tiistai 22. huhtikuuta 2008

Oravanpyörä

Tuossa Hesaria silmäillessä silmiin osui mielipidekirjoitus siitä, kuinka nykyajan elämänmeno on stressaavaa ja ahdistavaa ja suorituskeskeistä niin, ettei edes sossun luukulla kehtaa sanoa olevansa voimaton.

Tilanteeseen tuskin on yhtä yksittäistä syytä, mutta ainakin sen panen merkille, että nyky-yhteiskunta on äärimmäisen valintakeskeinen. Jokaisessa asiassa pitää tehdä valintoja, oli kyse sitten ravintolan liian laajasta ja silti huonosta lounaslistasta tai vaikka laajakaistatoimittajan valinnasta. Jos on tunnollinen ja harkiten toimiva ihminen, kuten tunnustan olevani, sekoaminen on vain ajan kysymys.

Mikä neuvoksi? Ainakin se, että antaa itselleen aikaa ihan vain olla ja ajatella. Vaikka aktiivisesta ikiliikkujasta se voi tuntua mahdottomalta ja - auta armias, tylsältä! - ajatukselta, on se kuitenkin hyvä keino. Ainakin pohtia, mikä elämässä lopulta on tärkeää.

Tänään soi: Portishead, MGMT

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Uusi vanha New Order

No nii, ensimmäinen postaus..Lenkki, New Order, pyykinpesu. Siinäpä se tällä hetkellä.
New Orderista: Vuonna 2005 julkaistu Waiting For The Sirens' Call -albumin nimibiisi on itse asiassa heidän parhaita biisejään. En oikeastaan muutenkaan kuulu siihen ihmisryhmään, joiden mielestä vanhempi tuotanto on aina parempaa jokaisen artistin kohdalla. On joitakin, joiden nykymeno ei kyllä oikeastaan edes kiinnosta (kuten ikuisesti vierivä The Rolling Stones), mutta moni vanhempi bändi ja artisti on tehnyt myöhäiskaudellaan uransa parasta musiikkia. Mun mielestäni se on vain luonnollista: jos palo musiikin tekemiseen säilyy, tietenkin kokemuksen ja näkemyksen myötä kehittyy paremmaksi.
New Orderin evoluutio on muutenkin varsin mielenkiintoinen. Joy Divisionin pohjalta ponnistanut yhtye aloitti uransa coveroimalla emoyhtyettään, kehitti tanssimusiikkia 80-luvulla, on levyttänyt pari Britannian suurimmista sinkkuhiteistä (Blue Monday, World In Motion), ehditty unohtaa pariin otteeseen, mutta silti koko uransa ajan julkaissut tasalaatuista popmusiikkia. Vuoden 2005 Singles-kokoelmaa kuunnellessa huomaa biisien melodioiden kehittyneen jatkuvasti, mikä kielii omistautumisesta ja halusta kirjoittaa kunnianhimoista popmusiikkia. Sellaisia yhtyeitä ei ole koskaan liikaa.

Ai niin, ja sitten Espanjan Malagassa rattijuoppo tappoi muutaman suomalaisturistin. Olenko sydämetön, jos sanon, että paska mäihä?

Tänään soi: New Order, Lambchop, MGMT