tiistai 30. kesäkuuta 2015

Rytmi vaihtuu

Kuun vaihteessa aletaan hiljalleen valmistautua myös siihen, että globaaliksi viralliseksi julkaisupäiväksi muodostuu perjantai ja että listojen julkaisupäivät muuttuvat. Billboardin listaviikko on 10.7. alkaen perjantai-torstai ja uusi lista julkaistaan tiistaiaamuisin. Britanniassa listat paljastetaan heinäkuun puolivälistä lähtien perjantai-iltaisin.

Siirtymävaiheessa Billboardille tulee yksi 11 päivää käsittävä lista eli lista, joka päivätään 25. heinäkuuta.

Brittilistafoorumeilla on spekuloitu paljon sillä, poistuuko hiljalleen myös brittiläisten levy-yhtiöiden tapa viivyttää monien hittien julkaisuja korkean sijoituksen takaamiseksi. Monessa tapauksessa on nimittäin huomattu, että vaikka biisi saattaa debytoida hyvin, sen listaura jää yleensä ”orgaanisesti kehittyviä” hittejä lyhyemmäksi. Tuore tällainen viivyttelyn uhri on esimerkiksi Martin Garrixin ja Usherin Don’t Look Down, joka julkaistiin monilla markkina-alueilla jo maaliskuussa, mutta Britanniassa digimyyntiin vasta kuukausi sitten. Tuloksena melko keskinkertainen yhdeksäs tila ja vain neljä viikkoa top 20:ssa. Kolmella edellisellä hitillään kaksi ykkössijaa ja yhden kakkostilan saaneen Duke Dumontin The Giver (Reprise) puolestaan on samoin leijunut netissä jo kolmisen kuukautta, mutta jostain syystä EMI hautoi sitä saarivaltakunnassa koko tämän ajan ja biisi tupsahti 32:nneksi.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Listakatsaus, vko 27

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
2. (2.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood
3. (3.) Fetty Wap – Trap Queen
4. (7.) OMI – Cheerleader
5. (4.) WALK THE MOON – Shut Up and Dance
6. (6.) Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk!
7. (5.) Jason Derulo – Want to Want Me
8. (9.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
9. (10.) Andy Grammer – Honey, I’m Good.
10. (9.) The Weeknd – Earned It (Fifty Shades of Grey)
11. (11.) Silento – Watch Me
12. (24.) The Weeknd – Can't Feel My Face
13. (19.) Rachel Platten – Fight Song
14. (15.) Fifth Harmony featuring Kid Ink – Worth It
15. (16.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
16. (14.) Tove Lo – Talking Body
17. (20.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
18. (13.) DJ Snake and AlunaGeorge – You Know You Like It
19. (12.) Maroon 5 – Sugar
20. (21.) Ed Sheeran – Thinking Out Loud

Wiz Khalifan ja Charlie Puthin See You Again johtaa Hot 100 -listaa kymmenettä viikkoa jatkaen tänä vuonna tutuksi tullutta kaksinumeroisen määrän keränneiden ykkösten kunniataulukkoa. Omin Cheerleader eteni neljänneksi, mutta muita merkittäviä tapahtumia ei mahtunut top teniin, vaan kaikki kiinnostava näkyy alempana.
The Weekndin tuleva top ten -menestys Can't Feel My Face loikkasi 24–12. Rachel Plattenin Fight Song eteni 13:nneksi ja Fifth Harmonyn Worth It taas hieman 14:nneksi, Skrillexin ja Diplon Where Are Ü Now 15:nneksi sekä Major Lazerin ja DJ Snaken Lean On 17:nneksi.
Ed Sheeranin Photograph eteni top 40:ään 41–34 ja Adam Lambertin Ghost Town debytoi 73:ntenä.
Madonna sai jo 57. Hot 100 -hittinsä, kun Bitch I’m Madonna debytoi sijalla 84. Tapahtuman taustalla on tietenkin biisin video, joka keräsi julkaisuviikollaan miljoonia katseluja. Bitch I’m Madonna on esittäjälleen erityisen tervetullut listahitti, sillä se on Rebel Heart -albumin (#2, 2015) ensimmäinen Hot 100 -statuksen saanut biisi.
Bitch I'm Madonnalla vierailevalla Nicki Minajilla on toki vielä enemmän Hot 100 -merkintöjä, kaikkiaan 63, mutta siinä, missä Madonnalla on vain yksi kreditoitu vierailu (Britney Spearsin Me Against the Music, 2003), Minaj on rakentanut leijonanosan saldostaan vierailujen avulla.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) James Taylor – Before This World
2. (2.) Taylor Swift – 1989
3. (-) Adam Lambert – The Original High
4. (6.) Ed Sheeran – x
5. (-) Hilary Duff – Breathe In. Breathe Out.
6. (7.) Sam Hunt – Montevallo
7. (-) Nate Ruess – Grand Romantic
8. (10.) Meghan Trainor – Title
9. (9.) Maroon 5 – V
10. (19.) Mumford and Sons – Wilder Mind
11. (12.) Zac Brown Band – JEKYLL + HYDE
12. (8.) A$AP Rocky – At. Long. Last. A$AP
13. (-) Third Eye Blind – Dopamine
14. (13.) twenty one pilots – Blurryface
15. (18.) Sam Smith – In the Lonely Hour
16. (16.) Drake – If You're Reading This It's Too Late
17. (14.) Soundtrack – Fifty Shades of Grey
18. (4.) Florence + the Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
19. (1.) Muse – Drones
20. (15.) Soundtrack – Furious 7

James Taylorin pitkä ura ulottuu 1960-luvulle ja ensimmäisestä listalevystä on 45 vuotta, mutta hän ei ollut koskaan aiemmin pääsyt Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi. Nyt Before This World debytoi kärjessä 97 000 kpl:een kulutuksen ansiosta. Se on Taylorille 12. top ten -merkintä. Tätä ennen hänen parhaansa oli Mud Slide Slim and the Blue Horizon -albumin (1971) kakkostila. Sen edelle jäi Carole Kingin Tapestry. Taylorin ja Kingin suhde on ollut läheinen ja he ovat levyttäneetkin yhdessä top ten -materiaalia: Live at the Troubadour (2010) ylsi neljänneksi.
Adam Lambertin kolmas albumi The Original High debytoi kolmantena ja hänellä on nyt kolme top 5 -käyntiä. Trespassing (2012) toki pääsi kärkeen asti, joten sikäli mennään huonompaan suuntaan.
Hilary Duffin paluualbumi Breathe In, Breathe Out pääsi viidenneksi ja on hänen viides top ten -merkintänsä. Dignitystä (#3, 2007) ehti kulua kahdeksisen vuotta. Top tenin neljäs uutuus on Fun-yhtyeestä tutun Nate Ruessin ensimmäinen soololevy Grand Romantic sijalla seitsemän.
Takavuosien hittibändin Third Eye Blindin Dopamine avasi sijalta 13. Heidän edellinen levynsä Ursa Major (2009) kävi peräti kolmantena. Bändin myydyin levy on kuitenkin nimetön esikoinen vuodelta 1997, jota on ostettu lähes seitsemän miljoonaa kappaletta.
Musen Drones romahti tasaisen listan kärjestä peräti 19:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Tinie Tempah featuring Jess Glynne – No Letting Go
2. (46.) Lost Frequencies – Are You with Me?
3. (1.) Jason Derulo – Want to Want Me
4. (5.) WALK THE MOON – Shut Up and Dance
5. (2.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
6. (3.) OMI – Cheerleader
7. (-) Flo Rida featuring Robin Thicke & Verdine White – I Don't Like It, I Love It
8. (8.) Fetty Wap – Trap Queen
9. (4.) Deorro and Chris Brown – Five More Hours
10. (6.) Galantis – Runaway (U and I)
11. (7.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
12. (10.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
13. (9.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
14. (12.) LunchMoney Lewis – Bills
15. (22.) Ed Sheeran – Photograph
16. (11.) Natalie La Rose featuring Jeremih – Somebody
17. (45.) James Bay – Let It Go
18. (15.) Jessie J – Flashlight
19. (13.) Jess Glynne – Hold My Hand
20. (14.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood

Verenvähyydestä kärsinyt Britannian singlelista sai hetkessä uutta eloa, kun Tinie Tempahin ja Jess Glynnen sekä Lost Frequenciesin hitit tulivat myyntiin. No Letting Go nappasi paalupaikan ja on Tempahille kuudes ja Glynnelle jo neljäs ykkönen. Glynnen saldo on erityisen kunnoitettava, sillä hän ei ole vielä julkaissut esikoisalbumiaan. I Cry When I Laugh -levy ilmestyy näillä näkymin elokuussa.
Lost Frequenciesin eli belgialaisen Felix De Laetin eurohitti Are You with Me loikkasi 46–2. Top viiden toinen nousija on taas Walk the Moonin Shut Up and Dance, joka eteni neljänneksi.
Seitsemäntenä debytoiva Flo Ridan, Robin Thicken ja Verdine Whiten I Don't Like It I Love It on kaikin puolin kiinnostava tapaus. Se ei ainoastaan ole Flo Ridan mittavan uran 14. top ten -merkintä tai Thicken paluu hittilistoille karmaisevan floppilevynsä jälkeen, vaan lisäksi Earth, Wind and Fire -basisti Whiten ensimmäinen kosketus brittilistaan koko 2000-luvulla.
Kahdeksanhenkisen Stereo Kicksin Love Me So debytoi 31:ntena ja Duke Dumontin melko vanha The Giver 32:ntena. Viikon hyviä nousijoita ovat Ed Sheeranin Photograph (22–15), James Bayn toinen varsinainen hitti Let It Go (45–17) sekä Kygon Stole the Show (38–27). The Weekndin Can't Feel My Face nousi portaan 33:nneksi.


Britannian albumit, Top 20

1. (2.) Florence + the Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
2. (-) Wolf Alice – My Love Is Cool
3. (1.) Muse – Drones
4. (12.) Taylor Swift – 1989
5. (5.) Ed Sheeran – x
6. (11.) James Bay – Chaos and the Calm
7. (-) Everything Everything – Get to Heaven
8. (-) Leon Bridges – Coming Home
9. (9.) Sam Smith – In the Lonely Hour
10. (3.) Paul Simon – The Ultimate Collection
11. (-) Kacey Musgraves – Pageant Material
12. (10.) Fleetwood Mac – The Very Best of
13. (7.) Mumford and Sons – Wilder Mind
14. (4.) James Taylor – Before This World
15. (14.) Hozier – Hozier
16. (16.) George Ezra – Wanted on Voyage
17. (6.) Glenn Miller – The Very Best of
18. (17.) Meghan Trainor – Title
19. (-) Mika – No Place in Heaven
20. (13.) Collabro – Act Two

Glastonbury-setti nosti Florence and the Machinen tuoreimman albumin takaisin albumilistan ykköseksi. Paaluviikko on sille toinen. Kakkosena debytoi rockin uuden kaupallisen tulemisen merkkeihin lukeutuva Wolf Alice esikoisalbumillaan My Love Is Cool. Lontoolaisryhmää on nimitetty muun muassa folkin ja grungen rakkauslapseksi.
Viikon toiseksi korkein uutuus on Everything Everythingin Get to Heaven. Bändillä on nyt kaksi top ten -käyntiä ja Arcin (2013) viides tila on heidän parhaansa.
Yhdysvaltalaisen Leon Bridgesin debyyttialbumi Coming Home pääsi hienosti kahdeksanneksi ja Kacey Musgraves sai toisen top 40 -merkintänsä Pageant Materialin debytoitua 11:ntenä.
Mika sen sijaan on ollut hurjan paljon korkeammallakin kuin 19:ntenä, mutta toki hänen suuruuden päivistään on vierähtänyt jo kahdeksan vuotta.
Breaking Benjaminin tuleva jenkkiykkönen Dark Before Dawn avasi sijalta 34, Rammstein-mies Till Lindemannin Lindemann-projektin Skills in Pills debytoi 35:ntenä ja The Jamin kokoelma About the Young Idea: The Very Best of 36:ntenä.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Listaklassikko: Maroon 5 featuring Wiz Khalifa – Payphone (2012)

Välillä on hyvä muistella yhä kuranttien hitintekijöiden vanhoja menestyksiä. Maroon 5:n ja Wiz Khalifan Payphone ei taida jäädä kummankaan uran suurimmaksi superklassikoksi, mutta se oli vuoden 2012 menestyneimpiä singlejä maailmanlaajuisesti. Brittilistalla biisi onnistui nappaamaan yhden kaksi ykkösviikkoa kahdessa erässä kesällä 2012.

Benny Blancon ja Shellbackin tuottama Payphone oli Maroon 5:lle ensimmäinen paalu eikä niitä sen jälkeenkään ole siunaantunut, vaikka bändi on suhteellisen ahkera top ten -kävijä. Wiz Khalifallekin Payphone oli uran siihen mennessä suurin menestys, vaikka nyt See You Again (#1, 2015) on yltänyt vähintään samanlaiseen sukseeseen.

Hittien määrässä Khalifa on toki Adam Levinen yhtyettä perässä, mutta top ten -merkintöjen erotus on vain yksi: Maroon 5:lla on kahdeksan ja Khalifalla seitsemän. Itse asiassa Khalifa on todella hyvässä putkessa: hänen neljä viimeisintä listahittiään ovat napanneet sijat 1, 6, 2 ja 1.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mun on pakko tehdä comeback…

…lauloi Nylon Beat vuonna 2004, julkaistuaan edellisen albuminsa 12 apinaa edellisenä vuonna. Janet Jacksonilla oikea tauko venyi viiden vuoden mittaiseksi ja hetken hän oli täysin poissa julkisuudesta. Ei siis ihme, että uusi No Sleeep-kappale on otettu innostuneesti vastaan – varsinkin, kun se on Jimmy Jamin ja Terry Lewisin tuotannon ansiosta hyvin tutun oloinen.

Jacksonin maine on populaarikulttuurissa hänen listamenestystään suurempi, ainakin Euroopassa. Brittilistalla hän on nimittäin ollut melko näkymätön hahmo jo toista vuosikymmentä. Muistan elävästi, miten Damita Jo -albumi (2004) jäi sijalle 32 samalla viikolla, kun The Rasmuksen Dead Letters (2004) pyyhälsi sen ohi sijalta 66. Dead Letters nousi lopulta kymmenenneksi asti.

No Sleeep saattaa kolkutella Hot 100 -listan ovea ensi viikolla. Sen kunniaksi listaan tähän, mistä tilanteesta Jackson uutta tulemistaan rakentelee.

Kolme viimeisintä lista-albumia Yhdysvalloissa:
20 Y.O. (2006) #2
Discipline (2008) #1
Number Ones (2009) #22

Kolme viimeisintä lista-albumia Britanniassa:
20 Y.O. (2006) #66
Discipline (2008) #68
The Best (2009) #28

Kolme viimeisintä Hot 100 -hittiä:
Call on Me (2006) #25
So Excited  (2006) #90
Feedback (2008) #19

Kolme viimeisintä top 75 -brittihittiä:
All Nite (Don’t Stop)/I Want You (2004) #19
Call on Me (2006) #18
Make Me (2009) #73

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Listakatsaus, vko 26

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
2. (2.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood
3. (3.) Fetty Wap – Trap Queen  
4. (4.) WALK THE MOON – Shut Up and Dance
5. (5.) Jason Derulo – Want to Want Me
6. (6.) Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk!
7. (11.) OMI – Cheerleader
8. (7.) The Weeknd – Earned It (Fifty Shades of Grey)
9. (8.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
10. (9.) Andy Grammer – Honey, I’m Good.
11. (15.) Silento – Watch Me
12. (10.) Maroon 5 – Sugar
13. (14.) DJ Snake and AlunaGeorge – You Know You Like It
14. (12.) Tove Lo – Talking Body
15. (18.) Fifth Harmony featuring Kid Ink – Worth It
16. (19.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
17. (16.) Omarion featuring Chris Brown & Jhené Aiko – Post to Be
18. (13.) T-Wayne – Nasty Freestyle
19. (25.) Rachel Platten – Fight Song
20. (22.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On

Wiz Khalifan ja Charlie Puthin See You Again onnistui vielä pitämään loitolla jo kerran kärjessä piipahtaneen Bad Bloodin lähentelyt, mutta on mahdollista, että Taylor Swiftin hitti vielä palaa ykköseksi, vaikka se ei tuttuun tapaan ole monissakaan striimauspalveluissa. Biisin video on ylivoimaisesti katsotuin Youtubessa.
Omin Cheerleader nousi jo seitsemänneksi piristämään muuten melko staattista top teniä. Top tenin ulkopuolella tapahtuu kuitenkin vaikka mitä. Silenton Watch Me eteni 11:nneksi, DJ Snaken ja Alunageorgen You Know You Like It 13:nneksi, Fifth Harmonyn Worth It 15:nneksi sekä Skrillexin, Diplon ja Justin Bieberin Where Are U Now 16:nneksi. Rachel Plattenin ensimmäinen hitti Fight Song loikkasi 25–19. Uusi top 20 -tason menestys on myös Major Lazerin ja kumppaneiden Lean On (22–20).
The Weekndin Can’t Feel My Face debytoi sijalla 24. Sen myyntistartti oli muutama viikko sitten julkaistua The Hillsiä (#20, 2015) maltillisempi, mutta radiot ovat tarttuneet biisiin hyvin hanakasti.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Muse – Drones
2. (2.) Taylor Swift – 1989
3. (-) Of Monsters and Men – Beneath the Skin
4. (1.) Florence + the Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
5. (re) The Rolling Stones – Sticky Fingers
6. (5.) Ed Sheeran – x
7. (13.) Sam Hunt – Montevallo
8. (3.) A$AP Rocky – At. Long. Last. A$AP
9. (10.) Maroon 5 – V
10. (8.) Meghan Trainor – Title
11. (6.) Soundtrack – Pitch Perfect 2  
12. (9.) Zac Brown Band – JEKYLL + HYDE
13. (11.) twenty one pilots – Blurryface
14. (16.) Soundtrack – Fifty Shades of Grey
15. (17.) Soundtrack – Furious 7
16. (19.) Drake – If You're Reading This It's Too Late
17. (re) Royal Blood – Royal Blood
18. (20.) Sam Smith – In the Lonely Hour
19. (18.) Mumford and Sons – Wilder Mind
20. (-) A Thousand Horses – Southernality

Britannian tapaan Muse pääsi ykköseksi Yhdysvalloissakin uudella Drones-albumillaan. Sen kulutus 84 000 kpl ei kuitenkaan ole heidän paras viikkosaldonsa. Joka tapauksessa ykköstila on bändin ensimmäinen. Ennen tätä heidän korkein sijoituksensa oli The 2nd Law -albumin (2012) kakkossija.
Islantilaisbändi Of Monsters and Menin Beneath the Skin avasi kolmospaikalta peitoten kolmella pykälällä My Head Is an Animal -esikoisen.
The Rolling Stonesin Sticky Fingers (#1, 1971) palasi viidenneksi uuden painoksen ansiosta. Sam Huntin Montevallo (2014) ylsi viime loppusyksystä kolmanneksi, mutta on nyt korkeammalla kuin kertaakaan sen jälkeen eli seitsemäntenä.
Royal Bloodin esikoinen palasi Google Playn alen ansiosta 17:nneksi, joka on peräti levyn korkein sijoitus. Kantriryhmä A Thousand Horsesin Southernality debytoi sijalla 20 ja takavuosina muutaman ison cross-over -hitin saanut r&b-laulaja Tamia pääsi 27:nneksi uudella albumillaan Love Life.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Jason Derulo – Want to Want Me
2. (3.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
3. (2.) OMI – Cheerleader
4. (-) Deorro and Chris Brown – Five More Hours
5. (8.) WALK THE MOON – Shut Up and Dance
6. (5.) Galantis – Runaway (U and I)
7. (4.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
8. (12.) Fetty Wap – Trap Queen
9. (10.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
10. (6.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
11. (7.) Natalie La Rose featuring Jeremih – Somebody
12. (9.) LunchMoney Lewis – Bills
13. (13.) Jess Glynne – Hold My Hand
14. (11.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood
15. (16.) Jessie J – Flashlight
16. (-) Britney Spears and Iggy Azalea – Pretty Girls
17. (17.) Martin Garrix featuring Usher – Don't Look Down
18. (19.) Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk!
19. (18.) Kygo featuring Conrad Sewell – Firestone
20. (20.) Maroon 5 – Sugar

Jason Derulon Want to Want Me uhmaa yhä todennäköisyyksiä: se on viettänyt neljä viikkoa brittilistan kärjessä, mutta ei ole lähelläkään puolivuotiskatsauksen top 20 -laskelmaa, kun sellaista tässä parin viikon kuluessa laadin.
Major Lazerin, DJ Snaken ja n Lean On on hiljalleen edennyt jo kakkoseksi. Deorron ja Chris Brownin Five More Hours debytoi neljäntenä. Se on paranneltu versio yhdysvaltalais-dj:n viimevuotisesta Five Hours -pikkuhitistä. Deorro on kuitenkin listan ensikertalainen, Brownilla top ten -hittejä on jo 14.
Walk the Moonin Shut Up and Dance nousi viidenneksi, Fetty Wapin Trap Queen ensimmäistä kertaa top teniin sijalle kahdeksan ja David Guettan Hey Mama pääsi viimein irti kymmenennestä sijasta noustuaan yhdeksänneksi.
Britney Spearsin ja Iggy Azalean Pretty Girls debytoi 16:ntena. Biisi ei ole kerännyt kummoisia meriittejä Hot 100 -listaltakaan, jolla se kääntyi laskuun debytoituaan 29:ntenä.
Rudimentalin Never Let You Go petrasi pykälän sijalle 29, The Weekndin Can't Feel My Face loikkasi 56–34 ja Kygo sai toisen top 40 -hittinsä, kun Stole the Show eteni 48–38.
Ed Sheeranin Photograph hyppäsi 38–22, mutta isompi uutinen miehelle löytyy sijalta 28. Thinking Out Loud (#1, 2014) on nimittäin nyt viettänyt vuoden top 40:ssä yhtäjaksoisesti. Se on putkiennätys, mutta top 40 -viikkoennätykseen on vielä runsaasti matkaa, sillä Frank Sinatran My Way (#5, 1969) on kerännyt kaikkiaan 75 viikkoa top 40:ssä.


Britannian albumit, Top 20

1. (1.) Muse – Drones
2. (2.) Florence + the Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
3. (12.) Paul Simon – The Ultimate Collection
4. (-) James Taylor – Before This World
5. (4.) Ed Sheeran – x
6. (16.) Glenn Miller – The Very Best of
7. (9.) Mumford and Sons – Wilder Mind
8. (-) Adam Lambert – The Original High
9. (5.) Sam Smith – In the Lonely Hour
10. (18.) Fleetwood Mac – The Very Best of
11. (15.) James Bay – Chaos and the Calm
12. (8.) Taylor Swift – 1989
13. (3.) Collabro – Act Two
14. (13.) Hozier – Hozier
15. (11.) Simply Red – Big Love
16. (24.) George Ezra – Wanted on Voyage
17. (19.) Meghan Trainor – Title
18. (re) The Who – The Who Hits 50
19. (-) Rixton – Let the Road
20. (22.) Brandon Flowers – The Desired Effect

Musen Drones onnistui sikäläisellä isänpäiväviikolla nappaamaan toisenkin ykkösviikon. Viikon korkein uutuus on myös isämusiikkia, sillä James Taylorin Before This World debytoi neljäntenä. Taylorilla ei ole vielä yhtään ykköstilaa ja nyt jo kolme neljättä sijaa.
Adam Lambertin The Original High avasi sijalta kahdeksan, joka on hänelle peräti ensimmäinen top ten -sijoitus. Trespassing (2012) piipahti 16:ntena.
Rixtonin Let the Road pääsi 19:nneksi ja sitten sijalla 30 onkin melkoinen konkari, nimittäin Giorgio Moroder paluualbumillaan Deja Vu. Hänen edellisestä studioalbumistaan ehti kulua 30 vuotta eikä hän ollut tätä ennen päässyt edes top 40:ään artistina. Toki tuottajana monta kertaa.
Glenn Millerin kokoelma (#4, 2010) loikkasi peräti kuudenneksi ja Fleetwood Macin vastaava (#6, 2002) kymmenenneksi. The Whon tuoreempi kokoelma (#15, 2014) palasi 18:nneksi.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Listaklassikko: Marvin Gaye – Got to Give It Up (Part 1) (1977)

Discon kulta-aikoina myös Marvin Gayen levy-yhtiö painosti tähteään levyttämään sitä. Originaalina 11-minuuttinen Got to Give It Up oli välitön menestys ja kävi Hot 100 -listan ykkösenä kesällä 1977 tuoden Gayelle hänen hurjan uransa kolmannen ykkösen. Kaksi edellistä olivat I Heard It Through the Grapevine (1968) sekä Let's Get It On (1973). Got to Give It Up myös nosti hänet top teniin neljän vuoden tauolta – edellinen top ten -hitti oli ollut nimenomaan Let's Get It On.

Got to Give It Up innoitti muun muassa Michael Jacksonia luomaan The Jacksonsin hitin Shake Your Body (Down to the Ground). Gayen hitti nousi uudelleen otsikoihin viime vuonna, kun Robin Thicken, T.I.:n ja Pharrellin Blurred Linesin (#1, 2013) päätettiin oikeudessa olevan kopio Got to Give It Upista ilman krediittiä tekijätiedoissa.

Brittilistalla Got to Give It Up ylsi seitsemänneksi. Gaye kuoli paljon raportoidulla tavalla traagisesti vuonna 1984 eikä sen jälkeen ole piipahtanut Hot 100 -listalla edes postuumisti. Ehkä olisi aika nostaa hänet sinne jotenkin.


Marvin Gaye~ "  Got To Give It Up " ~ 1977 ❤️ by StrictlyMuzik

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Myytyjä ikivihreitä

Olen jo aiemmin julistanut, että Pharrellin Happy (#1, 2014) on 2000-luvun myydyin single Britanniassa ohitettuaan Will Youngin Anything Is Possible/Evergreenin (#1, 2002), mutta The Official Charts Company julkaisi viime viikolla peräti neljänkymmenen nimikkeen mittaisen virallisen listan aiheesta, joten sitä sietää tarkastella laajemmin.

Kun tässä puhutaan myynnistä, puhutaan perinteisestä kappalemääräisestä myynnistä eli fyysisistä ja digitaalisista singleistä. Mukana ei siis ole streaming-palveluiden lukemia, mikä osaltaan aiheuttaa sen, että esimerkiksi Uptown Funk (#1, 2014) ja Rather Be (#1, 2014) ovat viikkolistoilta  raportoituja numeroitaan alempana. Ed Sheeranin Thinking Out Loud (#1, 2014) olisi mukana, jos striimaukset olisi laskettu.

Happyä on ostettu toistaiseksi noin 1,81 miljoonaa kappaletta eli kolminkertaista platinaa. Sen paras myyntiviikko on kuitenkin yllättävän laimea, ainoastaan 127 000 kpl. Vastapainoksi hitti keikkui listoilla sitten hyvin kauan, esimerkiksi kaikkiaan 50 viikkoa top 40:ssä. Pharrell on saanut peräti kolme hittiä top teniin.

Suurin osa ao. kappaleista ylsi listaykköseksi, mutta Maroon 5:n ja Christina Aguileran Moves Like Jagger (#2, 2011) on onnistunut myymään 1,5 miljoonaa yltämättä kärkeen.

1 – Pharrell Williams – Happy (#1, 2014)
2 – Will Young – Anything Is Possible/Evergreen (#1, 2002)
3 – Robin Thicke featuring T.I. & Pharrell – Blurred Lines (#1, 2013)
4 – Adele – Someone Like You (#1, 2011)
5 – Maroon 5 featuring Christina Aguilera – Moves Like Jagger (#2, 2011)
6 – Gotye featuring Kimbra – Somebody That I Used to Know (#1, 2012)
7 – The Black Eyed Peas – I Gotta Feeling (#1, 2009)
8 – Daft Punk featuring Pharrell Williams – Get Lucky (#1, 2013)
9 – Avicii – Wake Me Up (#1, 2013)
10 – Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk (#1, 2014)
11 – Shaggy featuring Rikrok – It Wasn't Me (#1, 2001)
12 – Rihanna featuring Calvin Harris – We Found Love (#1, 2011)
13 – Gareth Gates – Unchained Melody (#1, 2002)
14 – Kings of Leon – Sex on Fire (#1, 2008)
15 – Carly Rae Jepsen – Call Me Maybe (#1, 2012)
16 – Bruno Mars – Just the Way You Are (Amazing) (#1, 2010)
17 – Alexandra Burke – Hallelujah (#1, 2008)
18 – James Arthur – Impossible (#1, 2012)
19 – PSY – Gangnam Style (#1, 2012)
20 – Tony Christie featuring Peter Kay – (Is This the Way to) Amarillo (#1, 2005)
21 – LMFAO featuring Lauren Bennett & GoonRock – Party Rock Anthem (#1, 2011)
22 – David Guetta featuring Sia – Titanium (#1, 2012)
23 – Jessie J featuring B.o.B – Price Tag (#1, 2011)
24 – Eminem featuring Rihanna – Love the Way You Lie (#1, 2010)
25 – Clean Bandit featuring Jess Glynne – Rather Be (#1, 2014)
26 – Passenger – Let Her Go (#2, 2012)
27 – Band Aid 20 – Do They Know It's Christmas (#1, 2004)
28 – Kylie Minogue – Can't Get You Out of My Head (#1, 2001)
29 – Lady Gaga – Poker Face (#1, 2009)
30 – Rihanna – Only Girl (In the World) (#1, 2010)
31 – John Legend – All of Me (#2, 2013)
32 – Fun featuring Janelle Monáe – We Are Young (#3, 2012)
33 – Shayne Ward – That's My Goal (#1, 2005)
34 – Gnarls Barkley – Crazy (#1, 2006)
35 – Leona Lewis – Bleeding Love (#1, 2007)
36 – Hear'say – Pure and Simple (#1, 2001)
37 – Snow Patrol – Chasing Cars (#6, 2006)
38 – Ed Sheeran – The A Team (#3, 2011)
39 – Kings of Leon – Use Somebody (#2, 2008)
40 – OneRepublic – Counting Stars (#1, 2013)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Listakatsaus, vko 25

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
2. (2.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood
3. (3.) Fetty Wap – Trap Queen  
4. (4.) WALK THE MOON – Shut Up and Dance
5. (7.) Jason Derulo – Want to Want Me
6. (5.) Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk!
7. (6.) The Weeknd – Earned It (Fifty Shades of Grey)
8. (8.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
9. (11.) Andy Grammer – Honey, I’m Good.
10. (9.) Maroon 5 – Sugar
11. (16.) OMI – Cheerleader
12. (12.) Tove Lo – Talking Body
13. (10.) T-Wayne – Nasty Freestyle
14. (15.) DJ Snake and AlunaGeorge – You Know You Like It
15. (19.) Silento – Watch Me
16. (14.) Omarion featuring Chris Brown & Jhené Aiko – Post to Be
17. (13.) Ellie Goulding – Love Me Like You Do
18. (18.) Fifth Harmony featuring Kid Ink – Worth It
19. (17.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
20. (22.) Ed Sheeran – Thinking Out Loud

Kahdeksas ykkösviikko See You Againille, joten ei mitään uutta sillä rintamalla. Tällä hetkellä suurin jännitysmomentti on, ehtiikö Taylor Swiftin ja Kendrick Lamarin Bad Blood palata kärkeen ennen kuin Omin Cheerleader jyrää sinne. Cheerleader loikkasi nyt viisi pykälää 11:nneksi.
Jason Derulon Want to Want Me eteni pari sijaa viidenneksi ja poplaulaja Andy Grammer saavutti ensimmäisen top ten -hittinsä, kun Honey I’m Good nousi yhdeksänneksi.
DJ Snake tavoittelee toista ja AlunaGeorge ensimmäistä top ten -merkintäänsä You Know You Like Itillä, joka nousi portaan 14:nneksi. Silenton Watch Me eteni 19–15.
Echosmith nappasi uransa toisen top 40 -merkinnän, kun Bright pinnisti 42–40. Eminemin elokuvasingle Phenomenal debytoi sijalla 47.
Sitten pari erityisen kiinnostavaa uutuutta. Edellisessä postauksessa kerroin, että Rod Stewart palasi kuin palasikin Hot 100 -listalle noin 17 vuoden tauolta vierailullaan ASAP Rockyn Everydayllä. Se debytoi sijalla 92. Räppäri Tech N9ne puolestaan sai albumipuolella menestyksekkään uransa jatkoksi nyt myös ensimmäisen Hot 100 -hittinsä pääosassa, kun B.o.B:n ja 2 Chainzin tähdittämä Hood Go Crazy avasi sijalta 96. Hän ylsi vierailijana sijalle 68 jo vuonna 1999 esitettyään Eminemin, KRS Onen, RZA:n ja Xzibitin kanssa biisin The Anthem.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) Florence + the Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
2. (2.) Taylor Swift – 1989
3. (1.) A$AP Rocky – At. Long. Last. A$AP
4. (-) Jason Derulo – Everything Is 4
5. (7.) Ed Sheeran – x
6. (4.) Soundtrack – Pitch Perfect 2  
7. (-) Willie Nelson and Merle Haggard – Django and Jimmie
8. (8.) Meghan Trainor – Title
9. (17.) Zac Brown Band – JEKYLL + HYDE
10. (11.) Maroon 5 – V
11. (6.) twenty one pilots – Blurryface
12. (-) Major Lazer – Peace Is the Mission
13. (12.) Sam Hunt – Montevallo
14. (-) Lil Durk – Remember My Name
15. (-) Billy Currington – Summer Forever
16. (9.) Soundtrack – Fifty Shades of Grey
17. (10.) Soundtrack – Furious 7
18. (14.) Mumford and Sons – Wilder Mind
19. (21.) Drake – If You're Reading This It's Too Late
20. (15.) Sam Smith – In the Lonely Hour

Florence Welch on tottunut ykkössijoihin Britannian albumilistalla, mutta nyt hänen yhtyeensä sai sellaisen myös Yhdysvalloista, kun How Big How Blue How Beautiful oli reilusti viikon suosituin levy. Sitä kulutettiin 137 000 kpl. Aiemmin bändi oli päässyt kuudenneksi Ceremonialsilla (2011).
Taylor Swiftin 1989 (#1, 2014) jatkaa upeasti kakkosena, toki lähinnä, koska isot uutuudet on nyt viime viikkoina julkaistu sopivasti eri aikaan.
Jason Derulo on toista kertaa putkeen neljäntenä – ja kas, uuden levyn nimi on Everything Is 4.
Willie Nelsonin artistiprofiili on nykyisin todella korkealla, sillä Merle Haggardin kanssa tehty Django and Jimmie debytoi loistavasti seitsemäntenä. Se on Nelsonille neljäs top ten -merkintä (ja kolmas kolmen vuoden sisään), mutta Haggardille peräti ensimmäinen! Haggard on ollut listanimi jo vuodesta 1967. Hattu päästä heille.
Major Lazer nappasi uransa parhaan sijoituksen Peace Is the Missionin debytoitua 12:ntena. Räppäri Lil Durkin varsinainen esikoisalbumi Remember My Name debytoi 14:ntenä. Keskitason kantritähti Billy Currington pääsi 15:nneksi Summer Foreverillä. Hänen korkein sijoituksensa on Enjoy Yourselfin (2010) yhdeksäs sija.
Jamie XX:n In Colour debytoi 21:ntena. The XX on korkeimmillaan käynyt viidentenä (Coexist, 2012).


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Jason Derulo – Want to Want Me
2. (3.) OMI – Cheerleader
3. (4.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
4. (5.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
5. (7.) Galantis – Runaway (U and I)
6. (6.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
7. (2.) Natalie La Rose featuring Jeremih – Somebody
8. (75.) WALK THE MOON – Shut Up and Dance
9. (8.) LunchMoney Lewis – Bills
10. (10.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
11. (9.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood
12. (15.) Fetty Wap – Trap Queen
13. (12.) Jess Glynne – Hold My Hand
14. (-) Zedd featuring Selena Gomez – I Want You to Know
15. (14.) Carly Rae Jepsen – I Really Like You
16. (13.) Jessie J – Flashlight
17. (20.) Martin Garrix featuring Usher – Don't Look Down
18. (17.) Kygo featuring Conrad Sewell – Firestone
19. (18.) Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk!
20. (16.) Maroon 5 – Sugar

Jason Derulon Want to Want Me ei merkkauta mitään erityisiä viikkolukemia, mutta on onnistunut keikkumaan Britannian singlelistan kärjessä jo kolme viikkoa.
Major Lazerin ja kumppaneiden Lean On nousi kolmanneksi, joka on biisin paras sijoitus. David Guettan Hey Mama puolestaan on liimautunut kymmenenneksi. Nyt tuli jo neljäs viikko putkeen sillä sijalla.
Walk the Moonin ensimmäinen listahitti Shut Up and Dance loikkasi myyntiin tultuaan 75–8. Viikon korkein uutuus jäi 14:nneksi, asialla Zeddin ja Selena Gomezin I Want You to Know. Sitäkin isommaksi pettymykseksi on mainittava kärjessäkin käyneen Rixtonin We All Want the Same Thingin 21. tila.
Fetty Wapin Trap Queen eteni taas hieman 12:nneksi. Ariana Granden One Last Time hyödynsi hiljaisen viikon ja nousi 28–24.
Rudimentalin ja Foy Vancen Never Let You Go hyppäsi 65–30 ja Ed Sheeran sai yhden top 40 -singlen lisää, kun Photograph petrasi 43–34.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Muse – Drones
2. (1.) Florence + the Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
3. (2.) Collabro – Act Two
4. (10.) Ed Sheeran – x
5. (7.) Sam Smith – In the Lonely Hour
6. (-) Leftfield – Alternative Light Source
7. (re) The Rolling Stones – Sticky Fingers
8. (5.) Taylor Swift – 1989
9. (9.) Mumford and Sons – Wilder Mind
10. (-) Of Monsters and Men – Beneath the Skin
11. (4.) Simply Red – Big Love
12. (14.) Paul Simon – The Ultimate Collection
13. (11.) Hozier – Hozier
14. (3.) Jamie xx – In Colour
15. (13.) James Bay – Chaos and the Calm
16. (re) Glenn Miller – The Very Best of
17. (-) FFS – FFS
18. (19.) Fleetwood Mac – The Very Best of
19. (17.) Meghan Trainor – Title
20. (6.) Will Young – 85% Proof

Muse on päässyt hyvään vauhtiin listamenestyksen suhteen, sillä Dronesin paalu on heille studiolevyjen osalta jo viides putkeen alkaen Absolutionista (2003). Sitä ostettiin suunnilleen saman verran kuin viime viikolla kärjessä debytoinutta Florence and the Machinen uutuutta.
The Rolling Stonesin Sticky Fingers (#1, 1971) palasi seitsemänneksi uusintajulkaisun ansiosta. Rollareita huomattavasti harvemmin levyjä (uusia tai vanhoja) julkaisee Leftfield. Kuudentena debytoiva Alternative Light Source on kaksikosta Neil Barnesin sooloprojektiksi muuttuneen aktin ensimmäinen 16 vuoteen. Kaikki kolme studioalbumia ovat päässeet top teniin, Rhythm and Stealth (1999) jopa ykköseksi.
Top tenin neljäs uutuus on Of Monsters and Menin kakkosalbumi Beneath the Skin. My Head Is an Animal (#3, 2012) on myynyt kultaa.
Myös alempana on vilkasta. Franz Ferdinandin ja Sparksin jäsenistä koostuvan FFS:n esikoinen avasi sijalta 17, Young Gunsin toinen top 40 -levy Ones and Zeros paikalta numero 21 ja Tremontin Cauterize sijalta 23. Sinfoniaorkesterin näkemys The Whon Quadropheniasta pääsi 32:nneksi. Jazz-legenda Glenn Millerin The Very Best of -kokoelma (34, 2010) palasi 16:nneksi.

torstai 11. kesäkuuta 2015

Joka päivä listahittejä teen...

Kirjoitin pari viikkoa sitten Rod Stewartin mahdollisuuksista päästä listoille A$AP Rockyn siivellä ja kas, Everyday debytoi sunnuntaina brittilistan sijalla 56 ja tänään Yhdysvaltojen Hot 100 -listan 92:ntenä. Mutta toisin kuin mainitsin silloin, Stewartin edellinen Hot 100 -hitti ei ollut Faith of the Heart vaan Ooh La La (#39, 1998).

Everyday on joka tapauksessa Stewartin ensimmäinen Hot 100 -hitti 17 vuoteen. Brittilistalla tauko ei ollut aivan niin pitkä, sillä Forever Young (1988) palasi pari vuotta sitten mukaan ja nappasi jopa listauransa parhaan sijoituksen (55). Ennen Everydaytä Stewartin viimeisin kurantti pophitti oli I Can't Deny It (#26, 2001) ja hänen toistaiseksi viimeinen top ten -käyntinsä on vierailu N-Trancen versiolla Do Ya Think I'm Sexystä (#8, 1998) – biisistä, jonka Stewart itse vei jättimenestykseksi vuonna 1978.

Hot 100 -listalla Stewart on käynyt nyt peräti 55 kertaa. Top teniin hän on päässyt viimeksi laulamalla Stingin ja Bryan Adamsin kanssa leffahitin All for Love (#1, 1993), joka johtikin Hot 100 -listaa kolme viikkoa. Stewart kuuluu kahdenkymmenen menestyneimmän Hot 100 -artistin joukkoon.

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Listaklassikko: Evanescence – Bring Me to Life (2003)

Metallilla napattiin joitakin brittiykkösiä 1980-luvulla (mm. Iron Maidenin Bring Your Daughter to the Slaughter vuonna 1989), mutta Evanescencen Bring Me to Lifen neljä viikkoa brittilistan kärjessä kesälllä 2003 on huikea temppu ja osaltaan sementoi rockin paluun valtavirtaan, minkä kulminaatiopisteenä voidaan pitää vaikka Lordin euroviisuvoittoa. Bring Me to Lifen menestystä avitti varmasti käyttäminen Daredevil-elokuvassa.

Bring Me to Life oli Amy Leen johtaman yhtyeen ensimmäinen listasingle ja ensimmäinen neljästä top ten -brittihitistä. Se onnistui neljän viikon mittaisella keikallaan ykkösenä lyömään muun muassa Christina Aguileran Fighterin (#3, 2003) sekä Fast Food Rockersin novelty-hitin Fast Food Song (#2, 2003). Lopulta sentään Beyoncén ja Jay-Z:n Crazy in Love (#1, 2003) oli sentään liikaa.

Yhdysvalloissa Evanescence ei saanut (kai voidaan nyt jo kirjoittaa imperfektissä) yhtään ykköstä. Siellä heidän Hot 100 -listan top ten -saldonsa on kolme, parhaana juuri Bring Me to Lifen viides tila. Ja muistaako joku, kuka laulaa miesosan tässä kappaleessa? En minäkään, mutta lunttasin, että 12 Stones -yhtyeen Paul McCoy.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Listakatsaus, vko 24


Billboard Hot 100, Top 20

1. (2.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
2. (1.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood
3. (3.) Fetty Wap – Trap Queen  
4. (4.) WALK THE MOON – Shut Up and Dance
5. (6.) Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk!
6. (5.) The Weeknd – Earned It (Fifty Shades of Grey)
7. (7.) Jason Derulo – Want to Want Me
8. (8.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
9. (9.) Maroon 5 – Sugar 
10. (10.) T-Wayne – Nasty Freestyle
11. (12.) Andy Grammer – Honey, I’m Good.
12. (13.) Tove Lo – Talking Body
13. (11.) Ellie Goulding – Love Me Like You Do
14. (15.) Omarion featuring Chris Brown & Jhené Aiko – Post to Be
15. (18.) DJ Snake and AlunaGeorge – You Know You Like It
16. (27.) OMI – Cheerleader
17. (20.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
18. (17.) Fifth Harmony featuring Kid Ink – Worth It
19. (25.) Silento – Watch Me
20. (-) The Weeknd – The Hills

Wiz Khalifan ja Charlie Puthin See You Again palasi melko odotetusti yhden viikon paussin jälkeen Hot 100 -listan kärkeen. Sille paaluviikko on seitsemäs. Muuten kärkipää on melko staattinen, sillä jopa ikivanha Uptown Funk onnistui petraamaan top viiteen käytyään viime viikolla kuudentena.
Andy Grammerin, Tove Lon, DJ Snaken ja AlunaGeorgen sekä Skrillexin, Diplon ja Justin Bieberin hitit etenivät taas, mutta vahvimmin laiskan viikon hyödynsi valtavaksi globaaliksi menestykseksi sukeutunut Omin Cheerleader, joka pomppasi 27–16. Toinen top 20:n uusi nousija on Silenton viraalihitti Watch Me (25–19). Sijalla 20 debytoi profiiliaan merkittävästi nostaneen The Weekndin uusi single The Hills.
Top 40 -tason uusia hittejä ovat Rich Homie Quanin Flex (Ooh Ooh Ooh) (44–31), Nicki Minajin The Night Is Still Young (51–38) ja Blake Sheltonin Sangria (43–40). Suurehkoa suosiota ennustan myös Shawn Mendesin tarttuvalle Stitches-singlelle, joka debytoi sijalla 89.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) A$AP Rocky – At. Long. Last. A$AP
2. (2.) Taylor Swift – 1989
3. (-) Boosie BadAzz – Touch Down 2 Cause Hell
4. (3.) Soundtrack – Pitch Perfect 2  
5. (-) Hillsong UNITED – Empires
6. (1.) twenty one pilots – Blurryface
7. (8.) Ed Sheeran – x 
8. (5.) Meghan Trainor – Title
9. (11.) Soundtrack – Fifty Shades of Grey
10. (9.) Soundtrack – Furious 7
11. (14.) Maroon 5 – V
12. (20.) Sam Hunt – Montevallo 
13. (18.) Josh Groban – Stages
14. (12.) Mumford and Sons – Wilder Mind
15. (16.) Sam Smith – In the Lonely Hour
16. (19.) Drake – If You're Reading This It's Too Late
17. (13.) Zac Brown Band – JEKYLL + HYDE
18. (7.) Brantley Gilbert – Just as I Am
19. (21.) Nicki Minaj – The Pinkprint
20. (28.) Fall Out Boy – American Beauty/American Psycho

ASAP Rockyn kolmas albumi At Long Last ASAP avasi odotetusti Yhdysvaltojen albumilistan kärjestä. Sitä kulutettiin 146 000 kpl ja se on ASAP Rockyn toinen ykkönen putkeen.
Kolmantenakin debytoi uutta räppiä, asialla aiemmin Lil’ Boosie -nimellä tunnettu Boosie BadAzz uudella levyllään Touch Down 2 Cause Hell. Kolmas sija on miehen paras, tätä ennen hän oli päässyt seitsemänneksi albumilla Superbad: The Return (#7, 2009).
Kristillinen Hillsong United on toista kertaa top tenissä ja toistamiseen viidentenä Empiresin myötä.
Aikoinaan top tenissäkin viihtynyt Lifehouse pääsi nyt vain 26:nneksi levyllään Out of the Wasteland. Kantrirap-duo The Lacsin Outlaw in Me debytoi 27:ntena ja Alesson Forever 30:ntena.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Jason Derulo – Want to Want Me
2. (63.) Natalie La Rose featuring Jeremih­ – Somebody
3. (2.) OMI – Cheerleader
4. (7.) Major Lazer and DJ Snake featuring Mø – Lean On
5. (3.) Skrillex and Diplo featuring Justin Bieber – Where Are Ü Now
6. (4.) Wiz Khalifa featuring Charlie Puth – See You Again
7. (8.) Galantis – Runaway (U and I)
8. (6.) LunchMoney Lewis – Bills
9. (5.) Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood
10. (10.) David Guetta featuring Nicki Minaj, Bebe Rexha & Afrojack – Hey Mama
11. (-) Lawson – Roads
12. (12.) Jess Glynne – Hold My Hand
13. (14.) Jessie J – Flashlight
14. (13.) Carly Rae Jepsen – I Really Like You
15. (20.) Fetty Wap – Trap Queen
16. (15.) Maroon 5 – Sugar
17. (18.) Kygo featuring Conrad Sewell – Firestone 
18.
(16.) Mark Ronson featuring Bruno Mars – Uptown Funk!
19.
(-) DJ S.K.T. featuring Rae – Take Me Away
20.
(9.) Martin Garrix featuring Usher – Don't Look Down

Hollantilaisen Natalie La Rosen esikoishitti Somebody johti alkuviikosta listaa tultuaan myyntiin, mutta Jason Derulon Want to Want Me hyökkäsi odotetusti ohi ja sai toisen ykkösviikkonsa. Somebody on kakkossijallaan myös sillä vierailevan Jeremih'n uran suurin menestys ja toinen top ten -merkintä. Don't Tell 'Em (2014) ylsi viidenneksi.
Popyhtye Lawsonin Roads debytoi 11:ntenä. Heillä on kuusi top ten -merkintääkin, korkein sijoitus on kahdesti saavutettu kolmas tila.
DJ S.K.T.:n tanssihitti Take Me Away pääsi 19:nneksi. Vilkkaalla viikolla Jessie J:n Flashlight eteni 14–13, Fetty Wapin Trap Queen 20–15, Florence and the Machinen Ship to Wreck reteästi 54–27, Ariana Granden One Last Time 33–28, Charles Hamiltonin ja Rita Oran New York Raining 30–29 ja The Weekndin The Hills 51–30.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Florence + the Machine – How Big, How Blue, How Beautiful
2. (-) Collabro – Act Two
3. (-) Jamie xx – In Colour
4. (-) Simply Red – Big Love
5. (3.) Taylor Swift – 1989
6. (1.) Will Young – 85% Proof
7. (5.) Sam Smith – In the Lonely Hour
8. (-) Slaves – Are You Satisfied?
9. (4.) Mumford and Sons – Wilder Mind
10. (8.) Ed Sheeran – x
11. (7.) Hozier – Hozier
12. (-) The Darkness – Last of Our Kind
13. (9.) James Bay – Chaos and the Calm
14. (11.) Paul Simon – The Ultimate Collection
15. (6.) Brandon Flowers – The Desired Effect
16. (-) Jason Derulo – Everything Is 4
17. (12.) Meghan Trainor – Title
18. (re) Florence + the Machine – Lungs
19. (17.) Fleetwood Mac – The Very Best of
20.
(2.) The Vaccines – English Graffiti

Britannian albumilistalla on kosolti uutuuksia, mikä aiheutti Ed Sheeranin X:lle (#1, 2014) viimein hankaluuksia pysyä top tenissä. Se nappasi kuitenkin juuri ja juuri kymmenennen tilan. Ylivoimaiseksi ykköseksi pamahti Florence and the Machinen kolmas varsinainen albumi How Big How Blue How Beautiful. Sitä kulutettiin enemmän kuin neljää seuraavaa yhteensä. Kaikki kolme Florence-levyä ovat päässeet kärkeen. Niistä Lungs (#1, 2009) palasi nyt Google Playn alennusmyynnin ansiosta 18:nneksi.
Collabron Act Two debytoi kakkosena. Heidän esikoisensa pääsi ykköseksi viime vuonna. Jamie XX:n In Colour avasi kolmossijalta perässään Simply Redin Big Love. Simply Redille top ten -paikka on uralla jo 13:s ja kaikki bändin studiolevyt ovat yltäneet vähintään kutossijalle.
Kahdeksantena debytoivaa Slavesiä ei pidä sekoittaa samannimiseen yhdysvaltalaiseen hardcore-yhtyeeseen. Are You Satisfied on heidän esikoisensa.
The Darknessin Last of Our Kind avasi sijalta 12. Jason Derulon Everything Is 4 hieman alisuoriutui jäätyään hiteistä huolimatta 16:nneksi. Major Lazerin Peace Is the Missionia ei kukaan odottanutkaan hirvittävän ylös ja 25. sija on heille uran paras.
Free the Universe (2013) piipahti 34:ntena.
Melody Gardot'n Currency of Man pääsi 31:nneksi. Hänen uransa korkein sijoitus on My One and Only Thrillin (2009) 12. tila. SOAK-nimisen tulokkaan Before We Forgot How to Dream pääsi 37:nneksi.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Listaklassikko: Roxette – It Must Have Been Love (1990)

Yllätyin ellen jopa tyrmistynyt siitä, että en ollut tägännyt Roxettea blogiini vielä kertaakaan. Ruotsalaisyhtye oli kuitenkin hetken 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa planeetan suosituimpia hitintekijöitä.

Hot 100 -listalla Roxette saavutti ensimmäisen ykkösensä heti esikoishitillään The Look (1989). Pretty Woman -elokuvassa soiva It Must Have Been Love oli heidän kolmas ykkösensä ja se hallitsi kaksi viikkoa kesällä1990. Biisin nimessä oli alun perin suluissa lisäys Christmas for the Broken Hearted, josta onneksi luovuttiin.

Per Gessle ja Marie Fredriksson saivat vielä yhden ykkösen lisää (Joyride, 1991), mutta heidän menestyksensä Yhdysvalloissa loppui huomattavasti aiemmin kuin Euroopassa – viimeiseksi oikeaksi jenkkihitiksi jäi Sleeping in My Car (#50, 1994). Silti muutamaan vuoteen ehti mahtua kuusi top 2 -hittiä, ei paha. Luetellaan ne vielä ennen kuin päästään videoon: The Look, (#1, 1988), Listen to Your Heart (#1, 1989), Dangerous (#2, 1989), It Must Have Been Love (#1, 1990), Joyride (#1, 1990) sekä Fading Like a Flower (#2, 1991).

tiistai 2. kesäkuuta 2015

One More Time, One More Night: Max Martinin ykköset

Martin Karl Sandberg eli tutummin Max Martin saavutti viime viikolla jo kahdennenkymmenennen ykkösensä Hot 100 -listalla biisinkirjoittajana, kun Taylor Swiftin ja Kendrick Lamarin Bad Blood loikkasi kärkeen. Huikea saavutus. Enemmän ykkösiä ovat kirjoittaneet vain Paul McCartney (32) ja John Lennon (26).

Martin on tuottanut hiteistään 18, joka on toiseksi eniten. George Martinilla on 23 paalua tuottajana.
Martin on aina käyttänyt apuvoimia, sillä ainoastaan hänen ensimmäinen ykkösensä Britney Spearsin Baby One More Time (1998) on hänen täysin itse kirjoittamansa ja tuottamansa.

Vaikka ei ehkä uskoisi, suurin osa noista ykkösistä on itse asiassa 2010-luvulta, kiitos Katy Perryn ja Taylor Swiftin. Tässä lista:

Britney Spears – …Baby One More Time (1999)
'NSYNC – It's Gonna Be Me (2000)
Katy Perry – I Kissed a Girl (2008)
Pink – So What (2008)
Kelly Clarkson – My Life Would Suck Without You (2009)
Britney Spears – 3 (2009)
Katy Perry featuring Snoop Dogg – California Gurls (2010)
Katy Perry – Teenage Dream (2010)
Pink – Raise Your Glass (2010)
Britney Spears – Hold It Against Me (2011)
Katy Perry featuring Kanye West – E.T. (2011)
Katy Perry – Last Friday Night (T.G.I.F.) (2011)
Katy Perry – Part of Me (2012)
Maroon 5 – One More Night (2012)
Taylor Swift – We Are Never Ever Getting Back Together (2012)
Katy Perry – Roar (2013)
Katy Perry featuring Juicy J – Dark Horse (2014)
Taylor Swift – Shake It Off (2014)
Taylor Swift – Blank Space (2014)
Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood (2015)

Tänä vuonna Martin on ottanut suojiinsa Tori Kellyn, jonka Nobody Love on ollut pikkuhitti ympäri maailman. Kellyn esikoisalbumi Unbreakable Smile ilmestyy juhannuksen jälkeen.