Näytetään tekstit, joissa on tunniste floppi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste floppi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. joulukuuta 2010

Missä menestykseni on?

Varsinkin joulun alla moni keskisarjan tekijä jää totuttua huonommille listasijoille jo siitä syystä, että levyjä ostetaan enemmän kuin muina vuodenaikoina. Pelkkä fanien ryntäys kauppoihin ei enää riitäkään kärkipaikoille. Näitä tilastollisia alisuoriutujia on runsaasti eikä niihin kannata tarttua sen tiukemmin. Jo pelkästään valittu julkaisuviikko saattaa selittää paljon.

Mutta myös selvät flopit korostuvat. Levy, jonka myynti jää esittäjän omaan historiaankin verrattuna alhaiseksi, saattaa joutua tyytymään jopa surullisiin sijoituksiin – jos ylipäätään yltää listalle. Esimerkiksi Nelly Furtadon ensimmäinen kokoelma on toistaiseksi jäänyt Top 200 -albumilistan ulkopuolelle Yhdysvalloissa. Britanniassa se sentään pääsi Top 75:een ja muualla Euroopassa ihan siedettäville sijoille.

Tämän viikon Yhdysvaltojen albumilistalla on oikein kourallinen pesunkestäviä floppeja: Duffyn Endlessly seuraa lähes platinaisen Rockferryn (2008) neljättä sijaa melko masentavalla numerolla 72. Aivan yhtä iso yllätys ei ole Natasha Bedingfieldin Strip Me -albumin 103. sija, mutta senkin edeltäjä Pocketful of Sunshine (2008) kävi kolmantena. Bedingfieldin albumin nimikappale on kuitenkin sentään Hot 100 -hitti.

Bedingfieldillä tuntuu olevan meneillään kaksi uraa, toinen Yhdysvalloissa ja toinen muualla. Kaikki hänen julkaisemansa studiolevyt ovat sisällöltään erilaisia rapakon eri puolella.

Muita isoja pettymyksiä ovat Avantin Love Letter (114), edeltäjä ylsi 26:nneksi; Redmanin …Presents Reggie (118), Rhythm of Love -hittisinglen saaneen Plain White T’s -bändin Wonders of the Younger (159) sekä kummallisimpana kaikista Flo Ridan Only One Flo Part 1:n 107. sija. Hänen kaksi aiempaa albumiaan olivat Top 10 -menestyksiä. Eikä miljoonia sinkkuja kaupannut lihaskimppu ole erityisemmin juhlinut enää Hot 100 -listallakaan, vaikka Club Can't Handle Me ylsi yhdeksänneksi.

torstai 24. syyskuuta 2009

Hitti vai huti?

Sana floppi tulee listafoorumeilla vastaan ehkä useammin kuin mikään muu negatiivisesti virittynyt sana. Albumin tai sinkun menestys ja menestymättömyys on usein tietenkin suhteellista: Britney Spearsin levy voi joidenkin mielestä olla floppi, jos se myy alle kolme miljoonaa. Paras esimerkki suhteellisuudentajun karkaamisesta sanan yhteydessä lienee Michael Jacksonin Invincible-albumin kohtelu – levyn, joka meni ykköseksi kymmenissä maissa ja on myynyt tähän mennessä varovaisestikin arvioiden yli kuusi miljoonaa kappaletta. Mutta eipä mikään muukaan Jacksoniin liittyvä uutisointi ollut tuohon aikaan mistään kotoisin.

Aihe tuli mieleeni, kun näin Mercury-voittaja Speech Debellen Speech Therapyn brittilistakohtalon: 65->ulos. Sen täytyy olla Mercury Prize -historian ennätys. Eli palkinto ei tehnyt autuaaksi tällä kertaa. Kontrasti viime vuoden voittajaan Elbowiin (toistaiseksi kaksinkertaista platinaa) on melkoinen. Toki lähtökohdat olivat erilaiset.

Jonkin sortin universaali totuus on, että popartistin on hankala saada albumiaan kaupaksi ilman hittejä tai tosi-tv-hypeä. Eivätkä hititkään aina auta. Jordin Sparksin (jolla muuten on myös Idol-menneisyys) Battlefield-levy on ollut Yhdysvalloissa listamielessä aika paha ohilyönti, vaikka samanniminen single on roikkunut Hot 100 -listalla kuukausia käyden parhaimmillaan kymmenentenä. Flo Ridan toinen albumi R.O.O.T.S. ei ole liikkunut mihinkään, vaikka Right Round -single on maailmanlaajuisesti vuoden myydyimpiä.

Vaihtoehtomusiikin puolelta löytyy sitten niitä rohkaisevia esimerkkejä. Ranskalaisyhtye Phoenixin albumi Wolfgang Amadeus Phoenix on viettänyt Yhdysvaltojen albumilistalla muutaman kuukauden ja myynyt 130 000 kpl käymättä sijaa 37 korkeammalla. Käytännössä ilman hittejä.