torstai 14. elokuuta 2025

Listaklassikko: Ne-Yo – Beautiful Monster (2010)

Noin 15 vuoden takainen r&b:n ja EDM:n yhteensulautuminen on jälkikäteen kiinnostanut minua aika paljon. Tavallaan kyse on ”vain” popista, mutta tämän päivän näkökulmasta hämmentää, miten innokkaasti nimenomaan r&b-laulajat heittäytyivät yhtäkkiä tekemään EDM:ää – ja usein laimeinta mahdollista.

Shaffer Smith eli Ne-Yo on aina ollut laulunkirjoittajana opportunisti eikä hänelle ollut ongelma tehdä r&b:tä yhtenä päivänä ja duetoida Celine Dionin kanssa seuraavana. Hän aloitti uransa musiikkibisneksessä tekemällä hittejä muille, mutta aika pian hän pääsi myös artistina parrasvaloihin, kun soljuva r&b oli popmaailmassa merkittävin soundi 2000-luvun puolivälissä.

Britannian singlelistalla Ne-Yo menestyi erittäin hyvin saaden viisi ykköstä. Niistä kolmas oli tämä  Stargaten tuottama Beautiful Monster, joka menee täysin ajan europopin laariin. Kappale johti brittilistaa viikon elokuussa 15 vuotta sitten. Sen syrjäytti parempi kappale samasta genrestä: Flo Ridan ja David Guettan Club Can’t Handle Me.

Ne-Yon listamenestys jäi viime vuosikymmenelle, sillä hänen tuorein top 40 -brittihittinsä on She Knows (#28, 2015) reilun kymmenen vuoden takaa. Viisi ykköstä ja 12 top ten -hittiä on kuitenkin erinomainen saldo.

Yhdysvaltojen Hot 100 -listalla Beautiful Monster jäi peräti 53:nneksi. Se on varsin unohdettu hitti Spotifyssa: 65 miljoonaa kuuntelua. Video on kerännyt 134 miljoonaa katselua Youtubessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti