89.
USA:n albumit, Top 20
1. (-) Big Sean – I Decided
2. (66.) Lady Gaga – Joanne
3. (1.) Migos – Culture
4. (-) Reba McEntire – Sing It Now: Songs of Faith and Hope
5. (4.) The Weeknd – Starboy
6. (re) Lady Gaga – The Fame
7. (7.) Bruno Mars – 24K Magic
8. (-) Original Broadway Cast Recording – Dear Evan Hansen
9. (9.) Post Malone – Stoney
10. (-) Various Artists – The RCA-List Vol. 4
11. (6.) Soundtrack – La La Land
12. (2.) Brantley Gilbert – The Devil Dont Sleep
13. (12.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
14. (14.) Soundtrack – Trolls
15. (13.) Drake – Views
16. (10.) Soundtrack – Moana
17. (3.) Kehlani – SweetSexySavage
18. (16.) twenty one pilots – Blurryface
19. (5.) Various Artists – NOW 61
20. (17.) Rihanna – ANTI
Yhdysvaltojen albumilistan kärkipaikka vaihtui taas – tällä kertaa hip hop -nimeltä toiselle. Big Seanin I Decided debytoi suhteellisen selvällä erolla ykkösenä. Se on hänen toinen paalunsa ja jo viides top ten -merkintä. Kaikki viisi ovat itse asiassa yltäneet kärkiviisikkoon asti.
Lady Gagalla oli siis upea viikko: Joanne (#1, 2016) nousi kakkoseksi ja The Fame (#2, 2008) palasi kuudenneksi. Lisäksi Born This Way (#1, 2011) palasi 25:nneksi.
Reba McEntiren hengellistä musiikkia sisältävä Sing It Now: Songs of Faith and Hope debytoi neljäntenä. Se on kestotähdelle jo kymmenes top ten -merkintä.
Dear Evan Hansen -musikaalin musiikki avasi sijalta kahdeksan ja kymmenentenä debytoi taas uusi versio RCA-List -sarjasta. Kyseessä on siis levy-yhtiön soittolista streaming-palveluissa.
Gospel-artisti Kari Joben The Garden pääsi 22:nneksi, mutta hän on nähnyt parempiakin numeroita: Where I Find You (2012) kävi peräti kymmenentenä.
Britannian singlet, Top 20
1. (1.) Ed Sheeran – Shape of You
2. (5.) Rag'n'Bone Man – Human
3. (2.) Ed Sheeran – Castle on the Hill
4. (3.) Jax Jones and Raye – You Don't Know Me
5. (9.) Zayn and Taylor Swift – I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
6. (6.) The Chainsmokers – Paris
7. (-) Katy Perry featuring Skip Marley – Chained to the Rhythm
8. (4.) Little Mix – Touch
9. (10.) Dua Lipa – Be the One
10. (7.) Starley – Call on Me
11. (11.) JP Cooper – September Song
12. (12.) Clean Bandit featuring Sean Paul & Anne-Marie – Rockabye
13. (8.) Stormzy – Big for Your Boots
14. (14.) Martin Garrix and Dua Lipa – Scared to Be Lonely
15. (13.) Sean Paul featuring Dua Lipa – No Lie
16. (16.) Zara Larsson – I Would Like
17. (15.) Neiked – Sexual
18. (16.) James Arthur – Say You Won't Let Go
19. (19.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
20. (17.) Sage the Gemini – Now and Later
Britannian singlelista sai hieman liikettä pariin viime viikkoon nähden. Ed Sheeranin Shape of Youlle ei toki kukaan voi mitään vieläkään, mutta albumijulkaisu nosti Rag'n'Bone Manin Humanin takaisin kakkoseksi ohi Sheeranin toisen hitin Castle on the Hillin. Rag'n'Bone Manin toinen hitti Skin puolestaan loikkasi 52–25.
Zaynin ja Taylor Swiftin I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker) nousi viidenneksi ja Katy Perryn uusi single Chained to the Rhythm debytoi seitsemäntenä. Se on Perryn 14. top ten -single ja vierailijalle Skip Marleylle ensimmäinen. Skip on Bob Marleyn tyttärenpoika. Marleyn suvusta kerron lisää ensi viikolla omassa postauksessa.
Dua Lipan Be the One nousi yhdeksänneksi, joka on hänen uransa paras sijoitus.
Trainin Play That Song ja Tinie Tempahin ja Tinashen Text from Your Ex lähestyvät top 20 -kynnystä noustuaan 21:nneksi ja 23:nneksi. Snakehipsin ja Møn Don't Leave eteni 27:nneksi ja Migosin ja Lil Uzi Vertin taannoinen jenkkiykkönen Bad and Boujee nousi 30:nneksi.
Top 40 -listan hännillä debytoi Anne-Marien uusi biisi Ciao Adios, joka nimestään huolimatta on tietenkin englanninkielinen.
Britannian albumit, Top 20
1. (-) Rag'n'Bone Man – Human
2. (1.) Elbow – Little Fictions
3. (-) Thunder – Rip It Up
4. (-) Nines – One Foot Out
5. (2.) Soundtrack – La La Land
6. (9.) Adele – 25
7. (5.) Ed Sheeran – x
8. (3.) Little Mix – Glory Days
9. (15.) James Arthur – Back from the Edge
10. (10.) The Weeknd – Starboy
11. (4.) Pete Tong, The Heritage Orchestra & Jules Buckley – Classic House
12. (18.) Soundtrack – Trolls
13. (14.) George Michael – Ladies and Gentlemen: The Best of
14. (19.) Bruno Mars – 24K Magic
15. (13.) Drake – Views
16. (-) Devlin – The Devil In
17. (26.) The Shires – My Universe
18. (re) Whitney Houston – The Ultimate Collection
19. (20.) Ed Sheeran – +
20. (23.) David Bowie – Legacy
Rag'n'Bone Manin esikoisalbumia Human kulutettiin huikeasti yli 117 000 kpl ja se debytoi ylivoimaisesti Britannian albumilistan ykkösenä. Avaus on luonnollisesti vuoden paras ja viime vuonnakaan vastaavia lukemia ei nähty kuin kerran David Bowien Blackstarin (#1, 2016) toimesta.
Veteraanibändi Thunderin Rip It Up avasi upeasti kolmossijalta. Se on heidän uransa toiseksi paras sijoitus ja neljäs top ten -merkintä kaikkiaan. Laughing on Judgement Day (1992) ylsi kakkoseksi.
Neljäntenä debytoi räppäri Ninesin esikoisalbumi One Foot Out ja räppiä on myös sijalla 16, jolla avasi Devlinin The Devil In. Se on hänen korkein noteerauksensa ja kolme albumia ovat keränneet tasaisesti sijat 21, 19 ja 16.
Whitney Houstonin menehtymisestä tuli viikko sitten kuluneeksi viisi vuotta ja hänen kokoelmansa The Ultimate Collection (#3, 2007) palasi 18:nneksi.
Beyoncén Lemonade (#1, 2016) palasi Grammy-kohun jälkeen 25:nneksi, Celine Dionin My Love: The Essential Collection (#5, 2008) ystävänpäivän ansiosta 28:nneksi ja Michael Jacksonin Number Ones (#1, 2003) ehkä muuten vain 32:nneksi.
Una Healyn The Waiting Game debytoi sijalla 28. Hänet tunnetaan uransa lopettaneen popyhtye The Saturdaysin jäsenenä.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Listaklassikko: No Doubt – Don’t Speak (1997)
1990-luvulla julkaistiin monta albumia, jotka suuri yleisö löysi
suhteellisen hitaasti – päällimmäisinä tulevat mieleen Alanis Morissetten
Jagged Little Pill (1995), No Doubtin Tragic Kingdom (1995) ja Shania Twainin
Come on Over (1997). Kahden viimeksi mainitun suurimmat hitit tulivat pitkälti yli vuosi
albumin ilmestymisen jälkeen.
No Doubtin ainoa brittiykkönen on heidän suurin
menestyksensä. Don’t Speak kuuluu yhä radioasemien peruskappaleisiin. Se on
minullekin harvoja biisejä, joihin en ole vielä kyllästynyt ja tuskin koskaan
kyllästynkään, johan tässä on 20 vuotta yhdessä kuljettu.
Don’t Speak johti Britannian singlelistaa kolme viikkoa lopputalvesta
1997 ja on siitäkin kuuluisa, että se ei ikinä päässyt Yhdysvaltojen Hot 100 -listalle,
koska biisistä ei julkaistu myyntisingleä siellä. Don’t Speak oli
megalomaaninen radiohitti (radiolistan ykkönen 16 viikkoa) ja Tragic Kingdom -albumia
ostettiin kymmenisen miljoonaa.
Brittilistalta No Doubt on toistaiseksi kerännyt vain kolme
top ten -menestystä, mutta useampiakin top 20 -tason hittejä. Heidän toiseksi
suurin hittisingle Britanniassa on Hey Baby (#2, 2002).
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
Lady Gagan touchdown
Lady Gagan Super Bowl -esityksestään saama piristysruiske listoilla on osoittautunut erinomaiseksi sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Atlantin takana ensi tietojen mukaan Joanne (#1, 2016) nousisi albumilistan kakkoseksi ja The Fame (#2, 2008) palaisi top viiteen. Britanniassa sijotukset olivat perjantaina 11 ja 38.
Super Bowl ei ole koskaan ennen nostanut artistilta kahta albumia top teniin Yhdysvalloissa. Bruno Mars pääsi vuonna 2013 lähelle: Unorthodox Jukebox ylsi kolmanneksi ja Doo-Wops and Hooligans 11:nneksi.
Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Gagan single Million Reasons ei ollut vielä päässyt top 40 -tasolle, mutta huomenna se on nappaamassa top ten -sijoituksen. Jos niin käy, siitä tulee hänen 14. top ten -käyntinsä. Joanne-albumin ensimmäinen single Perfect Illusion ylsi 15:nneksi.

perjantai 10. helmikuuta 2017
Listakatsaus, vko 7
Billboard Hot 100, Top 20
1. (2.) Ed Sheeran – Shape of You
2. (1.) Migos featuring Lil Uzi Vert – Bad and Boujee
3. (5.) Zayn and Taylor Swift – I Don’t Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
4. (4.) Machine Gun Kelly and Camila Cabello – Bad Things
5. (3.) The Chainsmokers featuring Halsey – Closer
6. (7.) Maroon 5 featuring Kendrick Lamar – Don’t Wanna Know
7. (8.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
8. (9.) Drake – Fake Love
9. (6.) Rae Sremmurd featuring Gucci Mane – Black Beatles
10. (10.) Alessia Cara – Scars to Your Beautiful
11. (13.) The Chainsmokers – Paris
12. (11.) Bruno Mars – 24K Magic
13. (12.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side
14. (14.) Rihanna – Love on the Brain
15. (15.) Big Sean – Bounce Back
16. (18.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
17. (17.) Aminé – Caroline
18. (16.) DJ Snake featuring Justin Bieber – Let Me Love You
19. (37.) Migos – T-Shirt
20. (19.) Jon Bellion – All Time Low
Ed Sheeranin Shape of You palasi parin viikon kakkosena kyttäämisen jälkeen takaisin Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen. Sillä on nyt kaksi paaluviikkoa ja sehän on Sheeranin uran ensimmäinen ykkönen artistin roolissa.
Zaynin ja Taylor Swiftin I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker) eteni kolmanneksi. Koko kärkinelikko paransi pisteitään, mutta loput sijat kärkikympissä menivät halvalla. Maroon 5:n Don't Wanna Know nousi parhaalle sijalleen kuudenneksi, vaikka sillä on ollut parikin parempaa viikkoa ja saman voi sanoa Draken Fake Lovesta, joka merkkautti oman parhaansa eli kahdeksannen tilan.
The Weekndin ja Daft Punkin I Feel It Coming nousi 16:nneksi. Top 20:n kovin etenijä on Migosin uusi single T-Shirt, joka loikkasi 37–19.
Marian Hill -nimisen popduon Down debytoi listalla vasta muutama viikko sitten, mutta loikkasi jo 52–37. Heti sen perässä avasi Sam Huntin uusi single Body Like a Back Road. Huntin esikoisalbumilta Montevallo (#3, 2015) lohkaistiin peräti neljä top 40 -hittiä, mikä on kantriartistille erinomainen saavutus.
Post Malonen ja Migosista tutun Quavon Congratulations nousi 58–39.
USA:n albumit, Top 20
1. (-) Migos – Culture
2. (-) Brantley Gilbert – The Devil Dont Sleep
3. (-) Kehlani – SweetSexySavage
4. (1.) The Weeknd – Starboy
5. (-) Various Artists – NOW 61
6. (3.) Soundtrack – La La Land
7. (4.) Bruno Mars – 24K Magic
8. (-) Train – A Girl A Bottle A Boat
9. (7.) Post Malone – Stoney
10. (6.) Soundtrack – Moana
11. (-) Various Artists – The RCA-List Vol. 3
12. (8.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
13. (9.) Drake – Views
14. (12.) Soundtrack – Trolls
15. (10.) J. Cole – 4 Your Eyez Only
16. (14.) twenty one pilots – Blurryface
17. (13.) Rihanna – ANTI
18. (-) Bell Biv Devoe – Three Stripes
19. (17.) The Chainsmokers – Collage (EP)
20. (15.) Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
Migosin ensimmäinen kunnon hitti Bad and Boujee on ollut sitäkin suurempi menestys, joten ei lainkaan ihme, että heidän toinen varsinainen albuminsa Culture debytoi Yhdysvaltojen albumilistan ykkösenä. Sitä kulutettiin 131 000 kpl. Yung Rich Nation (2015) ylsi 17:nneksi.
Keskitason kantritähti Brantley Gilbert debytoi kakkosena uudella levyllään The Devil Don't Sleep. Kakkossija sivuaa hänen parastaan, sillä myös edellinen Just as I Am (2014) pääsi hopealle. Top ten -merkintöjä on nyt kolme kaikkiaan.
Kehlanin esikoisalbumi Sweet Sexy Savage pääsi hienosti kolmanneksi ja viidentenä debytoi Now-sarjan 61. osa.
Viikon viides top ten -uutuus on pehmorockyhtye Trainin A Girl a Bottle a Boat sijalla kahdeksan. Jo 1990-luvulla debytoinut yhtye on ollut tasaisen vahva aikuispopsuosikki, sillä heillä on jo kuusi top ten -merkintää, parhaana California 37:n nelostila vuodelta 2012.
RCA:n soittolista debytoi sijalla 11 ja Bell Biv Devoen Three Stripes avasi sijalta 18. Se on r&b-ryhmän ensimmäinen albumi 17 vuoteen ja kolmas top 20 -menestys.
Samaa aikakautta edustaa myös New Edition, jonka All the Number Ones -kokoelma debytoi sijalla 38.
Britannian singlet, Top 20
1. (1.) Ed Sheeran – Shape of You
2. (2.) Ed Sheeran – Castle on the Hill
3. (3.) Jax Jones and Raye – You Don't Know Me
4. (4.) Little Mix – Touch
5. (7.) Rag'n'Bone Man – Human
6. (5.) The Chainsmokers – Paris
7. (6.) Starley – Call on Me
8. (-) Stormzy – Big for Your Boots
9. (13.) Zayn and Taylor Swift – I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
10. (11.) Dua Lipa – Be the One
11. (9.) JP Cooper – September Song
12. (8.) Clean Bandit featuring Sean Paul & Anne-Marie – Rockabye
13. (10.) Sean Paul featuring Dua Lipa – No Lie
14. (23.) Martin Garrix and Dua Lipa – Scared to Be Lonely
15. (14.) Neiked – Sexual
16. (15.) James Arthur – Say You Won't Let Go
17. (21.) Sage the Gemini – Now and Later
18. (12.) Zara Larsson – I Would Like
19. (16.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
20. (20.) Major Lazer feat. PARTYNEXTDOOR & Nicki Minaj – Run Up
Britannian singlelistan kärjessä on supertylsää – Ed Sheeranin kaksoisjohto kestää viidettä viikkoa ja ennen kuin kaikki syyttävät asiasta striimauksia, pitää huomauttaa, että Shape of You ja Castle on the Hill ovat olleet kaikki nämä viisi viikkoa myös kaksi myydyintä kappaletta.
Onneksi kahdeksantena sentään debytoi Stormzyn Big for Your Boots. Se on grime-tähden toinen top ten -hitti. Shut Up (2015) ylsi niin ikään kahdeksanneksi.
I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker) nousi yhdeksänneksi ja on Zaynin toinen ja Taylor Swiftin yhdeksäs top ten -hitti. Zaynillä on ykkössijakin, toisin kuin Swiftillä.
Viikon Dua Lipa -hitti top tenissä on tällä kertaa Be the One, joka eteni pykälän kymmenenneksi. Hänellä on nyt kaksi top ten -merkintää ja kolme biisiä sijoilla 10, 13 ja 14.
Sage the Geminin Now and Later nousi 17:nneksi, Tinie Tempahin ja Tinashen Text from Your Ex 24:nneksi, Trainin Play That Song 47–25, Snakehipsin ja Møn Don't Leave 39–29 sekä James Arthurin uusi single Safe Inside 49–34.
Britannian albumit, Top 20
1. (-) Elbow – Little Fictions
2. (1.) Soundtrack – La La Land
3. (3.) Little Mix – Glory Days
4. (2.) Pete Tong, The Heritage Orchestra & Jules Buckley – Classic House
5. (4.) Ed Sheeran – x
6. (-) Black Star Riders – Heavy Fire
7. (-) Sampha – Process
8. (-) Lower Than Atlantis – Safe in Sound
9. (6.) Adele – 25
10. (7.) The Weeknd – Starboy
11. (re) Lady Gaga – Joanne
12. (-) Big Sean – I Decided
13. (15.) Drake – Views
14. (9.) George Michael – Ladies and Gentlemen: The Best of
15. (11.) James Arthur – Back from the Edge
16. (14.) The Rolling Stones – Blue and Lonesome
17. (10.) The xx – I See You
18. (19.) Soundtrack – Trolls
19. (18.) Bruno Mars – 24K Magic
20. (21.) Ed Sheeran – +
Elbow'n uusi albumi Little Fictions on alkuvuoden odotetuimpia Britanniassa ja niinpä se debytoi helposti sikäläisen albumilistan ykkösenä. Paalu on heille toinen edeltäjän The Take Off and Landing of Everythingin (2014) jatkoksi. Heidän myydyimmät levynsä ovat kuitenkin epäykkösiä: Build a Rocket Boys (#2, 2011) ja etenkin yli miljoona kappaletta myynyt The Seldom Seen Kid (#5, 2008). Jälkimmäistä vauhditti jättihitiksi kohonnut single One Day Like This (#4, 2008). Top ten -levyjä Elbow'lla on nyt kuusi.
Rockbändi Black Star Riders on parantanut jokaisella albumillaan listasijoituksia ja nyt he ovat Heavy Firella ensimmäistä kertaa top tenissä.
R&b-nimi Samphan pitkään valmisteltu Process debytoi seitsemäntenä. Sen perään parkkeerasi Lower Than Atlantisin Safe in Sound, joka on Black Star Ridersin tapaisesti heidän ensimmäinen top ten -levynsä.
Lady Gagan ylistetty Super Bowl -esitys innosti Britanniassakin niin paljon, että Joanne (#3, 2016) palasi 11:nneksi ja The Fame (#1, 2008) 38:nneksi. Reaktio on huomattava, sillä Suomen tapaan Britanniassa Super Bowl näkyi suorana yöaikaan.
Big Seanin I Decided avasi sijalta 12 – hänen parhaansa. Muita uutuksia ei top 40 -tasolle päässytkään, mutta vanhuksia kylläkin: The Famen lisäksi muun muassa Fleetwood Macin Rumours (#1, 1977) nousi taas 51–40.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Listaklassikko: Ja Rule feat. Ashanti – Always on Time (2002)
Hip hop on juuri nyt Yhdysvaltain suosituinta
nuorisomusiikkia ja hieman sama tilanne oli vuonna 2002, kun vuoden vain
yhdeksästä Hot 100 -listan ykkösestä seitsemän oli puhdasta hip hopia tai r&b:tä.
Vuoden suurimpia nimiä olivat Nellyn lisäksi tämän sinkun esittäjät Ja Rule ja Ashanti, jotka
saivat molemmat kaksi ykköstä, yhden pääosassa ja yhden vierailijana.
Always on Time johti Hot 100 -listaa kaksi viikkoa
helmikuussa 2002 ja siitä Ja Rule jatkoi duetolla Jennifer Lopezin kanssa (Ain’t
It Funny). Se oli suhteellisen lyhyen, mutta sitäkin menestyksekkäämmän
hittiuran tehneen Ja Rulen neljäs top ten -hitti ja toinen ykkönen. Kaikkiaan
hän sai niitä kolme, mainitut kaksi ja I’m Realin, niin ikään Lopezin kanssa.
Samaan Murder Inc. -mafiaan kuuluneen Ashantin menestys oli
noihin aikoihin vielä hurjempaa: hän keräsi muutamassa vuodessa kymmenen top
ten -merkintää. Hänen molemmat ykkösensä tulivat kuitenkin juurikin vuonna 2002:
Always on Time ja Foolish.
maanantai 6. helmikuuta 2017
Ääniraidat järjestykseen
Kuten listakatsauksessa mainitsin, soundtrack-levyt ovat suhteellisen harvinaisia vieraita Britannian albumilistan kärkipäässä – lähinnä siksi, että siellä tavalliset eri esittäjiä -henkiset koosteet päätyvät kokoelmalistalle ja artistien listalle pääsee vain, jos suurin osa levyn kappaleista on joko saman artistin tai näyttelijäkaartin esittämiä. Siinä syy, miksi Trolls (#11, 2016) kelpaa mukaan, mutta esimerkiksi Suicide Squad: The Album (2016) ei.
La La Land on vasta neljäs kärkeen päässyt soundtrack 2000-luvulla: kolme aiempaa ovat AC/DC:n Iron Man (2010), Plan B:n Ill Manors (2012) ja cast-albumi Les Miserables (2013). Vuosina 2000–2009 niitä ei nähty yhtään ja sitä ennen muuan Titanic (#1, 1997) myi toista miljoonaa.
Pisimpään Britannian albumilistaa hallinnut levy on kuitenkin soundtrack, sillä South Pacific (1958) johti hyvin toisenlaiseen aikaan listaa peräti 115 viikkoa – ei toki yhteen menoon (70 niinkin, eli pitkälti toista vuotta).

AC/DC,
Britannia,
La La Land,
Les Miserables,
listatrivia,
Plan B,
South Pacific,
Titanic
perjantai 3. helmikuuta 2017
Listakatsaus, vko 6
Billboard Hot 100, Top 20
1. (1.) Migos
featuring Lil Uzi Vert – Bad and Boujee
2. (2.) Ed Sheeran –
Shape of You
3. (4.) The
Chainsmokers featuring Halsey – Closer
4. (6.) Machine Gun
Kelly and Camila Cabello – Bad Things
5. (8.) Zayn and
Taylor Swift – I Don’t Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
6. (3.) Rae Sremmurd
featuring Gucci Mane – Black Beatles
7. (9.) Maroon 5
featuring Kendrick Lamar – Don’t Wanna Know
8. (5.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy

9. (11.) Drake –
Fake Love
10. (13.) Alessia
Cara – Scars to Your Beautiful
11. (10.) Bruno Mars – 24K Magic
12. (12.) Ariana Grande featuring Nicki Minaj – Side to Side

13. (7.) The
Chainsmokers – Paris
14. (17.) Rihanna –
Love on the Brain
15. (15.) Big Sean –
Bounce Back
16. (16.) DJ Snake
featuring Justin Bieber – Let Me Love You
17. (14.) Aminé – Caroline
18. (19.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
19. (22.) Jon Bellion – All Time Low
20. (23.) Hailee Steinfeld & Grey featuring
Zedd – Starving 17. (14.) Aminé – Caroline
18. (19.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
19. (22.) Jon Bellion – All Time Low
Migosin ja Lil Uzi Vertin Bad and
Boujee johtaa Yhdysvaltojen Hot 100 -listaa kolmatta viikkoa. Top
tenissä nähtiin kolme omaa parasta: Bad Things eteni neljänneksi,
juuri videon saanut Zaynin ja Taylor Swiftin I Don’t Wanna Live Forever (Fifty Shades
Darker) nousi viidenneksi ja Alessia Cara sai toisen top ten
-hittinsä Scars to Your Beautifulin noustua viimein top teniin
kymmenenneksi.
Top 20 -sijoitukset olivat melkoisessa alennuksessa, sillä mm. Hailee Steinfeldin Starving (#12, 2016) onnistui kipuamaan kolme sijaa parantamatta pisteitään.
Little Big Townin Better Man pinnisti top 40 -tasolle (41–34) ja Migosin uusi biisi T-Shirt nousi toisella viikollaan 43–37. Chris Brownin kyseenalainen maine ei kovin pahasti heijasti hittilistoille, sillä Party nousi 45–40.
Rockyhtye Hey Violet ylsi viimein Hot 100 -listalle Guys My Age -singlellä, joka debytoi sijalla 84.

1. (1.) The Weeknd –
Starboy
2. (-) John Mayer –
The Search for Everything: Wave One (EP)
3. (3.) Soundtrack – La La Land
4. (5.) Bruno Mars – 24K Magic
5. (-) AFI – AFT (The Blood Album)
3. (3.) Soundtrack – La La Land
4. (5.) Bruno Mars – 24K Magic
5. (-) AFI – AFT (The Blood Album)
6. (4.) Soundtrack –
Moana
7. (9.) Post Malone
– Stoney
8. (6.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
9. (8.) Drake – Views
10. (7.) J. Cole – 4 Your Eyez Only
11. (-) Starset – Vessels
12. (10.) Soundtrack – Trolls
13. (12.) Rihanna – ANTI
14. (14.) twenty one pilots – Blurryface
15. (18.) Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
16. (-) Various Artists – 2017 Grammy Nominees
17. (11.) The Chainsmokers – Collage (EP)
18. (-) Kidz Bop Kids – Kidz Bop 34
19. (15.) Rae Sremmurd – Sremmlife 2
20. (20.) Various Artists – The RCA-List Vol. 2
The Weekndin Starboy jatkaa viidettä viikkoa Yhdysvaltain albumilistan ykkösenä, vaikka sen kulutus ei olekaan erityisen hurjaa. Ensi viikolla saadaan uutta verta keulillekin, sillä Migosin Culture on vahva ehdokas kärkeen.
John Mayerin uusi EP The Search for Everything: Wave One debytoi kakkosena. Hänellä on nyt kahdeksan top ten -merkintää.AFI:n AFI (The Blood Album) debytoi viidentenä ja on bändin neljäs top ten -saavutus. Heillä on yksi ykkönenkin, Decemberunderground (2006).
Rockyhtye Starsetin Vessels avasi sijalta 11, se on heidän parhaansa ja ensimmäinen top 40 -sijoituksensa. Sijoilla 16 ja 18 on tuttuja julkaisuja: vuosittainen Grammy-kooste ja uusi Kidz Bop -levy. Kidz Bop -sarja alkaa hiljalleen hiipua huippuvuosistaan.
Nicky Jamin Fenix debytoi sijalla 28 ja Jacob Sartoriuksen uusi EP The Last Text sijalla 32.
8. (6.) Original Broadway Cast – Hamilton: An American Musical
9. (8.) Drake – Views
10. (7.) J. Cole – 4 Your Eyez Only
11. (-) Starset – Vessels
12. (10.) Soundtrack – Trolls
13. (12.) Rihanna – ANTI
14. (14.) twenty one pilots – Blurryface
15. (18.) Travis Scott – Birds in the Trap Sing McKnight
16. (-) Various Artists – 2017 Grammy Nominees
17. (11.) The Chainsmokers – Collage (EP)
18. (-) Kidz Bop Kids – Kidz Bop 34
19. (15.) Rae Sremmurd – Sremmlife 2
20. (20.) Various Artists – The RCA-List Vol. 2
The Weekndin Starboy jatkaa viidettä viikkoa Yhdysvaltain albumilistan ykkösenä, vaikka sen kulutus ei olekaan erityisen hurjaa. Ensi viikolla saadaan uutta verta keulillekin, sillä Migosin Culture on vahva ehdokas kärkeen.
John Mayerin uusi EP The Search for Everything: Wave One debytoi kakkosena. Hänellä on nyt kahdeksan top ten -merkintää.AFI:n AFI (The Blood Album) debytoi viidentenä ja on bändin neljäs top ten -saavutus. Heillä on yksi ykkönenkin, Decemberunderground (2006).
Rockyhtye Starsetin Vessels avasi sijalta 11, se on heidän parhaansa ja ensimmäinen top 40 -sijoituksensa. Sijoilla 16 ja 18 on tuttuja julkaisuja: vuosittainen Grammy-kooste ja uusi Kidz Bop -levy. Kidz Bop -sarja alkaa hiljalleen hiipua huippuvuosistaan.
Nicky Jamin Fenix debytoi sijalla 28 ja Jacob Sartoriuksen uusi EP The Last Text sijalla 32.
Britannian singlet, Top 20
1.
(1.) Ed Sheeran – Shape of You
2. (2.) Ed Sheeran – Castle on the Hill
3. (3.) Jax Jones and Raye – You Don't Know Me
4. (4.) Little Mix – Touch
5. (7.) The Chainsmokers – Paris
6. (6.) Starley – Call on Me
7. (5.) Rag'n'Bone Man – Human
8. (9.) Clean Bandit featuring Sean Paul & Anne-Marie – Rockabye
9. (8.) JP Cooper – September Song
10. (11.) Sean Paul featuring Dua Lipa – No Lie
11. (21.) Dua Lipa – Be the One
12. (10.) Zara Larsson – I Would Like
13. (18.) Zayn and Taylor Swift – I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker)
14. (13.) Neiked – Sexual
15. (12.) James Arthur – Say You Won't Let Go
16. (14.) The Weeknd featuring Daft Punk – I Feel It Coming
17. (16.) Steve Aoki and Louis Tomlinson – Just Hold On
18. (17.) Machine Gun Kelly and Camila Cabello – Bad Things
19. (15.) The Weeknd featuring Daft Punk – Starboy
20. (-) Major Lazer featuring PARTYNEXTDOOR & Nicki Minaj – Run Up
Krooh pyyh... Britannian singlelistan kärkinelikossa ei tapahdu tällä hetkellä yhtään mitään ja ainoa tyrkky sinne juuri nyt näyttäisi olevan The Chainsmokersin Paris, joka nousi viidenneksi. Tilanne muuttuu tietenkin heti, kun Ed Sheeran julkaisee uutta musiikkia. Nyt hänellä on kaksoisjohto neljättä viikkoa.
Sean Paulin ja Dua Lipan No Lie nousi kymmenenneksi ollen Sean Paulin 13. ja Dua Lipan ensimmäinen top ten -merkintä. Jälkimmäisen Be the One nousi perään 11:nneksi eli hän saavutti kertaheitolla uransa kaksi parasta sijoitusta. Kuin pisteeksi i:n päälle Martin Garrixin kanssa tehty Scared to Be Lonely debytoi sijalla 23. Hieno viikko!
I Don't Wanna Live Forever (Fifty Shades Darker) eteni 13:nneksi ja sijalla 20 debytoi Major Lazerin uusi single Run Up. Sillä esiintyvät myös Partynextdoor ja Nicki Minaj. Partynextdoorille sijoitus on uran korkein.
Bad and Boujee nousi täällä 31:nneksi ja Tinie Tempahin ja Tinashen Text from Your Ex pykälän 34:nneksi. Rag'n'Bone Manin uusi single Skin avasi sijalta 35.

(2.) Soundtrack – La La Land
2. (1.) Pete Tong, The Heritage Orchestra & Jules Buckley – Classic House
3. (3.) Little Mix – Glory Days
4. (10.) Ed Sheeran – x
5. (-) Deaf Havana – All These Countless Nights
6. (9.) Adele – 25
7. (11.) The Weeknd – Starboy
8. (6.) Rick Wakeman – Piano Portraits
9. (8.) George Michael – Ladies and Gentlemen: The Best of
10. (5.) The xx – I See You
11. (15.) James Arthur – Back from the Edge
12. (-) Lucy Spraggan – I Hope You Don't Mind Me Writing
13. (-) Train – A Girl, a Bottle, a Boat
14. (12.) The Rolling Stones – Blue and Lonesome
15. (22.) Drake – Views
16. (-) Migos – Culture
17. (16.) Soundtrack – Moana
18. (17.) Bruno Mars – 24K Magic
19. (21.) Soundtrack – Trolls
20. (18.) David Bowie – Legacy
Britannian albumilistan kärjessä nähdään pitkästä aikaa soundtrack, kun La La Land -elokuvan musiikki nousi ykköseksi kolmannella viikollaan. Edellinen leffalevy ykkösenä oli Les Miserablesin soundtrack vuonna 2013.
Deaf Havanan neljäs albumi All These Countless Nights debytoi viidentenä. Se on heidän korkein sijoituksensa ja toinen top ten -saavutus. Old Souls (2013) ylsi yhdeksänneksi.
Top 20 -tasolla on useampikin uutuus. Lucy Spragganin I Hope You Don't Mind Me Writing debytoi 12:ntena, Trainin A Girl a Bottle a Boat 13:ntena ja Migosin Culture 16:ntena.
Brittiartisti Izzy Bizun A Moment of Madness ylsi viime syksynä 28:nneksi, mutta palasi nyt medianäkyvyyden myötä peräti 23:nneksi.
Kehlanin Sweet Sexy Savage avasi sijalta 26.

Lil Uzi Vert,
listakatsaus,
Migos,
The Weeknd
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Listaklassikko: Pilot – January (1975)
Skottiyhtye Pilot saavutti ainoan brittiykkösensä helmikuussa 1975, kun tammikuusta kertova January nousi listaykköseksi pysytellen siellä kolme viikkoa.
Alan Parsonsin tuottama kappale on siitä harvinainen hitti, että sen nimi on kuukauden nimi. Sellaisia ei ole ylipäätään kovin montaa, eikä varsinkaan ykkösiä. Kappaleen kirjoittaja David Paton on kertonut, että kappale kertoo January-nimisestä tytöstä, mutta tietenkään ei ole sattuma, että biisi julkaistiin tammikuussa. Brittilistahistoria tuntee vain yhden toisen tammikuusta kertovan kappaleen ja Barbara Dickson ujutti siihen vielä helmikuunkin (January February, #11, 1980).
Pilot ei koskaan saanut toista top ten -hittiä. Januaryn edeltäjä Magic (1974) ylsi 11:nneksi ja sen jälkeen heille siunaantui nopeassa tahdissa kaksi muuta top 40 -merkintää. Vuonna 1977 Pilot jo hajosikin.
January oli vuoden 18. suurin hitti Britanniassa, mutta vielä paremmin biisi meni läpi Australiassa, jossa se oli jopa vuoden toiseksi suosituin kappale.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)