Michiganilainen Charles Weedon Westover eli tutummin Del Shannon oli 1960-luvun alun suurimpia popnimiä molemmin puolin Atlanttia. Parhaiten hänet muistetaan varmasti surumielisen kaihoisasta popklassikostaan Runaway, joka ylsi kärkeen sekä Britannian singlelistalla että Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla.
Britanniassa Runaway vietti kuukauden päivät listakakkosena ennen kuin nousi kärkeen kesäkuun lopulla 1961 pysyen huipulla kolme viikkoa. Se oli Del Shannonin ensimmäinen listahitti, mutta ei suinkaan viimeinen, sillä hän keräsi peräti kahdeksan top ten -merkintää noin viidessä vuodessa. Runaway jäi kuitenkin ainoaksi ykköseksi.
Spotifyssa Runawaystä on monta eri versiota ja niillä on yhteensä yli 80 miljoonaa kuuntelua. Youtubesta on turha etsiä virallista videota, mutta suosituimmalla audiopätkällä on 27 miljoonaa katselua.
Blogi, jonka sisältö koostuu miltei sataprosenttisesti jenkki- ja brittilistanörtteilystä.
keskiviikko 29. kesäkuuta 2022
Listaklassikko: Del Shannon – Runaway (1961)
perjantai 24. kesäkuuta 2022
Listakatsaus, vko 26
Billboard Hot 100, Top 20
1. (1.) Harry Styles – As It Was
2. (2.) Jack Harlow – First Class
3. (3.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
4. (5.) Lizzo – About Damn Time
5. (4.) Kate Bush – Running Up That Hill (A Deal with God)
6. (6.) Glass Animals – Heat Waves
7. (7.) Latto – Big Energy
8. (8.) Bad Bunny and Chencho Corleone – Me Porto Bonito
9. (10.) Bad Bunny – Titi Me Pregunto
10. (-) Joji – Glimpse of Us
11. (13.) Morgan Wallen – Wasted on You
12. (11.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
13. (-) BTS – Yet to Come
14. (9.) Post Malone featuring Doja Cat – I Like You (A Happier Song)
15. (15.) Harry Styles – Late Night Talking
16. (17.) Dove Cameron – Boyfriend
17. (16.) Justin Bieber – Ghost
18. (14.) Imagine Dragons and JID – Enemy
19. (21.) Em Beihold – Numb Little Bug
20. (19.) Ed Sheeran – Bad Habits
Yhdysvaltojen Hot 100 -listan terävin kärki pysyi muuttumattomana edellisviikkoon nähden. Harry Stylesin As It Was on keulilla seitsemättä viikkoa.
Mukavaa kulttisuosiota nauttiva Joji on saanut urallaan jo ison sleeper-hitin kappaleesta Slow Dancing in the Dark (2018), joka ylsi Hot 100 -listalla vain sijalle 69, mutta jota on kuunneltu Spotifyssa 850 miljoonaa kertaa. Nyt viraalihitiksi edennyt uusi single Glimpse of Us debytoi peräti kymmenentenä, joka on hänen ensimmäinen top ten -merkintänsä.
BTS:n Yet to Come avasi sijalta 13, Bailey Zimmermanin juureva kantrikappale Rock and a Hard Place sijalta 24 ja Pharrell Williamsin, 21 Savagen ja Tyler the Creatorin Cash In Cash Out sijalta 26.
Doja Catin Get Into It (Yuh) eteni 44–33. Scotty McCreeryn Damn Strait nousi 45–39. Kappaleen nimi viittaa tietenkin kantrilegenda George Straitiin ja se on McCreeryn ensimmäinen top 40 -hitti 11 vuoteen. I Love You This Big (2011) pääsi Idol-voittosinkkuna jopa 11:nneksi.
USA:n albumit, Top 20
1. (-) BTS – Proof
2. (1.) Bad Bunny – Un Verano Sin Ti
3. (3.) Harry Styles – Harry’s House
4. (2.) Post Malone – Twelve Carat Toothache
5. (4.) Future – I Never Liked You
6. (6.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (5.) Kendrick Lamar – Mr. Morale and the Big Steppers
8. (8.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (35.) SZA – Ctrl
10. (-) Carrie Underwood – Denim and Rhinestones
11. (9.) Zach Bryan – American Heartbreak
12. (-) Motionless in White – Scoring the End of the World
13. (10.) Jack Harlow – Come Home the Kids Miss You
14. (11.) Doja Cat – Planet Her
15. (13.) Drake – Certified Lover Boy
16. (14.) The Weeknd – The Highlights
17. (15.) Lil Durk – 7220
18. (16.) Soundtrack – Encanto
19. (12.) Kate Bush – Hounds of Love
20. (18.) Lil Baby – My Turn
Vaikka BTS ei onnistunut jatkamaan ykköshittiputkeaan Hot 100 -listalla, Yhdysvaltain albumilistalla heidän kokoelma-albuminsa Proof debytoi selvänä ykkösenä. K-popin supertähdet ovat yltäneet huipulle nyt kuudesti.
Ctrl (#3, 2017) ilmestyi viisi vuotta sitten ja on yhä SZA:n tuorein oikea albumi. Se sai lisää kappaleita juhlaversiolleen ja loikkasi yhdeksänneksi.
Denim and Rhinestones kykeni juuri ja juuri jatkamaan Carrie Underwoodin mittavaa top ten -albumien sarjaa. Niitä on nyt kymmenen.
Rock-yhtye Motionless in Whiten Scoring the End of the World pääsi 12:nneksi ja Xxxtentacionin postuumi Look at Me: The Album 24:nneksi. Se on liitetty artistista kertovaan Netflix-dokumenttiin.
Britannian singlet, Top 20
1. (1.) Kate Bush – Running Up That Hill (A Deal with God)
2. (2.) Harry Styles – As It Was
3. (4.) LF System – Afraid to Feel
4. (3.) Cat Burns – Go
5. (6.) George Ezra – Green Green Grass
6. (5.) Lizzo – About Damn Time
7. (-) Drake featuring 21 Savage – Jimmy Cooks
8. (-) Drake – Massive
9. (8.) Harry Styles – Late Night Talking
10. (-) Drake – Falling Back
11. (10.) Harry Styles – Music for a Sushi Restaurant
12. (7.) Tion Wayne featuring La Roux – IFTK
13. (12.) David Guetta, Becky Hill and Ella Henderson – Crazy What Love Can Do
14. (31.) Joji – Glimpse of Us
15. (14.) Nathan Dawe featuring Ella Henderson – 21 Reasons
16. (9.) Sam Ryder – Space Man
17. (13.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
18. (15.) Jax Jones and MNEK – Where Did You Go?
19. (11.) Ed Sheeran – 2Step
20. (16.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
Kate Bushin Running Up That Hill (A Deal with God) jatkaa Britannian singlelistan ykkösenä. Viikon top ten -uutuuksista vastaa albumin yllättäen julkaissut Drake. Hänellä on nyt 34 top ten -kappaletta, kun uuden levyn biisit Jimmy Cooks, Massive ja Falling Back ilmaantuivat sijoille 7, 8 ja 10.
LF Systemin Afraid to Feel eteni kolmanneksi, George Ezran Green Green Grass eteni viidenneksi ja Jojin uran suurin brittihitti Glimpse of Us loikkasi 31–14.
Beyoncén Break My Soul debytoi 21:ntena. Hänen tuoreimmasta omalta levyltään lohkaistusta top ten -hitistä Drunk in Lovesta (#9, 2013) on aikaa jo yhdeksän vuotta. Ehkä Break My Soul etenee kymmenen kärkeen ensi viikolla.
Britannian albumit, Top 20
1. (2.) Harry Styles – Harry’s House
2. (-) Drake – Honestly, Nevermind
3. (-) Foals – Life Is Yours
4. (3.) Ed Sheeran – =
5. (re) The Smile – A Light for Attracting Attention
6. (1.) George Ezra – Gold Rush Kid
7. (6.) Harry Styles – Fine Line
8. (12.) Queen – Greatest Hits
9. (10.) Olivia Rodrigo – SOUR
10. (7.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
11. (9.) ABBA – Gold: Greatest Hits
12. (re) David Bowie – The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars
13. (19.) Elton John – Diamonds
14. (11.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
15. (14.) The Weeknd – The Highlights
16. (15.) Little Mix – Between Us
17. (24.) Kate Bush – The Whole Story
18. (5.) Post Malone – Twelve Carat Toothache
19. (16.) Eminem – Curtain Call: The Hits
20. (18.) Oasis – Time Flies: 1994–2009
Harry Styles palasi Harry's House -albumillaan taas Britannian albumilistan huipulle. Ykkösviikko on sille kolmas. Taakse jäi, uskomatonta kyllä, jopa Draken Honestly Nevermind. Drakella on 11 top ten -merkintää.
Foalsin Life Is Yours debytoi kolmatena (seitsemäs top ten -käynti) ja mini-Radioheadin The Smilen A Light for Attracting Attention palasi fyysisen julkaisun ansiosta viidenneksi piipahdettuaan aiemmin sijalla 19.
David Bowien The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (#5, 1972) palasi 12:nneksi niin ikään uuden fyysisen painoksen ansiosta.
Queenin The Platinum Collection (#2, 2000) kelpasi myös uutena painoksena 21:nneksi. Jessie Buckleyn ja Bernard Butlerin For All Our Days That Tear the Heart debytoi sijalla 23 ja Nova Twinsin Supernova sijalla 27.
Stereophonicsin Best Of: Decade in the Sun (#2, 2008) palasi 36:nneksi.
tiistai 21. kesäkuuta 2022
Ainakin kerran vielä Running Up That Hillistä
Olen kirjoittanut Kate Bushin saavutuksista tässä blogissa viime aikoina monta kertaa, mutta nyt näyttää siltä, että Running Up That Hill (A Deal with God) on saavuttanut huippunsa sekä Britanniassa (ykkönen) että Yhdysvalloissa (nelonen). Stranger Things -sarjan loppujaksot saattavat toki nostaa sitä vielä ylemmäs Yhdysvalloissa, mutta tällä viikolla se putosi pykälän viidenneksi.
Running Up That Hill on revivalin ansiosta Bushin uran suurin hittisingle. Aiemmin kappale oli esimerkiksi Spotifyssa hieman jäljessä Wuthering Heightsia (1978), joka ylsi niin ikään Britannian singlelistan kärkeen. Nyt kuuntelulukemat ovat heilahtaneet mittavasti toisin päin: 271 miljoonaa vastaan 128 miljoonaa.Brittilistalla Running Up That Hill rikkoi muutamia ennätyksiä: pisin odotus listaykkösten välillä (44 vuotta), pisin aika kappaleen julkaisun ja sen listaykköseksi pääsyn välillä (36 vuotta ja risat) ja vanhin naisartisti, joka on päässyt listaykköseksi (63 vuotta).
On tietenkin aivan eri asia julkaista kuusikymppisenä uusi single ja päästä listaykköseksi. Niinpä voi edelleen väittää, että tavallaan naisartistien ikäennätystä pitää Cher, jonka Believe (1998) debytoi ykkösenä, kun hän oli 52-vuotias.
perjantai 17. kesäkuuta 2022
Listakatsaus, vko 25
Billboard Hot 100, Top 20
1. (1.) Harry Styles – As It Was
2. (2.) Jack Harlow – First Class
3. (3.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
4. (8.) Kate Bush – Running Up That Hill (A Deal with God)
5. (4.) Lizzo – About Damn Time
6. (5.) Glass Animals – Heat Waves
7. (6.) Latto – Big Energy
8. (7.) Bad Bunny and Chencho Corleone – Me Porto Bonito
9. (-) Post Malone featuring Doja Cat – I Like You (A Happier Song)
10. (11.) Bad Bunny – Titi Me Pregunto
11. (10.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
12. (37.) Post Malone featuring Roddy Ricch – Cooped Up
13. (13.) Morgan Wallen – Wasted on You
14. (12.) Imagine Dragons and JID – Enemy
15. (9.) Harry Styles – Late Night Talking
16. (15.) Justin Bieber – Ghost
17. (16.) Dove Cameron – Boyfriend
18. (14.) Bad Bunny – Moscow Mule
19. (18.) Ed Sheeran – Bad Habits
20. (17.) Doja Cat – Woman
Harry Stylesin As It Was on Yhdysvaltojen Hot 100 -listan keulilla kuudetta viikkoa. Kuten aiemmin viikolla kirjoitin, Kate Bushin Running Up That Hill (A Deal with God) eteni jo neljänneksi, joka on biisin – ja Kate Bushin – uran korkein sijoitus.
Post Malonen albumijulkaisu toi Doja Cat -dueton I Like You (A Happier Song) yhdeksänneksi. Se on Malonen 11. ja Doja Catin viides top ten -hitti. Lisäksi Cooped Up nousi 12:nneksi.
Polo G:n uusi biisi Distraction debytoi sijalla 39.
USA:n albumit, Top 20
1. (2.) Bad Bunny – Un Verano Sin Ti
2. (-) Post Malone – Twelve Carat Toothache
3. (1.) Harry Styles – Harry’s House
4. (4.) Future – I Never Liked You
5. (3.) Kendrick Lamar – Mr. Morale and the Big Steppers
6. (5.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (-) SEVENTEEN – SEVENTEEN 4th Album: Face the Sun
8. (8.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (7.) Zach Bryan – American Heartbreak
10. (9.) Jack Harlow – Come Home the Kids Miss You
11. (6.) Doja Cat – Planet Her
12. (28.) Kate Bush – Hounds of Love
13. (11.) Drake – Certified Lover Boy
14. (14.) The Weeknd – The Highlights
15. (12.) Lil Durk – 7220
16. (15.) Soundtrack – Encanto
17. (16.) Ed Sheeran – =
18. (18.) Lil Baby – My Turn
19. (21.) Post Malone – Hollywood’s Bleeding
20. (19.) Luke Combs – What You See Is What You Get
On melkoinen ihme, että Bad Bunnyn Un Verano Sin Ti on vasta ensimmäinen kokonaan espanjankielinen albumi, joka on johtanut Yhdysvaltojen albumilistaa pidempään kuin yhden viikon. Se palasi kakkossijalta kärkeen peitoten Post Malonen Twelve Carat Toothache -uutuuden. Malonella on neljä top ten -merkintää.
Seventeenin uusi levy debytoi seitsemäntenä, joka on kokoonpanon ensimmäinen top ten -merkintä. He ovat käyneet lähellä useampaan otteeseen, mm. sijoilla 13 ja 15.
Kate Bushin Hounds of Love (1985) loikkasi 12:nneksi, joka on Bushin uran korkein sijoitus. Syystä onkin puhuttu jo paljon, muun muassa yllä.
Britannian singlet, Top 20
1. (2.) Kate Bush – Running Up That Hill (A Deal with God)
2. (1.) Harry Styles – As It Was
3. (3.) Cat Burns – Go
4. (13.) LF System – Afraid to Feel
5. (4.) Lizzo – About Damn Time
6. (9.) George Ezra – Green Green Grass
7. (6.) Tion Wayne featuring La Roux – IFTK
8. (7.) Harry Styles – Late Night Talking
9. (5.) Sam Ryder – Space Man
10. (12.) Harry Styles – Music for a Sushi Restaurant
11. (10.) Ed Sheeran – 2Step
12. (14.) David Guetta, Becky Hill and Ella Henderson – Crazy What Love Can Do
13. (11.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
14. (17.) Nathan Dawe featuring Ella Henderson – 21 Reasons
15. (15.) Jax Jones and MNEK – Where Did You Go?
16. (16.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
17. (22.) Benzz – Je m’appelle
18. (-) D-Block Europe – Elegant and Gang
19. (20.) Calvin Harris, Dua Lipa and Young Thug – Potion
20. (16.) Burna Boy – Last Last
Kate Bushin Running Up That Hill (A Deal with God) -klassikkoa kohdeltiin tällä viikolla Britannian singlelistalla kuin uutta hittiä, eli se asetettiin striimien laskukaavan osalta SCR-kategoriaan (standard chart ratio). Sen ansiosta kappale nousi listan kärkeen. Se on Bushin toinen ykkönen ja ensimmäinen ykkönen 44 vuoteen. Yleisiä listasaavutuksia ovat mm. pisimpään julkaisun jälkeen (reilut 36 vuotta) ykköseksi kivunnut kappale ja iäkkäimpänä (63 vuotta) kärkeen päässyt naisartisti.
LF Systemin ensimmäinen hitti Afraid to Feel loikkasi neljänneksi ja George Ezran Green Green Grass kuudenneksi.
Crazy What Love Can Do nousi 12:nneksi, 21 Reasons 14:nneksi, Benzzin Je m’appelle 17:nneksi ja Burna Boyn Last Last 20:nneksi.
D-Block Europen uusi biisi Elegant and Gang debytoi sijalla 18, BTS:n Yet to Come sijalla 27 ja Jojin Glimpse of Us sijalla 31. Top Gun: Maverick -elokuvassa soiva OneRepublicin I Ain’t Worried nousi 47–28 ja Sigalan ja Talia Marin Stay the Night 56–40.
Britannian albumit, Top 20
1. (-) George Ezra – Gold Rush Kid
2. (1.) Harry Styles – Harry’s House
3. (2.) Ed Sheeran – =
4. (-) Chase and Status – What Came Before
5. (3.) Post Malone – Twelve Carat Toothache
6. (15.) Harry Styles – Fine Line
7. (9.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
8. (-) BTS – Proof
9. (7.) ABBA – Gold: Greatest Hits
10. (10.) Olivia Rodrigo – SOUR
11. (11.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
12. (8.) Queen – Greatest Hits
13. (4.) Liam Gallagher – C’mon You Know
14. (13.) The Weeknd – The Highlights
15. (12.) Little Mix – Between Us
16. (17.) Eminem – Curtain Call: The Hits
17. (5.) Kendrick Lamar – Mr. Morale and the Big Steppers
18. (14.) Oasis – Time Flies: 1994–2009
19. (16.) Elton John – Diamonds
20. (26.) Billie Eilish – Happier Than Ever
Brittirallattelija George Ezran uusi albumi Gold Rush Kid aloitti tietenkin Britannian albumilistan huipulta. Se on hänen kolmas ykkösensä yhtä monesta yrittämästä.
Chase and Statusin What Came Beforen neljäs sija on yllättävämpi, sillä se on heidän korkein noteerauksensa sitten Brand New Machinen (#2, 2013) ja neljäs top ten -merkintä. Olisiko drum and bass tulossa taas toden teolla takaisin?
BTS:n kokoelma Proof avasi sijalta kahdeksan. Vaisu sijoitus selittyy sillä, että levyn fyysisiä myyntejä ei lisukkeiden vuoksi otettu mukaan laskentaan. Korealaisryhmällä on viisi top ten -merkintää.
Xxxtentacionin ties kuinka mones postuumi julkaisu Look at Me: The Album debytoi sijalla 23.
torstai 16. kesäkuuta 2022
Listaklassikko: Duran Duran – The Reflex (1984)
Brittibändi Duran Duran käväisi Suomessa pitkästä aikaa muutama viikko sitten. Vaikka yhtyeen suurista hiteistä on kulunut jo kymmeniä vuosia, se on edelleen jollain tasolla relevantti lista-artisti, ainakin albumipuolella.
1980-luvulla Duran Duran suolsi hittejä molemmin puolin Atlanttia, mutta vain yksi ylsi kärkeen sekä Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla että Isossa-Britanniassa. Seven and the Ragged Tiger -albumin uusiksi remiksattu The Reflex eteni Hot 100 -listan huipulla kesäkuussa 1984 ja oli siellä yhtyeen ensimmäinen ykkönen. Huipulla se viihtyi kaksi viikkoa.
Oikeastaan The Reflexistä lähtien seuraavan kymmenen vuoden ajan bändi saavutti Yhdysvalloissa jopa korkeampia listasijoituksia kuin kotimaassaan. Molemmissa ykkösiä tuli kaksi, mutta esimerkiksi paluuhitti Ordinary World (1993) ylsi Yhdysvalloissa peräti kolmanneksi ja seuraaja Come Undone seitsemänneksi. Hot 100 -listan top ten -hittejä kertyi kymmenen.
The Reflexillä on Spotifyssa 48 miljoonaa kuuntelua, joten se ei ole aivan Duran Duranin suosituimpia. Youtubessa videota on katsottu vain yhdeksän miljoonaa kertaa.
tiistai 14. kesäkuuta 2022
Poikkeus sääntöön
Syy jutun tekemiseen on se, että Kate Bushin Running Up That Hill (A Deal with God) -hitille myönnettiin hieman kyseenalaisesti ns. manual reset ACR-tasolta (accelerated chart ratio) SCR-kategoriaan (standard chart ratio), mikä asettaa sen striimaukset samalle viivalle uusien hittien kanssa. Kappale on menossa perjantaina Bushin toiseksi ykköseksi, peräti noin 44 vuotta Wuthering Heightsin jälkeen.
Kyseenalaista se on siksi, että Official Charts Companyllä on pitkä historia sen suhteen, että he ovat nimenomaan tehneet parhaansa estääkseen vanhojen hittien nousun kärkeen striimausten ansiosta. Pahiten tästä kärsi Mariah Careyn jouluklassikko All I Want for Christmas Is You, joka jätettiin monta kertaa kakkoseksi ennen kuin se pääsi toissa jouluna kärkeen ACR:stä huolimatta.
Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Running Up That Hill nousi tällä viikolla neljänneksi. Se on Bushin uran korkein sijoitus. Meriitti on ollut kappaleen hallussa jo kymmeniä vuosia.
lauantai 11. kesäkuuta 2022
Listakatsaus, vko 24
Billboard Hot 100, Top 20
1. (1.) Harry Styles – As It Was
2. (2.) Jack Harlow – First Class
3. (3.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
4. (5.) Lizzo – About Damn Time
5. (6.) Glass Animals – Heat Waves
6. (7.) Latto – Big Energy
7. (10.) Bad Bunny and Chencho Corleone – Me Porto Bonito
8. (re) Kate Bush – Running Up That Hill (A Deal with God)
9. (4.) Harry Styles – Late Night Talking
10. (12.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
11. (16.) Bad Bunny – Titi Me Pregunto
12. (11.) Imagine Dragons and JID – Enemy
13. (23.) Morgan Wallen – Wasted on You
14. (17.) Bad Bunny – Moscow Mule
15. (18.) Justin Bieber – Ghost
16. (28.) Dove Cameron – Boyfriend
17. (19.) Doja Cat – Woman
18. (27.) Ed Sheeran – Bad Habits
19. (35.) Em Beihold – Numb Little Bug
20. (33.) Kodak Black – Super Gremlin
Harry Stylesin As It Was johtaa Yhdysvaltojen Hot 100 -listaa viidettä viikkoa. Kärkipäässä Lizzon About Damn Time saavutti oman korkeimman sijoituksensa edettyään neljänneksi.
Bad Bunnyn kappaleet pitävät hienosti pintansa listalla. Me Porto Bonito merkkautti jopa oman parhaansa eli seitsemännen sijan.
Viikon suurin uutinen oli tietenkin Kate Bushin huikea paluu listoille Running Up That Hill (A Deal with God) -klassikon (1985) soitua Stranger Things -sarjassa. Se palasi kahdeksanneksi ja on Bushin ensimmäinen top ten -hitti. Ensi viikolla sille povataan jopa top 3 -paikkaa. Kappale oli ennen tätä yltänyt sijalle 30, joka sekin oli Bushin uran korkein noteeraus.
Dove Cameronin Boyfriend nousi 16:nneksi, Em Beiholdin Numb Little Bug 19:nneksi ja Parmaleen Take My Name 48–23. Kaikkia vauhdittaa erinomainen radiosoitto.
Kanye Westin ja Xxxtentacionin True Love avasi sijalta 22 ja Zach Bryanin Something in the Orange nousi 42–40.
USA:n albumit, Top 20
1. (1.) Harry Styles – Harry’s House
2. (2.) Bad Bunny – Un Verano Sin Ti
3. (3.) Kendrick Lamar – Mr. Morale and the Big Steppers
4. (4.) Future – I Never Liked You
5. (6.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
6. (12.) Doja Cat – Planet Her
7. (5.) Zach Bryan – American Heartbreak
8. (8.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (7.) Jack Harlow – Come Home the Kids Miss You
10. (-) Def Leppard – Diamond Star Halos
11. (11.) Drake – Certified Lover Boy
12. (10.) Lil Durk – 7220
13. (12.) Tate McRae – I Used to Think I Could Fly
14. (60.) The Weeknd – The Highlights
15. (13.) Soundtrack – Encanto
16. (16.) Ed Sheeran – =
17. (-) Soundtrack – Top Gun: Maverick
18. (15.) Lil Baby – My Turn
19. (20.) Luke Combs – What You See Is What You Get
20. (21.) Luke Combs – This One’s for You
Yhdysvaltojen albumilistalla on nähty niin isoja uutuksia jo muutamana viikkona, että on hyväkin antaa tilanteen tasaantua. Harry Stylesin Harry’s House on keulilla toista viikkoa.
Viikon korkein uutuus on Def Leppardin Diamond Star Halos sijalla kymmenen. Veteraanibändillä on kahdeksan top ten -merkintää.
Tate McRaen I Used to Think I Could Fly debytoi sijalla 13 ja Top Gun: Maverick -elokuvan soundtrack sijalla 17. Britanniassa jälkimmäinen sijoitettiin kokoelmalistalle.
Kate Bushin Hounds of Love (1985) palasi 28:nneksi – syynä tietenkin Running Up That Hill -ilmiö. Albumi on korkeammalla kuin koskaan ennen ja itse asiassa 28. sija sivuaa hänen korkeinta noteeraustaan, jonka saavutti myös The Red Shoes (1993).
Britannian singlet, Top 20
1. (1.) Harry Styles – As It Was
2. (8.) Kate Bush – Running Up That Hill (A Deal with God)
3. (2.) Cat Burns – Go
4. (3.) Lizzo – About Damn Time
5. (11.) Sam Ryder – Space Man
6. (7.) Tion Wayne featuring La Roux – IFTK
7. (4.) Harry Styles – Late Night Talking
8. (5.) Jack Harlow – First Class
9. (17.) George Ezra – Green Green Grass
10. (9.) Ed Sheeran – 2Step
11. (10.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
12. (6.) Harry Styles – Music for a Sushi Restaurant
13. (69.) LF System – Afraid to Feel
14. (13.) David Guetta, Becky Hill and Ella Henderson – Crazy What Love Can Do
15. (15.) Jax Jones and MNEK – Where Did You Go?
16. (14.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
17. (18.) Nathan Dawe featuring Ella Henderson – 21 Reasons
18. (26.) Post Malone featuring Roddy Ricch – Cooped Up
19. (-) Post Malone featuring Doja Cat – I Like You (A Happier Song)
20. (16.) Calvin Harris, Dua Lipa and Young Thug – Potion
Kate Bushin Running Up That Hill (A Deal with God) oli viikon suosituin kappale Britanniassa, mutta singlelistan sääntöjen mukaan se on asetettu ACR-kategoriaan (accelerated chart ratio), eli striimaukset lasketaan eri kaavalla kuin uusien, SCR-kategoriassa (standard chart ratio) olevillä kappaleilla. Niinpä se nousi ”vain” kakkoseksi, mikä sekin on kappaleen toistaiseksi korkein noteeraus. As It Was jatkaa huipulla kymmenettä viikkoa putkeen.
IFTK eteni taas pykälän ylemmäs – nyt kuudenneksi. Brittiukkeli George Ezra saavutti seitsemännen top ten -hittinsä Green Green Grassin noustua yhdeksänneksi.
Kesän suurimmaksi tanssihitiksi voi povata skotlantilaisprojekti LF Systemin vänkää Afraid to Feeliä, joka loikkasi peräti 69–13.
21 Reasons nousi 17:nneksi ja Post Malone sai top 20:een pari kappaletta albuminsa myötä. Jo tuttu Cooped Up nousi 18:nneksi ja Doja Catin kanssa tehty I Like You (A Happier Song) debytoi sijalla 19. Lisäksi Lemon Tree (ei Fool’s Garden -cover) debytoi sijalla 40.
Burna Boyn Last Last nousi 44–29. Se on hänelle lukuisista vierailuhiteistä huolimatta vasta ensimmäinen top 40 -hitti aivan yksin.
Britannian albumit, Top 20
1. (2.) Harry Styles – Harry’s House
2. (3.) Ed Sheeran – =
3. (-) Post Malone – Twelve Carat Toothache
4. (1.) Liam Gallagher – C’mon You Know
5. (8.) Kendrick Lamar – Mr. Morale and the Big Steppers
6. (-) Michael Head and The Red Elastic Band – Dear Scott
7. (9.) ABBA – Gold: Greatest Hits
8. (18.) Queen – Greatest Hits
9. (11.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
10. (12.) Olivia Rodrigo – SOUR
11. (13.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
12. (10.) Little Mix – Between Us
13. (15.) The Weeknd – The Highlights
14. (21.) Oasis – Time Flies: 1994–2009
15. (14.) Harry Styles – Fine Line
16. (20.) Elton John – Diamonds
17. (16.) Eminem – Curtain Call: The Hits
18. (23.) The Killers – Direct Hits
19. (76.) Kate Bush – The Whole Story
20. (24.) Bob Marley and The Wailers – Legend: The Best of
Harry Stylesin Harry’s House palasi Britannian albumilistan ykköseksi. Ykkösviikko on levylle toinen. Post Malonen uusi levy Twelve Carat Toothache avasi kolmospaikalta. Malonella on neljä top ten -levyä.
Liverpoolilaismuusikko Michael Head saavutti ensimmäisen top ten -sijoituksensa The Red Elastic Bandin kanssa, kun Dear Scott debytoi jopa kuudentena. Kokoonpanon edellinen levy Adios Senor Pussycat (2017) joutui tyytymään 57. tilaan.
Muuten listan top 20:ssa on lähinnä kokoelmia, joista mainittakoon Kate Bushin The Whole Story. Vuonna 1986 ilmestynyt kooste oli viimeksi näin ylhäällä (19) syksyllä 2014. Se vietti kaksi viikkoa ykkösenä tammikuussa 1987.
Prince and the Revolutionin live debytoi sijalla 21. Vanha tallenne julkaistiin cd- ja vinyylimuodossa nyt ensimmäistä kertaa.
Angel Olsenin Big Time avasi sijalta 24 ja pari erikoisjulkaisupalaajaa saatiin myös: You Me at Sixin Sinners Never Sleep (#3, 2011) sijalle 31 ja Bo Burnhamin Inside (The Songs) (#5, 2021) sijalle 33.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2022
Listaklassikko: Procol Harum – A Whiter Shade of Pale (1967)
Essexissä The Paramounts -yhtyeen jatkoksi perustettu rock-yhtye Procol Harum ón jäänyt vahvasti suomalaistenkin mieleen jo heti ensimmäisestä hittisinglestään. A Whiter Shade of Pale julkaistiin toukokuussa 1967 ja se ylsi Britannian singlelistan kärkeen kesäkuussa. Ykkösviikkoja kertyi lopulta kuusi, mikä riitti vuoden pisimpään johtaneen hitin statukseen. Samaan pääsi Engelbert Humperdinckin Release Me, joka kruunattiin vuoden suurimmaksi listahitiksi.
Procol Harumia ei ehkä muisteta muista menestyskappaleista, mutta niitä on muutamia: Homburg (1967) saavutti A Whiter Shade of Palen vanavedessä kutossijan ja top 40 -merkintöjä on neljä.
A Whiter Shade of Pale on ehta klassikko. Se on levytetty tuhansia kertoja ja ylsi myös Yhdysvaltojen Hot 100 -listan viidenneksi. Kappaleella on Spotifyssa 130 miljoonaa kuuntelua. Youtubessa on myös musiikkivideo, jolla on 120 miljoonaa katselua.
maanantai 6. kesäkuuta 2022
Outoja (mutta iloisia) lista-asioita
Vastaavanlaista vanhojen ei-joululaulujen suurta nousua nähdään silloin tällöin, mutta tässä mittakaavassa erittäin harvoin. Paras vertailukohta on ehkä Journeyn Don’t Stop Believin’ (1981), joka eteni hurjan suosituksi 2000-luvulla ensin The Sopranosin ja sitten Gleen ansiosta. Biisi ylsi lopulta jopa brittilistan kuudenneksi tammikuussa 2010, samaan aikaan kun Glee Castin versio oli kakkonen.
EMI on ilmoittanut yrittävänsä Running Up That Hilliä uudelleen myös radiosoittoon. Ja mikäli biisi nousisi Britannian singlelistan kärkeen, Bushista tulisi iäkkäin ykköseksi päässyt naisartisti. Tällä hetkellä titteli on Cherillä (52 vuotta 5 kuukautta).
perjantai 3. kesäkuuta 2022
Listakatsaus, vko 23
Billboard Hot 100, Top 20
1. (2.) Harry Styles – As It Was
2. (1.) Jack Harlow – First Class
3. (4.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
4. (-) Harry Styles – Late Night Talking
5. (9.) Lizzo – About Damn Time
6. (12.) Glass Animals – Heat Waves
7. (10.) Latto – Big Energy
8. (-) Harry Styles – Music for a Sushi Restaurant
9. (-) Harry Styles – Matilda
10. (14.) Bad Bunny and Chencho Corleone – Me Porto Bonito
11. (17.) Imagine Dragons and JID – Enemy
12. (21.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
13. (-) Harry Styles – Daylight
14. (-) Harry Styles – Little Freak
15. (-) Harry Styles – Grapejuice
16. (18.) Bad Bunny – Titi Me Pregunto
17. (15.) Bad Bunny – Moscow Mule
18. (25.) Justin Bieber – Ghost
19. (24.) Doja Cat – Woman
20. (3.) Kendrick Lamar – N95
Isot albumijulkaisut jatkuvat ja tällä viikolla Hot 100 -listallakin on Harry Stylesin vuoro. Hänellä on neljä kappaletta kärkikymmenikössä, ja As It Was palasi kärkeen ainakin neljänneksi viikoksi. Stylesin saldo top ten -hittien osalta näyttää seitsemää. Kaikki Harry’s House -albumin kappaleet ovat top 30:ssa.
Lizzon About Damn Time eteni viidenneksi ja noussee taas ensi viikolla pykälän tai pari. Harry Stylesin albumiraitojen ohella muita uusia top 40 -noteerauksia ei saadakaan.
USA:n albumit, Top 20
1. (-) Harry Styles – Harry’s House
2. (2.) Bad Bunny – Un Verano Sin Ti
3. (1.) Kendrick Lamar – Mr. Morale and the Big Steppers
4. (3.) Future – I Never Liked You
5. (-) Zach Bryan – American Heartbreak
6. (5.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
7. (6.) Jack Harlow – Come Home the Kids Miss You ´
8. (9.) Olivia Rodrigo – SOUR
9. (4.) Tomorrow X Together – Minisode 2: Thursday’s Child (EP)
10. (10.) Lil Durk – 7220
11. (11.) Drake – Certified Lover Boy
12. (13.) Doja Cat – Planet Her
13. (12.) Soundtrack – Encanto
14. (24.) Harry Styles – Fine Line
15. (16.) Lil Baby – My Turn
16. (23.) Ed Sheeran – =
17. (15.) Kendrick Lamar – good kid, m.A.A.d city
18. (18.) Gunna – DS4EVER
19. (19.) Post Malone – Hollywood’s Bleeding
20. (20.) Luke Combs – What You See Is What You Get
Harry Stylesin kolmosalbumia Harry’s House kulutettiin mainiosti 521 000 kpl, josta leijonanosa oli perinteistä myyntiä vinyyliennätyksineen. Hänen kaikki sooloalbuminsa ovat päässeet kärkeen, ja avaus on vuoden toistaiseksi paras.
Kantritulokas Zach Bryan pääsi jopa viidenneksi esikoisalbumillaan American Heartbreak.
Muuten listalla ei tapahdu oikeastaan mitään. Kendrick Lamarin Good Kid, M.a.a.d City (#2, 2012) saavutti 500 listaviikon rajapyykin.
Britannian singlet, Top 20
1. (1.) Harry Styles – As It Was
2. (4.) Cat Burns – Go
3. (4.) Lizzo – About Damn Time
4. (2.) Harry Styles – Late Night Talking
5. (7.) Jack Harlow – First Class
6. (3.) Harry Styles – Music for a Sushi Restaurant
7. (8.) Tion Wayne featuring La Roux – IFTK
8. (re) Kate Bush – Running Up That Hill (A Deal with God)
9. (11.) Ed Sheeran – 2Step
10. (10.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
11. (6.) Sam Ryder – Space Man
12. (9.) Camila Cabello featuring Ed Sheeran – Bam Bam
13. (14.) David Guetta, Becky Hill and Ella Henderson – Crazy What Love Can Do
14. (12.) Future featuring Drake and Tems – Wait for U
15. (13.) Jax Jones and MNEK – Where Did You Go?
16. (-) Calvin Harris, Dua Lipa and Young Thug – Potion
17. (16.) George Ezra – Green Green Grass
18. (20.) Nathan Dawe featuring Ella Henderson – 21 Reasons
19. (15.) Tate McRae – She’s All I Wanna Be
20. (-) The Kunts – Prince Andrew Is a Sweaty Nonce
Harry Stylesin As It Was jatkaa yhdeksättä viikkoa Britannian sinkkulistan kärjessä, mutta suurin uhka tulee erittäin yllättävältä taholta. Nimittäin Kate Bushin Running Up That Hill (A Deal with God) -klassikosta (#3, 1985) on tullut valtava viraali-ilmiö soituaan Stranger Things -sarjassa, ja se palasi peräti kahdeksanneksi. Mikäli nousu jatkuu, se saattaa ensi viikolla jopa haastaa As It Wasin, vaikka on ACR-kategoriassa (accelerated chart ratio). Nyt se olisi todennäköisesti ollut kakkonen SCR-statuksella (standard chart ratio).
Cat Burnsin Go eteni kakkoseksi, About Damn Time täällä kolmanneksi ja Tion Waynen ja La Roux’n IFTK seitsemänneksi. Ed Sheeran keksii aina keinot nousta kärkikymmenikköön, ja tällä kertaa se keino on uusi versio =-albumista. 2Step eteni sen ansiosta yhdeksänneksi. Sheeranilla on 38 top ten -käyntiä.
Calvin Harrisin, Dua Lipan ja Young Thugin Potion debytoi sijalla 16. Brittijohtajia innokkaasti dissaavan The Kuntsin uusi single Prince Andrew Is a Sweaty Nonce hyödyntää kuningattaren Jubilee-juhlallisuuksia ja pääsi 20:nneksi.
Crazy What Love Can Do nousi pykälän 13:nneksi ja 21 Reasons pari sijaa 18:nneksi.
Lady Gagan Top Gun: Maverick -elokuvaan kirjoittama Hold My Hand eteni 45–24. Se on Shallow’n (#1, 2018) jälkeen Gagan toiseksi korkeimmalle yltänyt leffahitti.
Kanye Westin ja Xxxtentacionin True Love avasi sijalta 31.
Britannian albumit, Top 20
1. (-) Liam Gallagher – C’mon You Know
2. (1.) Harry Styles – Harry’s House
3. (2.) Ed Sheeran – =
4. (-) Liam Gallagher – Down by the River Thames
5. (-) Def Leppard – Diamond Star Halos
6. (-) Will Young – 20 Years: The Greatest Hits
7. (-) Tate McRae – I Used to Think I Could Fly
8. (3.) Kendrick Lamar – Mr. Morale and the Big Steppers
9. (17.) ABBA – Gold: Greatest Hits
10. (7.) Little Mix – Between Us
11. (14.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
12. (9.) Olivia Rodrigo – SOUR
13. (13.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
14. (8.) Harry Styles – Fine Line
15. (12.) The Weeknd – The Highlights
16. (15.) Eminem – Curtain Call: The Hits
17. (21.) Doja Cat – Planet Her
18. (19.) Queen – Greatest Hits
19. (-) Sex Pistols – The Original Recordings
20. (18.) Elton John – Diamonds
Harry Stylesin Harry’s House joutui antautumaan Britannian albumilistan kärkipaikalta heti toisella viikollaan, sillä ykköseksi rynni saarivaltakunnan erikoissuosikki Liam Gallagher. Oasiksen haamu on yhä niin vahvasti läsnä, että C’mon You Know -albumia kulutettiin myynniksi muutettuna peräti 70 000 kpl. Myös hänen live-levynsä Down by the River Thames debytoi neljäntenä samalla viikolla. Gallagherilla on viisi top ten -merkintää soolona, joista neljä ykköstä.
Def Leppardin uusi levy Diamond Star Halos pääsi viidenneksi. Heillä on kahdeksan top ten -käyntiä.
Will Youngin juhlakokoelma avasi sijalta kuusi (kymmenes top ten -käynti). Pari isoa sinkkuhittiä kerännyt Tate McRae saavutti ensimmäisen top ten -merkintänsä albumipuolelta I Used to Think I Could Flyn yllettyä seitsemänneksi.
Sex Pistolsin uusi kokoelma The Original Recordings debytoi sijalla 19 ja Alfie Templemanin Mellow Moon sijalla 31.
torstai 2. kesäkuuta 2022
Listaklassikko: Taylor Swift featuring Kendrick Lamar – Bad Blood (2015)
Yllätyin, että Taylor Swift ei lukuisista hiteistään, ja myös ykkösistään, huolimatta ole vielä koskaan ollut Listaklassikko-kirjoituksen aiheena. Nytpä on! Ja lähes ajankohtaisesti vielä Bad Blood -sinkulla, joka kokee pian uuden Taylor’s Version -käsittelyn, kun 1989-albumista sellainen ilmestyy.
Bad Blood julkaistiin alun perin albumilla sooloversiona, mutta sinkkuversiolle mukaan pääsi Kendrick Lamar. Kaksikon voimin biisi ylsi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen kesäkuun alussa 2015. Vain yhdeksi viikoksi keskellä valtavaksi hitiksi äityneen Wiz Khalifan ja Charlie Puthin See You Againin valtakautta, mutta kuitenkin.
Bad Blood oli Swiftin neljäs ykkönen ja Lamarin ensimmäinen. Sen video voitti vuoden parhaan videon pystin MTV Video Music Awards -gaalassa 2015. Brittilistalla kappale ylsi neljänneksi.
Bad Bloodin sinkkuversiolla on 89 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Albumiversio on siellä suositumpi – 293 miljoonaa kuuntelua. Videolla on 1,5 miljardia katselua Youtubessa.