tiistai 24. maaliskuuta 2015

Listaklassikko: Estelle feat. Kanye West – American Boy (2008)

Brittilaulajatar Estellen uraa lanseerattiin suureen ääneen jo vuonna 2004 ja hänen kaksi ensimmäistä singleään 1980 ja Free ylsivätkin top 20 -listalle. Varsinainen megahitti tupsahti kuitenkin vasta nelisen vuotta myöhemmin, kun kaikki luulivat Estellen olevan jo ns. menneen talven lumia.

Kanye West saattoi noihin aikoihin vielä pelastaa kenen tahansa uran, olihan hän saanut edellisenä vuonna siihen mennessä ainoan ykkössinkkunsa Strongerista. Letkeä American Boy vietti lopulta brittilistan kärjessä peräti kuukauden päivät ja luovutti paikkansa myöhemmin keväällä Madonnan toistaiseksi viimeiselle ykköselle 4 Minutesille.

American Boy oli maailmanlaajuinen hitti ja ylsi Yhdysvalloissakin Hot 100 -listan yhdeksänneksi. Nyt Estelle on ajankohtainen Empire-sarjan ansiosta: hänen laulamansa Conqueror piipahti nopeasti Hot 100 -listallakin. Brittilistalta Estellellä on toistaiseksi viisi top 40 -merkintää, joista American Boy on ainoa top ten -käynti.



Ei kommentteja: