torstai 31. maaliskuuta 2022

Listaklassikko: K-Ci and JoJo – All My Life (1998)

 

Isot r&b-balladit elivät kukoiskauttaan 1990-luvulla merkittävimpinä lipunkantajinaan varmaankin Boyz II Men ja Mariah Carey. Yksi parhaista ja myös hienosti jälkipolvien muistama on kuitenkin r&b-duo K-Ci and JoJon All My Life.

Kaksikon esikoisalbumilta Love Always (1997) lohkaistu tajuttoman hieno sävellys eteni Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen kolmeksi viikoksi keväällä 1998. Se oli siinä vaiheessa heidän viides Hot 100 -hittinsä ja toinen ykkönen – he lauloivat 2Pacin How Do U Want Itillä (1996). Yhdessä duo sai vielä kolmannen ison hitin kappaleesta Tell Me It’s Real (#2, 1999).

Vaikka r&b-slovarit ovat kautta aikojen menestyneet lähinnä Yhdysvalloissa, All My Life nousi todella isoksi menestykseksi muuallakin: Australian ja Alankomaiden ykkönen, Ruotsin nelonen, Saksan vitonen ja Britannian kasi.

Kuten todettua, All My Life on jäänyt mukavasti elämään. Sillä on Spotifyssa 183 miljoonaa kuuntelua. Virallista videota on katsottu Youtubessa 240 miljoonaa kertaa.

Takaisin Tomin raflaan

Vanhojen hittien hyödyntäminen on tietenkin vanha juttu, mutta joidenkin hittien elvyttämistä on huomannut oikein kaipaavansa. Minua yllätti, miten kauan kesti, että TikTok-vaikuttajat keksivät nostaa tikunnokkaan Suzanne Vegan klassikkokappaleen Tom’s Diner (1982).

Paitsi että eivät nostaneet, sillä eilen Yhdysvaltojen Hot 100 -listan sijalla 84 debytoi aiemmin täysin tuntemattomien saksalaisten AnnenMayKantereitin ja Giant Rooksin versio kappaleesta. Todella oudolla tavalla laahaavalla versiolla on tällä hetkellä 60 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa.

Kappaleen menestys havainnollistaa sitä, että tutun tai hyvän melodian esittäjällä ei ole niinkään merkitystä. Jostain klassikkokappaleesta viraalihitiksi voi nousta obskuuri cover-versio ja sitten se näkyy striimi- ja hittilistoilla.

Alkuperäinen Tom’s Diner julkaistiin singlenä vasta Luka-kappaleen menestyksen jälkeen vuonna 1987 ja se ylsi esimerkiksi Britanniassa 58:nneksi. DNA:n remiksauksena biisi valloitti listat lopulta 1990-luvun alussa laajalti, Britannian kakkonen ja Yhdysvaltojen Hot 100 -listan vitonen.


perjantai 25. maaliskuuta 2022

Listakatsaus, vko 13

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Glass Animals – Heat Waves
2. (5.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (3.) Kodak Black – Super Gremlin  
4. (4.) GAYLE – Abcdefu  
5. (2.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
6. (7.) Justin Bieber – Ghost  
7. (6.) Adele – Easy on Me  
8. (12.) Imagine Dragons and JID – Enemy
9. (10.) Lil Nas X – Thats What I Want  
10. (8.) Ed Sheeran – Bad Habits
11. (9.) Ed Sheeran – Shivers
12. (15.) Doja Cat – Woman
13. (11.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
14. (14.) Latto – Big Energy
15. (-) Megan Thee Stallion and Dua Lipa – Sweetest Pie
16. (13.) Doja Cat – Need to Know
17. (17.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
18. (34.) Lil Durk – Ahhh Ha
19. (16.) Dua Lipa – Levitating
20. (18.) Gunna and Future featuring Young Thug – Pushin P

Vaikka uutta musiikkia – ja myös vanhaa – tupsahti Yhdysvaltojen Hot 100 -listalle mittava määrä, kärkikymmenikössä on suorastaan tuskastuttavan hiljaista. Glass Animalsin Heat Waves piti ykköspaikkansa kolmatta viikkoa, ja uneliaasta tilanteesta kertoo etenkin se, että niin ikään ikivanha Stay (#1, 2021) nousi taas kakkoseksi.
Ghost eteni kuudenneksi ja That’s What I Want yhdeksänneksi. Imagine Dragonsin ja JID:n Enemy kasvatti radiosoittonsa niin korkealle tasolle, että se nousi jopa top teniin kahdeksanneksi. Imagine Dragons on top tenissä ensimmäistä kertaa neljään vuoteen ja viidettä kertaa kaikkiaan. JID:lle sijoitus kärkikymmenikössä on uran ensimmäinen.
Doja Catin Woman lähestyy pitkälti yli puoli vuotta ilmestymisensä jälkeen kärkikymmenikköä (12). Viikon korkein uutuus on Megan Thee Stallionin ja Dua Lipan Sweetest Pie (15), jota yritettiin saada ylemmäs melkein kaikin mahdollisin keinoin.
Lil Durk sai albumijulkaisunsa ansiosta viisi kappaletta top 40:ään. Niistä korkein ja ainoa ei-uutuus on Ahhh Ha, joka nousi 18:nneksi. Russin ja Ktlynin Handsomer loikkasi 60–40.
Sitten niitä vanhoja: Kevin Gatesin ja Juicy J:n vuonna 2013 ilmestynyt Thinking with My Dick debytoi TikTok-suosion ansiosta sijalla 37, ja jo aiemmin blogissa esillä ollut Nirvanan Something in the Way sijalla 46. Se soi hyvin pitkään The Batman -elokuvassa ja on Nirvanan ensimmäinen Hot 100 -hitti sitten You Know You’re Rightin (#45, 2002).


USA:n albumit, Top 20


1. (-) Lil Durk – 7220
2. (-) Ghost – Impera  
3. (1.) Soundtrack – Encanto  
4. (3.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
5. (-) Rex Orange County – Who Cares?
6. (6.) The Weeknd – The Highlights
7. (-) for KING & COUNTRY – What Are We Waiting for?
8. (5.) Gunna – DS4EVER
9. (8.) Drake – Certified Lover Boy
10. (9.) Doja Cat – Planet Her
11. (7.) Olivia Rodrigo – SOUR
12. (4.) Kodak Black – Back for Everything
13. (17.) Nirvana – Nevermind
14. (2.) King Von – What It Means to Be King
15. (12.) Bad Bunny – YHLQMDLG
16. (11.) Lil Baby – My Turn
17. (38.) Eminem – Curtain Call: The Hits
18. (13.) Adele – 30
19. (15.) The Weeknd – Dawn FM
20. (20.) Kendrick Lamar – good kid, m.A.A.d city  

Jos Hot 100 -listan top ten on hiljainen, albumipuolella sentään nähdään uutuuksia. Räppäri Lil Durkin 7220 debytoi melko odotetusti huipulla. Se on hänen toinen ykkösensä.
Ruotsalainen metalliyhtye Ghost saavutti uransa korkeimman sijoituksen ja kolmannen top ten -merkintänsä Imperan avattua kakkospaikalta.
Brittiykköseksi yltänyt Rex Orange Countyn Who Cares pääsi täällä viidenneksi ja kristillisen For King and Countryn uusi levy What Are We Waiting for seitsemänneksi. Molemmat ovat kärkikymmenikössä toista kertaa.
Top 20:n ulkopuolella Benny the Butcherin Tana Talk 4 debytoi sijalla 22.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Dave – Starlight
2. (2.) Aitch and Ashanti – Baby
3. (3.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
4. (4.) Lost Frequencies and Calum Scott – Where Are You Now
5. (5.) Belters Only featuring Jazzy – Make Me Feel Good
6. (6.) Luude featuring Colin Hay – Down Under
7. (7.) Jax Jones featuring MNEK – Where Did You Go  
8. (10.) Cat Burns – Go  
9. (21.) Bad Boy Chiller Crew – BMW
10. (11.) Mimi Webb – House on Fire
11. (8.) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
12. (14.) George Ezra – Anyone for You
13. (15.) Tiësto and Ava Max – The Motto
14. (12.) AJ and J1 featuring Tion Wayne – Night Away (Dance)
15. (13.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
16. (18.) Camila Cabello featuring Ed Sheeran – Bam Bam   
17. (35.) Liilz featuring ZieZie – Glad U Came
18. (16.) Russ Millions, Buni and YV – Reggae and Calypso
19. (20.) Ed Sheeran – Bad Habits
20. (9.) Dove Cameron – Boyfriend

Britannian singlelistan kärkiseitsikko piti paikkansa, ja Daven Starlight johtaa kolmatta viikkoa. Top tenissä on sentään yksi kappale ensimmäistä kertaa, kun jo albumilistan kakkosena käväisseen Bad Boy Chiller Crew’n toistaiseksi suurin hitti BMW loikkasi 21–9.
Cat Burnsin Go eteni kahdeksanneksi. Top 20:n tutut nousijat Anyone for You, The Motto ja Bam Bam punnersivat taas pari sijaa tahoillaan, 12:nneksi, 14:nneksi ja 16:nneksi.
Liilzin ja Ziezien The Wantedia kierrättävä Glad U Came eteni 17:nneksi. Joel Corryn, David Guettan ja Bryson Tillerin What Would You Do debytoi sijalla 31 ja Machine Gun Kellyn sekä Bring Me the Horizonin Maybe sijalla 39.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Charli XCX – Crash
2. (-) ArrDee – Pier Pressure
3. (-) Sea Girls – Homesick
4. (4.) Ed Sheeran – =  
5. (-) Feeder – Torpedo
6. (11.) Olivia Rodrigo – SOUR
7. (-) Sam Tompkins – Who Do You Pray to?
8. (16.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop  
9. (14.) Eminem – Curtain Call: The Hits  
10. (15.) The Weeknd – The Highlights
11. (12.) Dave – We’re All Alone in This Together
12. (17.) Little Mix – Between Us
13. (10.) Central Cee – 23
14. (19.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
15. (re) Becky Hill – Only Honest on the Weekend
16. (18.) Adele – 30
17. (22.) Doja Cat – Planet Her
18. (21.) Elton John – Diamonds
19. (24.) Queen – Greatest Hits
20. (6.) Lil Durk – 7220

Britannian albumilistan kärkikolmikko romahti kokonaisuudessaan kauas huipulta, mm. Rex Orange Countyn viimeviikkoinen ykkönen Who Cares 39:nneksi. Tilalle saatiin kolme uutuutta, joista Charli XCX:n Crash debytoi ykkösenä. Vaikka poptähden ura on jo melko mittava, Crash on hänen ensimmäinen top ten -albuminsa ja mukavasti myös siis ykkönen.
Räppäri Arrdeen esikoisalbumi Pier Pressure avasi kakkospaikalta, ja kolmantena Homesick-levyllään keikkuva Sea Girls on top tenissä toista kertaa.
Vuosituhannen vaihteen iso rocknimi Feeder myy levyjä yhä vitossijan arvoisesti. Top ten -merkintöjä löytyy jo kymmenen.
Sam Tompkinsin Who Do You Pray to on oikeastaan EP, joten seiskasija on erityisen mainio. Becky Hillin Only Honest on the Weekend (#7, 2021) sai kuusi uutta biisiä ja palasi 15:nneksi. Samantyyppinen päivitys tuli myös Juice Wrldin Fighting Demons -albumiin (#8, 2021), joka palasi 40:nneksi.


torstai 24. maaliskuuta 2022

Listaklassikko: Simon and Garfunkel – Bridge over Troubled Water (1970)

Kun puhutaan klassikoista, ei voi ohittaa Simon and Garfunkelin suurinta listahittiä. Kaksikko ehti kerätä jo useamman Britannian singlelistan top ten -hitin ennen kuin Bridge over Troubled Water -albumin nimikappale ja toinen single ylsi kärkeen keväällä 1970.

Bridge over Troubled Water johti listaa kolme viikkoa, mikä oli tuohon aikaan keskimääräisen ykkösen suoritus. Mutta mikään tuona vuonna kolme viikkoa hallinnut kappale ei omaa samanlaista klassikkoauraa. Vai mitä sanotte näistä: Lee Marvinin Wand'rin' Star, England World Cup Squad 70:n Back Home sekä Matthews' Southern Comfortin Woodstock.

Vaikka myös Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykköseksi päässyt Bridge over Troubled Water ei ollut vuoden suurin brittihitti, se on edelleen Simon and Garfunkelin ainoa ykkönen. Top ten -käyntejä on viisi. Hot 100 -ykköstä Sound of Silencea ei koskaan julkaistu singlenä Britanniassa.

Bridge over Troubled Water jäi Simon and Garfunkelin viimeiseksi albumiksi duona. Klassikkohitillä on 191 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Virallista musavideota ei ole Youtubessa, mutta kahdeksan vuotta sitten ilmaantuneella live-taltioinnilla on 24 miljoonaa katselua.

tiistai 22. maaliskuuta 2022

2013 mielessäin

On pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että TikTok-hitit tulevat yllättäviltä tahoilta. Hieman kyseenalaista mainetta keränneen Kevin Gatesin Thinking with My Dick debytoi tänään Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla sijalla 37 valtavan viraalisuosion ansiosta. Kappale on tuulahdus vajaan kymmenen vuoden takaa vuodelta 2013, ja sillä vierailee tuolloin erittäin ajankohtainen Juicy J.

Muita TikTokin viime aikoina esille nostamia kappaleita ovat mm. Ukrainan sotaa käsittelevään materiaaliin liitetty Tom Odellin Another Love (mm. Spotify UK:n #29 ja Suomen #7) sekä Pharrell Williamsin Just a Cloud Away (mm. UK #19, US #25). Ja miltä vuodelta ne ovatkaan? Kyllä, 2013! Ehkä nostalgiapyörä on taas rullannut pari vuotta eteenpäin.

Bonuksena mainittakoon, että vuonna 2013 läpimurtonsa tehnyt Imagine Dragons sai juuri uransa viidennen top ten -hitin Yhdysvalloissa.

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Listakatsaus, vko 12

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Glass Animals – Heat Waves
2. (2.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
3. (4.) Kodak Black – Super Gremlin  
4. (3.) GAYLE – Abcdefu  
5. (5.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
6. (6.) Adele – Easy on Me  
7. (7.) Justin Bieber – Ghost  
8. (9.) Ed Sheeran – Bad Habits
9. (8.) Ed Sheeran – Shivers
10. (11.) Lil Nas X – Thats What I Want  
11. (10.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
12. (13.) Imagine Dragons and JID – Enemy
13. (12.) Doja Cat – Need to Know
14. (17.) Latto – Big Energy
15. (21.) Doja Cat – Woman
16. (15.) Dua Lipa – Levitating
17. (20.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
18. (14.) Gunna and Future featuring Young Thug – Pushin P
19. (16.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
20. (18.) Jessica Darrow – Surface Pressure

Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkipäässä on taas hyvin hiljainen viikko. Heat Waves jatkaa ykkösenä ja top tenin ainoa liikahdus on Super Gremlinin nousu kolmossijalle.
Top 20 -tasolla sentään muitakin liikkeitä: Enemy 12:nneksi, Big Energy 17:nneksi ja Doja Catin nyt viimein radiosoitossa menestyvä Woman 15:nneksi.
Camila Cabellon ja Ed Sheeranin Bam Bam debytoi 23:ntena, ja kantripuolelta Dierks Bentleyn, Brelandin ja Hardyn Beers on Me nousi 42–40.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Soundtrack – Encanto
2. (-) King Von – What It Means to Be King
3. (3.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
4. (2.) Kodak Black – Back for Everything
5. (4.) Gunna – DS4EVER
6. (5.) The Weeknd – The Highlights
7. (7.) Olivia Rodrigo – SOUR
8. (6.) Drake – Certified Lover Boy
9. (10.) Doja Cat – Planet Her
10. (-) DaBaby and YoungBoy Never Broke Again – Better Than You  
11. (15.) Lil Baby – My Turn   
12. (17.) Bad Bunny – YHLQMDLG
13. (12.) Adele – 30
14. (-) Tom MacDonald and Adam Calhoun – The Brave  
15. (16.) The Weeknd – Dawn FM
16. (14.) Ed Sheeran – =
17. (71.) Nirvana – Nevermind
18. (11.) Kanye West – The College Dropout
19. (20.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
20. (21.) Kendrick Lamar – good kid, m.A.A.d city  

Encanto on Yhdysvaltojen albumilistan huipulla yhdeksättä viikkoa, mutta sille on hiljalleen ilmaantumassa haastajia. King Vonin postuumi What It Means to Be King ei jäänyt kovin kauas ja debytoi kakkosena. King Von menehtyi syksyllä 2020 ja uusi levy on hänen toinen top ten -albuminsa.
Rap-uutuus löytyy myös sijalta kymmenen – jälleen yksi YoungBoy Never Broke Againin levy ja tällä kertaa DaBabyn kanssa. Top ten -saldot: nuorella pojalla kymmenen ja DaBabyllä neljä.
Donald Trumpin vankkumaton kannattaja Tom MacDonald pinnisti 14:nneksi yhteislevyllään Adam Calhounin kanssa. Nirvanan Something in the Way soi uudessa The Batman -elokuvassa ja nosti Nevermindin (#1, 1991) 17:nneksi.
Dolly Partonin Run Rose Run debytoi sijalla 34.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Dave – Starlight
2. (-) Aitch and Ashanti – Baby
3. (2.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
4. (3.) Lost Frequencies and Calum Scott – Where Are You Now
5. (4.) Belters Only featuring Jazzy – Make Me Feel Good
6. (5.) Luude featuring Colin Hay – Down Under
7. (10.) Jax Jones featuring MNEK – Where Did You Go  
8. (8.) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
9. (13.) Dove Cameron – Boyfriend
10. (19.) Cat Burns – Go  
11. (7.) Mimi Webb – House on Fire
12. (11.) AJ and J1 featuring Tion Wayne – Night Away (Dance)
13. (9.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
14. (13.) George Ezra – Anyone for You
15. (17.) Tiësto and Ava Max – The Motto
16. (12.) Russ Millions, Buni and YV – Reggae and Calypso
17. (15.) Lauren Spencer-Smith – Fingers Crossed
18. (22.) Camila Cabello featuring Ed Sheeran – Bam Bam   
19. (16.) ArrDee – Come and Go
20. (20.) Ed Sheeran – Bad Habits

Britannian singlelistalla on mukavasti nousijoita, ja pari uutuuttakin. Daven Starlight piti kuitenkin ykköspaikkansa kärjessä toista viikkoa.
Aitchin ja Ashantin Baby debytoi mainiosti kakkosena. Ashantin mukanaolo selittyy Rock wit U (Awww Baby) -samplella. Se ylsi seitsemänneksi vuonna 2003. Aitchilla on kuusi top ten -hittiä, Ashantilla kahdeksan.
Where Did You Go eteni seitsemänneksi. Dove Cameronin Boyfriend nousi top teniin yhdeksänneksi ja Cat Burnsin Go kymmenenneksi. Molemmat ovat top kympin ensikertalaisia.
The Motto pinnistelee hitaasti ylemmäs, nyt viidenneksi. Camila Cabellon ja Ed Sheeranin Bam Bam nousi 18:nneksi.
Megan Thee Stallionin ja Dua Lipan Sweetest Pie debytoi sijalla 31. Aitchin lisäksi myös Liilz ja ZieZie kierrättävät vanhaa – Glad U Came (65–35) hyödyntää tietenkin The Wantedin Glad You Camea (#1, 2011).


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Rex Orange County – Who Cares?
2. (-) Ghost – Impera
3. (-) Bryan Adams – So Happy It Hurts
4. (3.) Ed Sheeran – =  
5. (-) The Shires – 10 Year Plan  
6. (-) Lil Durk – 7220
7. (-) Franz Ferdinand – Hits to the Head  
8. (-) Ella Henderson – Everything I Didn’t Say
9. (-) The Mysterines – Reelings
10. (4.) Central Cee – 23
11. (6.) Olivia Rodrigo – SOUR
12. (5.) Dave – We’re All Alone in This Together
13. (1.) Stereophonics – Oochya!
14. (10.) Eminem – Curtain Call: The Hits
15. (12.) The Weeknd – The Highlights
16. (14.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
17. (13.) Little Mix – Between Us
18. (9.) Adele – 30
19. (15.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
20. (36.) Sam Fender – Seventeen Going Under  

Indie-popartisti Rex Orange County ylsi viidenneksi jo vuonna 2019 ilmestyneellä Pony-albumillaan, ja nyt Who Cares pääsi jopa huipulle erittäin vilkkaalla uutuusviikolla.
Kärkikymmenikössä on kaikkiaan peräti kahdeksan uutuutta. Ghostin Impera debytoi kakkosena ja Bryan Adamsin So Happy It Hurts. Metalliyhtyeelle kakkostila on uran paras ja toinen top ten -merkintä. Adamsilla on vaikka millaisia sijoituksia vuosien varrelta – top kympissä 11 käyntiä.
The Shiresin 10 Year Plan debytoi viidentenä (5), Lil Durkin 7220 kuudentena (2), Franz Ferdinandin kokoelma seitsemäntenä (6), Ella Hendersonin Everything I Didn’t Say kahdeksantena (2) ja indie-tulokas The Mysterinesin Reelings yhdeksäntenä (1). Suluissa top ten -saldot.
Alempana Thomas Headonin Victoria on koko listan viimeinen uutuus sijalla 23.

torstai 17. maaliskuuta 2022

Listaklassikko: Puff Daddy featuring Mase – Can’t Nobody Hold Me Down (1997)

 

Sean Combs eli Puff Daddy eli nykyisin Diddy kaikissa striimipalveluissa oli 1990-luvun kaupallisesti menestyneimpiä rap-artisteja ja levy-yhtiömoguleita. Hänen oma uransa perustui epämääräisen karisman lisäksi pitkälti vanhojen kappaleiden samplejen oivaltavaan käyttöön, sillä räppärinä hän on korkeintaan välttävä.

Yksi erinomainen esimerkki on Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykköseksi maaliskuussa 1997 noussut Can’t Nobody Hold Me Down, jolla esiintyy myös hänen suojattinsa Mase. Kappale rakentuu Matthew Wilderin Break My Striden (1983) varaan, mutta sillä kuullaan myös Grandmaster Flash and the Furious Fiven The Messagea (1982) sekä Michael Jacksonin Rock with Youta (1979). Siitä tuli iso hitti: Hot 100 -listan ykkösviikkoja kertyi kuusi.

Can’t Nobody Hold Me Down oli Diddyn ensimmäinen oma sinkku, ensimmäinen hänen viidestä Hot 100 -ykkösestään ja suosikkini hänen diskografiassaan. Sillä on Spotifyssa 35 miljoonaa kuuntelua. Virallinen video ilmaantui Youtubeen vasta viime viikolla.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Lepakkomiehen listarelevanssi

The Batman on ollut maaliskuun hittielokuva meillä ja muualla. Vaikka takavuosien tähtinimiä vilisevät Batman-soundtrackit ovat historiaa, uutuusleffaan on ujutettu ovelasti yksi resonoiva populaarimusiikkiesitys, Nirvanan Something in the Way. Nevermind-klassikkoalbumin (1991) rivikappale on yltänyt parhaimmillaan Yhdysvalloissa jopa Spotifyn päivälistan kakkossijalle leffahuomion ansiosta, ja eilen Nevermind nousi albumilistalla 17:nneksi. Something in the Waytä ei ole kuitenkaan kelpuutettu uutuudeksi Hot 100 -listalle – ilmeisesti sen pitää saada top 50 -tasolle oikeuttavat viikkopisteet.

Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa, että 1990-luvulla Tim Burtonin ja Joel Schumacherin ohjauksessa Batmanista tuli poplistojen vakiovaikuttaja. Princen tekemä soundtrack (1989) poiki Yhdysvaltojen ykkössinkun kappaleesta Batdance, ja Batman Forever -soundtrackilta (1994) lohkaistiin brittikakkonen (U2:n Hold Me Thrill Me Kiss Me Kill Me) sekä Yhdysvaltojen ykkönen (Sealin Kiss from a Rose).

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Listakatsaus, vko 11

Billboard Hot 100, Top 20

1. (2.) Glass Animals – Heat Waves
2. (1.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
3. (3.) GAYLE – Abcdefu  
4. (5.) Kodak Black – Super Gremlin  
5. (6.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
6. (4.) Adele – Easy on Me  
7. (7.) Justin Bieber – Ghost  
8. (8.) Ed Sheeran – Shivers
9. (9.) Ed Sheeran – Bad Habits
10. (10.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
11. (11.) Lil Nas X – Thats What I Want  
12. (12.) Doja Cat – Need to Know
13. (20.) Imagine Dragons and JID – Enemy
14. (14.) Gunna and Future featuring Young Thug – Pushin P
15. (16.) Dua Lipa – Levitating
16. (15.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
17. (21.) Latto – Big Energy
18. (13.) Jessica Darrow – Surface Pressure
19. (42.) Lil Durk – Ahhh Ha
20. (19.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla on uusi ykkönen, mutta kappale on jo vanha. Brittiyhtye Glass Animalsin Heat Waves nousi 59. viikollaan kärkeen, mikä on listaviikoissa mitaten ennätys. Kirjoitin asiasta jo aiemmin tällä viikolla.
Kodak Blackin Super Gremlin eteni pykälän ylemmäs neljänneksi. Vahva radiosoitto nosti Enemyn 13:nneksi ja radiolla on merkittävä rooli myös Latton Big Energy -hitin (21–17) menestyksessä.
Lil Durkin Ahhh Ha loikkasi 42–19, kun sai tuekseen kokonaisen viikon kulutuksen. Alempana top 40:ssä Luke Combsin Doin’ This nousi 49–37.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Soundtrack – Encanto
2. (-) Kodak Black – Back for Everything
3. (3.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
4. (2.) Gunna – DS4EVER
5. (4.) The Weeknd – The Highlights
6. (7.) Drake – Certified Lover Boy
7. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR
8. (-) Tears for Fears – The Tipping Point
9. (-) Avril Lavigne – Love Sux
10. (8.) Doja Cat – Planet Her
11. (36.) Kanye West – The College Dropout
12. (10.) Adele – 30
13. (9.) Eminem - Curtain Call: The Hits
14. (11.) Ed Sheeran – =
15. (17.) Lil Baby – My Turn   
16. (13.) The Weeknd – Dawn FM
17. (22.) Bad Bunny – YHLQMDLG
18. (19.) Polo G – Hall of Fame
19. (14.) YoungBoy Never Broke Again – Colors  
20. (15.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)

Yhdysvaltojen albumilista pysyy tiukasti Encanton hallussa. Ykkösviikko on soundtrackille kahdeksas. Top tenissä on kuitenkin rohkaisevasti kolme uutuutta. Korkeimpana Kodak Blackin Back for Everything sijalla kaksi. Hän on top tenissä neljättä kertaa.
Tears for Fears puolestaan on kärkikymmenikössä ensimmäistä kertaa yli kolmeenkymmeneen vuoteen ja kolmatta kertaa kaikkiaan uudella, pitkään odotetulla The Tipping Point -albumillaan.
Avril Lavignen top ten -saldo näyttää nyt kuutta, kun Love Sux pääsi yhdeksänneksi. Muualla top 40:ssä ei ole uutuuksia, joten mainittakoon vielä seuraavaksi korkein eli Scorpionsin Rock Believer sijalta 59.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Dave – Starlight
2. (2.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
3. (3.) Lost Frequencies and Calum Scott – Where Are You Now
4. (4.) Belters Only featuring Jazzy – Make Me Feel Good
5. (6.) Luude featuring Colin Hay – Down Under
6. (7.) Sam Fender – Seventeen Going Under
7. (8.) Mimi Webb – House on Fire
8. (9.) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
9. (1.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
10. (11.) Jax Jones featuring MNEK – Where Did You Go
11. (-) AJ and J1 featuring Tion Wayne – Night Away (Dance)
12. (46.) Russ Millions, Buni and YV – Reggae and Calypso
13. (16.) George Ezra – Anyone for You
14. (13.) Dove Cameron – Boyfriend
15. (14.) Lauren Spencer-Smith – Fingers Crossed
16. (-) ArrDee – Come and Go
17. (19.) Tiësto and Ava Max – The Motto
18. (12.) Ed Sheeran featuring Taylor Swift – The Joker and the Queen  
19. (29.) Cat Burns – Go  
20. (15.) Ed Sheeran – Bad Habits

We Don’t Talk About Bruno joutui antautumaan myös Britannian singlelistalla ja samalla ACR-kategoriaan (accelerated chart ratio). Uudeksi ykköseksi ilmaantui paljon sekä kaupallista että taiteellista huomiota saaneen Daven single Starlight. Hän on huipulla toista kertaa, edellinen paalu tuli sinkulla Funky Friday (2018). Top ten -menestyksiä on ilmaantunut tässä välilläkin vaikka millä mitalla.
Down Under -päivitys nousi viidenneksi. Jax Jonesin ja MNEKin Where Did You Go eteni kymmenenneksi ja on esittäjiensä kahdeksas ja viides top ten -hitti.
AJ and J1:n sekä Tion Waynen Jennifer Lopezin On the Floorista (#1, 2011) inspiroitunut Night Away (Dance) debytoi sijalla 11, ArrDeen Come and Go sijalla 16 ja Camila Cabellon ja Ed Sheeranin Bam Bam sijalla 22.
Russ Millionsin, Bunin ja YV:n Reggae and Calypso nousi remixin ansiosta 12:nneksi. Anyone for You punnersi 13:nneksi, The Motto 17:nneksi ja Cat Burnsin Go reippaammin 19:nneksi..
Encanto-elokuvassa soiva Diane Guerreron ja Stephanie Beatrizin What Else Can I Do merkitään uutuudeksi sijalle 29. Se korvaa The Family Madrigalin (#7, 2022) Encanton kolmen suosituimman kappaleen joukossa.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Stereophonics – Oochya!
2. (-) Marillion – An Hour Before It’s Dark
3. (5.) Ed Sheeran – =  
4. (1,) Central Cee – 23
5. (8.) Dave – We’re All Alone in This Together
6. (7.) Olivia Rodrigo – SOUR
7. (re) The Coral – The Coral
8. (2.) Tears for Fears – The Tipping Point
9. (6.) Adele – 30
10. (9.) Eminem – Curtain Call: The Hits
11. (-) Kojey Radical – Reason to Smile
12. (12.) The Weeknd – The Highlights
13. (11.) Little Mix – Between Us
14. (12.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
15. (14.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
16. (-) Sabaton – The War to End All Wars
17. (16.) Elton John – Diamonds
18. (15.) Queen – Greatest Hits
19. (23.) Dave – Psychodrama  
20. (19.) Doja Cat – Planet Her

Listaklassikko-sarjan kirjoituksessa tuli jo vihjattua, että Stereophonicsin uusi levy Oochya debytoi Britannian albumilistan huipulla, ja niin myös kävi. Ykkössija on yhtyeen kahdeksas.
Aivan tuore lupaus ei ole Marillionkaan. An Hour Before It’s Darkin kakkossija on heille kymmenes top ten -merkintä. Ainoa ykkösalbumi on Misplaced Childhood (1985).
The Coralin esikoinen (#5, 2002) palasi juhlavinyylipainoksen ansiosta seitsemänneksi.
Muutenkin listalla on rutkasti uutuuksia. Kojey Radicalin Reason to Smile avasi sijalta 11 ja Sabatonin suhteellisen ajankohtaisesti nimetty The War to End All Wars sijalta 16. Dolly Partonin Run Rose Runin olisi voinut odottaa yltävän korkeammallekin kuin 23:nneksi. Kris Barras Bandin Death Valley Paradise pääsi sijalle 27 ja Kawalan Better with You sijalle 29.

torstai 10. maaliskuuta 2022

Listaklassikko: Stereophonics – Dakota (2005)

 

Walesiläisyhtye Stereophonics on taas ajankohtainen uuden levynsä myötä, ja kirjoitan heistä pari sanaa lisää huomenna. Ei nimittäin ole yllätys, että bändi nappaa taas Britannian albumilistan ykköspaikan. Sen sijaan sinkkulistan huippuvuodet ovat heille jo kaukaista historiaa.

Historia on kuitenkin menestyksekäs – bändi saavutti 11 top ten -hittiä, mutta lähde ehtyi jo vuonna 2005. Kiinnostavasti heidän toistaiseksi viimeisestä top ten -hitiksi tuli heidän ainoa ykkösensä. Dakota debytoi huipulla maaliskuussa 2005.

Mutta ei ysärillä breikanneen yhtyeen hittiputki siihen täysin loppunut, koska vielä Indian Summer (2013) ylsi top 40 -tasolle sijalle 30. Ja albumilistan ykkössijaa hätyytellään jokaisella julkaisulla edelleen.

Dakotakaan ei ollut Britanniassa vuosilistalla mikään massiivinen jyrä yltäen sijalle 40. Se on silti ylivoimaisesti heidän suosituin kappaleensa Spotifyssa: 142 miljoonaa kuuntelua. Youtubessa videota on katsottu 26 miljoonaa kertaa.


tiistai 8. maaliskuuta 2022

Pitkästi matkanneet kuumat aallot

Brittiyhtye Glass Animalsin ikihitti Heat Waves punnersi odotetusti Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen pelkällä turnauskestävyydellään. Ja voi pojat, millainen se onkaan – ykkössija saavutettiin 59. listaviikolla, mikä on Hot 100 -historian ennätys. Ennen tätä viikoissa mitaten pisimpään matkalla viipyi Mariah Careyn All I Want for Christmas Is You. Se ilmestyi jo 1994, mutta nousi kärkeen vasta 25 vuotta myöhemmin. Listaviikkoja se ehti kerätä tosin vain 35.

Heat Waves ilmestyi jo elokuussa 2020 Dreamland-albumilla ja ehti jo aiemmin mm. Australian ykköseksi. Sen Hot 100 -pisteet eivät ole erityisen korkeat, mutta jonkun on oltava kärjessä.

Heat Waves on tällä hetkellä myös radiosoittolistan huipulla, joten sillä on erinomaiset mahdollisuudet kohota paitsi vuoden 2022 suurimmaksi Hot 100 -hitiksi, myös kaikkien aikojen pitkäikäisimmäksi listahitiksi. 59 listaviikosta ei ole enää hurjan pitkä matka The Weekndin Blinding Lightsin 90 viikkoon.

perjantai 4. maaliskuuta 2022

Listakatsaus, vko 10

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
2. (2.) Glass Animals – Heat Waves
3. (4.) GAYLE – Abcdefu  
4. (3.) Adele – Easy on Me  
5. (6.) Kodak Black – Super Gremlin  
6. (5.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
7. (8.) Justin Bieber – Ghost  
8. (7.) Ed Sheeran – Shivers
9. (14.) Ed Sheeran – Bad Habits
10. (12.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart (PNAU Remix)
11. (9.) Lil Nas X – Thats What I Want  
12. (13.) Doja Cat – Need to Know
13. (11.) Jessica Darrow – Surface Pressure
14. (10.) Gunna and Future featuring Young Thug – Pushin P
15. (17.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
16. (16.) Dua Lipa – Levitating
17. (15.) Becky G and Karol G – MAMIII
18. (-) Jack Harlow – Nail Tech
19. (18.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
20. (27.) Imagine Dragons and JID – Enemy

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla We Don’t Talk About Bruno on huipulla viidettä viikkoa. Kärkikymmenikössä nähdään kaksi uutta omaa parasta: Abcdefu eteni kolmanneksi ja Ghost seitsemänneksi.
Jack Harlow’n uusi single Nail Tech debytoi sijalla 18.
Imagine Dragonsin ja JID:n Enemy nousi 27–20 ja Charlie Puthin Light Switch loikkasi 48–29.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Soundtrack – Encanto
2. (2.) Gunna – DS4EVER
3. (3.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
4. (5.) The Weeknd – The Highlights
5. (10.) Olivia Rodrigo – SOUR
6. (-) Yeat – 2 Alive
7. (4.) Drake – Certified Lover Boy
8. (6.) Doja Cat – Planet Her
9. (8.) Eminem - Curtain Call: The Hits
10. (7.) Adele – 30
11. (12.) Ed Sheeran – =
12. (-) Beach House – Once Twice Melody
13. (11.) The Weeknd – Dawn FM
14. (13.) YoungBoy Never Broke Again – Colors  
15. (15.) Taylor Swift – Red (Taylor’s Version)
16. (9.) Dr. Dre – Dr. Dre – 2001
17. (18.) Lil Baby – My Turn   
18. (17.) Kendrick Lamar – good kid m.A.A.d city
19. (19.) Polo G – Hall of Fame
20. (16.) Juice WRLD – Fighting Demons  

Yhdysvaltojen albumilista on edelleen melkoisessa horroksessa. Encanton soundtrack on huipulla seitsemättä viikkoa ja Gunnan DS4EVER kakkosena, vaikka sen kulutuslukemat ovat hyvin keskinkertaiset (41 000 kpl myynniksi muutettuna).
Rap-artisti Yeatin 2 Alive debytoi kuudentena. Hän on top tenissä ensimmäistä kertaa. Beach Housen Once Twice Melody pääsi 12:nneksi ja alempana Khruangbinin ja Leon Bridgesin Texas Moon -EP 23:nneksi. Edellinen yhteinen tuotos Texas Sun ei yltänyt lainkaan listalle.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Carolina Gaitán, Mauro Castillo, Adassa, Rhenzy Feliz, Diane Guerrero, Stephanie Beatriz and Encanto Cast – We Don’t Talk About Bruno
2. (2.) Fireboy DML and Ed Sheeran – Peru
3. (4.) Lost Frequencies and Calum Scott – Where Are You Now
4. (5.) Belters Only featuring Jazzy – Make Me Feel Good
5. (3.) Jessica Darrow – Surface Pressure
6. (9.) Luude featuring Colin Hay – Down Under
7. (7.) Sam Fender – Seventeen Going Under
8. (6.) Mimi Webb – House on Fire
9. (10.) D-Block Europe featuring Central Cee – Overseas
10. (8.) Stephanie Beatriz, Olga Merediz and Encanto Cast – The Family Madrigal
11. (23.) Jax Jones featuring MNEK – Where Did You Go
12. (12.) Ed Sheeran featuring Taylor Swift – The Joker and the Queen
13. (16.) Dove Cameron – Boyfriend
14. (15.) Lauren Spencer-Smith – Fingers Crossed
15. (11.) Ed Sheeran – Bad Habits
16. (25.) George Ezra – Anyone for You
17. (14.) ArrDee and Aitch – War
18. (18.) Adele – Oh My God  
19. (22.) Tiësto and Ava Max – The Motto
20. (19.) D-Block Europe featuring AJ Tracey – Make You Smile

Brunosta ei puhuta vieläkään edes Britannian sinkkulistalla: seitsemäs ykkösviikko. Muutenkin listalla on superhiljaista, eikä top 20:ssä ole lainkaan uutuuksia. Uusia parhaita nähdään siis kosolti: top tenissä Where Are You Now (3), Make Me Feel Good (4) ja Down Under (6), sekä alempana Jax Jonesin ja MNEKin Where Did You Go (11), Dove Cameronin Boyfriend (13) sekä George Ezran Anyone for You.
Viikon korkein uutuus on Central Ceen Straight Back to It sijalla 25. Galantisin ja Becky Hillin Run debytoi 34:ntena.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Central Cee – 23
2. (-) Tears for Fears – The Tipping Point
3. (-) Avril Lavigne – Love Sux
4. (-) Johnny Marr – Fever Dream Pt. 1–4
5. (1.) Ed Sheeran – =  
6. (3.) Adele – 30
7. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR  
8. (8.) Dave – We’re All Alone in This Together
9. (6.) Eminem – Curtain Call: The Hits
10. (-) Gang of Youths – Angel in Realtime
11. (9.) Little Mix – Between Us
12. (10.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don’t Stop
13. (12.) The Weeknd – The Highlights
14. (11.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
15. (13.) Queen – Greatest Hits
16. (15.) Elton John – Diamonds
17. (-) Beth Hart – A Tribute to Led Zeppelin
18. (-) Scorpions – Rock Believer
19. (17.) Doja Cat – Planet Her
20. (46.) Kanye West – The College Dropout

Britannian sinkkulistalla voi olla hiljaista, mutta albumipuolella paljonkin uutuuksia. Kärkikamppailun kävivät eri sukupolvia edustavat Central Cee ja Tears for Fears. Ensin mainittu nappasi ykköspaikan 23-levyllään (tai mixtapellaan). Se on räppärin ensimmäinen ykkönen. Wild West ylsi kakkoseksi viime vuonna.
Tears for Fearsin edellisestä uudesta levystä ehti kulua jopa 17 vuotta. The Tipping Pointin kakkospaikka on duon viides top ten -merkintä. Ykkösiäkin löytyy kaksi.
Avril Lavigne on mukavasti kohottanut osakkeitaan viime aikoina ja Love Suxin kolmas sija onkin hänen parhaansa sitten The Best Damn Thingin (#1, 2007). Top tenissä hän on kuudetta kertaa.
Johnny Marrin The Fever Dream Parts 1–4 ylsi neljänneksi, joka on myös hänen korkein sijoituksensa sooloartistina ja neljäs top ten -merkintänsä.
Kärkikymmenikön viides uutuus on Gang of Youthsin ensimmäinen lista-albumi Angel in Realtime sijalla kymmenen.
Blues-kitaristi Beth Hartin tribuutti Led Zeppelinille pääsi 17:nneksi ja Scorpionsin Rock Believer 18:nneksi.
Bakarin Nobody’s Home debytoi sijalla 31 ja Half Man Half Biscuitin The Voltarol Years sijalla 37. Kanye Westin The College Dropout (#12, 2004) nousi aihetta käsittelevän Netflix-dokumentin ansiosta 20:nneksi.

torstai 3. maaliskuuta 2022

Listaklassikko: REO Speedwagon – Can’t Fight This Feeling (1985)

 

Pehmorockyhtye REO Speedwagon on Euroopassa unohdettu paljon tehokkaammin kuin esimerkiksi Boston tai muut vastaavat yhdysvaltalaisbändit, mutta nostalgiasuosio on silti jollain tasolla siirtynyt uudelle vuosituhannelle. Heille siunaantui pari Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykköstä, Keep on Loving You (1981) sekä megaballadi Can’t Fight This Feeling (1985).

Jälkimmäinen nousi Hot 100 -listan kärkeen maaliskuun alussa 1985 pysyen siellä kolme viikkoa. Se syrjäytti loppusyksystä vuoden suurimmaksi hitiksi kohotetun Whamin Careless Whisperin.

Kaikkiaan REO Speedwagon keräsi neljä top ten -menestystä. Heidän viimeisin Hot 100 -merkintänsä on Love Is a Rockin (1990) 65. tila. Sen jälkeen kokoonpano on elänyt ja paljon tullut muitakin muutoksia, mutta listamenestykseen ei tietenkään ole ollut paluuta.

Brittilistalla sijan 16 saavuttanut Can’t Fight This Feeling on REO Speedwagonin suosituin kappale Spotifyssa. Sillä on tällä hetkellä 254 miljoonaa kuuntelua. Virallinen video on kerännyt 129 miljoonaa katselua Youtubessa.