tiistai 26. lokakuuta 2021

Listaklassikko: Gladys Knight and The Pips – Midnight Train to Georgia (1973)

 


Gladys Knight
in nimeä näkee musiikkikeskusteluissa enää hyvin harvoin, vaikka häntä voi pitää yhtenä Motown-ajan suurista r&b-tähdistä. Hän saavutti yhtyeensä The Pipsin kanssa kahdeksan Yhdysvaltojen Hot 100 -listan top ten -hittiä ja kaikkiaan kymmeniä listasinkkuja lähes 30 vuotta kestäneen Hot 100 -uran aikana.

Ykkösiä kokoonpanolle siunaantui ainoastaan yksi. Midnight Train to Georgia nousi listan kärkeen lokakuun lopussa 1973 pysyen siellä kaksi viikkoa. Biisiä voidaan pitää heidän ns. signature-hittinään, mitä tukee myös Spotify-kuuntelujen määrä: 185 miljoonaa, kun seuraavaksi suosituin Gladys Knight and The Pips -kappale on kerännyt alle 30 miljoonaa.

Midnight Train to Georgia oli alun perin Jim Weatherlyn esittämä ja myös Cissy Houston levytti sen ennen Gladys Knight and The Pipsiä, mutta hänen versionsa ei yltänyt listoille. Brittilistalla Midnight Train to Georgia pääsi kymmenenneksi. Youtubessa ei ole varsinaista musiikkivideota, mutta yhtyeen viralliselle kanavalle ladatulla klipillä on 19 miljoonaa pyöritystä.

maanantai 25. lokakuuta 2021

Hello, it’s me again

Popin megatähti Adele julkaisi toissa perjantaina uuden singlensä Easy on Me, jonka vastaanotto oli totta kai numeroiden valossa innostunut. Se rikkoi päivä- ja viikkokohtaisen Spotify-ennätyksen maailmanlaajuisesti (84,3 miljoonaa) sekä myös Britanniassa (10,8 miljoonaa). Lopulta se debytoi perjantaina brittilistan kärjessä 217 000 kpl:een lukemin myynniksi muutettuna. Avaus on paras sitten Ed Sheeranin Shape of Youn (2017).

Yhdysvalloissa kappaletta ei striimattu suhteessa aivan yhtä innokkaasti, mutta radiot rakastuivat siihen heti. Juuri tulleen tiedon mukaan se nousi radiosoittolistalla peräti neljänneksi, joka on ripeintä radiosuosiota koko 2000-luvulla. Lady Gagan Born This Way (2011) ylsi aikoinaan ensimmäisellä viikollaan kuudenneksi.

Pitää muistaa, että teknisesti ottaen Easy on Me julkaistiin sikäläistä aikaa torstai-iltana, joten käytännössä viikko on sen toinen sekä radiosoitossa että Hot 100 -listalla, jossa se hyppäsi tietenkin sijalta 68 kärkeen. Adelella on Britanniassa kolme ykköstä ja Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla jo viisi.

perjantai 22. lokakuuta 2021

Listakatsaus, vko 43

Billboard Hot 100, Top 20

1. (2.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
2. (1.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (3.) Walker Hayes – Fancy Like   
4. (5.) Ed Sheeran – Bad Habits
5. (4.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
6. (6.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
7. (7.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
8. (8.) Dua Lipa – Levitating
9. (10.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
10. (11.) Ed Sheeran – Shivers
11. (13.) Doja Cat – Need to Know
12. (15.) Glass Animals – Heat Waves
13. (14.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
14. (9.) Drake featuring 21 Savage and Project Pat – Knife Talk
15. (16.) Måneskin – Beggin’
16. (18.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
17. (-) Nardo Wick featuring G Herbo, Lil Durk and 21 Savage – Who Want Smoke?
18. (12.) Coldplay and BTS – My Universe   
19. (19.) Jason Aldean and Carrie Underwood – If I Didn’t Love You
20. (17.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name

Lil Nas X:n ja Jack Harlow’n Industry Baby pääsi kuin pääsikin kipuamaan pitkän haikailun jälkeen (oletettavasti) viikoksi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärkeen. Se on Lil Nas X:n kolmas ja Harlow’n ensimmäinen ykkönen.
Vain yhden viikon se saa siksi, että Adelen sinkku Easy on Me ehti vain viiden tunnin kulutuksella sijalle 68 ja jyrää ensi viikolla ykköseksi erinomaisin pistein.
Essence nousi yhdeksänneksi ja Ed Sheeran saavutti yhdeksännen top ten -hittinsä Shiversin edettyä kymmenenneksi.
Need to Know (11), Heat Waves (12) ja Beggin’ (16) merkkauttivat taas omat parhaansa.
Sijalla 17 debytoi suurelle yleisölle aiemmin täysin tuntematon räppäri Nardo Wick kappaleellaan Who Want Smoke. Biisi on kerännyt mukavasti striimauksia jo hetken, mutta nyt se debytoi G Herbon, Lil Durkin ja 21 Savagen tähdittämän remiksauksen ansiosta peräti sijalla 17.
Elvie Shanen mielestäni hyvin mitätön kantrihitti My Boy nousi 42–28, ja radiosoitossa pärjäävää kantria ovat myös Old Dominionin I Was on a Boat That Day (45–37) sekä Jordan Davisin ja Luke Bryanin Buy Dirt (43–40). Justin Bieberin Ghost loikkasi 93–32.


USA:n albumit, Top 20


1. (2.) Drake – Certified Lover Boy
2. (-) Don Toliver – Life of a Don
3. (4.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell  
4. (3.) Meek Mill – Expensive Pain  
5. (6.) Olivia Rodrigo – SOUR  
6. (5.) Lil Nas X – MONTERO
7. (7.) Doja Cat – Planet Her
8. (9.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album  
9. (10.) Kanye West – Donda
10. (12.) The Kid LAROI – Fuck Love
11. (29.) Justin Bieber – Justice
12. (13.) Billie Eilish – Happier Than Ever
13. (14.) Rod Wave – SoulFly  
14. (17.) Luke Combs – What You See Is What You Get
15. (16.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon
16. (87.) Sleepy Hallow – Still Sleep?  
17. (18.) Lil Baby – My Turn
18. (19.) Dua Lipa – Future Nostalgia
19. (-) Cody Johnson – Human: The Double Album
20. (-) aespa – Savage (EP)

Draken Certified Lover Boy palasi Yhdysvaltojen albumilistan ykköseksi neljänneksi viikoksi. Sen takana kakkosena debytoi räppäri Don Toliverin Life of a Don. Kakkossija on hänen parhaansa ja uran toinen top ten -sijoitus.
Bieberin Justice (#1, 2021) sekä Sleepy Hallow’n Still Sleep nousivat paisutettuina versioina. Jälkimmäisen 16. sija on listauran korkein.
Cody Johnson otti mallia Morgan Wallenilta ihan nimeen asti – Human: The Double Album debytoi sijalla 19 perässään Aespan Savage-EP.
Old Dominionin Time Tequila and Therapy avasi sijalta 27 ja Taylor Swiftin viimeviikkoinen ykkönen Fearless (Taylor’s Version) pakitti 35:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (-) Adele – Easy on Me
2. (1.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart  
3. (2.) Ed Sheeran – Shivers
4. (3.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
5. (15.) Coldplay and BTS – My Universe
6. (5.) Glass Animals – Heat Waves
7. (6.) Central Cee – Obsessed with You
8. (8.) Ed Sheeran – Bad Habits
9. (9.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
10. (11.) Lil Nas X – Thats What I Want
11. (13.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
12. (10.) Billie Eilish – Happier Than Ever
13. (14.) Doja Cat – Woman
14. (12.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
15. (16.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
16. (24.) Dermot Kennedy – Better Days
17. (19.) The Anxiety, Willow and Tyler Cole – Meet Me at Our Spot
18. (4.) Jesy Nelson featuring Nicki Minaj – Boyz
19. (18.) Shouse – Love Tonight
20. (17.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)

Adelen Easy on Me debytoi tietenkin Britannian sinkkulistan ykkösenä ja vieläpä hurjin lukemin: sitä kulutettiin myynniksi muutettuna yli 217 000 kpl. Siitä suurin osa oli striimauksia ja kappale teki uuden striimiennätyksen: 24 miljoonaa viikossa. Kokonaisuutena avaus on paras sitten Ed Sheeranin Shape of Youn (#1, 2017). Adelella on, uskokaa tai älkää, vasta kolme brittiykköstä. Hänen vanhemmista kappaleistaan When We Were Young (#9, 2015) loikkasi 78–25 ja jättihitti Someone Like You (#1, 2011) 74–34.
Top tenissä ei muita omia parhaita saavutettukaan, mutta sijoilla 11–20 kosolti: My Heart Goes (La Di Da) (11), Woman (13), Dermot Kennedyn Better Days (16) ja Meet Me at Our Spot (17).
Coldplayn ja Selena Gomezin Let Somebody Go avasi sijalta 24 ja Higher Power (#12, 2021) palasi 26:nneksi.


Britannian albumit, Top 20


1. (-) Coldplay – Music of the Spheres  
2. (re) The Beatles – Let It Be
3. (6.) Adele – 25
4. (-) Daniel O’Donnell – 60
5. (-) Joy Crookes – Skin
6. (14.) Adele – 21   
7. (1.) Sam Fender – Seventeen Going Under
8. (-) Frank Carter and The Rattlesnakes – Sticky
9. (2.) Drake – Certified Lover Boy
10. (3.) Olivia Rodrigo – SOUR  
11. (-) The Charlatans – A Head Full of Ideas
12. (-) Lovejoy – Pebble Brain
13. (5.) Doja Cat – Planet Her
14. (8.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
15. (54.) Adele – 19  
16. (12.) Elton John – Diamonds
17. (11.) ABBA – Gold: Greatest Hits
18. (10.) Lil Nas X – MONTERO
19. (13.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
20. (-) PinkPantheress – To Hell with It

Brittilistoilla oli oikein juhlaviikko, sillä Coldplayn uusi levy Music of the Spheres merkkautti albumipuolella myös mainiot lukemat 101 000 kpl myynniksi muutettuna (jostain syystä britit ovat levystä erikoisen innoissaan, vaikka muu maailma ei välttämättä niinkään). He ovat toki päässeet huomattavasti korkeampiinkin viikkosaldoihin, mutta ne olivat eri aikoja ne. Coldplayn kaikki yhdeksän täyspitkää studiolevyä ovat päässeet kärkeen, eikä putken katkeaminen ole näköpiirissä.
Uusi juhlapainos palautti The Beatlesin Let It Ben (#1, 1970) listalla peräti kakkoseksi ja Adelen kaikki levyt ovat tällä viikolla itsestään selvistä syistä top 20:ssa.
Listalla on kaikkiaan hurjasti uutuuksia. Neljäntenä debytoiva 60 on listalegenda Daniel O’Donnellin 19. top ten -levy ilman yhtään ykköstä. Niitä ei ole lahjakkaalla Joy Crookesillakaan, koska vitospaikalle tupsahtanut Skin on vasta esikoinen.
Frank Carter and The Rattlesnakes on kolmatta kertaa top tenissä Stickyn avattua sijalta kahdeksan. Juuri top tenin ulkopuolelle jäivät The Charlatansin A Head Full of Ideas (11), aika hyvin striimauksissa pärjännyt rockyhtye Lovejoyn Pebble Brain (12) sekä TikTok-tähti PinkPantheressin mixtape-henkinen To Hell with It (20).
Young Thugin Punk jäi ehkä odotettua alemmas sijalle 22 ja Ferocious Dogin The Hope debytoi sijalla 31. Kylie Minoguen Fever (#1, 2001) sai 20-vuotisjuhlapainoksensa ja palasi 23:nneksi.

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Listaklassikko: Spice Girls – Say You’ll Be There (1996)


Vuosi 1996 muistetaan monesta asiasta ja niistä vähäpätöisin ei ollut uuden sukupolven girl powerin lähettiläät eli Spice Girls. Viimeistään jouluun 1996 mennessä kaikki tiesivät keitä ovat Mel B, Mel C, Victoria, Emma ja Geri, ja jokaisella oli suosikkinsa. Spice Girls oli aivan nerokas yhtyekonsepti kaikella tapaa. 

Toisena iskusävelmänä kesällä julkaistun Wannaben jälkeen maailma kuuli Say You’ll Be Theren, joka esitteli hieman r&b-henkisempää Spaissari-ilmaisua. Kappale syvensi massahysteriaa 25 vuotta sitten sopivasti viettäen kaksi viikkoa Britannian singlelistan kärjessä loka-marraskuussa 1996. 

Tässäkin blogissa on taidettu useasti mainita Spice Girlsin merkittävä brittihittiputki: heidän kuusi ensimmäistä sinkkuaan ylsi kärkeen, seitsemäs eli Stop (1998) kakkoseksi, ja seuraavat kolme taas keulille. 11 singlestä yhdeksän ykköstä, yksi kakkonen ja yksi 11. sija lienee julkaistujen singlejen määrään verrattuna melko ennätyksellinen keskiarvosaldo. Esimerkiksi The Beatlesille sattui useampikin harha-askel, vaikka toki myös 17 ykköstä.

Say You’ll Be There oli iso hitti myös Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla päässen kolmanneksi. Sillä on 84 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa. Pulp Fictionista inspiroituneella videolla on 82 miljoonaa Youtube-katselua.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Listakatsaus, vko 42

Billboard Hot 100, Top 20

1. (2.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
2. (3.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
3. (5.) Walker Hayes – Fancy Like   
4. (4.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
5. (6.) Ed Sheeran – Bad Habits
6. (7.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
7. (8.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
8. (10.) Dua Lipa – Levitating
9. (9.) Drake featuring 21 Savage and Project Pat – Knife Talk
10. (11.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
11. (14.) Ed Sheeran – Shivers
12. (1.) Coldplay and BTS – My Universe  
13. (16.) Doja Cat – Need to Know
14. (12.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
15. (15.) Glass Animals – Heat Waves
16. (19.) Måneskin – Beggin’
17. (13.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)
18. (18.) Doja Cat and The Weeknd – You Right  
19. (21.) Jason Aldean and Carrie Underwood – If I Didn’t Love You
20. (17.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls

Stay palasi Yhdysvaltojen Hot 100 -listan huipulle. Sillä on kasassa jo seitsemän ykkösviikkoa. Walker Hayesin Fancy Like nousi toistaiseksi korkeimmalle sijalleen kolmanneksi.
Nigerialainen Wizkid saavutti toisen top ten -hittinsä ja ensimmäisen pääroolissa Essencen yllettyä nyt kymmenenneksi. Kappaleen uudella versiolla on mukana myös Justin Bieber, jolle top ten -merkintä on jo uran 25:s. Toinen vierailija Tems on kärkikymmenikössä ensimmäistä kertaa.
Top 20 -tasolla Shivers eteni 11:nneksi, Need to Know 13:nneksi ja Beggin’ 16:nneksi.
Elton John saavutti ensimmäisen top 40 -hittinsä koko 2000-luvulla Dua Lipan kanssa levytetyn Cold Heartin noustua 46–32. Hänen edellinen top 40 -visiittinsä oli Written in the Stars (#29, 1999). Kaikkiaan Elton Johnilla on nyt 58 top 40 -hittiä.
Tällä viikolla saatiin myös toinen nigerialainen top 40 -hitti, sillä Ckayn maailmaa hiljalleen valloittava Love Nwantiti (Ah Ah Ah) nousi 50–35.
Lee Bricen Memory I Don’t Mess with eteni 43–33 ja Capella Greyn viraalihitti Gyalis 64–38.


USA:n albumit, Top 20

1. (157.) Taylor Swift – Fearless (Taylor’s Version)
2. (2.) Drake – Certified Lover Boy
3. (-) Meek Mill – Expensive Pain  
4. (1.) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell  
5. (3.) Lil Nas X – MONTERO
6. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR  
7. (6.) Doja Cat – Planet Her
8. (-) Tony Bennett and Lady Gaga – Love for Sale  
9. (7.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
10. (4.) Kanye West – Donda
11. (-) Brandi Carlile – In These Silent Days
12. (8.) The Kid LAROI – Fuck Love
13. (9.) Billie Eilish – Happier Than Ever
14. (10.) Rod Wave – SoulFly  
15. (20.) The Weeknd – The Highlights
16. (12.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon
17. (14.) Luke Combs – What You See Is What You Get
18. (15.) Lil Baby – My Turn
19. (16.) Dua Lipa – Future Nostalgia
20. (13.) Baby Keem – The Melodic Blue

Taylor Swiftin uudesta Fearless-versiosta tuli vinyylipainos ja se palasi Yhdysvaltojen albumilistan kärkeen ainakin toiseksi viikoksi.
Top 20:ssa on kolme uutuutta. Meek Millin Expensive Pain debytoi kolmantena. Hänellä on seitsemän top ten -merkintää.
Tony Bennett saavutti uransa kuudennen top ten -albumin Love for Salen debytoitua kahdeksantena. Hän merkkautti samalla elossa olevien artistien pisimmän top ten -aikajänteen: 59 vuotta. Kuten aiemmin viikolla kirjoitin, Guinness World Records pitää Bennettiä, joka oli Love for Salen julkaisuhetkellä 95 vuoden ja 60 päivän ikäinen, historian vanhimpana uutta musiikkia sisältävän albumin julkaisijana.
Duettopartneri Lady Gagalle Love for Salen top ten -merkintä on uran kymmenes. Hän on ainoa artisti, joka on samanaikaisesti pitänyt hallussaan jazz- ja electronic albums -listojen kärkipaikkaa.
Brandi Carlilen mukava top ten -putki meni rikki, sillä In These Silent Days joutui tyytymään 11. sijaan.
Farrukon La 167 pääsi 26:nneksi ja Lil Waynen ja Rich the Kidin yhteislevy Trust Fund Babies 35:nneksi.


Britannian singlet, Top 20

1. (2.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart
2. (1.) Ed Sheeran – Shivers  
3. (3.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
4. (-) Jesy Nelson featuring Nicki Minaj – Boyz
5. (5.) Glass Animals – Heat Waves  
6. (4.) Central Cee – Obsessed with You
7. (7.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
8. (6.) Ed Sheeran – Bad Habits
9. (8.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
10. (9.) Billie Eilish – Happier Than Ever
11. (11.) Lil Nas X – Thats What I Want
12. (10.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
13. (15.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
14. (14.) Doja Cat – Woman
15. (12.) Coldplay and BTS – My Universe
16. (13.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
17. (17.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)
18. (22.) Shouse – Love Tonight
19. (24.) The Anxiety, Willow and Tyler Cole – Meet Me at Our Spot
20. (19.) Digga D and ArrDee – Wasted

Ed Sheeranin Shivers joutui yllättäen antamaan periksi Britannian singlelistan kärjestä jo ennen Adelen Easy on Metä. Elton John nimittäin nousi ykköseksi tutulla reseptillä eli kierrättämällä itseään ja ensimmäistä kertaa sitten 2Pacin postuumin hitin Ghetto Gospel (2005). Kuten todettua, Cold Heartilla laulaa myös Dua Lipa. Ykkössaldot näyttävät kahdeksaa ja kolmea. Eikä pidä unohtaa kappaleen remiksaneen Pnaun vaikutusta. Eltonin ensimmäinen ykkönen oli Don’t Go Breaking My Heart vuonna 1976, joten aikajänne on huima, 45 vuotta.
Blackfishing-gateen ja Little Mix -fanien ryöpytykseen uponnut ex-jäsen Jesy Nelson debytoi neljäntenä ensimmäisellä soolosinkullaan Boyz. Sillä hyödynnetään hyvin aktiivisesti Diddyn Bad Boy for Lifea (#13, 2001) ja mukana on myös Nicki Minaj, jolle top ten -merkintä on uran 13:s.
My Heart Goes (La Di Da) eteni 13:nneksi ja Doja Catin Woman on viettänyt jo viisi viikkoa putkeen sijalla 14, joka on sen toistaiseksi paras noteeraus.
Shousen Love Tonight nousi 18:nneksi ja The Anxietyn eli Willow’n ja Tyler Colen Meet Me at Our Spot 19:nneksi.
Sam Fender saavutti ensimmäisen top 40 -hittinsä Seventeen Going Underin palattua sijalle 26. Ewan McVicarin rytmikäs tanssipalanen Tell Me Something Good eteni 42–34.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) Sam Fender – Seventeen Going Under  
2. (4.) Drake – Certified Lover Boy
3. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR  
4. (-) James Blake – Friends That Break Your Heart
5. (10.) Doja Cat – Planet Her
6. (27.) Adele – 25  
7. (12.) Dave – We’re All Alone in This Together
8. (13.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
9. (1.) The Script – Tales from the Script: Greatest Hits
10. (11.) Lil Nas X – MONTERO
11. (14.) ABBA – Gold: Greatest Hits
12. (15.) Elton John – Diamonds
13. (16.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
14. (48.) Adele – 21  
15. (19.) The Weeknd – The Highlights  
16. (21.) Queen – Greatest Hits
17. (61.) Justin Bieber – Justice  
18. (17.) Billie Eilish – Happier Than Ever
19. (24.) Tom Grennan – Evering Road
20. (-) Trivium – In the Court of the Dragon

Brittiartisti Sam Fender on melko vaivihkaa noussut kaupallisessa mielessä varteenotettavaksi lista-artistiksi. Hänen ensimmäinen levynsä Hypersonic Missiles ylsi kärkeen toissa vuonna on sertifioitu kultalevyksi, ja nyt seuraaja Seventeen Going Under avasi niin ikään kärjestä.
James Blake hyödynsi hiljaisen uutuusviikon ja saavutti uransa korkeimman sijoituksen eli nelospaikan levyllään Friends That Break Your Heart. Hänellä on neljä top ten -käyntiä.
Adele-huuma nosti 25:n (#1, 2015) kuudenneksi ja 21:n (#1, 2011) 14:nneksi. Ensi viikolla jälkimmäinenkin lienee top tenissä.
Triviumin In the Court of the Dragon debytoi sijalla 20, Don Toliverin Life of a Don sijalla 26 ja We Are Scientistsin Huffy sijalla 32. Simon and Garfunkelin Greatest Hits (#2, 1972) palasi 33:nneksi.

torstai 14. lokakuuta 2021

Listaklassikko: UB40 – Red Red Wine (1988)

 


Nyt hieman poiketaan säännöstä, sillä kirjoitan kappaleesta, josta olen kirjoittanut jo aiemmin. Blogin historian alkuhämärissä nimittäin minulla oli sarja, jossa käsittelin covereita, jotka pääsivät Yhdysvaltojen tai Britannian listakärkeen ja tunnetaan alkuperäisversioita paremmin.

Red Red Wine on eksynyt blogini nimeen asti, koska se on hyvä esimerkki siitä, miten kummallisesti kappaleista voi tulla isoja hittejä tai jopa definitiivisiä klassikoita populaarikulttuurissa.

UB40:n uralle Red Red Winella on valtava merkitys. Yhtye julkaisi Neil Diamondin kappaleesta versionsa jo vuonna 1983, mutta siitä tuli hitti Yhdysvalloissa vasta viisi vuotta myöhemmin. Syyksi kerrotaan, että DJ Bobby Stark otti sen tehosoittoonsa atlantalaisella klubilla. Lokakuussa 1988 biisistä tuli Hot 100 -listan ykkönen, tosin vain viikoksi, mutta kuitenkin.

UB40 palasi jenkkiykköseksi vuonna 1993 coverillaan kappaleesta I Can’t Help Falling in Love, joka soi Sliver-elokuvassa. Se oli sitäkin suurempi menestys viettäen huipulla peräti seitsemän viikkoa. Heillä on kaikkiaan neljä top ten -hittiä.

Brittilistalla Red Red Wine ylsi kärkeen jo vuonna 1983. Sillä on Spotifyssa muhkeat 430 miljoonaa kuuntelua. Virallista videota on katsottu Youtubessa 161 miljoonaa kertaa.

tiistai 12. lokakuuta 2021

Rakkautta kaupan vuosikymmeniä

Tony Bennettin ja Lady Gagan toinen yhteinen albumi Love for Sale ylsi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa albumilistan kärkikymmenikköön (UK: #6, US: #8). 95 vuoden ja parin kuukauden iässä Bennett luonnollisesti rikkoi monta ennätystä. Guinness World Records nimesi hänet jopa kaikkien aikojen vanhimmaksi uutta musiikkia albumin verran julkaisseeksi artistiksi.

Cole Porterin sävellyksiä sisältävä Love for Sale on Bennettin vasta kuudes top ten -menestys Yhdysvalloissa. Vaikka niitä on niinkin vähän, aikajänne on pitkä. Hän pääsi ensimmäisen kerran noin korkealle I Left My Heart in San Franciscon (#5, 1962) noustua seitsemänneksi melko tasan 59 vuotta sitten. Tuo 59 vuotta on elossa olevien artistien ennätys. Jos kuolleetkin huomioidaan, Nat King Colen aikajänne on 63 vuotta kahdeksan kuukautta.

Ykkösiä Bennettillä on kaksi, Duets II (2011) sekä edellinen Gagan kanssa levytetty yhteisalbumi Cheek to Cheek (2014).

Britanniassa Bennett on vieraillut kärkikymmenikössä taajemmin vasta tällä vuosituhannella. A String of Tony Bennett’s Hits (1966) ylsi yhdeksänneksi, mutta seuraava top ten -sijoitus tuli mainitulla Duets II -albumilla. Sen viides sija on yhä hänen parhaansa.

Top ten -sijoitusten valossa Lady Gaga on Bennettiä menestyneempi. Hänellä on niitä kymmenen Yhdysvalloissa ja kahdeksan Britanniassa. Yhdeksäs olisi A Star Is Born -soundtrack, mutta sitä ei ole kreditoitu Gagalle ja Bradley Cooperille vaan oudosti vain Motion Picture Soundtrackiksi, vaikka se on käytännössä duettolevy.

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Q3:n katsaus 2021: Good 4 Olivia

Viime kuun vaihteessa vaihtui myös kvartaali, joten on aika päivittää vuosilistoja niiltä osin kuin dataa on saatavilla. Tällä kertaa Yhdysvaltojen sinkkudata oli niin levällään, että tyydyn toteamaan Olivia Rodrigon Drivers Licensen johtavan yhä sitä listaa. Vuodenvaihteessa saadaan varmasti tarkka katselmus.

Tähdellä merkityt ovat taas viimevuotisia tai vanhempia julkaisuja


USA, albumit

1. Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album – 2 655 000
2. Olivia Rodrigo – SOUR – 2 285 000
3. Pop Smoke – Shoot for the Stars, Aim for the Moon – 1 262 000*
4. Justin Bieber – Justice – 1 217 000
5. Dua Lipa – Future Nostalgia – 1 166 000*
6. The Kid LAROI – Fuck Love – 1 165 000*
7. Drake – Certified Lover Boy – 1 155 000
8. The Weeknd – After Hours – 1 113 000*
9. Luke Combs – What You See Is What You Get – 1 047 000*
10. Doja Cat – Planet Her – 1 011 000

Kirjoitin viime katsauksessa, että Olivia Rodrigon Sour saattaa vielä nousta Yhdysvaltojen albumilistalla Morgan Wallenin tupla-albumin vakavaksi haastajaksi. No, enää ei siltä näytä, mutta ainakin kärkikaksikko ovat molemmat levyjä, joita sinne ei kukaan olisi uskonut tammikuussa. Isoista julkaisuista ainoastaan Draken Certified Lover Boy (#1, 2021) sekä Doja Catin Planet Her (#2, 2021) ovat tulleet sekoittamaan järjestystä.

11. Taylor Swift – Evermore – 985 000*
12. Lil Baby – My Turn – 967 000*
13. Rod Wave – Soulfly – 917 000
14. Moneybagg Yo – A Gangsta’s Pain – 906 000
15. Juice WRLD – Legends Never Die – 905 000*
16. Ariana Grande – Positions – 896 000*
17. Lil Durk – The Voice – 878 000
18. Billie Eilish – Happier Than Ever – 866 000
19. Post Malone – Hollywood’s Bleeding – 863 000*
20. J. Cole – The Off-Season – 848 000

Täälläkään ei liiemmälti uutta verta ole, ainoastaan Billie Eilishin kolme viikkoa viikkolistan kärjessä viihtynyt Happier Than Ever. Viime vuonna sija 20 otettiin lukemin 890 000 kpl, joten vähän piristystä kaivattaisiin.


Britannia, singlet

1. Olivia Rodrigo – Drivers License – 1 200 000
2. Olivia Rodrigo – Good 4 U – 1 152 000
3. Ed Sheeran – Bad Habits – 1 142 000
4. The Weeknd – Save Your Tears – 963 000*
5. Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name) – 917 000
6. Dua Lipa – Levitating – 888 000*
7. Tion Wayne and Russ Millions – Body – 832 000
8. Nathan Evans, 220 Kid and Billen Ted – Wellerman – 832 000
9. Riton and Nightcrawlers featuring Mufasa and Hypeman – Friday – 795 000  
10. The Weeknd – Blinding Lights – 790 000*

Olivia Rodrigolla on vielä kaksoisjohto Britannian sinkkulaskennassa, mutta Ed Sheeranin Bad Habits lähestyy aivan liian nopeasti ja ihmeitä pitää tapahtua, jotta siitä ei kruunata vuoden suurinta brittihittiä. Mikä on toki oikeutettua – kappale vietti viikkolistan ykkösenä 11 viikkoa.

11. Tiësto – The Business – 777 000*
12. Joel Corry, Raye and David Guetta – Bed – 747 000  
13. The Kid LAROI – Without You – 740 000*
14. Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More – 737 000
15. Joel Corry featuring MNEK – Head and Heart – 732 000*
16. Tom Grennan – Little Bit of Love – 679 000
17. Justin Bieber featuring Daniel Caesar and Giveon – Peaches – 644 000
18. Glass Animals – Heat Waves – 632 000*
19. The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay – 616 000
20. Anne-Marie, KSI and Digital Farm Animals – Don't Play – 611 000

Täällä on rutkasti jo alkuvuodesta tuttuja hittejä ja yksi kolmesta uudestakin ilmestyi jo viime vuonna. Se on Glass Animalsin Heat Waves, jonka voi odottaa kärkkuvän vuosilistan top ten -paikkaa, sillä se saavutti juuri korkeimman viikkolistasijoituksensa (5) viime perjantaina. Viime vuonna minulla ei ollut lukemia sijalle 20 asti käytettävissä, mutta en usko kynnyksen olleen kovasti korkeampi tai matalampikaan.


Britannia, albumit

1. Olivia Rodrigo – SOUR – 320 000
2. Dua Lipa – Future Nostalgia – 192 000*
3. Queen – Greatest Hits – 173 000*  
4. Dave – We’re All Alone in This Together – 153 000
5. Ed Sheeran – ÷ (Divide) – 149 000*
6. Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop – 148 000*
7. The Weeknd – The Highlights – 143 000
8. Harry Styles – Fine Line – 142 000*
9. Elton John – Diamonds – 142 000*
10. Pop Smoke – Shoot for the Stars, Aim for the Moon – 139 000*

Sour on selvästi vuoden suosituin albumi Britanniassa toistaiseksi, mutta loppuvuoden julkaisukalenterin mukaan tulossa on isoa tykitystä Abbalta, Adelelta ja Ed Sheeranilta. Voi siis olla, että Sour joutuu lopulta taipumaan vielä kolmen suosituimman ulkopuolelle. Upea läpimurto joka tapauksessa. Daven toinen menestysalbumi We’re All Alone in This Together avasi kesällä reippaasti ja on jo neljänneksi suosituin.

11. Lewis Capaldi – Divinely Uninspired to a Hellish Extent – 135 000*
12. ABBA – Gold: Greatest Hits – 125 000*
13. Rag’n’Bone Man – Life by Misadventure – 120 000
14. Justin Bieber – Justice – 114 000
15. Fleetwood Mac – Rumours – 112 000*
16. Oasis – Time Flies: 1994–2009 – 110 000*
17. Eminem – Curtain Call: The Hits – 110 000*
18. The Kid LAROI – Fuck Love – 102 000*
19. Doja Cat – Planet Her – 95 000
20. Taylor Swift – Evermore – 95 000*

Sitten heinäkuun uusina levyinä ovat tänne tupsahtaneet Planet Her (#3, 2021) ja The Kid Laroin Fuck Love (#6, 2020). Viimeksi mainitulla on tosin tukenaan uusi painos, jolla on valtavaksi hitiksi edennyt Stay. Vuosi sitten 20. sijaan tarvittiin 102 000 kpl, joten hieman pitää kiriä.

lauantai 9. lokakuuta 2021

Listakatsaus, vko 41

Billboard Hot 100, Top 20

1. (-) Coldplay and BTS – My Universe  
2. (1.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
3. (2.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby  
4. (3.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
5. (5.) Walker Hayes – Fancy Like  
6. (4.) Ed Sheeran – Bad Habits
7. (6.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
8. (7.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
9. (8.) Drake featuring 21 Savage and Project Pat – Knife Talk
10. (11.) Dua Lipa – Levitating
11. (14.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
12. (12.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
13. (10.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)
14. (17.) Ed Sheeran – Shivers
15. (16.) Glass Animals – Heat Waves
16. (18.) Doja Cat – Need to Know
17. (13.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
18. (19.) Doja Cat and The Weeknd – You Right  
19. (20.) Måneskin – Beggin’
20. (35.) Moneybagg Yo – Wockesha

BTS on taas Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä – jo kuudetta kertaa reilun vuoden sisään. Tällä kertaa kaverina on brittiyhtye Coldplay, jolle My Universen ykköspaikka on toinen kaikkiaan ja ensimmäinen sitten Viva la Vidan (2008). 13 vuoden ja kolmen kuukauden rako ykkösten välillä on valtava, mutta muistakaamme, että Cheriltä kesti yli 25 vuotta palata huipulle vuonna 1999, ja hän teki sen yksin kappaleella Believe.
My Universen myötä Max Martin sai 23. ykkösensä tuottajana. Hän sivuaa täten George Martinin ennätystä.
Essence eteni 11:nneksi. Ed Sheeranin Bad Habits (#2, 2021) alkaa hiipua kärkikymmenikössä, mutta Shivers nousee radiosoitossa ja myös Hot 100 -listalla 14:nneksi.
Måneskinin Beggin’ nousi pykälän 19:nneksi. Merkittävästi reippaammin (35–20) harppasi Moneybagg Yon jo keväällä julkaistu Wockesha, josta julkaistiin hiljattain Lil Waynen ja Ashantin tähdittämä remix. Mikäli Ashanti kreditoitaisiin kappaleen esittäjäksi, se olisi hänen ensimmäinen top 40 -hittinsä Coldplay-henkisesti noin 13 vuoteen.
Albumijulkaisu toi YoungBoy Never Broke Againille muutaman top 40 -hitin, korkeimpana Bad Morning sijalla 28. Joyner Lucasin ja J. Colen Your Heart debytoi sijalla 32 ja Gunnan ja Futuren Too Easy sijalla 38.


USA:n albumit, Top 20

1. (-) YoungBoy Never Broke Again – Sincerely, Kentrell
2. (1.) Drake – Certified Lover Boy
3. (2.) Lil Nas X – MONTERO
4. (4.) Kanye West – Donda  
5. (5.) Olivia Rodrigo – SOUR
6. (6.) Doja Cat – Planet Her  
7. (7.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
8. (8.) The Kid LAROI – Fuck Love
9. (9.) Billie Eilish – Happier Than Ever
10. (11.) Rod Wave – SoulFly
11. (-) ITZY – Crazy in Love: The 1st Album
12. (14.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon  
13. (12.) Baby Keem – The Melodic Blue
14. (15.) Luke Combs – What You See Is What You Get  
15. (18.) Lil Baby – My Turn
16. (17.) Dua Lipa – Future Nostalgia
17. (16.) Lil Baby and Lil Durk – The Voice of the Heroes
18. (25.) Moneybagg Yo – A Gangsta’s Pain
19. (-) G-Eazy – These Things Happen Too
20. (100.) The Weeknd – The Highlights

Hyvin staattisen Yhdysvaltojen albumilistan ainoa top ten -uutuus löytyykin onneksi kärjestä. Youngboy Never Broke Again ei ole vielä saavuttanut valtavaa crossover-suosiota, mutta kerää ykkösiä. Sincerely Kentrell on hänelle jo neljäs muutaman vuoden sisään.
Korealaisen Itzyn Crazy in Love: The 1st Album debytoi sijalla 11. Viikon suurin pettymys on eittämättä edellisellä levyllään kolmanneksi päässeen G-Eazyn kuudennen albumin These Things Happen Toon avaus sijalla 19.
Paremmin tasollaan operoi Angels and Airwaves, jonka ensimmäinen studiolevy seitsemään vuoteen, nimeltään Lifeforms, pääsi 36:nneksi.


Britannian singlet, Top 20


1. (1.) Ed Sheeran – Shivers
2. (2.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart  
3. (4.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
4. (5.) Central Cee – Obsessed with You
5. (8.) Glass Animals – Heat Waves  
6. (6.) Ed Sheeran – Bad Habits
7. (7.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
8. (9.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
9. (11.) Billie Eilish – Happier Than Ever  
10. (10.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
11. (13.) Lil Nas X – Thats What I Want
12. (3.) Coldplay and BTS – My Universe
13. (12.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
14. (14.) Doja Cat – Woman
15. (17.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
16. (18.) Dave featuring Stormzy – Clash  
17. (16.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)
18. (15.) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade  
19. (20.) Digga D and ArrDee – Wasted
20. (21.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)

Ed Sheeranin Shivers on Britannian singlelistan ykkösenä edelleen. Viikkoja huipulla on kasassa jo neljä. Voi olla, että joudumme odottamaan syrjäyttäjää Adelen paluusinkkuun asti – eli vielä parisen viikkoa.
Isojen uutuuksien puuttuessa Ckayn Love Nwantiti (Ah Ah Ah) nousi taas hieman, nyt jo kolmanneksi. Heat Waves eteni viidenneksi ja My Heart Goes (La Di Da) 15:nneksi.
Billie Eilishin Bond-tunnari No Time to Die (#1, 2020) palasi 32:nneksi. Kappale ilmestyi hieman ennen kuin elokuvan piti tulla teattereihin toissa keväänä.
Poptulokas Oliver Treen Life Goes On nousi 41–34 ja brittiräppäri Arzin Alone with You 42–36.


Britannian albumit, Top 20


1. (-) The Script – Tales from the Script: Greatest Hits  
2. (-) The Specials – Protest Songs 1924–2012
3. (-) Roger Taylor – Outsider  
4. (3.) Drake – Certified Lover Boy
5. (4.) Olivia Rodrigo – SOUR
6. (-) Tony Bennett and Lady Gaga – Love for Sale  
7. (-) Hans Zimmer – No Time to Die (OST)  
8. (-) Potter Payper – Thanks for Waiting
9. (re) Taylor Swift – Fearless (Taylor’s Version)
10. (6.) Doja Cat – Planet Her
11. (5.) Lil Nas X – MONTERO
12. (9.) Dave – We’re All Alone in This Together
13. (7.) Ed Sheeran – ÷ (Divide)
14. (8.) ABBA – Gold: Greatest Hits
15. (12.) Elton John – Diamonds  
16. (13.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
17. (14.) Billie Eilish – Happier Than Ever
18. (re) Sugababes – One Touch
19. (15.) The Weeknd – The Highlights
20. (-) Yes – The Quest

Irlantilaisyhtye The Script on tahkonut pieniä ja suurempia hittejä jo pian 15 vuotta. Heidän ensimmäinen kokoelmansa Tales from The Script: Greatest Hits avasi Britannian albumilistan huipulta. Bändillä on jo kuusi ykköstä.
Ska-veteraanit The Specials puolestaan ylsivät kärkeen edellisellä levyllään pari vuotta sitten. Nyt Protest Songs 1924–2012 joutui tyytymään kakkossijaan. Heillä on viisi top ten -merkintää.
Sen sijaan Queenin rumpali Roger Taylor ei ole tottunut sooloartistina juuri minkäänlaisiin listameriitteihin. Outsiderin kolmas sija on erinomainen, sillä tätä ennen hänen parhaansa oli Fun in Spacen (1981) 18. tila.
Hyvin pärjäsi myös 95-vuotiaana todelliseksi listaveteraaniksi luokiteltava Tony Bennett. Alzheimerista kärsivän laulajan Love for Sale sisältää Cole Porterin kappaleita ja duettopartnerina on taas Lady Gaga. Levy debytoi kuudentena. Kaksikon edellinen levy Cheek to Cheek (2014) ylsi kymmenenneksi. Bennettillä on neljä top ten -käyntiä, Gagalla kahdeksan – yhdeksän, jos A Star Is Born (#1, 2018) huomioidaan, mutta Official Charts Company merkitsi sen jostain syystä Motion Picture Soundtrackiksi.
Vilkkaalla viikolla elokuvasäveltäjä Hans Zimmerin No Time to Die -soundtrack avasi seiskapaikalta. Siitä tuli heittämällä menestynein Bond-albumi brittilistalla ja Zimmerille ensimmäinen top ten -albumi. Hän oli aiemmin päässyt neljästi top 40 -tasolle.
Räppäri Potter Payperin Thanks for Waiting pinnisti kahdeksanneksi. Hän on kärkikymmenikössä toista kertaa.
Taylor Swiftin Fearless (Taylor’s Version) palasi vinyylipainoksen ansiosta yhdeksänneksi. Se piipahti jopa kärjessä aiemmin tänä vuonna.
Sugababesin One Touch ylsi aikoinaan ilmestyttyään vuonna 2000 ainoastaan sijalle 26. Nyt uusi painos kaikkine deluxe-herkkuineen toi levyn peräti 18:nneksi. Trio on myös muuten tekemässä paluuta ensimmäisessä tunnetussa kokoonpanossaan.
Yesin The Quest debytoi sijalla 20, Meek Millin Expensive Pain sijalla 23, Headie Onen mixtape Too Loyal for My Own Good sijalla 26, Neil Youngin Carnegie Hall 1970 32:ntena ja Grace Petrien ensimmäinen lista-albumi Connectivity sijalla 37.
Uutuuksia oli rutkasti, ja niinpä viime viikon ykkönen The Lathumsin How Beautiful Life Can Be tipahti 22:nneksi.

torstai 7. lokakuuta 2021

Listaklassikko: Meghan Trainor – All About That Bass (2014)

 

Ensin kantripoplaulunkirjoittajana uraa luonut yhdysvaltalainen Meghan Trainor rynnisti koko maailman tietoisuuteen hyvin nopeasti heti ensimmäisellä isolle levy-yhtiölle Epicille levyttämällään sinkulla All About That Bass. Hänen nousuaan tähdeksi voi pitää melko perinteisenä, mutta aina yhtä kiehtovana tarinana: hyvin moni levy-yhtiö hylkäsi retroisan hittisinkun, koska se kuulosti hieman erilaiselta kuin muu listapop sillä hetkellä.

Epic kuitenkin uskoi Trainoriin ja se kannatti: All About That Bass nousi valtavaksi hitiksi ympäri maailmaa ja sekä Britannian singlelistan että Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykköseksi. Brittilistan kärjessä se viihtyi neljä viikkoa syksyllä 2014.

Trainorin suosio oli hetken erittäin suurta. Hän saavutti toisenkin ykkösen duetoimalla Charlie Puthin kanssa kappaleen Marvin Gaye (2015), ja oma seuraajasingle Lips Are Movin’ (2015) ylsi hienosti kakkoseksi. Sen sijaan iso jenkkihitti Like I’m Gonna Lose You ei ole koskaan käynyt brittilistalla surkeaa 99. sijaa korkeammalla. Vuonna 2018 Trainor teki pienen hittipaluun laulamalla Sigalan kappaleella Just Got Paid (#11, 2018).

All About That Bass on striimiajan klassikko. Sillä on Spotifyssa 609 miljoonaa kuuntelua ja videolla on Youtubessa peräti 2,5 miljardia katselua.

tiistai 5. lokakuuta 2021

Maksimaalinen listamenestys

Max Martin (syntymänimeltään Karl Martin Sandberg) on ns. tehtaillut sanan varsinaisessa merkityksessä hittejä pitkälti 1990-luvulta lähtien. Tänään hän saavutti 23. Yhdysvaltojen Hot 100 -listan ykkösensä tuottajana, kun Coldplayn ja BTS:n yhteissinkku väistämättä porhalsi kärkeen. Tuolla lukemalla hän sivuaa The Beatlesin tuottajana tunnetun toisen Martinin eli Georgen ennätystä. Eikä tarvitse olla kummoinen oraakkeli, että voi ennustaa Maxin ottavan ennätyksen haltuun yksikseen.

Tehokkaimmillaan Max Martin oli vuosina 2008-2016, jolloin hän kirjoitti tai tuotti 20 ykköshittiä. Tässä pieni mukava pylväskaavio artisteista, joille Martin on ykkösiä hommaillut. Eniten niitä on kerääntynyt Katy Perrylle, peräti seitsemän, alkaen I Kissed a Girlistä (2008) ja päättyen toistaiseksi Dark Horseen (2013).


perjantai 1. lokakuuta 2021

Listakatsaus, vko 40

Billboard Hot 100, Top 20

1. (1.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay  
2. (6.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
3. (2.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy  
4. (3.) Ed Sheeran – Bad Habits
5. (5.) Walker Hayes – Fancy Like  
6. (7.) Olivia Rodrigo – Good 4 U
7. (8.) Doja Cat featuring SZA – Kiss Me More
8. (4.) Drake featuring 21 Savage and Project Pat – Knife Talk
9. (13.) Lil Nas X – Montero (Call Me by Your Name)
10. (-) Lil Nas X – Thats What I Want
11. (9.) Dua Lipa – Levitating
12. (12.) The Weeknd and Ariana Grande – Save Your Tears
13. (10.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
14. (17.) WizKid featuring Justin Bieber and Tems – Essence
15. (11.) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade
16. (15.) Glass Animals – Heat Waves
17. (16.) Ed Sheeran – Shivers
18. (21.) Doja Cat – Need to Know  
19. (18.) Doja Cat and The Weeknd – You Right
20. (30.) Måneskin – Beggin’

The Kid Laroin ja Justin Bieberin Stay jatkaa Yhdysvaltojen Hot 100 -listan kärjessä. Se on huipulla kuudetta viikkoa.
Top tenin ainoa uutuus ja oman parhaansa merkkauttanut biisi on Lil Nas X:n albumin kylkiäisenä julkaistu uusi single That’s What I Want, joka debytoi kymmenentenä. Hänellä on sen myötä viisi top ten -käyntiä.
Euroviisut voittaneen Måneskinin cover Beggin’-klassikosta nousi vahvan radiosuosion ansiosta 20:nneksi.
Jameson Rodgersin ja Luke Combsin upeasti nimetty Cold Beer Calling My Name eteni 43–29 ja Tai Verdesin A-O-K 46–39. Taylor Swiftin uusi versio hänen omasta Wildest Dreams -kappaleestaan debytoi sijalla 37. Alkuperäinen ylsi peräti viidenneksi.
Vain muutama viikko sen jälkeen, kun Cold Heart nousi listalle, Elton John saavutti uuden listamerkinnän huikean uransa jatkoksi. Lil Nas X:n levyllä oleva albumiraita One of Me pääsi sijalle 88. Cold Heart on 74:ntenä.


USA:n albumit, Top 20

1. (1.) Drake – Certified Lover Boy
2. (-) Lil Nas X – MONTERO
3. (-) NCT 127 – Sticker: The 3rd Album
4. (2.) Kanye West – Donda  
5. (4.) Olivia Rodrigo – SOUR
6. (6.) Doja Cat – Planet Her  
7. (8.) Morgan Wallen – Dangerous: The Double Album
8. (7.) The Kid LAROI – Fuck Love
9. (10.) Billie Eilish – Happier Than Ever
10. (3.) Kacey Musgraves – Star-Crossed
11. (11.) Rod Wave – SoulFly
12. (5.) Baby Keem – The Melodic Blue  
13. (-) Spiritbox – Eternal Blue  
14. (16.) Pop Smoke – Shoot for the Stars Aim for the Moon  
15. (14.) Luke Combs – What You See Is What You Get
16. (17.) Lil Baby and Lil Durk – The Voice of the Heroes
17. (15.) Dua Lipa – Future Nostalgia
18. (18.) Lil Baby – My Turn
19. (-) Mozzy – Untreated Trauma
20. (20.) The Weeknd – After Hours

Draken Certified Lover Boy on kolmatta viikkoa ykkösenä Yhdysvaltojen albumilistalla, vaikka Lil Nas X:n uuden levyn saattoi odottaa jopa debytoivan kärjessä. Se joutui tällä erää tyytymään kakkostilaan. Samalle sijalle ylsi hänen esikoisjulkaisunsa 7 pari vuotta sitten.
K-popryhmä NCT 127 on niin ikään toista kertaa top tenissä. Sticker: The 3rd Albumin kolmas sija on heidän parhaansa.
Kanadalaisyhtye Spiritbox debytoi mainiosti sijalla 13 uudella albumillaan Eternal Blue. Mozzyn Untreated Trauma on viikon neljäs top 20 -uutuus sijalla 19.
Bob Dylanin uusin Bootleg Series -levy avasi sijalta 40.


Britannian singlet, Top 20

1. (1.) Ed Sheeran – Shivers
2. (2.) Elton John and Dua Lipa – Cold Heart  
3. (-) Coldplay and BTS – My Universe
4. (9.) CKay – Love Nwantiti (Ah Ah Ah)
5. (4.) Central Cee – Obsessed with You
6. (5.) Ed Sheeran – Bad Habits
7. (3.) Lil Nas X and Jack Harlow – Industry Baby
8. (7.) Glass Animals – Heat Waves  
9. (8.) Joel Corry and Jax Jones featuring Charli XCX and Saweetie – Out Out
10. (6.) Drake featuring Lil Baby – Girls Want Girls
11. (13.) Billie Eilish – Happier Than Ever
12. (11.) The Kid LAROI and Justin Bieber – Stay
13. (10.) Lil Nas X – Thats What I Want
14. (14.) Doja Cat – Woman
15. (12.) Drake featuring Travis Scott – Fair Trade   
16. (18.) Anne-Marie and Little Mix – Kiss My (Uh Oh)  
17. (20.) Becky Hill and Topic – My Heart Goes (La Di Da)
18. (17.) Dave featuring Stormzy – Clash
19. (15.) Drake featuring Future and Young Thug – Way 2 Sexy
20. (19.) Digga D and ArrDee – Wasted

Ed Sheeranin Shivers notkuu Britannian singlelistan keulilla kolmatta viikkoa. Melko tapahtumaköyhällä listalla sentään kolmantena debytoi Coldplayn ja BTS:n yhteistyö My Universe. Sen top ten -sijoitus on lähes täysin BTS:n fanien ostohalukkuuden ansiota, mutta selvästi win-win -järjestely. Coldplay ei nimittäin ennen tätä ollut päässyt kärkikymmenikköön yli neljään vuoteen. Kaikkiaan heillä on 19 top ten -käyntiä, BTS:llä neljä, joista kolme kolmatta sijaa.
Ckayn Love Nwantiti (Ah Ah Ah) eteni hienosti neljänneksi, ja top 20 -tasolla Becky Hillin ja Topicin My Heart Goes (La Di Da) nousi 20–17.
My Universen lisäksi ainoa uusi biisi top 40:ssä on Shousen tanssihitti Love Tonight, joka eteni 54–23.


Britannian albumit, Top 20

1. (-) The Lathums – How Beautiful Life Can Be
2. (-) Public Service Broadcasting – Bright Magic  
3. (1.) Drake – Certified Lover Boy
4. (3.) Olivia Rodrigo – SOUR
5. (2.) Lil Nas X – MONTERO
6. (4.) Doja Cat – Planet Her
7. (12.)  Ed Sheeran – ÷ (Divide)
8. (7.) ABBA – Gold: Greatest Hits
9. (8.) Dave – We’re All Alone in This Together
10. (-) Natalie Imbruglia – Firebird  
11. (18.) Queen – Greatest Hits
12. (16.) Elton John – Diamonds
13. (14.) Fleetwood Mac – 50 Years: Don't Stop
14. (20.) Billie Eilish – Happier Than Ever
15. (17.) The Weeknd – The Highlights  
16. (11.) Kanye West – Donda
17. (-) Angels and Airwaves – Lifeforms
18. (22.) Dua Lipa – Future Nostalgia
19. (5.) Tion Wayne – Green with Envy
20. (13.) Iron Maiden – Senjutsu

Indie rock -yhtye The Lathums säväytti Britannian albumilistalla jo viime vuonna, kun heidän EP:nsä The Memories We Make ylsi 14:nneksi. Nyt ensimmäinen varsinainen studioalbumi How Beautiful Life Can Be debytoi jopa ykkösenä.
Kakkospaikan nappasi hieman kokeneempi listakävijä. Bright Magic on Public Service Broadcastingin neljäs top 40 -albumi ja ne ovat kaikki sijoittuneet edellistä paremmin: 21, 11, 4 ja 2.
Natalie Imbruglian edellisestä albumista Male (#20, 2015) ehti kulua jo kuutisen vuotta. Tauko auttoi, sillä Firebirdistä tuli hänen neljäs top ten -levynsä.
Angels and Airwavesin Lifeforms avasi sijalta 17, Sleep Tokenin This Place Will Become Your Tomb sijalta 39 ja Mostackin High Street Kid 2 sijalta 40.