sunnuntai 21. elokuuta 2016

Olympialaisten jähmettämä

Latailun ja striimailun aikana listoille merkittävä musiikin kuuntelu kilpailee tietenkin ihmisten vapaa-ajasta muiden aktiviteettien kanssa, joten ei ole ihme, että Britannian albumilistan top tenissä on merkkautettu lähes historian matalimpia lukemia sekä Lontoon olympialaisten aikana neljä vuotta sitten että nyt kun Rio de Janeiron olympialaisten kisoja käydään parhaaseen katseluaikaan.

Brittitulokasyhtye Blossoms merkkautti toisen ykkösviikon, vaikka heidän nimetöntä esikoisalbumiaan kulutettiin vain 7900 kpl, joka on nykyaikaisen mittaussysteemin matalin tulos ykköselle. Yhteensä levyä on kulutettu alle 30 000 kpl kahdessa viikossa eikä mikään levy ole saanut kahta paaluviikkoa noin heppoisin määrin. (Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö Blossomsin levy voisi kerätä ajan kuluessa vaikka millaisen saldon.)

Neljä vuotta sitten Rihannan Talk That Talk keikkui kärjessä alle kymmenen tuhannen lukemilla. Silloin kymmenenteen sijaan tarvittiin kuitenkin 5400 kpl, tällä viikolla ainoastaan 4000 kpl.

Ensi perjantaita ajatellen kärjen tilanne näyttää paljon valoisammalta ainakin sen suhteen, että Frank Oceanin Blonde napannee kevyen paalupaikan ja sitten lähestyvätkin jo syksyn isot julkaisut.

Ei kommentteja: